Haavoittunut Jousimies/nainen

Kala_nainen

Hei
Olen lukenut paljon Jousimiehen luonnekuvauksia "virallisilta" sivuilta ja täältä, mutta niissähän ei tietenkään oteta lukuun ihmisen omaa historiaa.

Eli siis olen tutustunut Jousimies naiseen jota elämä ja elämänkumppanit ovat kohdelleet kaltoin ollut mt ongelmia yms paskaa. Hän sanoo että noiden kokemusten vuoksi hänestä on tullut todella varovainen ja haluaa edetä hyvin hitaasti (ei ollenkaan siltä se melkein tuntuu).

Olemme pussailleet muutaman kerran (ei siis olla edes suutelu asteelle menty). Juttu on siis hyvin tuore pari viikkoa sitten kerroin ihastuksestani häneen, sen jälkeen nähty kaksi kertaa, kirjoittelua on päivittäin mutta vaan arkisista asioista hän ei selvästi halua puhua mitään "meistä".

Toisilla treffeillä sanoin että tykkään hänestä, johon hän vastasi samoin, mutta viestissä jos laitan "hyvää yötä tykkään sinusta" vastaus on vaan "hyvää yötä"

Koska olen itse kalat ahdistun kun en saa tunteille vastakaikua, jälkikäteen todella typerää mutta olen jo nyt tivannut häneltä hänen tunteistaan minua kohtaan ja hän on vastannut siihen että fiiliksiä on.

Kuulostaako tämä "normaalilta" Jousimiehen toiminnalta tässä kohtaa tapailua?

Olen ymmärtänyt että tilaa pitää antaa, mutta mitä tämä tarkoittaa?

Onko ok kirjoittaa joka päivä vai pitäisikö pitää taukoja?

En halua painostaa häntä mutta tuntuu ettemme näkisi lainkaan jos en ota asiaa esiin. Onko ok olettaa että näemme kerran viikossa vai onko tämä hänelle liikaa?

Kuinka pahasti olen jo mokannut kun "suutuin" kun hänestä oli ihan ok perua meidän tapaaminen ilman mitään syytä ja siirtää se viikon päähän, pyysin kyllä anteeksi ja sanoin että ymmärrän että hän tarvitsee tilaa enkä sen jälkeen ole nyt vihjannutkaan seuraavasta tapaamisesta.

Hän on kertonut minulle täysin avoimesti kuinka vaikeita vaiheita hänellä on elämässä ollut ja millaisia vaikeuksia tälläkin hetkellä on, voiko tuosta avautumisesta päätellä mitään?

Olen lukenut että Jousimies nainen ihastuu ja jopa rakastuu helposti, mutta hänen taustallaan voi olla normaalia ettei tälläistä tapahdu ihan hetkessä. Yritän olla kärsivällinen vaikka olenkin yliherkkä ja yli tunteellinen kala.

Tiedän myös että sanotaan ettei nämä kaksi sovi yhteen mutta itse olen hyvin sopeutuva ja joustava eli pystyn kyllä antamaan tilaa kun olen huomannut että hän sitä tarvitsee.

Sen takia pyydänkin apua teiltä miltä tilanne vaikuttaa. Ollaanko ihan normaalissa alkutilanteessa vai pitäisikö tuosta päätellä ettei häntä oikeasti kiinnosta. Jos tuo vaikuttaa lupaavalta alulta kuinka nopeasti tai hitaasti voin olettaa asioiden etenevän muuhunkin kun pussailuun sohvalla ja siihen että hänellä on jotain fiiliksiä minua kohtaan, kun en kalana edes ymmärrä mitä tuollainen on fiiliksiä meinaa.

Kannattaako muuten olla fyysisessä kontaktissa aloitteen tekijä vai passaaja. Olen nyt tehnyt kaikki aloitteet fyysiseen kontaktiin, kuten ottanut kädestä, vetänyt kainaloon sohvalla ja siihen pussailuun, kaikessa on ollut mukana mutta ei itse ota tätä kontaktia. Onko ok tehdä aloitteet myös jatkossa? Pitääkö Jousimies nainen määrätietoisesta toiminnasta vai kavahtaako hän sitä?
En ainakaan usko että hänellä on ollut tapahtuneita asioita vastaan mitään vaikka ei itse tee aloitetta on kuitenkin ihan messissä kun teen aloitteen ja kyllä sanonut suoraan "ei" Jos jokin ei ole ollut sopivaa.
Onko normaalia ettei itse tee aloitteita ollenkaan?
Ahdistaako häntä että homma etenee liian nopeasti kun perui tapaamisen?
Sanoin kyllä ettei seksiä tarvitse vielä harrastaa jos se häntä ahdistaa. Ei vastannut siihen mitään, mutta voisiko pelätä että itse menettää kontrollin tilanteessa?

