"Yli 130 000 euron Teslan arvosta oli sulanut alle kolmessa vuodessa lähes kaksi kolmasosaa.
Pirkanmaalainen Mika Nurminen osti kesällä 2016 uuden Tesla Model S 90 Dual Motor -sähköauton. Hintaa autolle tuli lisävarusteineen yhteensä 132 065 euroa. Ostohinnan lisäksi autoon hankittiin erikseen talvirenkaat, jotka maksoivat noin 3 000 euroa.
Tämän vuoden maaliskuussa Nurminen oli vaihtamassa 52 000 kilometriä ajettua autoaan uuteen vastaavaan Teslaan. Tarjouksen saamisen jälkeen mieli kuitenkin muuttui: alle kolme vuotta vanhasta Model S:stä olisi hyvitetty vain 52 700 euroa.
Teslan ostohinnasta katosi 60 prosenttia, noin 80 000 euroa. Kauppalehti on nähnyt Nurmisen Teslan ostolaskun ja Tesla-liikkeestä maaliskuun lopussa annetun vaihtotarjouksen.
– Koitin saada selitystä heikolle hinnalle, mutta en saanut minkäänlaista järkevää perustelua. Ainoastaan todettiin, että hinnat annetaan jostain maailmalta ja se on se mikä on, eikä sille Suomessa voida sen kummempia, kertoo Nurminen."
Pirkanmaalainen Mika Nurminen osti kesällä 2016 uuden Tesla Model S 90 Dual Motor -sähköauton. Hintaa autolle tuli lisävarusteineen yhteensä 132 065 euroa. Ostohinnan lisäksi autoon hankittiin erikseen talvirenkaat, jotka maksoivat noin 3 000 euroa.
Tämän vuoden maaliskuussa Nurminen oli vaihtamassa 52 000 kilometriä ajettua autoaan uuteen vastaavaan Teslaan. Tarjouksen saamisen jälkeen mieli kuitenkin muuttui: alle kolme vuotta vanhasta Model S:stä olisi hyvitetty vain 52 700 euroa.
Teslan ostohinnasta katosi 60 prosenttia, noin 80 000 euroa. Kauppalehti on nähnyt Nurmisen Teslan ostolaskun ja Tesla-liikkeestä maaliskuun lopussa annetun vaihtotarjouksen.
– Koitin saada selitystä heikolle hinnalle, mutta en saanut minkäänlaista järkevää perustelua. Ainoastaan todettiin, että hinnat annetaan jostain maailmalta ja se on se mikä on, eikä sille Suomessa voida sen kummempia, kertoo Nurminen."
Vastaukset 48
Vanhimmat
Sehän merkitsee noin 27 000 euroa/vuosi. Vaikuttaa siltä, ettei sähköautoilussa ole mitään järkeä ainakaan taloudelliselta kantilta katsottuna. Ja ympäristönkin kannalta kyseenalaista, koska esim. Teslan kokonaispäästöt ovat suuremmat kuin esimerkiksi Toyotan kahden hybridimallin. Näin tilastoi saksalaislehti viime vuonna.
24 000eur maksoi edellinen sijoitusyksiö pienen kaupungin keskustasta.. Tuottaa joka kuukausi ja arvo ei putoa, sitä ennen ostin 26 000eur yksiön. Voi mukavasti jo kerryttää varallisuutta tuotoilla, kesäkuusta- elokuuhun kesälomalla.
Mukava elellä kun rahaa on elämiseen eikä varallisuus sula kuten autoissa. Mieluummin ostan edullisen
Sillä sijoitusyksiöllä on kiva ajella talviaamuisin töihin
Tuohan suorastaan kannustaa hankkimaan sähköauton.
Niin kannustaakin - nimittäin vähänkäytettynä. Sama laki pätee muihinkin kalliisiin autoihin joissa kannattaa antaa ensimmäisen omistajan ajaa auton kalleimmat kilometrit pois. Näin saa uudehkon luksusauton uuden tavallisen vaatimattoman auton hinnalla. Edellytys tietenkin on että luxusauto on myös taloudellinen kulutukseltaan ja ylläpidoltaan. Sellaisiakin löytyy mutta ne eivät useinkaan ole saksalaisvalmisteisia.
Tuosta ei kannata noin suoria johtopäätöksiä tehdä.
Totta on että Tesla hyvittää omistaan törkeän huonosti, kuten jutussa kerrotaan päätökset hyvityshinnasta tulee jostain muualta ja suomen hintataso eikä suomen teslamyyjät vaikuta tai pysty vaikuttamaan niihin.
Tesla kannattaakin antaa myytäväksi myyntisopimuksella jollekin autokauppiaalle, näin itse sain jopa yllättävän hyvän hinnan omastani.
Elektroniikassa on vahva taipumus halventua, kun sarjatuotanto saadaan massatuotannoksi. Elon Musk sanoi jo yli kolme vuotta sitten, että Teslan tulee saamaan 35’000 dollarilla. Hän sanoi myös, että kun Teslan tuotanto kasvaa yli 10’000 sähköauton viikkovauhtia, niin Teslaa voidaan alkaa myydä 30’000 dollarilla. Ne ihmiset, jotka ovat edeltäkävijöitä, maksavat suhteellisesti enemmän investointikustannuksia kuin seuraajat. Luonnonlaki on, että massatuotanto pienentää kustannuksia.
Juu, tuo tyyppi puhuu niin paljon skeidaa ettei pientä rajaa.
Sähköauto pitää tietysti huonosti hintansa. Harva sellaisia haluaa lyhyen toimintamatkan takia. Ja niissä tekniikka kehittyy nopeiten eli nämä tämän hetken Teflat on on Teflojen hautuumaalla 3vuoden kuluttua kun uusilla tefloilla ajaa jo puolet pidemmälle.
Eihän+tuo+mitään,+kun+myös+ihan+tavallisen+auton+(esim.+Audin)+hinta+putoaa+noin+75%+ensimmäisen+kolmen+vuoden+aikana.
Todettu+on.
Well...+missä+se+valtava+uutinen+on?
Keskimääräinen+auto+menettää+arvostaan+18,2%+vuodessa,+joten+kolmessa+vuodessa+alenemaa+tulee+45,3%.
Kun+huomioidaan+se,+että+lisävarusteet+eikä+talvirenkaat+käytännössä+vaikuta+mitenkään+tuohon+vaihtohyvitykseen+sekä+se,+että+hyvityksen+tarjoajana+on+autoliike,+jonka+tarkoitus+on+tehdä+voittoa+vaihtoautoilla,+on+tuo+hyvitys+todennäköisesti+ihan+linjassaan.
Autoilu+nyt+vaan+on+kallista+touhua,+ja+jos+kalliin+auton+ostaa,+siitä+joutuu+myös+maksamaan.
Käytettyjen+arvo+laskee+tullin+arvion+mukaan+18%++eka+vuosi,+sitten+14%.
Uskon+kyllä+että+tulli+on+noin+arvioinut,+mutta+jos+laskee+riittävän+monen+auton+arvon+tuolla,+huomaa+ettei+se+pidä+paikkaansa,+ainakaan+kaikkien+kohdalla.
Itse+tein+pari+-+kolme+iltaa+duunia+ja+syötin+noin+20.000+auton+hintatiedot+koneelle+ja+laskin+niistä+keskimääräisen+arvonaleneman+ja+sain+tulokseksi+18,2%+vuodessa.
Tuota+olen+itse+käyttänyt+kun+olen+koettanut+arvioida+että+onko+käytetystä+autosta+pyydetty+hinta+liian+korkea,+vaiko+kenties+sopiva.
No,+ei+yksi+prosenttiluku+mitenkään+pysty+kattamaan+kaikkia+vaihtoehtoja,+mutta+tuo+on+se+minkä+itse+sain+kun+laitoin+riittävän+paljon+materiaalia+laskimeen+ja+vähää+välittämättä+vuosimalleista+tai+merkistä+laskin+yhden+luvun+kaikesta+suljusta.
Joo ei kai se pidä paikkaansa kaikkien kohdalla, kun se on kaikkien käytettynä maahan tuotujen veromalli.
Katsoin+huvikseni+käytettyjen+Land+Cruisereitten+hintoja+kun+itselläni+on+8+vuotta+vanha+J150+ajettu+aika+normaalit+200000+km.+Pyyntihinnat+näkyivät+olevan+melko+tasaisesti+54%+(39000)+siitä+mitä+maksoin+käteisellä+uudesta+vuonna+2011.+Toisin+sanoen+hinta+on+tippunut+noin+6%+vuodessa,+hidastuen.
Siis+mikä+18%+vuodessa?+Ei+kunnon+autoissa+ainakaan.
Jos+arvonalenema+ei+noudata+tuota+14+-+18+%+kaavaa,+tavallisissa+henkilöautoissa,+se+näyttäisi+jossakin+vaiheessa+kyllä+kirivän+tuota+eroa+kiinni.
Land+Cruiser+ei+ole+henkilöauto,+ja+henkilöautoissakin+erikoisempien+urheiluautojen+ja+avoautojen+kohdalla+käy+niin,+että+arvonalenema+on+pienempää.
Mutta+jos+katsotaan+land+cruiserisi+arvonalennusta,+niin+kahdenkymmenen+vuoden+iässä+sen+arvo+tulisi+olla,+6%+alenemalla,+noin+21000+euroa.
En+tiedä+paljonko+noista+maksetaan,+mutta+jotenkin+tuntuu+...+pikkasen+kalliilta.
Kolmenkymmenen+vuoden+iässä+autosi+arvo+olisi+11.000+euroa.
Vajaat+20+vuotta+vanhat+J120+Land+Cruiserit+joissa+4-500000+km+huutelevat+11500-16000€+hintoja,+mutta+en+tiedä,+mikä+oli+siihen+maailman+aikaan+sen+hinta+uutena.+Luultavasti+jossain+60000€+pinnassa,+jolloin+tuo+6%+sääntö+suunnilleen+pitäisi+sittenkin+kutinsa.
Kannattaa+kyllä+huomata,+että+uutena+kalliimmat+BMW+X5,+M-mersut+jne+putoavat+Cruiseria+halveimmiksi+jo+neljän+vuoden+kohdalla,+ja+tuollaisen+0,5Mkm+ajetun+Cruiserin+hinnalla+saa+kaksi+saman+ikäistä+"premium"+katumaasturia,+jos+ylimalkaan+enää+löytää+ajokunnossa.
Toki+Toyota+säilyttää+hintansa+parhaiten+kaikista,+ja+LC+vielä+sitäkin+paremmin.+Ja+siihen+on+syynsä.
Tiedätkö mikä on pyyntihinta/ myyntihinta ?
Palautan oman model 3 performancen loppuviikosta. Auto ollut päivän käytössä. Laatuongelmat vaivaa: maalipinta on surkea, pilveilyä taka ja etukontissa( pohjamaali näkyy). Pohjamaali näkyy yhteensä 20 eri kohdasta. Näyttö menee ajon aikana usein pimeäksi( ehkä korjautuu myöhemmin). Kääntyvät peilit toimii satunnaisesti. Penkin sähköt toimivat satunnaisesti. Auto kerää kuraa ja hiekkaa alustan sisälle. Maali keissi on kuulemma ominaisuus.. ei korjata. Joillakin panoraamakatto on vuotanut vettä sisään, omassakin oli tiivisteissä reikiä joista varmaan puskee taivasalla kovassa sateessa vedet sisään. Onneksi saan 80000e takaisin.
Saitko?
Niinpä, Tesla on luonut ihan uudet laatustandardit uusille henkilöautoille.
Tuslan hinta putoaa vuodessa 60 rosenttia mutta Toyotan hinta vain nousee, ei ole Tuslat duunareille tarkoitettuja - vaan rikkaiden kakaroiden mammanpojile.
Nämähän ovat kuin ensimmäisiä Moscwitsejä 1960:n luvulla.
Odottakaahan vaan Teslan jälleenmyyntiarvoja kun saadaan iso kasa sähköautoja markkinoille varsinaisilta autonvalmistajista ensi vuoteen mennessä. Teslojen ALE alkaa todenteolla ensi vuonna, tiedoksi siis vaan teille, jotka Teslaa kuolaatte. Tietysti loppuunmyyntiale on varmasti vielä kovempi mutta siitä ei ole tietoa vielä, milloin se alkaa.
Hei auton palauttaja , toihan on ihan hyvä laatu kun kuitenkin liikkuu , sehän tehtiin siinä kameliteltassa aavikolla mistä muski vaahtosi...........ja eikös kohta semi sähkörekat vedä täysiä kuormia pepsiä.....buahaa buahaa vai mitä boeing.
Ja lopuksi tulee tesla byramidit saharaan vanhoista akuista , elon balsamoidaan omaan temppeliin , 3000 vuoden päästä ilmastonmuutoksen jääkauden jälkeen tutkimusmatkailija tekee löydön ( melon vety ) muumio kuka hän on , akutkin ihan täysiä......
