Jumalan lupaukset ja suunnitelmat ovat pysyviä.
Raamatussa on monia kertomuksia Jeesuksen ihmetöistä. Yksi sellainen tapahtui Jeesuksen ystäväperheen kodissa, kun Martan ja Marian veli Lasarus herätettiin kuolleista (Joh 11:42–53). Tämä käynnisti tapahtumat, jotka johtivat Raamatun ennustuksen toteutumiseen.
Tämänkin ihmeteon tarkoitus oli, että ihmiset uskoisivat Jeesukseen. Hän oli Jumalan lähettämä maailman Vapahtaja. Monet tämän ihmetyön näkijöistä uskoivatkin tämän.
Fariseukset ja publikaanit ajattelivat toisin ja olivat huolissaan kasvavasta Jeesuksen seuraajien joukosta. Jos kaikki ihmiset uskovat Jeesuksen Jumalan lähettämäksi, saattaisivat vallanpitäjät eli roomalaiset lopulta puuttua asioiden kulkuun.
He pohtivat asiaa ja lopulta ylimmäinen pappi Kaifas kiteytti suuren neuvoston mielipiteen: ”Se on meille tarpeellinen, että yksi ihminen kuolee kansan tähden, ettei kaikki kansa hukkuisi.” Kaifas sanoi tietämättään sen totuuden, josta annettiin lupaus syntiinlankeemuksen jälkeen ja josta profeetat olivat ennustaneet. Hänen lausumansa ajatuksen tarkoitus poikkesi kuitenkin ennustuksista.
Kuuliainen saa siunauksen
Raamatun alkulehdillä on erikoinen tapahtuma, jonka voi nähdä esikuvana tulevasta Kristuksen sovitustyöstä. Kyseessä on kohta, jossa Jumala käski Abrahamin uhraamaan oman poikansa. Patriarkalle tämä oli suuri koettelemus.
Aiemmin Abraham oli jo lähtenyt kotiseuduiltaan ja maaltaan kohti tuntematonta tulevaisuutta. Sen ajan suku- ja heimosidonnaisessa yhteisössä tällainen ratkaisu lienee ennenkuulumatonta. Kuuliaisuus ja luottamus toi suuren siunauksen ja ihmeen patriarkan elämään.
Yhtenä suurena siunauksena oli se, että Abraham ja Saara saivat pojan vanhoilla päivillään. Jumala koetteli Abrahamin uskoa käskemällä hänen uhrata ainoa poikansa. Vaikka tilanne oli inhimillisesti kestämätön, Abraham oli kuuliainen Jumalan kehotukselle.
Heprealaiskirjeessä kirjoitetaan: ”Usko sai Abrahamin tuomaan Iisakin uhriksi, kun hänet pantiin koetteelle. Hän oli valmis uhraamaan ainoan poikansa, vaikka oli saanut lupaukset, vaikka hänelle oli sanottu: ”Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi.” Hän päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen, ja niin hän sai poikansa takaisin, ylösnousemuksen ennusmerkkinä.” (Hepr. 11:17–19.)
Jumalan lähettiläs, enkeli, keskeytti uhritoimituksen ja kiitti Aabrahamin uskoa ja välitti Abrahamille Jumalan siunauksen lupauksen (1. Moos. 22:1–18).
Tämä kohta Raamatussa osoittaa, että Jumala on kaikkivaltias. Hänen lupauksensa ja suunnitelmansa ovat pysyviä. ”Minä uskon, että Jumala on minut ja kaikki olennot luonut”, selitetään apostolista uskontunnustusta. Hän on myös ilmoittanut oman tahtonsa Raamatussa.
Erityisesti tämän ajan kysymys on se, että inhimillinen ymmärrys, korkean elintason ja elämän ihanteet houkuttelevat ihmistä puuttumaan Jumalan suunnitelmiin elämän antajana, ylläpitäjänä ja sen päättäjänä.
Koetuksen jälkeen Abraham toteutti uhritoimituksen eläinuhrilla. Siinä hän sai katsella sitä, että Jumala uhraa oman poikansa hänen ja kaikkien ihmisten syntien sovitukseksi.
Raamatussa kerrotaan, että Abraham tunsi iloa ja ihastusta uhripaikalla, Morian maalla. Abraham näki Ihmisen Pojan päivän. Sen, että Kristus on täydellinen uhri ja kaikkien ihmisten syntien sovittaja. (Joh. 8:56.)
Uskon päämäärä
Sunnuntain tekstissä on maininta Jumalan lapsista. Jumalan työ maailmassa jatkuu Pyhän Hengen työnä hänen seurakunnassaan. Jumalan lapset julistavat ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta. Se tapahtuu Kristuksen tuntemisen kautta. Se ei jätä joutilaaksi, vaan kutsuu mukaan yhteiseen Jumalan valtakunnan työhön. Tälle työlle on ominaista, että se tapahtuu kärsivällisyydessä, kohtuullisuudessa, jumalisuudessa ja yhteisessä rakkaudessa (2. Piet 1:5–8).
Myös Jobin kirjassa on varhainen maininta Jumalan lapseudesta. Kun Job väsyi uskossaan koettelemusten ja kärsimysten keskellä, hän kapinoi ja kiisteli Jumalan kanssa. Jumala neuvoi Jobia kysymysten kautta: ”Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset? – – kun aamun tähdet riemuiten karkeloivat ja Jumalan pojat huusivat ääneen iloaan? (Job 38:4, 7.)
Jumalan seurakuntaa on kuvattu maailmassa taistelevana, mutta lopulta taivaassa riemuitsevana seurakuntana. Uskon päämäärän muistaminen lisää uskomisen halua ja taivastoivoa.
Raamatussa on monia kertomuksia Jeesuksen ihmetöistä. Yksi sellainen tapahtui Jeesuksen ystäväperheen kodissa, kun Martan ja Marian veli Lasarus herätettiin kuolleista (Joh 11:42–53). Tämä käynnisti tapahtumat, jotka johtivat Raamatun ennustuksen toteutumiseen.
Tämänkin ihmeteon tarkoitus oli, että ihmiset uskoisivat Jeesukseen. Hän oli Jumalan lähettämä maailman Vapahtaja. Monet tämän ihmetyön näkijöistä uskoivatkin tämän.
Fariseukset ja publikaanit ajattelivat toisin ja olivat huolissaan kasvavasta Jeesuksen seuraajien joukosta. Jos kaikki ihmiset uskovat Jeesuksen Jumalan lähettämäksi, saattaisivat vallanpitäjät eli roomalaiset lopulta puuttua asioiden kulkuun.
He pohtivat asiaa ja lopulta ylimmäinen pappi Kaifas kiteytti suuren neuvoston mielipiteen: ”Se on meille tarpeellinen, että yksi ihminen kuolee kansan tähden, ettei kaikki kansa hukkuisi.” Kaifas sanoi tietämättään sen totuuden, josta annettiin lupaus syntiinlankeemuksen jälkeen ja josta profeetat olivat ennustaneet. Hänen lausumansa ajatuksen tarkoitus poikkesi kuitenkin ennustuksista.
Kuuliainen saa siunauksen
Raamatun alkulehdillä on erikoinen tapahtuma, jonka voi nähdä esikuvana tulevasta Kristuksen sovitustyöstä. Kyseessä on kohta, jossa Jumala käski Abrahamin uhraamaan oman poikansa. Patriarkalle tämä oli suuri koettelemus.
Aiemmin Abraham oli jo lähtenyt kotiseuduiltaan ja maaltaan kohti tuntematonta tulevaisuutta. Sen ajan suku- ja heimosidonnaisessa yhteisössä tällainen ratkaisu lienee ennenkuulumatonta. Kuuliaisuus ja luottamus toi suuren siunauksen ja ihmeen patriarkan elämään.
Yhtenä suurena siunauksena oli se, että Abraham ja Saara saivat pojan vanhoilla päivillään. Jumala koetteli Abrahamin uskoa käskemällä hänen uhrata ainoa poikansa. Vaikka tilanne oli inhimillisesti kestämätön, Abraham oli kuuliainen Jumalan kehotukselle.
Heprealaiskirjeessä kirjoitetaan: ”Usko sai Abrahamin tuomaan Iisakin uhriksi, kun hänet pantiin koetteelle. Hän oli valmis uhraamaan ainoan poikansa, vaikka oli saanut lupaukset, vaikka hänelle oli sanottu: ”Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi.” Hän päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen, ja niin hän sai poikansa takaisin, ylösnousemuksen ennusmerkkinä.” (Hepr. 11:17–19.)
Jumalan lähettiläs, enkeli, keskeytti uhritoimituksen ja kiitti Aabrahamin uskoa ja välitti Abrahamille Jumalan siunauksen lupauksen (1. Moos. 22:1–18).
Tämä kohta Raamatussa osoittaa, että Jumala on kaikkivaltias. Hänen lupauksensa ja suunnitelmansa ovat pysyviä. ”Minä uskon, että Jumala on minut ja kaikki olennot luonut”, selitetään apostolista uskontunnustusta. Hän on myös ilmoittanut oman tahtonsa Raamatussa.
Erityisesti tämän ajan kysymys on se, että inhimillinen ymmärrys, korkean elintason ja elämän ihanteet houkuttelevat ihmistä puuttumaan Jumalan suunnitelmiin elämän antajana, ylläpitäjänä ja sen päättäjänä.
Koetuksen jälkeen Abraham toteutti uhritoimituksen eläinuhrilla. Siinä hän sai katsella sitä, että Jumala uhraa oman poikansa hänen ja kaikkien ihmisten syntien sovitukseksi.
Raamatussa kerrotaan, että Abraham tunsi iloa ja ihastusta uhripaikalla, Morian maalla. Abraham näki Ihmisen Pojan päivän. Sen, että Kristus on täydellinen uhri ja kaikkien ihmisten syntien sovittaja. (Joh. 8:56.)
Uskon päämäärä
Sunnuntain tekstissä on maininta Jumalan lapsista. Jumalan työ maailmassa jatkuu Pyhän Hengen työnä hänen seurakunnassaan. Jumalan lapset julistavat ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta. Se tapahtuu Kristuksen tuntemisen kautta. Se ei jätä joutilaaksi, vaan kutsuu mukaan yhteiseen Jumalan valtakunnan työhön. Tälle työlle on ominaista, että se tapahtuu kärsivällisyydessä, kohtuullisuudessa, jumalisuudessa ja yhteisessä rakkaudessa (2. Piet 1:5–8).
Myös Jobin kirjassa on varhainen maininta Jumalan lapseudesta. Kun Job väsyi uskossaan koettelemusten ja kärsimysten keskellä, hän kapinoi ja kiisteli Jumalan kanssa. Jumala neuvoi Jobia kysymysten kautta: ”Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset? – – kun aamun tähdet riemuiten karkeloivat ja Jumalan pojat huusivat ääneen iloaan? (Job 38:4, 7.)
Jumalan seurakuntaa on kuvattu maailmassa taistelevana, mutta lopulta taivaassa riemuitsevana seurakuntana. Uskon päämäärän muistaminen lisää uskomisen halua ja taivastoivoa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.