Yhden fyysisen kontaktin hän on tehnyt itse oma-aloitteisesti hipelöi niskaani ja takaraivoa kun pussailtiin ja olin jo siitä tosi happy koska teki jotain aloitteelista, kertooko tuo nyt sitten mitään mistään en tiedä.

Kaikenlaisia kommentteja otetaan avosylin vastaan.

3

1670

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Poishoroskooppi

      Jätä se horoskooppi arvionti vaan kokonaan pois sieltä

      Jos ihmisellä on ollut vaikeaa ja on edelleen, se johtuu siitä ja kaikki ei vaan ole ihmisiä, joilta tulee ylitsevuotavia tunnustuksia ihastuksesta/rakkaudesta jne, vaan näyttää ne eri tavoin pienin elein
      Jos ihmisellä on edelleen vaikeaa, luulen, että tulet tottumaan siihen tapaamisten siirtämiseen

      Mieti itsesi kannalta mihin olet valmis, toista ihmistä ei voi muuttaa, muutos lähtee aina ihmisestä itsestään ja sen omasta halusta, oletko valmis siis muuttamaan omia odotuksia, haluja ja sietää pettymyksiä sekä olla tukena?

      • Kala_nainen

        Kyllä tiedostan hänen tilanteensa ja olen valmis olemaan tukena tuli mitä tuli ja todennäköisesti saan vaan turpiini mutta olen valmis tekemään sitä ennen kaikkeni hänen eteensä ja auttaakseni häntä.

        Hän ei ole kuitenkaan muotoillut asiaa niin että ei halua ketään elämäänsä tai ettei nyt todellakaan ole suhteen aika yms. haluaa vaan olla 100% varma että minuun voi luottaa. Hän on menettänyt luottamuksensa ihmisiin ja minun vakaa aikomus on osoittaa että minuun voi luottaa.

        Ja koska niin tyhmää kun se onkin uskon jollain tapaa myös siihen että ihmisen tähtimerkki kertoo jotain ihmisestä, jos vuoksi kysyin jos Jousimies naiset kertoisivat miten olisi ehkä viisasta edetä jne.

        Olemme molemmat yli 30v
        Ja minulla on myös omat aivot ja suuri sydän joten en täältä mitään totaali fakta vinkkejä etsi vaan jotain pientä ohje nuoraa josta on apua tai sitten ei.


      • Poishoroskooppi

        Tähtimerkki voi toki kertoa jotakin ihmisen luonteenpiirteistä ym, mutta käskin ne jättämään tässä tilanteessa nyt kokonaan pois jo ihan siitä syystä, koska silloin kun ihminen ei ole ns omana itsenään tilassa, kuten kuvailemistasi asiosta voisi päätellä, ei silloin myöskään yleensä ne ihmisen todelliset luonteenpiirteet ole esillä, eikä vallitsevia

        Hän on puhunut vaikeudesta luottaa ihmisiin, on varmasti totta, mutta asiassa on varmasti hyvin paljon muutakin, mitä hänen pitää voida käydä läpi, käsitellä ne itsensä kanssa, luopua niistä tunteista ja ajatuksista suhteessa menneisyyteen ja jatkaa eteenpäin, jollei sitä pysty tekemään, yleensä ikävä kyllä sitten ihminen ”jää elämään” usein sinne menneisyyteen, luottamattomuuteen ja ehkä jonkinlaiseen epätoivoonkin ja kuten jo yllä kirjoitin, kukaan toinen ihminen ei voi muuttaa toista ihmistä, se työ on jokaisen itse tehtävä

        Et etsi totaali fakta vinkkejä joo, ja uskon kyllä sun suureen sydämeen ja älyyn ja mä vastaan sulle ihmisenä joka on itse joskus ollut rikki, kehenkään luottamaton jne ja tunnen myös monta ihmistä jolla asiat samoin ja ikävä kyllä se kaava on kohtuullisen samankaltainen kaikilla
        Sä et voi tosiaan tehdä oikein muuta, kuin osoittaa luottamusta ja sä varmasti joudut sitä vakuutella pitkään, olla rinnalla ja tukea, antaa sitä tilaa, ne kuulostaa helpoilta asioilta, mut ei sitä ole, koska tulet itse turhautumaan usein


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe