Vaalipeijaiset

Mihin vois järjestää vanhan kansan malliin kunnon vaalipeijaiset? Kun iso teddykarhu kaatuu, sitähän on yhdessä juhlittava!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen kuullut kuiskeita että sipilä, pj lentää yksinkoneella ristiin rastiin ja pudottaa lentolehtisiä maaseudulle. lehtisissä on viesti, että meidät kepukat on blokattu ja vallattu, vetäydymme kasvamaan kunnon kansalaisiksi käpykaartiin seuraaviksi 100vuodeksi.
Oppikirjana Santeri Alkion perintö.

Äänestä
  • Kaupungintalo vihdoinkin kuntalaisten käyttöön. Kepukat on loisinut siellä jo monen virrenveisuun ajan. Pihalle rakovalkiat ja härkä paistumaan. Viron viinat takavarikkoon. Raijan paatti lähtövalmiiksi, ei kun koko kyläkunta karkeloihin. Tilasin muuten Urhon aukomaan sulavettä, että päästään mesomaan. Siitä ne pidot alkaa. Ottakaa varmuuden vuoksi pipo päähän, yö on vielä vähän viileä.

    Äänestä

  • Rysäys tuli. Ei tarvittu peijaisia. Kepu hoitaa loput. Uusi hallitus lopettamaan kikyt, sotu julkisen hoidon piiriin. Koulutus takaisin raiteilleen. Taksiuudistus palautettava rehelliselle tasolle. Homma meni hirveäksi. Naiset eivät uskalla käyttää takseja. Kammottava määrä edellisen hallituksen askelmerkkejä korjaukseen.

    Äänestä

  • Pitoloisetkaikille kirjoitti:

    Kaupungintalo vihdoinkin kuntalaisten käyttöön. Kepukat on loisinut siellä jo monen virrenveisuun ajan. Pihalle rakovalkiat ja härkä paistumaan. Viron viinat takavarikkoon. Raijan paatti lähtövalmiiksi, ei kun koko kyläkunta karkeloihin. Tilasin muuten Urhon aukomaan sulavettä, että päästään mesomaan. Siitä ne pidot alkaa. Ottakaa varmuuden vuoksi pipo päähän, yö on vielä vähän viileä.

    Karkelot Halot mukaan kuin ennen hirvipeijaisissa......

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tunne.historiaa kirjoitti:

Mihin vois järjestää vanhan kansan malliin kunnon vaalipeijaiset? Kun iso teddykarhu kaatuu, sitähän on yhdessä juhlittava!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu