Seksitön mies

Elikkäs sellainen tapaus. Seksitön mies. Nuori, terve, ei mitään taloudellisia tai muita huolia, mitä nyt ajoittaista työstressiä.

Seurusteltu ollaan 4 vuotta, josta ehkä se ensimmäinen oli melko seksirikas meidän mittakaavassa. Sitten homma lopahti.

Seksiä on ehkä kerran 4-6 viikon välein. Mies ei katso pornoa, ei yhtään lehteä, ei yhtään elokuvaa, ei nettikuvia. Ei ole kuulemma ikinä omistanut yhtään sellaista, joskus ala-asteella vilkaissut kaverin lehdestä. Itse jos haluaisin katso perjantai-illan eroottista elokuvaa, hän käy nukkumaan tai vaihtaa kanavaa. Ei vilkuile muita naisia, ei kiinnitä mihinkään sellaiseen huomiota. Kai minun pitäisi olla tyytyväinen, ettei vilkuile muita naisia, mutta jotenkin JOTAIN elämää saisi miesoliossa olla. Jos olisi JOSTAIN seksiin liittyvästä kiinnostunut, niin ehkä sitten se meidän seksielämän kuolettaja voitaisiin etsiä ja parantaa, mutta kun MIKÄÄN ei kiinnosta missään muodossa. Oma käsikin ehkä kerran kuussa. Fantasioita hänellä kuulemma ei ole, vaikka olen niitä yrittänyt houkutella esille.

Voiko todella olla niin että jotain ihmistä ei vaan seksi ja siihen liittyvät asiat enää kiinnosta? Missä vika?
234873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

on kuulemma parempi,ettei seksiä olekaan??? - -on sanojensa mukaan tyytyväinen tilanteeseemme nyt kun minkäänlaista hellyyttä ei välillämme ole ollut puoleen vuoteen??? - - Voiko muuta vaihtoehtoa vielä olla kuin ero.Olen vielä nuori ja nätti..mutta en kauan.

Äänestä

Tuo oli kuin suoraan omasta elämästä - yhdessä reilut kaksi vuotta josta vain ekan vuoden aikana seksielämä oli ns. normaalia. Nyt kuukauden-puolentoista välein (jos enää sitäkään kun tulin kai aukaisseeksi suuni asiasta vähän turhankin avoimesti). Miehellä ei ole muita naisia, ei katso pornoa, ei osoita mitään kiinnostusta seksiä kohtaan. Näistä olen 100% varma. Puhuttu on, sen verran kun mies nyt suostuu puhumaan. Ei kuulemma vain voi asialle mitään. Stressi ja työpaineet on ainoa syy, jonka suostuu sanomaan. Kysyessäni miten pitkään hän voi olla laukeamatta oli vastaus 'noin kuukauden päivät'. Ei oikein osu yksiin näilläkin palstoilla ilmenneen 'yleisen totuuden' kanssa että miehen on saatava seksiä vähintään kerran päivässä. Ja ikää on 28v.

Itsekin olen vielä toistaiseksi nuori ja nätti, ja olin vasta löytämässä omaa seksuaalisuuttani siinä vaiheessa kun mies pani stopin päälle. Joskus mietin, siitäkö se johtuikin...tuntuu vaan niin pirun pahalta.

Äänestä
  • Kaapissa?

    Oli niin tai näin, hanki viriilimpi mies.
    Älä tuhlaa omaa elämääsi.

    Äänestä

  • Tämä se helpottaa! En siis olekkaan ainoa, joka ei kelpaa. Siis tällaisia miehiä, jolle seksi ei kelpaa on todellakin siis myös muita?! Ihana kuulla (toki sitä en toivo kenellekkään!!!), mutta nyt on jo liian myöhäistä. Muutan tänään pois yhteisestä kodistamme, yhtenä merkittävänä syynä seksittömyys. Se alkoi aikanaan niin, että miehen aloitteet väheni, eli minä naisena "vonkasin", kunnes pettymysten jälkeen päätin, ettei ole naisen tehtävä vongata, ja siihen loppui seksielämä! Ei tässä enää niin nuoria olla, tarttis kohta "tehdä lapsia", jos meinaa, mutta millä seksielämällä?

    Äänestä

  • Muuttaja kirjoitti:

    Tämä se helpottaa! En siis olekkaan ainoa, joka ei kelpaa. Siis tällaisia miehiä, jolle seksi ei kelpaa on todellakin siis myös muita?! Ihana kuulla (toki sitä en toivo kenellekkään!!!), mutta nyt on jo liian myöhäistä. Muutan tänään pois yhteisestä kodistamme, yhtenä merkittävänä syynä seksittömyys. Se alkoi aikanaan niin, että miehen aloitteet väheni, eli minä naisena "vonkasin", kunnes pettymysten jälkeen päätin, ettei ole naisen tehtävä vongata, ja siihen loppui seksielämä! Ei tässä enää niin nuoria olla, tarttis kohta "tehdä lapsia", jos meinaa, mutta millä seksielämällä?

    Lykkyä tykö Muuttaja - ymmärrän hyvin ajatuksesi, ettei voi loputtomiin jäädä odottelemaan seksiä, jos lapsia mielii... tunnen eräänkin parin, joka jäi aikoinaan seksittömään suhteeseen ja voi sitä katkeruuden ja kaunan määrää, kun alkoi 50 v. lähestyä ja lasten hankkiminen alkoi olla myöhäistä.

    Äänestä

  • Meillä oli vähän samanlainen vaihe joku vuosi sitten. Olin "naimisissa" työni kanssa ja kai olen edelleenkin jossain määrin. Mutta nyt voin sekä osaan heittäytyä myös jokaisen työpäivän jälkeen vapaalle,niin että stressi ja työpaineet ovat jääneet työpaikalle.

    Neljä tai viisi vuotta meni "ilman", mutta kuitenkin niin että niistä harvoista kerroista meillä nyt on kaksi ihanaa lasta.

    Kun nuorimmainen oli n. 1,5 vuotias alkoi parisuhde rakastelun merkeissä jotenkin "varkain" uudestaan - aktiivisena ja on kestänyt nyt nelisen vuotta hyvin. Syy näihin "väli vuosiin" oli yksin minun ja 110-%:n sitoutuminen vastuulliseen työhöni, joka oli mielessäni päivin öin - halusin tai en. Jotain tapahtui, en ymmärrä sitä vielä täysin itsekkään, kun lähden töistä oli seuraava päivä kuinka kiireinen tahansa tai oli sitten jäänyt päivän työt osin vaiheeseen - En välitä, vaan ajattelen jo jotain muuta...

    Äänestä

  • Oma onni kirjoitti:

    Lykkyä tykö Muuttaja - ymmärrän hyvin ajatuksesi, ettei voi loputtomiin jäädä odottelemaan seksiä, jos lapsia mielii... tunnen eräänkin parin, joka jäi aikoinaan seksittömään suhteeseen ja voi sitä katkeruuden ja kaunan määrää, kun alkoi 50 v. lähestyä ja lasten hankkiminen alkoi olla myöhäistä.

    Kiitos. Mutta kyllä se vaan pelottaa se uusi elämä. Ei tahdo osata päästää irti. Oma kämppä tuntuu ankealta, kun ei siellä ole ketään. Alunperin olin niin varma ratkaisustani, mieli tekee nyt vaan tepposia....

    Äänestä

  • Muuttaja kirjoitti:

    Tämä se helpottaa! En siis olekkaan ainoa, joka ei kelpaa. Siis tällaisia miehiä, jolle seksi ei kelpaa on todellakin siis myös muita?! Ihana kuulla (toki sitä en toivo kenellekkään!!!), mutta nyt on jo liian myöhäistä. Muutan tänään pois yhteisestä kodistamme, yhtenä merkittävänä syynä seksittömyys. Se alkoi aikanaan niin, että miehen aloitteet väheni, eli minä naisena "vonkasin", kunnes pettymysten jälkeen päätin, ettei ole naisen tehtävä vongata, ja siihen loppui seksielämä! Ei tässä enää niin nuoria olla, tarttis kohta "tehdä lapsia", jos meinaa, mutta millä seksielämällä?

    Olet varmaan tehnyt oikean päätöksen.
    Jos ei puhe auta ja halut eivät yhtään kohtaa niin ei kai vaihtoehtoja ole.

    Samaa kokevana miehenä ymmärrän ton tosi hyvin. Jos toinen ei halua ollenkaan ja itse "joudun" vonkaamaan. Se syö miestä jos niin voi sanoa. Eli suomeksi, se vonkaaminen on NÖYRYYTTÄVÄÄ.

    Jos toinen ei halua niin mikäs siinä sitten. Olkoot ilman, turha toisen takia on näitä perustarpeita ilman olla. Seksiä saa muualtakin.
    eikä ilman voi elää.
    Mulla kans varmaa sama edessä, elikkä se lähtö.

    Äänestä

http://www.honour.co.uk/

etsi jotain sopivaa ja esiinny hänelle itsevarmasti, määräävin ottein, napakasti mutta hymyillen ja viekotellen, älä pelkää mitään ja saat haluamasi.

