KANSANVALTA!

Keitä Keltaliivit ovat?


Me olemme täysin poliittisesti ja ideologisesti sitoutumattomia tuiki tavallisia äitejä sekä isejä. Putkimiehiä, it-nörttejä, kokkeja, toimitusjohtajia, kapteeneja, lääkäreitä, opettajia, poliiseja, palomiehiä, työttömiä, eläkeläisiä, opiskelijoita ja niin edelleen. Tavallisia Suomen kansalaisia, joita yhdistää pitkään jatkunut paha olo yhteiskunnassa (kurjuutus, orjuutus, sekasorto, turvattomuus, holtiton väestön siirto maahan, vähäosaisten erittäin huono asema yms.). Meitä yhdistää myös voimakas halu unohtaa edes hetkeksi kaikki vanhat aatteet ja ismit (jotka tätä kansaa on kaikki nämä vuosikymmenet jakaneet) ja lähteä yhdessä kansana protestoimaan yhteisen päämäärän eteen.

Keltaliiviliike ei ole kollektivistinen vaan hajautettu. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen keltaliiviliikkeeseen osallistuva edustaa itseään ja vain itseään, siten jokainen on itse vastuussa omasta toiminnastaan ja vain omasta toiminnastaan. Keltaliiviliikettä ei voi siten johtaa tai edustaa kukaan, jonka johdosta keltaliiviliikkeellä ei ole johtajia eikä edustajia.



Keitä me emme ole emmekä halua olla?

Me emme ole jakautuneet erilaisiin ryhmittymiin, emme ole mm. ääriajattelijoita, suvakkeja, rajakkeja, rasisteja, natseja, huligaaneja, autonpolttajia tai mitään sellaista.

Tottakai meitä on paljonkin hyvin erilaisia ihmisiä, erilaisista lähtökohdista ja elämistä. Ollaanhan me koko kansan kirjo. Tule ihmeessä mukaan sellaisena kuin olet vapaaseen kansanliikkeeseen, mutta älä tuo mukanasi semmoisia asioita, mitkä meitä erottaa kuten puoluepolitiikka.



Mikä on päämäärämme?

Saada RiC (“Referendum Initiated by the Citizen” – “Le référendum d’initiative citoyenne” – “kansanvalta” – “suora demokratia”) Suomen perustuslakiin. Nykyinen edustuksellinen demokratia jäisi elämään rinnakkaiseloa täyden kansanvallan kanssa. Kuten Sveitsissä.

www.ric.fi

0

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        116
        2416
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        38
        1501
      3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        643
        1016
      4. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        106
        993
      5. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        962
      6. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        97
        888
      7. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        875
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        710
      9. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        70
        706
      10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        31
        686
      Aihe