Hyviä uutisia nuorille ilmastolakkolaisille!

MaanÄäni

Usein ajatellaan, että ihmisten pitäisi luopua monista mukavuuksista, jotta luonto pelastuisi, mutta kun teillä nuorilla on usein avoimempi mieli luoville ideoille, niin ehkä teidän on myös helpompi suhtautua asioihin siten, että luontoa voi säästää myös niin, ettei tarvitse pitää katulamppuja pimeänä.

Elämän ei tarvitse ilmaston varjolla muuttua ankeammaksi, vaan se voi muuttua jopa miellyttävämmäksikin. Kunpa vain olisi tarpeeksi radikaaleja ideoita, kuten erään energiatutkijan kirjoitus Kaleva.fi:ssä muutama vuosi sitten (paljonko teiltä muuten kuluu viikossa rahaa mopobensaan?).

https://www.kaleva.fi/juttutupa/tiede-ja-luonto/keskipakovoima-on-puhdas-energialahde/4146500

Jutussa olleista kommenteista päätellen idea oli joillekin vähän liian radikaali. Valitettavasti herra Energiatutkijakaan ei näköjään ole riittävän kansantajuisesti osannut asiaa selittää, joten tämän kirjoituksen tarkoitus on selventää juttua.

Ja tehkää tästä vaikka koe fysiikantunnilla, opettajan luvalla tietenkin. Jos koe onnistuu, niin laittakaa video johonkin juutubeen tai vastaavaan.

Idea on siis seuraavanlainen:

Kuvitelkaa pystyakselinsa ympäri vuoroin kumpaankin suuntaan pyörivä pyörä joka on kuin suuri kellonliipotin, halkaisijaltaan puolesta metristä metriin ja joka nopeimmillaan pyörii ehkä noin 500-1000 kierrosta minuutissa. Pyörän kehälle on aseteltu punnuksia sekä jokaiselle punnukselle jousi, jota kukin punnus keskipakovoiman vaikutuksesta painaa kasaan, kun pyörä kiihtyy täyteen nopeuteensa oman isomman vieterinsä (ei pyörän kehällä olevien jousten) vauhdittamana. Pyörä siis ei saa mitään ulkoista energiaa, vaan se käyttää ainoastaan sitä, mikä sen omaan vieteriin on varastoitu.

Sitten pyörä taas hidastuu antamalla liike-energiansa takaisin samaan vieteriin, kuten tekevät kellojen liipottimetkin. Tietenkin pyörä nyt hidastuessaan antaa vieteriin hieman vähemmän energiaa, kuin minkä vieteri antoi pyörälle, koska liikevastus on verottanut sitä, mutta energiaa varastoituu saman verran riippumatta siitä, pääsevätkö pyörän kehällä olevat jouset kuormituksesta keskipakovoiman vaikutuksen loppuessa vai onko niissä jokin kynsimekanismi, joka pitää jousia jännitettynä pyörimisen pysähdyttyäkin. Näinollen jousten jännittämiseen tarvittava energia on muodostunut tyhjästä.

Kynsimekanismin vuoksi punnukset ovat siis jääneet hieman ulommas keskipisteestä kuin ne olivat pyörän lähtiessä liikkeelle, mutta niiden etäisyys vaikuttaa vain siihen, kuinka nopeasti pyörä kiihtyy tai hidastuu tietyn potentiaalienergian vaikuttaessa siihen.

Pyörän pysähdyttyä jouset vapautetaan kynsimekanismista, ja jousiin varastoidusta energiasta suurin osa otetaan talteen jollekin ulkoiselle generaattorille, ja lopulla annetaan pyörälle sen verran alkuvauhtia, että pyörän oma vieteri tulee taas täyteen vetoonsa kun pyörä uudestaan pysähtyy sen pyörittyä vastakkaiseen suuntaan. Olennaista on siis, että pyörää jatkuvasti kiihdytetään ja hidastetaan.

(Jatkuu ensi kommentissa.)

1

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MaanÄäni

      (Jatkoa viime kommentista.)

      Joku nyt varmaankin kuvittelee, että jouset ottavat sen energiansa jo kiihtymisvaiheessa, niin ettei pyörä edes kiihdy samaan nopeuteen kuin vastaavanlainen pyörä ilman jousia.

      Se ei ole edes mahdollista yksinkertaisesti siksi, että keskipakovoima nousee nopeuden neliöön, eli nopeuden kaksinkertaistuessa voima nelinkertaistuu, kolminkertaistuessa yhdeksänkertaistuu jne. Sittenhän ei mitään pyörää saisi koskaan pyörimään, koska jokainen metallipyöräkin on periaatteessa jousi (joskin hyvin, hyvin jäykkä jousi), joten pyörän kiihdyttäminen vaatisi enemmän energiaa, kuin sen kiihdyttäminen vaatii (vähän hassusti sanottu, mutta en nyt muutakaan keksi).

      Toinen esimerkki:

      Ajatelkaa, miten jojo toimii. Vauhtipyörän keskitappiin on kiedottu naru, joka aukikiertyessään päästää vauhtipyörää (siis jojon pyörivää osaa) alaspäin ja tämä korkeusero muuttuu pyörän liike-energiaksi.

      Ajatelkaa sitten (pysähdyksissä olevaa) kellon heiluria, jonka alapäässä olevaan pyöreään punnukseen on asennettu vauhtipyörä, jolle annetaan vauhtia esimerkiksi sähkömoottorilla.

      Näissä kahdessa tapauksessa on eräs merkittävä ero:

      Kun heilurivarressa oleva moottori kiskaisee vauhtipyörän liikkeelle, esim. myötäpäivään, niin moottorin kiinnitysruuvit aiheuttavat vastavoiman heilurivarteen, joka heilauttaa vartta vastapäivään, mutta koska varsi on yläpäästään nivelessä kiinni, niin varsi heilahtaa oikealle. On tietenkin huomioitava, että myös moottori pitää kiinnittää itse heiluriin. Huom. ei siis pyöritetä vauhtipyörää akselin välityksellä käyttäen ulkoista moottoria, sillä silloin heilahtaa vain moottoria pitelevä käsi, ei heiluri.

      Jojon tapauksessa taas vauhtipyörään saadaan vauhtia ilman, että pyörivä massa heilauttaa narua kumpaankaan suuntaan, eikä se olisi edes teoriassa mahdollista, koska eihän taipuisalla narulla voi saada aikaan sivuttaisvoimia. Ei vaikka narua samalla nykäistäisiin ylöspäin, sillä se vain saisi jojon pyörimään nopeammin. Ja sitäpaitsi jos se sähkömoottorilla varustettu vauhtipyörä roikkuisi narun päässä, niin sekään ei heilauttaisi narua sivuun, vaan lähtisi kiipeämään ylöspäin narun kiertyessä moottorin ympärille.

      Asia ei muutu, vaikka jojon ja narun tilalle vaihdetaan hammaspyörällä varustettu vauhtipyörä, jonka annetaan rullata yläpäästään nivelöityä, jäykkää hammastankoa pitkin alaspäin samalla periaatteella. Painovoima vetää pyörää maata kohti ja hammastanko saa aikaan vastavoiman joka jarruttaa pyörän vajoamista muuttaen sen pyörimisliikkeeksi. Vain tämä vastavoima vaikuttaa tankoon, ja koska se vaikuttaa vain ylös-alas-linjalla eikä heilauta tankoa sivulle. Näinollen tanko ei voi mitenkään "tietää" alkoiko pyörä edes pyöriä ja jos niin kumpaan suuntaan.

      Ero on siis siinä, että jotta heilurivarsi saadaan heilahtamaan, on moottorin oltava varressa vähintään kahdella ruuvilla kiinnitettynä (muuten se vain pyörisi yhden ruuvinsa ympäri); ylempi ruuvi vääntää vartta vasemmalle ja alempi oikealle, tai jos ruuvit ovat oikealla ja vasemmalla, niin oikea ylös- ja vasen alaspäin. Jojo (tai vauhtipyörä) taas kohdistaa naruun (tai hammastankoon) voimaa vain suoraan alaspäin.

      Tästä seuraa, että kun kyseinen hammastanko laitetaan pyörimään vaakatasossa niin, että keskipakovoima linkoaa pyörää tankoa pitkin ulommas, niin tangon pyöriminen hidastuu vain siksi, että massaa siirtyy sisäkehältä ulommas, riippumatta siitä, pyöriikö pyörä samaan vai eri suuntaan kuin hammastanko. Jos samaan suuntaan, niin energiaa tulee luoduksi tyhjästä, jos taas eri suuntaan, niin jossain vaiheessa pyörä pysähtyy kokonaan, jolloin energiaa on tullut hävitetyksi.

      Eli jos hammastangossa on mekanismi, joka yllättäen nappaa vauhtipyörän kiinni, niin jos pyörä oli pyörimässä samaan suuntaan kuin tanko, saa tanko tyhjästä lisää vauhtia, jos taas vastakkaiseen suuntaan, niin tanko pysähtyy.

      Energiaa siis voidaan sekä hävittää että luoda tyhjästä, Quod Erat Demonstrandum.

      LOPPU

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      61
      11615
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      96
      8821
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      10
      4393
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      21
      3944
    5. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      5
      3851
    6. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      7
      3636
    7. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      89
      3590
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      13
      3429
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      34
      3212
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      45
      2405
    Aihe