Teslan arvonpudotuksella ei ole mitään väliä , säästän kuitenkin 3000e bensalaskun vuodessa , eikä me teslakuskit olla hikoiltu minuuttiakaan noiden rahojen edestä , ne on kuule sun hikipisaroita korolla kuski.........
Me teslakuskit tykätään toisista teslakuskeista.
Jos Teslan säästömielessä ostit, niin voi voi.
Teslan omistajat ei täällä suoli24 palstalla kirjoittele, joten se siitä, täällä röhkii ne, jotka haaveilevat omasta Teslasta kuten minä, juu tunnustan, mutta en ole kateellinen.
Minulla on bensakulut ja auton vakuutukset vuodessa 1200eur yhteensä. Ajan joka päivä.
Auton arvokaan ei voi laskea.
Tu että naurattaa nettiauton tesla s myyjät 2013 värkkiä millä kudottu 140 tonttua , tyypit ihan pokkana roikuttaa 50-65 pyyntejä........7 vuotias akku on äkkikuolemaa vaille vainaa , tulee pihaan polkuauto , tai voihan sitä ajella narunperässä ja vilkutella kateellisille .
Myyjät vois jo nyt tajuta että se on ihan oma , jälkeläisten perintökalu josta käydään vielä kovat väännöt kuka saa iskän "paluu menneisyyteen" vauhtimakitan.
Tai voiskohan tosta tehä johdollisen version ....
Eikö rahasi riitä, vituttaako kun Tesla pitää arvonsa?
"Tesla pitää arvonsa" ? Et taida olla penaalin terävin kynä ! Mutta kiva jos sulla rahaa riittää .
Vinkki golf osakkeen omistajille , antakaas tesla kaupanpäällisinä ni saatatte päästä molemmista älynväläyksistä eroon.
Joko vetyauto esitteet on käyty läpi...
Paremmin Tesla arvonsa säilyttää kuin europremiumit. KVG
Pyyntihinta on eri kuin myyntihinta, eikö kauppa käy . . . .
Nettiautossa pyynnöt heikommista Tesloista runsaat 65 000 €. Eiköhän tuon 65 000 saa yksityisenäkin myyjänä, jos auto on moitteettomassa kunnossa.
Tuskin kukaan ostaa noin kallista autoa suoraan yksityiseltä. Tesla on kuin rahaa heittäisi vessanpönttöön.
Tuskin yksityiset aivan huvikseen tarjoavat esimerkiksi Nettiautossa vastaavanhintaisia autoja, ellei niitä myös menisi kaupaksi.
On toki selvää, että selkään tulee kohtuuttomasti, jos pitää noinkin kallista autoa uudesta vain kolme vuotta ennen vaihtoa uuteen.
Ei ne yksityiset huvikseen niitä yritä myydä, vaan saadakseen paremman hinnan kuin autokauppiailta vaihdossa. Saattaa olla hankala myydä käytettyä sähköautoa järkevällä hinnalla, varsinkin kun toinen omistaja todennäköisesti on auton viimeinen omistaja.
On siinä iso raha auton maksamiseen laitettu
Kymmenien tuhansien kertamaksu käsirahana ja 1000€ joka kuukaisi lyhennykseen ?
Minulla olisi vaikea laittaa uuteen autoon 20 000 eur koska ajan mukavammin ja halvemmin 5000€ hintaisella autolla.
Huutokauppa.com tesla vuoden 2014 hinta 30000e et silleen hinnat asettuu.
Tuon joka osti, sai pommin. Tuo oli kolaroitu jenkkimalli, joka ei toimi euroopan superlatureissa, eikä 3-vaihe latureilla. Kaikki takuut pois, ei saatavilla varaosia eikä päivityksiä, tesla suomi ei suostu korjaamaan.
Käytettyjen Teslojen kanssa täytyy olla tarkkana koska ymmärtämättömät jopparit tuoneet jenkeistä autoja.
Noin sanoo ApsiAleksi.
onko 6 vuotis tesla jo pommi eikö niillä aja 20 vuotta.
Halpoja kilometrejä ja halpaa omistusta saa vain halvalla käytetyllä autolla.
sit se pitää ostaa Daster 0 korko tarjousessa.
yks teslakuski on ollu koronassa lähes yhtä kauan kun teslansa korjaamolla, myötätunnosta?
Uusien hinta vaan nousee
On järjen köyhyyttä ostaa tarpeettoman kallis auto ja sen jälkeen valittaa, kun sen arvo tippuu kuin kivi. Kun lähtee alemmalta askeleelta, alenema on siedettävämpi.