Turvalisesti pyörällä

Muistutuksena

Esimerkiksi: pyörätieltä tuleva pyöräilijä saa ajaa tien yli pyörätien jatketta pitkin, mutta hänen on väistettävä sekä oikealta että vasemmalta tulevia autoilijoita. Autoilija väistää silloin, kun hänelle on liikennemerkillä osoitettu väistämisvelvollisuus tai hän on kääntymässä pyörätien jatkeen

https://www.liikenneturva.fi/fi/liikenteessa/pyoraily?

5

264

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Turengin pyöräiliät eivät ainakaan osaa sääntöjä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Selvä juttu. Nykyään näyttää olevan sääntönä se, että autoilija lyö jarrut pohjaan heti nähdessään oman kulkusuuntansa poikki aikovan pyöräilijän vaikka tämä olisi pysähtynyt. Lisäksi pyöräilijät ovat tottuneet tähän liikennesääntöjen vastaiseen kohteliaisuuteen.

      • Anonyymi

        Saman olen huomannut.


      • Anonyymi

        Valitettavasti ja osa fillaristeista luulee olevansa vielä oikeassa.
        Poliisin rautalankaohjeessa olisi voinut olla myös sellainen missä ei ole kolmiota/stoppia ennen pyörätienjatketta (ja ennen risteystä) ja missä pyöräilijät väistää.
        Voisi myös painottaa että jalkakäytävillä ja suojatieksi merkityillä paikoilla ei pyöräilijällä on ole mitään oikeuksia.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      365
      1348
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      407
      1197
    3. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      925
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      82
      847
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      78
      832
    6. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      112
      798
    7. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      87
      796
    8. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      53
      791
    9. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      695
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      39
      690
    Aihe