"Jumalattomilla ei ole rauhaa" -sanoo Raamattu!
Vanhoilliset kyllä pitävät suurta meteliä "rauhastaan", mutta jos heillä TODELLA olisi kristillinen rauha, ei heidän silloin tarvitsisi olla jatkuvasti epävarma pelastuksestaan ja epäillä, ovatko asiat "Jumalan kanssa kunnossa"!
Hehän kyselevät toisiltaan ulkonaisen "hurskaan" kuuloisesti:
"saanko vielä uskoa syntini anteeksi?"
-Kyseessä ei kuitenkaan ole oikea SYDÄMEN vanhurskaus, vaan ulkoa opittu käyttäymismalli, vl-kulttuuriin kuuluva fraasi jolla anotaan anteeksi antoa EI Jumalalta, VAAN toiselta ihmiseltä! Heiltä puuttuu kokonaisvaltainen käsitys siitä mitä ARMO Kristuksessa on ja millaista on uskovan rauha ja vapaus.
He käsittävät "rauhan" siten että kun tulevat noudattaneeksi "seurakunnan neuvoja" niin sitten heillä on "rauha".
OIKEA kristillinen rauha ei kuitenkaan lepää sen paremmin omissa töissä kuin "kuuliaisuudessa seurakunnallekaan" vaan katsii yskin KRISTUKSEEN RISTIINNAULITTUNA MEIDÄN EDESTÄMME!
Se kieltää omien töiden tai kuuliaisuuden olevan ansioita joilla rauha saavutetaan, vaan todistaa ainoaksi rauhakseen KRISTUKSEN RISTILLÄ!
Oikea kristitty luottaa joka tilassa armoon joka valmistettiin Golgatalla, ulkopuolella ja ennen omaa kilvoitustamme ja hurskauttamme. Se uskoo armon olevan LAHJA, jonka ansaitsemiseksi ei voi tehdä mitään vaan ottaa sen vastaan ja luottaa siihen joka tilassa.
Sen, jolla on oikea kristillinen rauha, ei tarvitse juoksennella sinne ja tänne pyytämässä IHMISILTÄ ihmisten keksimiä sääntöjä noudattaen syntejä anteeksi, vaan hän uskoo KRISTUKSEEN joka annettiin hänen edestään ennen hänen uskoaan ja kilvoitustaan!
vanhoillislestadiolainen "rauha" lepää opituissa ulkonaisissa tavoissa ja tiettyyn ulkonaiseen joukkoon kuulumisessa sekä "kuuliaisuudessa" tälle ulkonaisesti rajattavissa olevalle joukolle!
vanhoillislestadiolainen "rauha" on siis valherauha joka nähdään siitäkin ettei heillä ole PELASTUSVARMUUTTA , vaan jatkuva epäilys: "jos nyt kuolen, katsooko Jumala minuun suopeasti? olenkohan muistanut pyytää kaikkia syntejäni anteeksi, mitä jos kuolisin juuri nyt? pääsisinkö taivaaseen?" -Näin pohtii vanhoillislestadiolaisen opin uskoja jonka "rauha" ei ole EVANKELIUMIN LUPAUKSISSA vaan ihmistekoisissa sääntöjen/kieltäymysten/sinne ja tänne kuulumisten noudattamisessa.
Vanhoillislestadiolainen; -tunnistatko itsesi?
uskallatko olla REHELLINEN?
Vanhoilliset kyllä pitävät suurta meteliä "rauhastaan", mutta jos heillä TODELLA olisi kristillinen rauha, ei heidän silloin tarvitsisi olla jatkuvasti epävarma pelastuksestaan ja epäillä, ovatko asiat "Jumalan kanssa kunnossa"!
Hehän kyselevät toisiltaan ulkonaisen "hurskaan" kuuloisesti:
"saanko vielä uskoa syntini anteeksi?"
-Kyseessä ei kuitenkaan ole oikea SYDÄMEN vanhurskaus, vaan ulkoa opittu käyttäymismalli, vl-kulttuuriin kuuluva fraasi jolla anotaan anteeksi antoa EI Jumalalta, VAAN toiselta ihmiseltä! Heiltä puuttuu kokonaisvaltainen käsitys siitä mitä ARMO Kristuksessa on ja millaista on uskovan rauha ja vapaus.
He käsittävät "rauhan" siten että kun tulevat noudattaneeksi "seurakunnan neuvoja" niin sitten heillä on "rauha".
OIKEA kristillinen rauha ei kuitenkaan lepää sen paremmin omissa töissä kuin "kuuliaisuudessa seurakunnallekaan" vaan katsii yskin KRISTUKSEEN RISTIINNAULITTUNA MEIDÄN EDESTÄMME!
Se kieltää omien töiden tai kuuliaisuuden olevan ansioita joilla rauha saavutetaan, vaan todistaa ainoaksi rauhakseen KRISTUKSEN RISTILLÄ!
Oikea kristitty luottaa joka tilassa armoon joka valmistettiin Golgatalla, ulkopuolella ja ennen omaa kilvoitustamme ja hurskauttamme. Se uskoo armon olevan LAHJA, jonka ansaitsemiseksi ei voi tehdä mitään vaan ottaa sen vastaan ja luottaa siihen joka tilassa.
Sen, jolla on oikea kristillinen rauha, ei tarvitse juoksennella sinne ja tänne pyytämässä IHMISILTÄ ihmisten keksimiä sääntöjä noudattaen syntejä anteeksi, vaan hän uskoo KRISTUKSEEN joka annettiin hänen edestään ennen hänen uskoaan ja kilvoitustaan!
vanhoillislestadiolainen "rauha" lepää opituissa ulkonaisissa tavoissa ja tiettyyn ulkonaiseen joukkoon kuulumisessa sekä "kuuliaisuudessa" tälle ulkonaisesti rajattavissa olevalle joukolle!
vanhoillislestadiolainen "rauha" on siis valherauha joka nähdään siitäkin ettei heillä ole PELASTUSVARMUUTTA , vaan jatkuva epäilys: "jos nyt kuolen, katsooko Jumala minuun suopeasti? olenkohan muistanut pyytää kaikkia syntejäni anteeksi, mitä jos kuolisin juuri nyt? pääsisinkö taivaaseen?" -Näin pohtii vanhoillislestadiolaisen opin uskoja jonka "rauha" ei ole EVANKELIUMIN LUPAUKSISSA vaan ihmistekoisissa sääntöjen/kieltäymysten/sinne ja tänne kuulumisten noudattamisessa.
Vanhoillislestadiolainen; -tunnistatko itsesi?
uskallatko olla REHELLINEN?
Vastaukset 8
Vanhimmat
En tunnista. Olen rehellinen. Minulla on rauha sydämellä tässä uskossa.
Ps. Entä sinä? Onko sinulla rauha sydämelläsi? Sekö sinut saa täällä "vaahtoamaan"?
Eipä taida olla Torfinnilläkään rauhaa, koska täytyy pahaa oloaan tuolla tavalla purkaa toisten sättimisillä. Uskallatko olla rehellinen.
omiaan kiusaa saatikka saata epäilyksiin mutta toista se on Jumalan lapsilla
Kylläpä siitä lapsuudenkotini ilmapiirin aistii.
Syvä turvattomuuden tunne ja peko läsnä kaikkialla. Lapsi ei tajua itkettyneiden silmien merkitystä ja kaaos valtaa mielen. Mittasuhteet heittelevät,sillä pikkurikkisen tuntemattoman virheen vuoksi kaikki..kaikki maailman pahuus kaatuu nurkaan juuri meidän pirtissämme.
Turvattomuus.... SYVÄ TURVATTOMUUS ....
Oletko sinä onnistunut elämässäsi niin ettet ole syntiä tehnyt,ja niin ollen et tunne syyllisyyttä? Se että uskovaiset pyytävät anteeksi,johtuu siitä ettemme ole "yliihmisiä" vaan tavallisia ihmisia. Jeesushan opetti jalkojenpesun olevan sitä että:kun on kerran pesty,eli parannuksen kautta Jumalanvaltakuntaan päästy, niin ei tarvitse kuin jalat pestä, eli se tarkoittaa"vaelluksen jalkoja" koska matkan teossa jalat likaantuvat,siksi uskovaisille on tarpeen evankeliumi syntienanteeksisaamiseksi,eli jalkojen pesu. Silloin on rauha Jumalan ja ihmisten edessä.
ajattelee kuten Torfinn kirjoitti:
"He käsittävät "rauhan" siten että kun tulevat noudattaneeksi "seurakunnan neuvoja" niin sitten heillä on "rauha""
Pahoin minäkin pelkään, että heidän rauhansa on siihen sidottu. Ja vieläpä usein vl-tapakulttuuriin liittyvivissä kysymyksissä, mikä on täysin käsittämätöntä! Kristuksen rauha ei ole kiinni ulkoisista seikoista tai tapakulttuurin noudattamisesta. Raamatun totuudet ja se mitä siellä synniksi julistetaan on sitten toinen seikka. Ja ikävä kyllä se ei käy yks yhteen vl:n syntikäsityksen kanssa.
Tuntuu siltä, että ihmisen on niin vaikea ottaa vastaan Raamatun totuus pelastuksesta ja armosta, syntien sovituksesta Golgatalla. On niiiin helppoa alkaa vähän säätämään, että tarvitaan jotakin muuta: täytyy tehdä vähän sitä ja vähän tätä, olla tekemättä niin ja näin, niin sitten on asiat hyvin. Jumalan tiet ovat suorat, mutta ihmiset niitä mutkistavat. Valmista keittoa täytyy päästä vähän itse hämmentämään ja maustamaan. Tuntuu niin mukavalta laittaa ehtoja, koska sitten voi selvästi nähdä, että minähän nämä ehdot täytän -ja tuo toinen ei. Oma valepelastuvarmuus perustuu usein johonkin tällaiseen.
Ja ihan vaan kommenttina, että en tässä puhu nyt "synninluvallisuuden" puolesta.
Mutta tottapuhuekseni: uskon kuitenkin, että paljon on vl:ssä myös todellista rauhaa. Sydämen rauhaa, joka ei ole riippuvainen siitä, että on joka hetki kyselemässä toiselta ihmiseltä syntejään anteeksi tai että kuuliaisesti mitään kyselemättä noudattaa vl:n tapakulttuuria pelastuksen ehtona.
Jos sinä uskot, ja Kristuksesta elät ja hengität, niin sinun syntisi ON JO SOVITETTU. Jokaikinen. Kaikki on jo tehty puolestasi! Joka hetki voit elää tästä todellisuudesta. Ja tämä riemu johtaa siihen, että haluat kulkea Jumalan tahdon mukaista tietä! Mutta silloinkin kun langeat, olet Jumalan lapsena silti jo sovitettu. Vaikka äkkikuolema kohtaisi, etkä ehtisi mitään anteeksi pyydellä, niin ei taivaanportit edestäsi sen takia sulkeudu;)
valvomiseksi
hbgfngh nb fjtyjutryjuytukiyhytnhsbsrftgbdgtbrdfthgbdhgdrhgdgf