Kävin äänestämässä Sinisten Sampo Terhoa tänään

988656454

Sinisiä on nollattu niin paljon, että harvempi sanoo ääneen (edes gallupeissa) äänestävänsä Sinisiä.
Itse emmin Jussi Niinistön ja Sampo Terhon välillä. Edellisissä eduskuntavaaleissa ääneni tipahti Niinistölle. Niinistö lienee myös näissä vaaleissa äänikuninkaita.

33

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ainamokaat

      Miksi tulit kertoo typeryytes tänne?

    • huijatuksitulluttaas

      Hukkaan meni äänesi. Itse äänestin Sampo aikanani Eu- vaaleissa kun en viitsinyt Soinia. Sitten Sampo pääsi 30000 äänellä mepiksi ja ei ollut kai kuin vuoden verran, suoraan sanoen kirosin nämä onnenonkijat. Pitää hoitaa homma loppuun sen mikä lupaa, Halla-aho teki näin.

      • VainKirkkoslaavinMestari

        Mitä vaihtoehtoja Halla-aholla oli? Kirkkoslaavi tuskin tuo leipää yhdelle, saati isolle anopin asunnossa asuvalle suurperheelle. Lisäksi kirkkoslaavin mestarilla on elatusvelvollisuus lehtolapselle.


    • taloustutkimus

      Siniset eivät istu kansanedustajien joukossa seuraavana kautena, nyt päättää äänestäjät, eikä Sipilä.

    • UudeltamaaltaKolme

      Nyt päättää äänestäjät, et sinä yksin.

      • VaalipäiväNYT

        Uudeltamaalta viisi


    • karppaa2

      On hyvä, että Terho saa edes yhden äänen. Paljon niitä ääniä ei joka tapauksessa tule. Ehkä muutama sata korkeintaan.

    • 8735454

      Sinisten ja persujen todellinen kannatus on gallup-tuloksia korkeampi, koska moni näistä pitää mielipiteensä omana tietonaan. Siniset parempi kuin salakähmäinen Halla-aho.

      • taloustutkimus

        Yle, Alma, Hs, kaikilla sama 0,9% luvut, pakko uskoa mittauksiin näin laajapohjaisesti, vai onko jollakin muuta parempaa tietoa, hevosmiesten puheet sitten sivuun.


      • UurnillaTavataan

        Sinisten kannattajat panttaavat mielipidettään olipa kyseessä mikä gallup tahansa.


      • oma.päätös

        Ottavat ilmeisesti esim. sinisten johtajasta Soinista, heh,heh, he


      • TietämättömällePersulle

        Siinäpä asiantuntija! Soini ei ole Sinisten johtaja. Soini ei ole myöskään ehdolla kansanedustajaksi.
        Sinisten puheenjohtaja on Sampo Terho.


    • Audi200ses

      Varmaan tämä äänestäjä itse terho, ja hänen vaimonsa. Kukaan täysjärkinen ei muiluttajia äänestä.

      • RohkeatUudistajat

        Persut ne Sinisiä mollaa, ei muut. Pesukone jäi Sinisten puoluetuet. On millä mällätä ja mollata.
        Siniset joutuivat aloittamaan puolueena tyhjästä. Siitä on turhaa vaalimainontaan nyhjästä.
        Puolustusministeri, filosofian tohtori Jussi Niinistön teot puhuvat puolestaan enemmän kuin kalliit monen tunnin TV-mainokset. Monipuolinen ja kultturelli eurooppaministeri, isänmaallinen Sampo Terho on historian maisteri, ja osaa luotsata myös tulevaisuuteen. Valtiotieteen maisteri Simon Elo toimi ryhdikkäästi Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Vetoaa nuorimpiin ikäluokkiin.
        Monia muitakin hyviä, rohkeita uudistaja.