Äänestä

Testosteroonia eli miessukuhormoonia pitäisi kai taikajuomaan sekoittaa. Eiköhän jotain sellaista ole saatavilla ?

Äänestä

Niin, samanlainen ongelma on meilläkin. 4 vuotta on yhdessä oltu, ja miestä kiinnostaa vähemmän koko ajan.Meillä on 11 vuoden ikäero, mies on urheilija eli kunnosta ei ole kysymys..Voiko olla, että mies eiole sinut seksuaalisuutensa kanssa, koska aloitteen teko ja halun ilmaiseminen on tod. vaikeaa. Ja sellainenkin juttu on outoa ettei hän omien sanojensa mukaan IKINÄ katsele muita naisia, vaikka sellaista olen huomannut välillä.. Luulen tietäväni ettei petä tms. mutta töissäni näen ihmisia jotka ovat eläneet koko elämänsä kaksoiselämää, joten...:( Aaapuva..!!!! Olisi mukavaa nauttia seksistä kun sen salat vasta alkavat aukeamaan...

Äänestä
  • Mulla on kans jotensakin sama ongelma, meillä ei ikäeroa oo kun 1,5 vuotta mutta miehellä ollut naisia muakin ennen, ite tulin tähän suhteeseen neitsyenä ja nyt tosiaan kun vähän asioista tietää ja on kokeillut niin se varmin ja kokeilunhaluisin vaihe olisi tulossa. Tosin taitaa ohi mennä kun itsetunto ropisee alas enemmän ja enemmän joka päivä kun en miehelle kelpaa :(

    Äänestä

  • black...rose kirjoitti:

    Mulla on kans jotensakin sama ongelma, meillä ei ikäeroa oo kun 1,5 vuotta mutta miehellä ollut naisia muakin ennen, ite tulin tähän suhteeseen neitsyenä ja nyt tosiaan kun vähän asioista tietää ja on kokeillut niin se varmin ja kokeilunhaluisin vaihe olisi tulossa. Tosin taitaa ohi mennä kun itsetunto ropisee alas enemmän ja enemmän joka päivä kun en miehelle kelpaa :(

    Sä näytät hyvältä tuossa kuvassa!Sulla on ihanan näköiset suikkarihuulet!Jos asuisit meillä,niin sä kyllä saisit seksiä riittävästi : ))

    Äänestä

  • black...rose kirjoitti:

    Mulla on kans jotensakin sama ongelma, meillä ei ikäeroa oo kun 1,5 vuotta mutta miehellä ollut naisia muakin ennen, ite tulin tähän suhteeseen neitsyenä ja nyt tosiaan kun vähän asioista tietää ja on kokeillut niin se varmin ja kokeilunhaluisin vaihe olisi tulossa. Tosin taitaa ohi mennä kun itsetunto ropisee alas enemmän ja enemmän joka päivä kun en miehelle kelpaa :(

    Tutulta kuulostaa edelleen...munkin tapauksessani miehellä on kyllä ollut naisia ennenkin mutta itselleni hän oli aikoinaan ensimmäinen ja olen vasta tässä vuosien varrella alkanut itse vapautua ja halunnut kokeilla kaikenlaista uutta. Vaan mitenkäs kokeilet ja toteutat itseäsi kun miestä ei kiinnosta mikään seksiin viittaava. Halitaan, pusutellaan, hellitään, mutta kun ei niin ei. Pitääkö mun nyt alistua siihen, että se omakin seksuaalisuus on kuopattava tarpeettomana? Juuri kun aloin päästä jyvälle mistä tässä oikeasti on kysymys?

    Tai kyllähän se omakin seksuaalisuus kuolee kun ei pidetä haluttavana. Ei näitä jatkuvia torjuntoja ja itsetunnon maanrakoon polkemisia jaksa. Ei se auta, että mies sanoo ettei vika minussa ole koska on se kuitenkin. Mikä nainen se sellainen on, joka ei saa edes omaa miestään kiihottumaan?

    ...tai siis kiihottuuhan se, mutta ei se siitäkään yleensä mihinkään johda.

    Äänestä

  • n26 kirjoitti:

    n26>>
    Mikä nainen se taas on joka ei miestään halua?
    Kiihottuu aina kun päästää miehen lähelle, vaan miksi ei tavallisesti päästä edes yrittämään?

    Se saa joka kerta, mut silti mä joudun vonkaa.AINA.

    Mikä sillä on, anna vinkki?

    Sulle vinkki..älä kuoppaa seksuaalisuuttas. Sulla on täys oikeus nauttia kaikesta. Kuoppaa toi suhde tai pistä ukkos kuriin.

