Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi kirjoittaa 14.4.2019 kolumnissaan "Vaalien aluspäivinä isot asiat nousevat keskiöön":
"Vaaleja edeltävät päivät, ja etenkin varsinainen äänestyspäivä, ovat riippumattomille viestimille tarkkoja paikkoja. Yleisöllä on oikeus odottaa, että media ei nosta tahallisesti tai tahattomasti jonkin tietyn puolueen tai poliittisen suunnan näkyvyyttä muiden ohi juuri h-hetkellä."
Pitkäaikainen kokemukseni osoittaa luonnollisesti täysin päinvastaista. Esimerkiksi Helsingin Sanomat on aina halunnut vaikuttaa vaalien tulokseen ajankohdasta riippumatta.
Kaius Niemi on olevinaan huolestunut äänestysaktiivisuuden laskemisesta ja "demokratian kestävyysvajeesta". Huoli ei ole uskottava. Helsingin Sanomien kotimaan politiikan toimituskaan mukaan lukien pääkirjoitukset ei ole uskottava.
Median ensisijainen tarkoitus on loata politiikkaa ja poliitikkoja ainakin silloin, kun politiikka ja poliitikot eivät toimi median edustajien ja heidän viiteryhmiensä etujen mukaisesti.
On käytännössä mahdotonta mollata muutamaa päivää vaille neljä vuotta puolueita, kansanedustajia ja ministeriä, ja julistaa sitten parin päivän mittainen joulurauha. Kun median kuva peilissä on vino, ei kannata syyttää peiliä.
Otettakoon muutamia esimerkkejä. Helsingin Sanomat nostatti kohua nostamalla juuri vaalien aluspäivänä kohua valtiovarainministeriön toiminnasta sotesopassa. Ei ole millään tavalla uskottavaa, että ajoitus johtui sattumasta.
Yle rakenteli omaa pommiaan vielä muutama kuukausi sitten. Kun viranomaiset sitten tulivat ulos samassa asiassa, Yle ilmoitti heti, että valmistelevat juttua samasta asiasta. Heiltä jäi sanomatta, että tarkoitus oli ulostuloa lykkäämällä vaikuttaa eduskuntavaalien tulokseen.
Iltalehden nettisivuilla otsikoidaan tänään esimerkiksi:
"Sopeutumiseläkettä kahdeksan vuotta nostaneen Tuija Nurmen yhtiö teki jälleen huipputuloksen"
"Huomasitko, miten Berner ja Sipilä antoivat umpikepulaiselle pikkukunnalle lahjan, jonka arvo on sata tuhatta per asukas"
Bongasin Iltalehdestä joskus takavuosina eduskuntavaalien äänestyspäivänä artikkelin, jossa käsiteltiin vaalirahoitusta. Otsikosta reviteltiin kahden keskustalaisen ja yhden kokoomuslaisen poliitikon nimillä. Kuvaan oli laitettu vain kaksi keskustalaista.
En uskonut hetkeäkään, että kysymys oli vahingosta. Kirjoitin asiasta jonnekin Suomi24-palstalle. Kuvaan lisättiin kokoomuspoliitikko tuossa tuokiossa. Se osoitti vastaansanomattomasti, että Iltalehden toimitus joutaa päivystämään Suomi24:ssa.
Eräs Helsingin Sanomien toimittaja toi kirjassaan julki häpeänsä sen vuoksi, että lehti ei EU-kansanäänestyksen alla pysynyt puolueettomana, vaan asettui kannattamaan jäsenyyttä. Sen vaikutti myös toimittajien toimintaan.
Esimerkkejä löytyy paljon enemmänkin. Se, mitä tässä olen tuonut esille, on vain jäävuoren huippu. Kokemukseni parjatuista alueidensa valtalehdista on paljon parempi. Niillä ei ole Napoleon-kompleksia, josta valtakunnan päämediat puolestaan kärsivät.
Valtakunnan vaikuttavin kaupallinen media on jaettavissa kahteen osaan: Sanoma-media (Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat) ja Iltalehti. Näistä Sanoma-media on hirttäytynyt sosialidemokratiaan ja Iltalehti muihin punavihreisiin.
