Talousnero kohti eläkettä

Toistenvietävissä

Tässä aiemmin, VT kaupungin johtajamme halusi ja sai kuntapäättäjämme vakinaistamaan hänen VT.nä "tehdyn" kaupungin johtajan viran. Ilman julkista hakua.
Siihen ansaan päättäjämme meni.
Tänä pvänä uutisoitiin, että ko "johtaja" haluaa jatkaa vuorotteluvapaalla.
Minne asti?
No : ELÄKEIKÄÄN oikeuttavaan aikaan toki. Hyvällä korvauksella.
"Jotkut tahot koitti saada ko.viran täyttämiseen julkisen haun". Tuloksetta.
Mm.ehdokkaamme H.H ei sitä halunnut...vaan luotti sinisilmäisesti hänen ideaan, kuntamme vahingoksi.
Äänestätkö häntä?
Minä en uskalla.

17

92

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lapanen-

      Tarvitsisimme kunnon johtajan, viiksivallu ei muuta kuin kuittaa palkkansa.
      Me tarvitsemme rautaisen valtuuston ja hallituksen joka johtaa meidät paikkakuntana eteenpäin ilman vatulointia.
      Tarvitsemme kunnanjohtajan joka valitaan julkisella haulla, hyvä veli järjestelmä ei löydä kuin oman edun tavoittelijoita jotka ajattelee kukkarollaan nyt ja tulevaisuudessa.
      Milloin opimme, sitten kun on liian myöhäistä ?? Odotammeko lamaantuneena messiaan tuloa ??
      Kuntalaiset tarvitsee enemmän ja parempaa, muualla asia tiedetään ja ymmärretään...

    • Haisee

      Kuinka hän vain ilmoitti päättäjille, jäävänsä vuorotteluvapalle?
      Vuorotteluvapaalle pääsy ja oikeus EI OLE itsestään selvyys. TA-taho voi kumota sen, jos työpanos on tarpeen.
      Vai onko asiassa taustalla jotain muuta? Onko jokin asia mennyt kiville, josta koitetaan vaieta? Aika kertoo sen.

    • valluko

      ei valiteta parempi olisi päästä helpomman kaavan mukaan eroon ei ole järjen jättiläinen ollut koskaan

    • eläkkeelle

      jos lähtee muutamalla saala tuhanella antakkee männaä utin kaveriksi

    • Talousneroja

      Ja sivistysjohtalle myös.
      "Kouluuudistuksen isät" tuo kolmen kopla.
      Tavoittelivat 400 thatta egeä, tulikin miinusta 18,6milj. e.

    • Vaalienpaine

      Kepulaisten vaalikiireet heijastelee tännekin, nyt kohteena kaupunginjohtaja.
      Vaalit aiheuttaa omituisia asioita Outokummussakin

    • Siunaus

      Siunaa herra meitä. Että ei vaan tulis kepulaista kunta johtajaa.

      • Demari

        Älä muuta virka, kepu ja kokoomus on suurimmat tuholaiset suomessa, kauppaavat kaiken yhteisen rahanarvoisen omaisuuden ulkomaisille sijoittajille pilkkahinnalla.
        Uusi johtaja etsintään avoimella haulla, ulkopuolinen ja pätevyys mielellään hankittu kunnallistasolla...


    • tuhoon

      sdp olisi viimeinen turma okussa

    • veronmaksaja

      ei
      enää tyhmempää vallua ole.

    • Demaripetturi

      Merkillistä kuinka demareiden kelkka on vaihtanut suuntaa. Aikoinaan, mikäli sivusta seuranneena oikein muistan koko vasemmisto halusi tehdä HYVÖSESTÄ SUUREN PÄÄLLIKÖN PUUSTJÄRVEN JÄLKEEN. TÄMÄ VÄLIAIKAISUUS VAIN JATKUU JA JATKUU. Miksi? Siksi, että kaupungin luottamushenkilöjohto ei ole tehtäviensä tasalla. Tätä menoa jos jatkuu vielä muutaman kuukauden, ollaan enemmän kuin pulassa. Tällaista lyhytjännitteisyyttä ei liene tavattavissa missään. Mitä kauemmin Hyvönen verhoutuu salaperäisyyden kaapuun, sitä suurmmaksi paineet nousevat siitä, kuka hoitaa virkaa?Reiluna miehenä Pekan tulisi astua ulos kaapista ja kertoa tarkat suunnitelmansa viranhoidon suhteen.

    • Ylänne

      Liian hyvä mies Hyvönen täällä.
      Keskusta laittoi ojennukseen vanhakaivoksen rahahanat.
      Sossuilta ois Kummunkatukin jäänä tekemättä.
      Kun kahtoo nykyistä valtuustoa niin siellä joku nainen somettaa ja yks neuloo ja loput seuraa tabletiltä iltasanomaa...kuinkajan moni noista taitas ulkoo 7kertotaulun...myötähäpeää tuntien
      Ylänne

    • centti

      Potkut kutalejohtajalle, tilalle napakka mies tai nainen jolla pelisilmää johtaa kunta pois pinteestä...

    • Hihna

      Hyvönen on hyvä mies. Hänen taitojaan ei kukaan kyseenalaista, mutta pitkät poissaolot sorvin äärestä heittävät hihnan tyhjäkäynnille ja vahinkoa syntyy.

    • Jojojoojojooojojjoo

      Nimimerkille Demarit.
      Juuri näin. H.H on ollu kuin tuuliviiri ja vietävissä ja paikkaluku olisi oikeuttanut ja mahdollistanut toiselaisen kumpupolitiikan.
      Mutta Kepulainen H.H ei uskaltanut käynistää muutosta.
      Ha nyt siitä tulee maksun aika.

    • vetäjäksi

      minusta talous neron pitäisi ruveta pitämää ilta päivä kerhoja vanhuksille olisi varmaan siihen hommaan tarpeeksi nero

    • ryysyrantako

      koko suomi menossa ryysyrannaksi eivelaksi pysty kokoajan elämään

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      96
      1610
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      47
      1073
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      15
      926
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      858
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      82
      778
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      747
    7. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      93
      746
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      738
    9. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      725
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      707
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      705
    12. 68
      692
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      674
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      661
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      595
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      47
      594
    17. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      586
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      575
    19. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      150
      546
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      545
    Aihe