Etinen istukka ja alkuraskaus (vuoto)

Heippa. Kuulisin mielelläni kokemuksia etisen istukan kanssa kamppailleista ja erityisesti millaista alkuraskaus oli. Täällä menossa rv 9 3 ja 2x juostu ultrassa, jossa kaikki ollut hyvin. Molemmilla kerroilla lääkäri todennut istukan olevan hiukan kohdunsuun päällä ja siitä johtunut vuoto. Ekalla kerralla tuli vain ruskeaa vuotoa hiukan ja toisella kerralla ihan punaista lorahtamalla. Tuosta toisesta kerrasta nyt 6 päivää ja eilisestä illasta asti tullut ruskeaa vuotoa. Lähinnä pyyhkiessä, ei tule siteesen.
Aamulla sain sydänäänet kuuluviin joka toki hiukan helpotti mieltä, mutta jatkuvasti kuitenkin ahdistunut olo, että johtuuhan vuoto nyt vain tuosta vai jostain muusta.. ultrassa näkyi hiukan hyytynyttä verta mutta ei varsinaisesti mitään hematoomaa. Varsinaisestihan ei voi kai vielä puhua etisestä istukasta, sillä paikka ei ole vielä vakiintunut, mutta siinä se nyt on kuitekin. Kipuja ei ole, jonkun verran menkkamaisia tuntemuksia.

Onko muilla ollut vuotoja jo näin aikaisin ? Mitä tapahtui, koska loppui, menikö kaikki hyvin ?
Taustalla kkm rv 11 joten hiukan on sellaista ahdistusta senkin takia....
02379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


pöllömama kirjoitti:

Heippa. Kuulisin mielelläni kokemuksia etisen istukan kanssa kamppailleista ja erityisesti millaista alkuraskaus oli. Täällä menossa rv 9 3 ja 2x juostu ultrassa, jossa kaikki ollut hyvin. Molemmilla kerroilla lääkäri todennut istukan olevan hiukan kohdunsuun päällä ja siitä johtunut vuoto. Ekalla kerralla tuli vain ruskeaa vuotoa hiukan ja toisella kerralla ihan punaista lorahtamalla. Tuosta toisesta kerrasta nyt 6 päivää ja eilisestä illasta asti tullut ruskeaa vuotoa. Lähinnä pyyhkiessä, ei tule siteesen.
Aamulla sain sydänäänet kuuluviin joka toki hiukan helpotti mieltä, mutta jatkuvasti kuitenkin ahdistunut olo, että johtuuhan vuoto nyt vain tuosta vai jostain muusta.. ultrassa näkyi hiukan hyytynyttä verta mutta ei varsinaisesti mitään hematoomaa. Varsinaisestihan ei voi kai vielä puhua etisestä istukasta, sillä paikka ei ole vielä vakiintunut, mutta siinä se nyt on kuitekin. Kipuja ei ole, jonkun verran menkkamaisia tuntemuksia.

Onko muilla ollut vuotoja jo näin aikaisin ? Mitä tapahtui, koska loppui, menikö kaikki hyvin ?
Taustalla kkm rv 11 joten hiukan on sellaista ahdistusta senkin takia....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu