Mitä lääkettä suosittelette

Kaikki samanlaista myrkkyä.

Keroputaan malli /avoimen dialogin malli.

Eikö kellään ole hyviä kokemuksia, sellainen lääke ettei väsyttäisi.

Kamomillatee? Valkosipuli? Alkoholi? Sammankon veri?

Tuolta voi tutkiskella.

https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00033

Psykoosilääkkeiden haittavaikutukset

Lihasjäykkyys ja pakkoliikkeet
Hitaasti kehittyvät pakkoliikkeet
Väsymys
Suun kuivuminen, ummetus ja muut antikolinergiset haittavaikutukset
Seksuaalitoimintojen häiriöt
Painonnousu ja diabetes
Kuukautishäiriöt ja maidoneritys
Verenpaineen lasku ja huimaus
Verisolujen määrien muutokset
Sydänvaikutukset
Kouristuskynnyksen alentuminen
Syljen eritys
Pahanlaatuinen neuroleptioireyhtymä
Aivoverenkierron häiriöt
Lämmönsäätelyn häiriöt
Herkkyys auringonvalolle
Psykoosilääkkeiden käyttöön liittyy varsin usein erilaisia haittavaikutuksia (taulukko 1). Niiden tunteminen on tärkeätä myös potilaalle ja hänen omaisilleen, jotta hän voi kertoa niistä hoitavalle lääkärilleen. Useimmiten lääkkeiden aiheuttamat haittavaikutukset voidaan joko kokonaan välttää tai ainakin lievittää siedettäviksi pienentämällä lääkeannosta, vaihtamalla lääkettä tai joskus hoitamalla haittavaikutuksia toisella lääkkeellä.

Mulle tuli tällanen lista neurolepteistä

paha ummetus ja suolen toiminnan hidastuminen
syljen erityksen lisääntyminen
seksuaalisen puolen ongelmat täydellinen impotenssi
tunne kuin ei pystyisi ajattelemaan ja aivot täynnä sumua.
levottomat jalat oireistoa ja sisäistä levottomuutta, samaan aikaan kaatava väsymys joka oli tosi ahdistava yhdistelmä
lihomista
rintojen kasvua vaikka mies

vieroitusoireita vapinaa, unettomuutta ja sekavuutta

Risperidonista tuli kaikennäköstä, lihomista, zombimaista väsymystä, tunteiden latistumista ym. Kalanmaksaöljy auttaa mun kokemuksen mukaan, siitä saa D-vitamiinia mistä psykoosipotilailla on usein huonot arvot, ja aivoille tärkeitä rasvahappoja. Nimenomaan pullosta eikä tabletteina, saa enemmän irti, ja säilytä avattu pullo jääkaapissa.

kyllähän sinä ymmärrät että jos lääkkeet kehittyvät, myös sinulta vaaditaan paljon
enemmän.

vaikka olisit työkyvyttömyyseläkkeellä, ei se poista sitä

jos kuntoutuu, vaikka vain hoitohenkilökunnan silmissä, sinulta vaaditaan entistä enemmän.

se on kierre jota ei pääse pakoon.

karu fakta joka koskee itseäni myöskin, olen ollut jo 20 vuotta kuntouttavassa työtoiminnassa
ja nyt puhutaan jo toisesta mielenterveys"palvelusta" jossa on ehkä käytävä vaikka ei ehkä
haluaisi, sitä toistetaan ja toistetaan sen verran usein että on ehkä pakko käydä siellä vaikka ei
haluaisi.

lääkkeet ovat jo osittain kuntouttaneet minua (uudet lääkkeet) ja täytyy odotela toista uutta lääkettä että se lisää entisestään kuntoutumista.

mutta, en rupea niistä lääkkeistä tässä kertomaan, netti on kuitenkin olemassa ja sieltä voi ihan hyvin hakea tietoa niistä.

minulla on reagila niminen lääke, se maksaa 520 euroa vuodessa, siihen kuuluu omavastuu 50
euroa, se helpottaa onneksi vähäsen.

ja kaikki lääkkeet sen jälkeen maksaa 2,5 euroa per kpl. myös erityislääkkeet.

se on ensimmäinen lääke joka minusta jossain määrin vaikuttaa negatiivisiin oireisiin,
pitäisi vaikuttaa 1,5 pistettä enemmän kuin risperdal ja henkilökohtaiseen ja yksityiseen
pärjäämiseen puolet enemmän kuin risperdal.

jaksan itse henkilökohtaisesti vähän paremmin lääkkeen kanssa, sinänsä hyvä.

se pysyy elimistössä 7 viikkoa se lääke joten se on onneksi pitkävaikutteinen lääke ja se on
tabletti.

minulla on oikeastaan 2 lääkettä, toinen pitkävaikutteinen risperdal jäännöstuote (1 kuukausi) joka on 100 mg. se vaihdetaan myöhemmin pienempään, mutta se pikemminkin väsyttää jonkisen
verran minua joten sitä pienennetään myöhemmin.

mutta reagila on auttanut minua jaksamaan vähän paremmin kuin risperdal.

tietysti se maksaa, mutta jaksaminen on jossain määrin parempi.

Älä ota mitään vaan kohtaa todellisuus.

https://www.sitruunakustannus.fi/tappava-psykiatria-ja-laumlaumlkinnaumln-harha.html

tappava_psykiatria_lukunäyte.pdf

Psykoterapia skitsofrenian hoidossa
Psykiatri Loren Mosher sai hyviä tuloksia skitsofrenian hoidossa välttämällä
psykoosilääkkeiden käyttöä (ks. luku 6), mutta muut psykiatrit kokivat hänen
metodinsa uhkaaviksi.22 Mosherin henkilökunta kohteli potilaita empaattisesti
ja arvostaen ja käytti mahdollisimman vähän lääkkeitä. Potilaiden psykoosijaksot uusivat harvemmin ja he pystyivät säilyttämään työpaikkansa ja opiskelemaan paremmin kuin ne, jotka saivat psykoosilääkkeitä. Hänen hoitohenkilökuntaansa ei kuulunut psykiatreja, ja asiantuntijat kokivat loukkauksena,
että tavalliset ihmiset pystyivät auttamaan hulluksi tulleita enemmän kuin psykiatrit ihmelääkkeillään. Mosher oli kuitenkin Yhdysvaltain kansallisen
mielenterveysinstituutin (NIMH) skitsofreniakeskuksen johtaja, joten häntä
ei ollut helppo pysäyttää. NIMHin kliinisen projektikomitean oli siis saatava
hänen tutkimustiiminsä lähestymistapa vaikuttamaan tieteellisesti epäilyttävältä. Komitea myös vähensi Mosherin projektin rahoitusta niin paljon, ettei
sitä enää voitu jatkaa.22

Tämä on yksi rumimmista tempuista, joita olen koskaan nähnyt käytettävän korkeassa asemassa olevaa tutkijaa vastaan, ja 25 vuotta myöhemmin
Mosher sanoi katkerasti: ”Koska tulokset olivat niin hyviä, minä en mitenkään voinut olla rehellinen tiedemies.”22 Kun komitea oli tehnyt projektista
selvää eikä rehellisyydestä enää ollut haittaa, se kuitenkin teki tämän hämmästyttävän tunnustuksen:
”Projekti on luultavasti osoittanut, että joustava, lääkkeetön psykososiaalinen hoito-ohjelma, joka toteutetaan muualla kuin sairaalassa ja jossa hoitohenkilökunta koostuu muista kuin asiantuntijoista, voi toimia yhtä hyvin kuin
perinteinen sairaalan ulkopuolella annettu mielenterveyshoito.”22

Mosherin tulokset on vahvistettu Suomessa.4
Kokeilut alkoivat vuonna 1969,
kun psykiatri Yrjö Alanen neuvoi henkilökuntaansa kuuntelemaan potilaita, jotka vainoharhaisista puheistaan huolimatta kertoivat usein mielekkäitä
tarinoita vaikeasta taustastaan. Hoidon ydin oli ryhmäperheterapia, jossa ei
keskitytty psykoottisiin oireisiin vaan toivon säilyttämiseen. Potilaan otetta
elämästä vahvistettiin puhumalla hänen aikaisemmista onnistumisistaan. Nykyään Suomen suositukset ovat valitettavasti melko lailla valtavirtaa – potilaiden lääkitystä suositellaan jatkettavan ainakin viisi vuotta ensimmäisen
sairausjakson jälkeen, mikä on katastrofin resepti.
Lapissa työtä jatkoi Jaakko Seikkula, ja metodi alettiin tuntea avoimen
dialogin nimellä. 75 potilaan otoksessa, jossa 30:lla oli skitsofrenia ja 45:llä
muita psykooseja, kahta kolmasosaa ei ollut koskaan altistettu psykoosilääkkeillä, mutta viiden vuoden kuluttua 80 % oli töissä, koulutuksessa tai etsi
töitä.4 Seikkula on selittänyt Whitakerille, että jos ihmiset pannaan lääkehoitoon, he menettävät otteensa elämästä eivätkä enää osaa pitää huolta itsestään. Ideana on siis rajoittaa psykotrooppisten lääkkeiden käyttöä pitämällä
avoimia kokouksia, missä osallistujat jakavat vapaasti ajatuksiaan. Näissä
tapaamisissa käytetään hyvin erilaista kieltä kuin mitä terapeutit yleensä käyttävät, ja potilaiden kokemuksia ja ajatuksia ja myös omaisten kokemuksia ja
ajatuksia kuunnellaan enemmän.4
Kuten tanskalainen filosofi Søren Kierkegaard kirjoitti 1800-luvulla, ihmiset on kohdattava heidän omalla alueellaan.
Se pätee myös psykiatriaan.
Tärkeä osa metodia on, että hoitotiimi järjestää tapaamisen vuorokauden
sisällä, jos psykoosi on tulollaan. Länsi-Lapissa ilmenee vuosittain vain 2–3
uutta skitsofreniatapausta, mikä on 90 % vähemmän kuin 1980-luvun alussa. Syynä on se, että psykoottiset jaksot kestävät harvemmin pitempään kuin
puoli vuotta, mikä diagnoosiin vaaditaan. Myös psykiatristen palvelujen kulut
ovat pienentyneet.
Psykoterapia vaikuttaa taloudellisesti kannattavalta tavalta hoitaa skitsofreniaa. NICEn vuoden 2012 suositusten mukaan systemaattinen katsaus
taloudellisesta näytöstä osoitti, että kognitiivinen käyttäytymisterapia paransi
kliinisiä tuloksia ilman lisäkustannuksia, ja taloudellinen mallinnus viittasi
siihen, että siitä koituisi säästöjä, koska sairaalajaksoja olisi vähemmän.2