      • ÄäniSampoTerholle

        Ei ole Siniset seteliselkärankaisia. Arvot tärkeimmät. Jättivät monen miljoonan puoluetukensakin Persuille.
        Perussuomalaiset kaapattiin. Klassinen vihamielisen kaappauksen malli. Kaappausta oli valmisteltu vaivihkaa ainakin puoli vuotta mm. nettiryhmissä. Perussuomalaisten perustajat siis jättivät uudemmat perussuomalaisten jäsenet Halla-ahon, Hakkaraisen ym. Puolueen nimi ja puoluetuet jäivät nykypersuille, mutta aate ja arvot eivät. Ne seurasivat Sinisiin.
        Olisin ehkä nippanappa voinut äänestää paria kepua tai perussuomalaistakin, mutta he ovat yhtä lukuun ottamatta eri vaalipiireissä. Valintani oli Siniset.


      • ostoministerit

        Ei ole ne henkilöt äänestäjilleen luotettavia, mitkä ei pysy sovitussa hallitusohjelmassa, vaan lähtevät toisten puolueiden aisankannattajiksi, kääntäen selkänsä omilleen.


      • ValikoivaMuisti

        Kaapattuaan Perussuomalaiset 2016 Halla-aho katsoi, että hän olisi oikeutettu ulkoministerin salkkuun, tunnetuin tuloksin. Tästä nykypersut vaikenee.
        Ei Siniset ole "ostoministereitä". Hehän aloittivat ministerinä jo 2015. Halla-aho oli hyväksymässä hallitusohjelmaa silloin ja oli valittu Perussuomalaisten EU-edustajaksi Brysseliin.


      • ostoministerit

        Silloin kun ei noudata sovittua puolueen hallitusohjelmaa ja perustaa puolueen ilman kansalaisten antamaa valtakirjaa, sanoisin sitä itsensä myymiseksi.


      • OlenSeurannutTapahtumia

        Ei myyneet arvojaan persujen puoluetukimiljoonista. Lähtivät tyhjin taskuin, puolet koko eduskuntaryhmässä. Puoluekaappauksen jälkeen persujen puolueohjelma oli enää pelkkä paperi ja kulissi.


    • sininenonparas

      Olisin äänestänyt Sampo Terhoa, mutta en voinut, kun olin jo päättänyt äänestää Jussi Niinistöä.

    • Siniset on nolo loikkaripuolue

    • ulylulyllyul

      Minäkin äänestin koko kansan 1 % sampo terhoa. Kukapa nyt ei auton takakontissa persutettua puoluetta äänestäsi.

    • silkkisaara

      Turhaa porukkaa, en tule heitä äänestämään.

    • dpm

      Oikea homma! Aina parempi äänestää Terhoa kuin persuja.

      • taloustutkimus

        Suomalaisista 99,1 % on eri mieltä kuin sinä, ei muuta.


    • Omaarvioni

      Voi, voi.. ..hukkaan meni sekin ääni.

    • hyväsiniset

      Sinisiä täälläkin äänestettiin, paras puolue.

      • OpeItsekin

        Menepä takaisin peruskoulun penkille , ehkä vielä siellä oletkin. Positiivista, että politiikka kiinnostaa.


    • ainoaselitys

      Avaaja hakee varmaan hulluneläkettä,?

    • SampoJatkoon

      Sampo Terho onnistui eilisessä MTVn vaalipaneelissa hyvin. Puolustuspolitiikka ja asuntopolitikka tulivat selväksi toisin kun esim. SDPn Rinteellä ja Halla-aholla. Rinteestä ja Halla-ahosta ei ole Suomen johtoon.

    • ÄäniSampoTerholle

      Maikkarin vaalipaneelia seuratessani totesin uudelleen, että ääni Sampo Terholle oli oikea valinta. Jussi Niinistö olisi ollut yhtä hyvä, joskin ei yhtä verbaalinen. Sinisten kärkipoliitikoista Simon Elo on ehkä paras esiintyjä.

      • kuolen.nauruun

        Huumorin kukka kukkii hih,hih, hi.....


    • otan.osaa

      Hukkaäänen annoit.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      162
      1374
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      956
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      695
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      620
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      602
    6. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      28
      588
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      19
      580
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      543
    Aihe