    Äänestä

  • m29 kirjoitti:

    Ton kun tietäis, niin olis aika viisas...

    Itse "sain" tänä aamuna, ekaa kertaa puoleentoista kuukauteen. Siinä sit jälkikäteen saatiin jopa keskusteltua taas aiheesta. Mies ei pystynyt lupaamaan mitään taas jatkosta (kerroin hänelle pistäneeni harkintaan että lopettaisin pillerien syönnin turhana - että siirryttäisiin taas kondomeihin silloin harvoin kun sille on tarvetta) ja on itsekin ihan ulalla mistä se hänellä kiikastaa. Mistään toiminnallisesta ei ole kyse, sillä kiihottuu kyllä ja erektioitakin on päivittäin. Mikä siinä sitten on että max. kerran kuukaudessa se kiihotustila etenee yhdyntään asti..? Kun tietäis!

    Senkin otin puheeksi, että itseni on aika vaikea ehtiä "mukaan" näinä harvoina kertoina - sitä kun joutuu tukahduttamaan halunsa alituiseen ja alistumaan siihen, ettei omilla haluilla ole mitään merkitystä eivätkä ne johda mihinkään muuhun kuin yksinäiseen puuhailuun. Sitten yhtäkkiä kun toinen kuin salama kirkkaalta taivaalta haluaakin ja on miltei heti työntymässä sisään ilman kunnollisia esilämmittelyjä, jää kokemus minun osaltani lähinnä siihen mielyhyvään että ylipäänsä kelpaan (en nyt ihan näin rankoin sanankääntein tätä ilmaissut, mutta kuitenkin, mies sanoi ymmärtävänsä eli on kai se jotain...?)

    En oikeastaan tiedä, miksi näitä täällä kerron - ehkä siksi, että tavallaan homma on nyt nytkähtänyt eteenpäin edes sen verran että mieskin on jo suostunut asiasta puhumaan. Tilanne ei siis ole TÄYSIN toivoton. Nyt pitää kai vain olla kärsivällinen (ja harjoitusta siihen on kyllä ollut jo yllin kyllin).

    Suostuuko sinun naisesi puhumaan asiasta jos otat sen esille? Kehotan välttämään pienintäkään syyttävyyden sävyä jos yrität saada hänestä jotain irti- kerrot vain, miltä sinusta tuntuu. Niin meilläkin on päästy edes tähän asti.

    Äänestä

  • m29 kirjoitti:

    n26>>
    Mikä nainen se taas on joka ei miestään halua?
    Kiihottuu aina kun päästää miehen lähelle, vaan miksi ei tavallisesti päästä edes yrittämään?

    Se saa joka kerta, mut silti mä joudun vonkaa.AINA.

    Mikä sillä on, anna vinkki?

    Sulle vinkki..älä kuoppaa seksuaalisuuttas. Sulla on täys oikeus nauttia kaikesta. Kuoppaa toi suhde tai pistä ukkos kuriin.

    ...niin, ja kiitos noista viimeisistä sanoista. Joskus kun noita omia oikeuksiaan ei tahdo itse muistaa niin tuntuu mukavalta että joku muistuttaa.

    Äänestä

Olipa helpottavaa lukea viestejänne, sillä painin saman ongelman kanssa. Olen tuntenut mieheni kolme vuotta, ja ekana vuonna seksi sujui ihan ok. Ei mitään järisyttävää, mutta kelvollista kyllä ja joka viikko. Nyt en millään tahdo kelvata miehelleni, en saa häntä innostumaan.Rakastelemme noin kerran kahdessa kuukaudessa. Olen itse aiemmin saanut vuosia sitten elää neljä vuotta ihanan avointa seksuaalista suhdetta erään entisen miesystäväni kanssa, ja samaa kipinää nyykisessä suhteessani kaipaisin yhä. Nykyinen mieheni ei vain tunnu olevan sinut itsensä kanssa ja oman seksuaallisuutensa kanssa. Kieltää katselevansa naisia, ei lue pornolehtia, ei katso videoita eikä edes ota käteen aistillista nautinnollisen rakasteluni opasta. Kieltää minulta jopa masturboivansa.
Olen yrittänyt houkutella, mutta kun laitan seksikkäät asut esim ylleni, hän menee ihan lukkoon ja pyytää minua riisumaan kaiken. Minkäänlainen keikistely ei tule kuuloonkaan...
Olen neuvoton jo, joinakin päivinä minusta tuntuu että haluan järkyttää häntä(vaikka pukemalla nahkaiset alusasut), että saisin hänet vapautumaan. Mutta järkyttäminen ei liene oikea keino. Kertoisiko joku, mitä voisin yrittää?

Äänestä
  • Kyllä te naiset sitten olette höperöjä, kidutte puutteessa eunukkienne kanssa vaikka oikeita miehiäkin on Suomi täynnä, jotka tahoillaan taas kärvistelevät puutteessa. En kyllä ymmärrä selitystä siitä että kuinka mies on muuten hyvä ja rakastan syvästi häntä. Miten voi rakastaa syvästi ihmistä joka on niin itsekäs kuin tämä yksikin sankari joka oli ilmoittanut että kyllä tämä seksitön liitto HÄNELLE sopii, pitäisi ajatella toistakin osapuolta. Vaimo on vaimo eikä taloudenhoitaja tai kotiapulainen. Kyllä niitä löytyy sellaisiakin miehiä jotka ovat yhtä hyviä, mutta joilta saa tarpeeksi patukkaa. Älkää kadottako itseluottamustanne, vika ei varmastikkaan ole teissä kun olette kerran alun perin kelvanneet. Tämä Black Rose esimerkiksi josta löytyi kuva, VAU. Onneksi istuin, muuten olisi mennyt jalat alta.

    Äänestä

Eli ei täällä kukaan tosiaan oo ainoa joka elää suhteessa missä saa vongata vonkaamasta päästyään... Ja kyllä se ottaa itsetunnolle kun ei mitään vastinetta tuu. Ite en oikeestaan muista kertaakaan jollon olisin sanonu jätkälle ei. Jotenki ihan käsittämätöntä ettei se aina ees jaksa yrittää vaikka välillä saattaakin pyydellä anteeksi ettei anna. Mutta siis jos jätkää joskus sattuis haluttaan ja mulla ei sillä hetkellä mitenkään mahdottomasti niin kyllä mut saa liikenteeseen kun vähän lämmittelee. Että surullinen on usein mieli. Mutta enpä tosiaan oo ainoa.. Ehkä me ei vaan olla löydetty oikeita miehiä. Ihmisillähän on erilainen maku ja halu. Tiiä sitte. Vaikeeta se kuitenki on päästää irti jos toisesta tykkää, oli sitten seksiä tai ei.

Äänestä
  • hänelle et ole se oikea,.olet paremmin yhdessä reipaan rakastavan jasinua haluavan mieheb kanssa siis ulos silmät auki kato tarkasti että mies on sinusta kiinnostunut,seksuaalisisti,kyllä huomaat onnea matkaan

    Äänestä

Jotkut miehet ovat sitä mieltä että emäntä on seksitön talouskone, jolla ei voi olla tarpeita. Tai sitten pelkäävät naisensa seksuaalisuutta.

Ootko varma ettei ukollasi ole toista naista tms? Moinen kieltäminen tuntuu luonnottomalta, ihan kuin pelkäisi että kun joku ovi aukeaa niin sieltä paljastuukin koko sirkus.

Äänestä
  • Onneksi voin olla varma siitä, ettei hänellä ole toista naista. Eli siis siitä ei ole kyse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

plaaplaah kirjoitti:

Elikkäs sellainen tapaus. Seksitön mies. Nuori, terve, ei mitään taloudellisia tai muita huolia, mitä nyt ajoittaista työstressiä.

Seurusteltu ollaan 4 vuotta, josta ehkä se ensimmäinen oli melko seksirikas meidän mittakaavassa. Sitten homma lopahti.

Seksiä on ehkä kerran 4-6 viikon välein. Mies ei katso pornoa, ei yhtään lehteä, ei yhtään elokuvaa, ei nettikuvia. Ei ole kuulemma ikinä omistanut yhtään sellaista, joskus ala-asteella vilkaissut kaverin lehdestä. Itse jos haluaisin katso perjantai-illan eroottista elokuvaa, hän käy nukkumaan tai vaihtaa kanavaa. Ei vilkuile muita naisia, ei kiinnitä mihinkään sellaiseen huomiota. Kai minun pitäisi olla tyytyväinen, ettei vilkuile muita naisia, mutta jotenkin JOTAIN elämää saisi miesoliossa olla. Jos olisi JOSTAIN seksiin liittyvästä kiinnostunut, niin ehkä sitten se meidän seksielämän kuolettaja voitaisiin etsiä ja parantaa, mutta kun MIKÄÄN ei kiinnosta missään muodossa. Oma käsikin ehkä kerran kuussa. Fantasioita hänellä kuulemma ei ole, vaikka olen niitä yrittänyt houkutella esille.

Voiko todella olla niin että jotain ihmistä ei vaan seksi ja siihen liittyvät asiat enää kiinnosta? Missä vika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu