Laki herättää, evankeliumi vapauttaa

H_Autamäki

Ihminen voi saada pelastuksen vain Jeesuksen sovitustyön kautta.
Oli tapahtunut ihme: Jeesus oli antanut näön syntymästä saakka sokeana olleelle. Tapahtuma synnytti kiivaan keskustelun. Asiaa puitiin pitkään.

Parantunut kyllästyi jo vastaamaan fariseusten esittämiin kysymyksiin. Hän viimein tokaisi heille: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?” Tähän fariseukset tarttuivat: ”Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia.”

Fariseukset eivät halunneet missään tapauksessa olla Jeesuksen opetuslapsia. He halusivat olla Mooseksen opetuslapsia.

Itse tehty vanhurskaus

Mooses oli keskustelijoille tuttu henkilö. Raamatun kertomusten kautta hän on tuttu tämänkin ajan ihmisille. Mooses oli henkilö, jonka johdolla Jumala vei Israelin kansan pois Egyptin orjuudesta luvatun maan rajalle. Toiseksi Mooses oli henkilö, jonka kautta Jumala antoi kymmenen käskyn lain.

Käskyt oli kirjoitettu kahteen tauluun. Ensimmäisessä taulussa oli kolme ensimmäistä käskyä. Ne koskivat Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta. Toisen lain taulun seitsemän käskyä liittyivät ihmisten keskinäisiin suhteisiin.

Mooseksen opetuslapsina fariseukset halusivat elää käskyjen mukaan. Varmistaakseen sen, että voisivat viimeistä piirtoa myöten täyttää käskyt, he olivat laatineet niin sanotut isien perinnäissäännöt: yli 600 kieltoa ja käskyä sisältävän selityskokoelman.

Sääntöjen tehtävä oli auttaa ihmistä toteuttamaan kymmenen käskyn vaatimukset. Fariseukset uskoivat, että täydellinen käskyjen mukaan eläminen on mahdollista. He ajattelivat, että ihminen voi teoillaan ansaita vanhurskauden eli Jumalalle kelpaavaisuuden. Fariseusten ajattelutavasta voitaisiin käyttää nimitystä omavanhurskaus, itse tehty vanhurskaus.

Lain kautta parannukseen

Jeesus ja fariseukset olivat eri mieltä lain täyttämisen mahdollisuudesta ja sen kautta saatavasta iankaikkisesta elämästä. Mooseksen opetuslapset voivat päästä lähelle Jumalan valtakuntaa, mutta laki ei vie heitä sinne sisälle, sillä ilman Jeesusta he jäävät epäuskon pimeyteen.

Fariseukset eivät ymmärtäneet Mooseksen eli lain tehtävää. Lain tehtävä on herättää synnintunto, joka auttaa ihmisen parannukseen synnistä. Lain tehtävä on ajaa Kristuksen yhteydestä synnin tähden eksynyttä epäuskoista ihmistä takaisin Jeesuksen luo.

Fariseukset sanoivat sokeudesta parantuneen miehen olevan Jeesuksen opetuslapsen. Sokea ei kyennyt itse parantamaan itseään, vaan hän tarvitsi Jeesuksen avun. Jeesus antoi hänelle ajallisen näön lisäksi uskon avaaman näön.

Jumalan lain syntiseksi tekemä ihminen ei kykene itse auttamaan itseään. Hän ei omin teoin tai omilla ansioillaan kykene vapautumaan synnin kahleista.

Jeesus täytti lain

Apostoli Pietari toteaa hajallaan ja muukalaisina asuville uskovaisille Pontoksessa, Galatiassa, Kappadokiassa, Bityniassa ja Aasian maakunnassa: ”Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä” (1. Piet. 1:18–19).

Tuo veri puhuu Kristuksen tekemästä sovinnosta. Hän on ainut ihminen, joka kykeni täyttämään Mooseksen lain. Hän täytti lain koko maailman kaikkien ihmisten puolesta. Jeesus itse sanoi, ettei hän ole tullut lakia kumoamaan vaan täyttämään sen. Lain täyttämisen tie vei hänet ristille. Kärsimisellään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan hän lunasti ihmiset synnin vallan alta.

Sanoma Jeesuksen tekemästä täydellisestä sovintotyöstä jokaisen ihmisen puolesta on evankeliumi eli ilosanoma. Sen ydin on syntien anteeksiantamus, joka on Jumalan valtakunnan pääsanoma.

Luther sanoi, että tulemme autuaiksi ilman omaa ansiotamme: yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Jeesuksen opetuslapsi on opettajansa armahtama. Hänen autuutensa ei rakennu omiin tekoihin ja ansioihin, vaan Kristukseen ja hänen täydellisyytensä uskon kautta.

1

94

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kristinusko valehtelee ihmiselle, että hän on sairas, jotta hänelle voitaisiin myydä plaseboa. Syntynyt sairaaksi, määrätään tulemaan terveeksi lumelääkkeellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe