Ihastunut eikä oikeasti ole mahiksia t. paskamaineinen ja hiljainen teini

emokakka

Olen siis ihastunut henkilöön joka oli samalla luokalla koko peruskoulun ajan. Ollaan nykyisin samassa lukiossa ykkösellä. Emme ole samassa ohjausryhmässä, mutta tässä jaksossa olemme kolmella samalla kurssilla. Ihastuin häneen kolmosella ja olen siitä lähtien varmaa kaikkina vaiheina, seurustelujenkin aikana edelleen ajatellut häntä.

Meillä oli selvästi semmosta ujoa silmäpeliä yms ehkä neloselta yläasteen alkuun, mutta emme koskaan päätyneet puhumaan toisillemme, mikä oli mahottoman typerää ku nykysin aattelee. Olin seiskalla sosiaalisesti vielä kömpelömpi ja ujompi ku nykysin. Olimme varmaa kaksi kertaa enkun tunneilla parina, joten tehtii paljon paritehtäviä. Siinä oli tilaisuus puhua ja kerran yritinki sillai jutellen sanoa jotain, mutta en saanut sanoja suustani selkeästi ja nolasin itseni totaalisesti. Hän oli siellä täällä selvästi pyrkiny mun lähelle ja katellu mua, mutta miksi vitussa en aina katsonut takaisin ja menny vaikka jutteleen? Silloin olisi ollut helpointa lähestyä, kun hänkin välillä hortoili yksin.

Kasiluokalla minulle alkoi erilaiset vaiheet. Jotka johtuivat osittain siitä että minua kiusattiin ala-asteella ja vielä yläasteellakin. Jotenkin minusta tuli synkkä teini. Sinä aikana tapahtui kyllä vitusti. Siinä välissä seurustelin ja paskoin mainettani yläasteen loppuun. Tässä maineenpaskomisessa minulle pahinta oli kun liikkui juoruja minusta, minua huoriteltiin ihan ohikulkiessakin. Ja tämä josta edelleen jotenki tykkäsin varmaan uskoi ne juorut ja se särki minun sydäntä.

Minusta tuntuu että maineeni on edelleen ainakin jonkuverran paskana. Olen melkein aina yksin käytävillä tauoilla ja ruokalassa, mikä on ok, kun tykkään olla yksin. Melko varmasti mua edelleen katellaan sillee "hyi vittu" ja puhutaan paskaa, mutta tilanne on paljon rauhallisempi kuin peruskoulussa. Nykyisin taas olen alkanut tiedostamaan ihastukseni häneen, kun puolet ajasta koulussa samoilla tunneilla. Hän on edelleen kaunis. Ja kun mie olen hiljainen hyypiö, joka yleensä erakoituu jonnekin. Hän on suositumpien poikien porukoissa ja paljon sosiaalisempi, jota varmasti useampi kattelee, meidän sosiaaliset statukset on ihan eri tasoilla.

Tiedän, että minun ei kannata pitää hänestä, mutta hän kiehtoo mua ja tahon edes jutella sille. On niin tyhmää olla ihastunut ihmiseen, jolle ei ole jutellut ja meissä ei varmaan ole edes paljoa yhteistä. Mulla ei oo tilaisuutta jutella sille edes just siks et se on aina jossain sen kavereiden kanssa. Juttelemalla saisin selville asioita hänestä ja mahdollisesti lakkaisin ihastelemasta häntä, kun olisi varmistettu ettei meissä ole yhteistä. Enkä myöskään raaski viestin välityksellä mennä puhuun, koska jos se onki sydämetön paska, joka on epäkunnioittava ja kertoo eteenpäi et menin jutteleen sille yms. Tässä jaksossa ei kyllä missäännimessä olis kannattavaa, ku sit ois kamalaa olla samoissa tiloissa sen kaa, jos kävisi paskasti. Olisi täysin eri asia mennä jutteleen sille, jos oisin nähnyt sen ekaa kertaa vasta lukiossa.

Haluan mielummin katsoa kuin katua, mutta pelkään liikaa, jos käy paskasti. On niin typerää ihastella sitä nytten, kun hän tuskin pitää minusta nykyisin taikka edes huomaa minua paljoa yhtään. Mutta olisi mukavaa tutustua häneen edes kaverina, mutta voi vittu oikeeasti kuinka monimutkasta se on. Aina kun mie menen juttelemaan uusille ihmisille, ne on yksin.

Mutta juu toivottavasti pointtini tuli jotenki selväks, jos semmosta edes on. Haluan lukea sinulta vinkkejä tai ajatuksia, omia kokemuksia tai vertaistukea. Kiitos.

1

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • emokakka

      ylös

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6519
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4203
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2607
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1548
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1046
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe