kokeilin 20-30 kertaa hasista ja nyt olen käynyt
puoli vuotta psygolokilla ja syönyt rispedaalia ja
cipramilia mun paniikkihäiriöön ja lievään psykoosiin.
ÄLKÄÄ EDES KOKEILKO!!
puoli vuotta psygolokilla ja syönyt rispedaalia ja
cipramilia mun paniikkihäiriöön ja lievään psykoosiin.
ÄLKÄÄ EDES KOKEILKO!!
Vastaukset 33
Vanhimmat
... joko kusetat meitä taikka sitten taustalla on jotain muutakin kun pelkkä hasis... ei mulla ainakaan ole järki lähtenyt... keskiarvo on yli ysin edelleen ja elämä sujuu hienosti...
Emmi hei tietenkin se on yksilöllistä ja käyttökertojen määrä/ elämäntilanne/ ikä yms vaikuttavat siihen.
Ihmisten on kuitenkin hyvä tietää, että tälläisiakin riskejä on olemassa.
Kyllä minäkin polttelin monta vuotta viikonloppuisin, ennen kuin huomasin, miten voimakas aine Kannabis on etenkin jos elämä ei ole kohdallaan. Se laukaisee näitä mielenterveysongelmia ihan eri suhteessa kuin alkoholi, eikä siihen välttämättä tarvita kuin yksi kerta tai sitten ongelma saattaa tulla vasta monen vuoden jälkeen
tietää tapauksista joissa, ko. aineen käyttäjä on joutunut psykoosiin?? Laitokseen ovat joutuneet, kun eivät tienneet enää, mikä on totta ja ei. Vierestä olen seurannut erään perheen taistelua siitä, että saisivat tyttärensä "takaisin".
Aikaisemmin tyttö oli sitä mieltä, kuten kaikki käyttäjät, ettei hän niin alas vajoo. Hups vaan, ja tällä hetkellä hoidossa suljetulla osastolla. Mut tätähän tää on, ELÄMÄÄ. Itse teet valintasi, mutta ota huomioon myös vanhempasi ja muut lähimmäisisi!!
Tälläsissä tapauksissa on hyvä muistaa,että kaikki on tyytyväisiä jos
löytyy kunnon konkreettinen syy psykoosille.
Sekä potilas että lääkäri pääsevät vähemmällä vaivalla,vanhemmat saavat pienemmät syyllisyydentunteet ja yhteiskunta saanut ongelman lokeroitua
join pullon kossua ja sekosin. kirottu alkoholi. cannabiksesta pelkkiä hyviä kokemuksia. ja oon polttanut paljon.
Veli käyttää, serkku käyttää..kuka muu ties. MÄ en,enkä ajatellukaan. Sinä, joka havaitsit, että olet käyttänyt cannabista jo kauan aikaa:aine pelaa eri lailla riippuen ihmisestä!
Palatkaa maanpinnalle hörhöt!
Tutustuppa pikkusen tarkemmin hasiksen vaukutusmekanismeihin Emmiseni! Vaikuttava-aine THC rasvaliukoinen kemiallinen aine sitoutuu aivoihin ja vaikka esim. huumeseulojen mukaan poistuu elimistöstä, mutta TODELLISUUDESSA EI PÄÄSTÄ!!!!! Mitä useammin vedät ko. paskaa, sitä enemmän ainetta kertyy aivoihisi...ja kuluttaa serotoniini-välittäjäaineet loppuun-->masennusta, vittumaisia fiiliksiä--> tekee mieli hyviä fiiliksiä---> lisää huumetta jne!!!!!!! HERÄTKÄÄ hyvät idiootit!
...meni pikkuisen yli nuo hienot sanat...
...juujuu...
...tötteröitä olette kaikki....
Niin, siinä se nähdään.Olisi täysi kymppi ellet käyttäisi.
Otsikossani on oiva sana kuvaamaan sinun tekstiäsi englanninkielellä.
...taas joku sekoittaa eri huumeet keskenään...
Hyvähän se on siellä mamman helmoissa elellä. Ja yläasteen tai minkään muunkaan koulun keskiarvolla ei oo mitään tekemistä elämän onnellisuuden kanssa.
Sä saatat pilveä polttelemalla päästä pitkällekin tässä hieman sairaassa yhteiskunnassa (tai sitten et pääse jos sairastut itsekin), mutta mieti sitten 5-kymppisenä ootko sä oikeasti pystynyt antamaan yhtään mitään itsestäsi tälle elämälle.
Ei psykoosi välttämättä pelkästään huumeista johdu, mutta kummasti vain ne ovat yhteydessä moniin tapauksiin..
Kummasta aineesta sinä tuolle asteelle jäit????
