Miten ratkaista?

Koht

Saako sijaiset lastenhoitajat leikkiä lasten kanssa tai pelata ulkona esim. Polttopalloa, tai tanssia? Vai meneekö se jotenkin vakituisten murheeksi? Vaikka osaan myös hallita lapset, että eivät myös sen jälkeen villiinny enään. Ja miksi vakituiset joskus hulluttele näin? Pitäisi olla joskus rentoa meininkiä mutta tehdään työtä ja aina työntekijät huonolla päällä. Se minutkin jo masentuneeksi.

1

177

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ulkopelit (miksei tanssikin) on osa päiväkotityötä. Ikävää, jos sijainen on kokenut, ettei oikein voi niin tehdä, ja vakityöntekijät huonolla päällä.

      Epäilen, että työntekijöiden suhtautuminen on liittynyt juuri tuohon pelkoon lasten villiintymisestä. On nimittäin helppoa riehaannuttaa lapsiryhmä, mutta vaatii ammattitaitoa rauhoittaa se. Sanoit, että osaat kyllä senkin puolen.

      Työntekijöiden rooli päiväkotien ulkoiluissa on yleensä melko passiivinen, valvojan rooli. Sen tähden työntekijä, joka aktivoi, liikkuu ja hulluttelee erottuu joukosta ja voi saada monenlaisia ilmeitä osakseen. Sijaisena joutuu vielä haistelemaan kunkin talon tapoja.

      Olen samaa mieltä, että päiväkodeissa tulisi (aikuisten osalta) olla enemmän liikettä, rentoutta ja huumoria.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      117
      2426
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1552
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      906
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      696
    Aihe