Neuvojanne kaipaisin

olli7

Hei!
Osaisikohan teistä kukaan auttaa diagnosoimaan minua, koska lääkärit eivät siihen näytä pystyvän.
Toivottavasti jaksatte lukea tämän oirekuvaukseni loppuun asti. Kiitos jo etukäteen kommenteista ja mahdollisista neuvoistanne!
Kärsin yli vuoden ajan närästyksestä ja löysästä vatsasta. Mitään happoja ei koskaan noussut suuhun asti, pelkästään rinnassa oli aaltoilevaa polttelua mahaan asti. Joka päivä sama riippumatta siitä mitä söin, tai paastosinko kokeeksi.
Lopulta kävin vatsan tähystyksessä, eikä mitään varsinaista syytä löytynyt. Lääkäri sanoi, että pientä ärsytystä suolen alun kohdalla näkyy, mutta ei mitään ”vakavaa”
Jokapäiväinen närästys loppui ja on hyvin satunnaista ja lievää nykyisin. Nyt kärsin kuitenkin ihmeellisistä oireista jotka alkavat jonkinlaisella hengenahdistuksella. Sitä kestää noin tunnin verran ja kuvioon tulee mukaan oksettava ja etova olo (En kuitenkaan oksentele) Tunnen myös hengästyväni helpommin silloin kun nämä oireet ovat päällä (eivät siis vaivaa koko aikaa)
EKG:t näyttivät että satunnaisia sydämen lisälyöntejä on, mutta ei muuta. Kävin myös oma-aloitteisesti sydämen ultrassa ja siellä kardiologi totesi pumpun olevan 100% kunnossa. Myös pään magneettikuvaukset maksoin itse, eikä mitään löytynyt.
Alkaa olla jo aika avuton olo, koska mitään syytä ei löydy. Päässäkään ei pitäisi olla mielenterveysvikoja, vaikka toki tällainen ainainen huono olo ei hyväksikään ole.
Olenko yksin oireideni kanssa, vai löytyykö kohtalotovereita? Mikä on auttanut, tai ollut diagnoosinne

0

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        119
        2440
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        40
        1582
      3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        648
        1039
      4. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        106
        993
      5. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        972
      6. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        98
        916
      7. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        875
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        720
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        32
        707
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        70
        706
      Aihe