Portsarit!

Muistaako joku, kun baareissa oli vielä portsarit? Käsi ojossa, aina loisimassa ja kerjäämässä. Ja jos vähänkin rahaa haistoivat, niin kieli ruskeana olivat nuolemassa.

Nykyisin niitä harvemmin enää on ovilla, jotkut näistä rahan ahneista narsisteista ovat jopa siirtyneet politiikan pariin. Sielläkin niitä ajaa eteenpäin vain ja ainoastaan oma etu.
15396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Jo vain, ja oikein sanoit niistä, kun politiikka suuressa ahneudessaan ajoi myös poliisin ohi. Niillä on vaan tuttuja vastassa polporpolpiireissään.

Äänestä
  • Suomen kansa tarvitsee tyhjien ravintoloiden sijaan täydet ravintolat ja niihin myös portsarit. Suomi niminen ravintola tarvitsee kansan valitseman portsarin ja toivottavasti hänen nimensä on Jussi Halla-aho. Kansa päättää liikeideasta ja sisäänpääsyoiketetuista.

    Äänestä

  • Höpö höpö! Suomi ei tarvitse enää portsareita mihinkään. Ennenkin pääsi jonojen ohi rahalla, jos vain halusi - portsarit eivät kohdelleet ihmisiä tasa- arvoisina. Se, joka lahjoi eniten, sai sikailla portsareiden luvalla eniten,

    Äänestä

  • Joka portsareita puolustaa, on vähälahjainen ja typerä.

    Äänestä

  • koljonvirranovella kirjoitti:

    Höpö höpö! Suomi ei tarvitse enää portsareita mihinkään. Ennenkin pääsi jonojen ohi rahalla, jos vain halusi - portsarit eivät kohdelleet ihmisiä tasa- arvoisina. Se, joka lahjoi eniten, sai sikailla portsareiden luvalla eniten,

    Ravintoloilla on edelleen oikeus valita asiakkaansa. Jos et ole antanut portsarille lanttia ja koska olet ollut asiasta tietoinen, että portsarit olivat töissä palvelurahapalkalla, sinunlainen asiakas on jo työsopimuslain mukaan ollut lainvastaista laskea sisälle.

    Äänestä

  • Höpö höpö, oo hupattamatta! Onneksi ovikerberoksen ammatti on jo kuollut, eikä takaisin palaa. Sellaisia väkivaltaisia idiootteja ei kaipaa kukaan. Lahjottavia huijareita lähes kaikki tyynni.

    Äänestä

  • koljonvirranovella kirjoitti:

    Höpö höpö! Suomi ei tarvitse enää portsareita mihinkään. Ennenkin pääsi jonojen ohi rahalla, jos vain halusi - portsarit eivät kohdelleet ihmisiä tasa- arvoisina. Se, joka lahjoi eniten, sai sikailla portsareiden luvalla eniten,

    Paperirahalla saa parempaa palvelua! Aikoinaan oli niin ammattitaitoisia ja palveluhalukkaita portsareita, että paperirahan saatuaan he osasivat kumartaa niin syvään, ettei asiakas huomannut hänen ivallista hymyään.

    Äänestä

  • Mitäsläksit kirjoitti:

    Ravintoloilla on edelleen oikeus valita asiakkaansa. Jos et ole antanut portsarille lanttia ja koska olet ollut asiasta tietoinen, että portsarit olivat töissä palvelurahapalkalla, sinunlainen asiakas on jo työsopimuslain mukaan ollut lainvastaista laskea sisälle.

    Pitäiskö asiakkaidekin opiskella portsarin työehtosopimukset?

    Äänestä

  • Kysynvaan kirjoitti:

    Pitäiskö asiakkaidekin opiskella portsarin työehtosopimukset?

    Kyllä, jo kansakoulun alaluokilla nämä tulisi opettaa. Se helpottaisi portsarin käytännöntyötä valtavasti, lisäksi opetukseen tulisi kytkeä perussuomalaiset hyvät käytöstavat yleisessä ravintolassa.

    Äänestä

  • Äänestäsuomitakaisin kirjoitti:

    Kyllä, jo kansakoulun alaluokilla nämä tulisi opettaa. Se helpottaisi portsarin käytännöntyötä valtavasti, lisäksi opetukseen tulisi kytkeä perussuomalaiset hyvät käytöstavat yleisessä ravintolassa.

    Samoin, jos koulussa annettais vähän enemmän hyvän käytöksen oppeja, niin ei poliisien ja portsareiden tarvitsis olla niitä opettamassa. Käräjäoikeuskin saisi jutuuruuhkansa paremmin selvitettyä.

    Äänestä

  • koljonvirranovella kirjoitti:

    Höpö höpö, oo hupattamatta! Onneksi ovikerberoksen ammatti on jo kuollut, eikä takaisin palaa. Sellaisia väkivaltaisia idiootteja ei kaipaa kukaan. Lahjottavia huijareita lähes kaikki tyynni.

    Toivottavasti portsareita vastustava ajattelematon moukka joutuu piestyksi ravintolassa, kun portsari ei olekaan turvaamassa asiakasta henkensä uhalla.
    T. Portsareita kaipaava !

    Äänestä

Yksi kaljupäinen oli ainakin ihan moukka, nykyisin taitaa olla jo eläkkeellä.

Äänestä

Näistä portsareista jotkut ovat jopa siirtyneet politiikkaan, yksikin on sylikoirana ja puudelina räksyttämässä isäntänsä ääntä tälläkin palstalla. Mutta pakkohan se on narsistin yrittää ajaa omaa etuaa jollakin tavoin, kuin ei oma älli muuhun riitä, kuin gramofonina olemiseen.

Äänestä

Suomessa on n.4000 portsaria ja kaikki ovat Isänmaan ja oikeuden puolustajia. Ilman tätä ammattiryhmää suomi oli kaaoksessa. Lisäksi kaikki ovat luultavasti perussuomalaisia.

Äänestä

Se oli hyvää aikaa. Joku kriteeri oli sisään pääsylle ja pukeutuminen ja tunnelma hienostunut. Nyt pukeutuminen mitä sattuu, mökä ja meininki niin hirveä että ei sovi vanhemmalle ikäluokalle,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


koljonvirranovella kirjoitti:

Muistaako joku, kun baareissa oli vielä portsarit? Käsi ojossa, aina loisimassa ja kerjäämässä. Ja jos vähänkin rahaa haistoivat, niin kieli ruskeana olivat nuolemassa.

Nykyisin niitä harvemmin enää on ovilla, jotkut näistä rahan ahneista narsisteista ovat jopa siirtyneet politiikan pariin. Sielläkin niitä ajaa eteenpäin vain ja ainoastaan oma etu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu