Hei vaan sinä tupakin tupruttelija. Miksi poltat? Aika moni ainakin siksi, ettei pääse siitä irti.
Tupakoitsija. Sinä et ole itsesi herra, vaan nikotiinin orja. Kun aamulla heräät, on pikapuolin päästävä tyydyttämään nikotiinin tarve jonka pitoisuus on elimistössäsi yön aikana laskenut. Ellet ole sitten yöllä käynyt kessuttelemassa. Päivän mittaan nikotiini juoksuttaa sinua useamman kerran ulkona. Tuleepa ulkoilutua, voi aina itseään lohduttaa.
Kun liikut, kannat tupakoitsijalla tyypillistä hajua, eli lemua. Vaatteesi, hengityksesi ja ihosikin lemuaa.
Kun suutelee naista joka tupakoi, on kuin nuolisi tuhkakuppia. Ilmeseti sama jos miestä suutelee, ei ole kokemusta.
Nuoret likat kuyin myös jannut luulevat olevansa jotain sätkä hampaissa. Näyttävät lähinnä naurettavilta.
Lisäksi tupakoitsija on suuri roskaaja. Tumpit heitetään maahan ja hyvin usein myös tyhjentynyt aski. Ilmeseti tyhjentynyt aski painaa liikaa jotta sen kantaisi roskiin.
Osa teistä sairastuu COPD-tautiin, eli keuhkoahtaumatautiin. Ammattini puolesta olen saanut seurata siihen kuolevaa. Ei helpoin tapa kuolla.
Lopeta tupakointi(mikäli pystyt) ennen kuin tupakka lopettaa sinut.
Tupakoitsija
6
<50
Vastaukset
- Entinen_polttaja
Moni tupakoitsija haluaisi lopettaa mutta se ei ole helppoa. Uutisvuoksessa luki vähän aikaa sitten että eräs talo Vuoksenniskalla suunnittelee tupakoinnin kieltämistä parvekkeella. Kannattaisi miettiä asiaa vähän pitemmälle. Jos kielto tulee voimaan niin kuinka moni tupakoitsija menee ulos tupakalle ja kuinka moni alkaa polttaa asunnossa. Asunnossa polttamista on vaikeampi kieltää koska tupakoitsija voi sanoa että ei hän polta sisällä vaan joku naapuri. Sitten sen talon asukkaat saavat nauttia parvekkeella raikkaasta ilmasta mutta rappukäytävässä haisee tupakansavu
- Älkää_kieltäkö
Olen itsekkin miettinyt että jos jossain talossa kielletään parveketupakointi niin eivät tupakoitsijat jaksa koko ajan mennä ulos vaan alkavat polttaa asunnoissaan. Sitten rappukäytävässä haisee tupakka ja sieltä se kulkeutuu muihin asuntoihin
- Tupakoitsijaolen
Hei!
Kiitos tiedosta, tiesin jo tuon kaiken ja vähän enemmänkin asiasta 😊
On kuitenkin hyvä se tuoda esiin, koska kaikki tupakoitsijat eivät edes tiedosta tai halua tiedostaa asioita mitä tupakointi aiheuttaa ja tuo tullessaan
Kysymykseen miksi poltat? Saisit multa niin pitkän ja monimutkaisen vastauksen, se liittyy myös osaltaan riippuvuuteen, tai riippuvuuksiinkin, mutta ei ehkä siihen oleellisimpaan eli nikotiiniriippuvuuteen ja se on myös itselle oman itsensä hallinta ja rauhoituskeino, kunnes löydän nopean ja korvaavan keinon esim edellä mainittuihin asioihin, en kykene luopumaan- ex.tupakoitsija
Ei tarvitse erikseen löytää korvaavaa keinoa, kaikki tulee lopettamisen jälkeen ihan itsestään. Huomaat pian että et tarvitse tupakkaa rauhoittumiseen.
t. 20v polttanut ja nyt 8 vuotta ilman.
- Anonyymi
Kepulisti on kepulisti sokerilla kuorrutettunakin. Tästä seuraa herkkiä hetkiä vielä.
- Anonyymi
Hyvä vaan kun nostavat taas tupakanhintaa ! Nostasiit oikein reilusti. nm. entinenpolttaja
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613111Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433067- 422417
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa912037- 311893
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251759- 481606
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä831370- 391280
- 791110