Pelastava usko, uskominen Jeesus Messiaaksi on aina mielen ratkaisu, järjellinen ratkaisu tehdä parannus, ja heittää kaikki paha pois elämästä 1 Moos 3; 22 Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin ETTÄ HÄN TIETÄÄ HYVÄN JA PAHAN JA Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"
hän myös ajoi ihmisen pois Paratiisista, ette varastaisi Jumalalta elämän puuta.
Se jäi varastoon Uutta Jerusalemia varten.
Koska parannus Jeesukseen on tiellä täyskäännös, jota järki hallitsee niin, että usko voi tulla ihmiseen ja kirkastaa Jeesus Messiaaksi.
Jeesus sanoo ennen ristinkuolemaansa myös asian, jonka Hän on lisännyt parannukseen ja kääntymykseen, Häntä kohti.
Joh. 3:3
Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
Ja jos tätä ei kaduilla uskalla tunnustaa, ei Henki ole täyttänyt ihmistä ja on kylmänä, kuivana ja penseänä menossa kohti kadotusta.
Parannuksen voi tehdä Jumalan kutsusta, lukemalla Jeesuksesta, tai kuulemalla evankeliumia Jeesuksesta.
Jeesuksen nimessä, sekä sovintoveressä, tämä on tosi.
Parannukseen kuuluu myös järkisyyt.
9
167
Vastaukset 9
- Poingpoing
Jeesusta ei ole edes ollut. Pelkkää höpinää ja satua. Skitsofreenikon juttuja. Käveli vetten päällä. Älä viitsi jauhaa skeidaa.
- Oletko_sinä
Kesi ajatellut armonajassa astua parannuksen askelille?
Minun armon askeleet oli jo lapsena. Aikuisena tein järjen ratkaisun, jatkan elämää Jeesuksen seuraajana.
Missä sinun armon askeleesi ovat, ja missä uskosi, missä todistus siitä. Olet muutaman vuoden räskyttänyt, mutta et missään maininnut, mikä on tiesi?- Katsele
Kesitas kirjoitti:
Minun armon askeleet oli jo lapsena. Aikuisena tein järjen ratkaisun, jatkan elämää Jeesuksen seuraajana.
Missä sinun armon askeleesi ovat, ja missä uskosi, missä todistus siitä. Olet muutaman vuoden räskyttänyt, mutta et missään maininnut, mikä on tiesi?ja kuuntele vaikka tästä:
https://www.youtube.com/watch?v=UroYKuUflIw Katsele kirjoitti:
ja kuuntele vaikka tästä:
https://www.youtube.com/watch?v=UroYKuUflIwKommentoi kirjoitustan, älä minua.
Olet naivii.
- Jussi_minäkin
Kempeleen säälittävä Kessutas kuvittelee olemattoman järkensä auttavan pelastutksessa.
Ef. 2:8
Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. [Room. 3:24 ]
Vieläkö Kempeleestä löytyy jäätä, jotta voit jäähdyttää kiehuvaa pollaasi.Jumala ei tuomitse ketään, ainoastaan Jeesus ja kun uskoo Jeesuksen Messiaaksi, ja uudestisyntyy ylhäältä, on Jeesuksen oma ja pelastettu. aamatun mukaan Jumala ei pelasta ketään, vaan kaikki valta on Pojallaan Jeesuksella. Jumala Jumalasta, Kuningas.
Järki narikkaan muuten et pelastu.
Siksihän teillä on mennyt pieleen, ei järjissä oleva nai omia lapsiaan, eikä tupakoi. Jumala antoi meille puusta tiedon oikeasta ja väärästä, eikö se kosk teitä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43945
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20545- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107483Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
- 61435