Mulla oli kanssa muutaman kerran paniikkikohtauksia ( tai jotain semmoista) muutamien savujen jälkeen. Olo oli järkyttävä vielä seuraavan päivän ajan. Töissä sain kokoajan hokea itelleni, että olen olemassa, enkä katoa mihinkään..Tietenkin elämässäni tapahtui juuri tuolloin kamalia asioita ja se ehkä laukaisi kohtaukset.
Semmonen mukava/ harmiton aine se kannabis on. Mielenterveys menee, jos on vähänkään taipumuksia ja mistä sitä tietää kenellä on.
No nyt on elämä kohdillaan, enkä enään polttele.
No minä tulin kokeilleeksi parituhatta kertaa. Nuorena se oli vaan vitun hauskaa ja nauratti. Nykyään en enää polta kun tulee vaan huonoja oloja. Ei se mitään harmitonta ole. Kyllä silläkin pää pehmenee. Vaikkei ehkä -87 syntyneet semmoista uskoisikaan. En minäkään mitään muuta halunnut kuin hassun hauskoja hetkiä vaan. Nykyään vaan vanhassa kaveripiirissä alkaa tuo kuolema olla aika usein tapahtuva asia. Kun eihän se siihen hasaan monella jäänyt.
ja mistäköhän ne sun kaveris alotti ennen hasan polttoa ? oisko alkoholista. alkoholi on siis portti kovempiin huumeisiin.
kyllähän se on selvä ettei cannabiskaan mitään vaaratonta ole. mutta fakta on se että oikein käytettynä (jos nyt mitään päihdettä voi käyttää oikei) huomattavasti vaarattovampaa keholle&mielelle kuin alkoholi..
Aina sama portti!No mutta asiastahan väännetään aina,se on varmaa!!!!!!Mutta kun se nuori joka joskus vetää parit pullot kaljaa,on kännis sen hetken,se känni poistuu elimistöstä eikä tee sinänsä holistia vielä ja heti! Mutta tämä nuorison (ihannoiva cannabis se ei poistu päästä,verestä,elimistöstä samalla lailla! Ja jos joskus osaittais myöntää haitat? ja keskustella ihan itse aineesta? eikä aina vetää jotain puolustus juttuja,se kun on vaan niin tyhmää! Vaarallisia aineitahan on vaik kuin,mutta nythän on kyse cannabiksesta?
En ole kuullut vielä todisteita siitä, että kannabis olisi aiheuttanut skitsofrenian ilman muiden päihteiden, varsinkin amfetamiinin käyttöä. Muuten olen kyllä huomannut, että polttelu sotkee ajattelun pidemmäksi ajaksi kuin kännäily. Jollekin sopii ja toiselle ei. Uskoisin alkoholin sopivan useammalle kuin pilven kunhan pitää järjen ja kohtuuden.
Ne aloitti äidinmaidosta tietenkin,olet jo täysi idiootti.
http://www.yths.fi/tekstit/suomi/Terveysvinkit ja linkit/Huumeet.htm#Kannabiksen käytön tärkeimmät haitallise
Tunnen kyllä ihmisiä joilla on pysynyt homma hallinnassa ja jäänyt vaan pössyttelyksi silloin tällöin. Mutta suunnilleen kolmasosalla lähtikin mopo käsistä. Ja kuollaanhan sitä viinaankin.
En jaksa sen kummemmin moralisoida. Kuulostaahaan nää jutut tietysti junioreista kliseiltä niinkuin kantrilaulun sanat.
Kivahan sitä tietysti ois jos olis huume josta ei oo mitään haittaa. Mutta ei näytä olevan.
Kannabiksen käytön tärkeimmät haitalliset vaikutukset fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen
(Hall ym. 1994)
Välittömät vaikutukset
Ahdistuneisuus, alakuloisuus, paniikkioireet ja vainoharhaisuus erityisesti kannabista aikaisemmin käyttämättömillä.
Kognitiivisen suorituskyvyn ? erityisesti huomiokyvyn ja muistin ? häiriöt.
Psykomotorisen toimintakyvyn häiriöt ja mahdollisesti lisääntynyt onnettomuusriski liikenteessä, jos päihtynyt yrittää kuljettaa ajoneuvoa.
Psykoottisten oireiden todennäköinen lisääntyminen henkilöillä, joilla niitä on esiintynyt tai joiden lähisuvussa on psykoottisuutta.
Raskaudenaikainen käyttö lisää ennenaikaisen synnytyksen ja vajaapainoisten lasten syntymisen riskiä.
Pitkäaikaisvaikutukset
Tutkimustieto vuosia kestävästä päivittäisestä käytöstä on edelleen puutteellista. Käytettävissä olevan tiedon perusteella todennäköisesti tärkeimpiä haittavaikutuksia ovat:
Polttamiseen (eli tavallisimpaan käyttötapaan) liittyvät hengitysteiden sairaudet, kuten krooninen keuhkoputkentulehdus ja pahanlaatuista muutosta edeltävät histopatologiset hengitysteiden limakalvomuutokset.
Kannabisriippuvuuden kehittyminen, mitä kuvaa vaikeus olla käyttämättä tai hallita kannabiksen käyttöä.
Kognitiivisten ? erityisesti huomiokyvyn ja muistin ? toimintojen lievät häiriöt päihdevaikutuksen jatkuessa.
Kognitiiviset toiminnat korjaantuvat entiselleen tai mahdollisesti jäävät pysyvästi aiempaa heikommiksi käytön loputtua.
(Duodecim 1998; 114,2115-20, P. Heinilä)
Ryhmät, jotka ovat erityisen herkkiä kannabiksen haittavaikutuksille
(Hall ym. 1994)
Lapset ja nuoret
Huonosti opinnoissaan selviytyvien lasten ja nuorten koulumenestys voi entisestään heikentyä pitkäaikaiseen kannabispäihtymykseen liittyvien kognitiivisten toimintojen häiriöiden vuoksi.
Nuorena aloitettu käyttö lisää kannabiksen ja muiden laittomien päihteiden suurkulutuksen ja kannabisriippuvuuden riskiä.
Raskaana olevat naiset
Raskaana olevat naiset, jotka jatkavat kannabiksen käyttöä, ovat todennäköisesti vaarassa synnyttää alipainoisia lapsia ja odotusaika voi jäädä normaalia lyhyemmäksi.
Naiset, jotka polttavat kannabista hedelmöityksen tai raskauden aikana, synnyttävät mahdollisesti odotettua useammin lapsia, joilla on synnynnäisiä epämuodostumia.
Kannabiksen polttaminen voi pahentaa eräiden sairauksien oireita
Sydän- ja verenkiertoelinten sairaudet, kuten sepelvaltimotauti, aivoverenkierron häiriöt ja verenpainetauti
Hengityselinten sairaudet, kuten astma, keuhkoputkentulehdus ja emfyseema
Skitsofrenian oireet voivat puhjeta tai paheta
Riippuvuus alkoholista tai muista päihteistä lisää mahdollisesti kannabisriippuvuuden riskiä
Tuo tutkimus oli aivan keksitty. Mutta vaikutukset ovat yksilöllisiä.
Kaveri sekosi useaksi tunniksi kun poltti liikaa, mutta hän olikin jo aiemmin pehmentänyt aivojaan liiman nuuskaamisella ja suurella määrällä alkoholia. Ja sekoaa joskus viinasta yhtä paljon. Kuitenkaan sekoamisesta huolimatta ei alkanut tappelemaan - viinan kanssa alkaa.
Itseeni ei kannabis vaikuta oikein mitenkään joten en näe mitään syytä sitä käyttää. Ei tule tuntemuksia, ennenkuin sitten alkaa nukuttamaan kun tarpeeksi on polttanut. Kaipa se joihinkin vaikuttaa kun kerran sitä jaksavat polttaa.
Sinulla on kusta päässä.
Sinulla on kusta päässä.
sinä taasen et taida olla kovinkaan fiksu, mutta älä huoli, sanotaanhan sitä, että tyhmyydestä ei sakoteta - mutta ei sitä kannattaisi näin julkisella foorumilla julki tuoda kuten sinä tuot, onneksi, kannaltasi, et käytä omaa nimeäsi
sä olet roikkunu näillä sivuilla aivan liian kauan aikaa pelkästään häiriköimässä...
mitä se sulle antaa?
etkö omista muuta elämää?
tässäkö sinun elämäsi valo?
olla häiriköimässä nettipalstalla?
hullu kuin pullosta tullut...nimimerkit vain vaihtuu aina kummallisemmaksi...
Se tuntuu sinusta vain, kun aivosolusi on käyneet niin vähiin, etkä enään osaa hahmottaa todellisuutta.Mutta älä välitä kyllä niissä hoitolaitoksissa on ohjaajia jotka auttaa sinua niissä joka päiväisissä askareissasi, niin että pukevat vaihtavat vaipat ja syöttävät sinut,vaan tulee turhan kalliiksi meille oikeille ihmisille, jotka joudumme maksamaan sen.
vastaappas noihin mun kysymyksiin nyt ensiksi...
vai etkö osaa?
eise mitään apua on olemassa, vaikka vaikeaa se kyllä on jo tuolla iällä...meinaan luku-ja kirjoitustaidon oppiminen...
mutta aina on toivoa!
"eise mitään",minkä oppimiseen, menes tollo itseesi.
et siis ymmärtänyt noin yksinkertaista lausetta...
sinulle tulee kiire jos meinaat vielä oppia normaaliin elämään...
Hasis muuten taitaa olla vähempi vaarallinen kuin mainitsemasi lääkkeet.