Koska entiset stalinistit ovat onnistuneesti maastoutuneet muihin punavihreisiin, Iltalehden poliitiikan toimitus on Suomen stalinistisin. Tiedonantajaa ei kannata tässä jaossa huomioida sen vaatimattoman levikin vuoksi.
"Vaaleja edeltävät päivät, ja etenkin varsinainen äänestyspäivä, ovat riippumattomille viestimille tarkkoja paikkoja. Yleisöllä on oikeus odottaa, että media ei nosta tahallisesti tai tahattomasti jonkin tietyn puolueen tai poliittisen suunnan näkyvyyttä muiden ohi juuri h-hetkellä."
Pitkäaikainen kokemukseni osoittaa luonnollisesti täysin päinvastaista. Esimerkiksi Helsingin Sanomat on aina halunnut vaikuttaa vaalien tulokseen ajankohdasta riippumatta.
Kaius Niemi on olevinaan huolestunut äänestysaktiivisuuden laskemisesta ja "demokratian kestävyysvajeesta". Huoli ei ole uskottava. Helsingin Sanomien kotimaan politiikan toimituskaan mukaan lukien pääkirjoitukset ei ole uskottava.
Median ensisijainen tarkoitus on loata politiikkaa ja poliitikkoja ainakin silloin, kun politiikka ja poliitikot eivät toimi median edustajien ja heidän viiteryhmiensä etujen mukaisesti.
On käytännössä mahdotonta mollata muutamaa päivää vaille neljä vuotta puolueita, kansanedustajia ja ministeriä, ja julistaa sitten parin päivän mittainen joulurauha. Kun median kuva peilissä on vino, ei kannata syyttää peiliä.
Otettakoon muutamia esimerkkejä. Helsingin Sanomat nostatti kohua nostamalla juuri vaalien aluspäivänä kohua valtiovarainministeriön toiminnasta sotesopassa. Ei ole millään tavalla uskottavaa, että ajoitus johtui sattumasta.
Yle rakenteli omaa pommiaan vielä muutama kuukausi sitten. Kun viranomaiset sitten tulivat ulos samassa asiassa, Yle ilmoitti heti, että valmistelevat juttua samasta asiasta. Heiltä jäi sanomatta, että tarkoitus oli ulostuloa lykkäämällä vaikuttaa eduskuntavaalien tulokseen.
Iltalehden nettisivuilla otsikoidaan tänään esimerkiksi:
"Sopeutumiseläkettä kahdeksan vuotta nostaneen Tuija Nurmen yhtiö teki jälleen huipputuloksen"
"Huomasitko, miten Berner ja Sipilä antoivat umpikepulaiselle pikkukunnalle lahjan, jonka arvo on sata tuhatta per asukas"
Bongasin Iltalehdestä joskus takavuosina eduskuntavaalien äänestyspäivänä artikkelin, jossa käsiteltiin vaalirahoitusta. Otsikosta reviteltiin kahden keskustalaisen ja yhden kokoomuslaisen poliitikon nimillä. Kuvaan oli laitettu vain kaksi keskustalaista.
En uskonut hetkeäkään, että kysymys oli vahingosta. Kirjoitin asiasta jonnekin Suomi24-palstalle. Kuvaan lisättiin kokoomuspoliitikko tuossa tuokiossa. Se osoitti vastaansanomattomasti, että Iltalehden toimitus joutaa päivystämään Suomi24:ssa.
Eräs Helsingin Sanomien toimittaja toi kirjassaan julki häpeänsä sen vuoksi, että lehti ei EU-kansanäänestyksen alla pysynyt puolueettomana, vaan asettui kannattamaan jäsenyyttä. Sen vaikutti myös toimittajien toimintaan.
Esimerkkejä löytyy paljon enemmänkin. Se, mitä tässä olen tuonut esille, on vain jäävuoren huippu. Kokemukseni parjatuista alueidensa valtalehdista on paljon parempi. Niillä ei ole Napoleon-kompleksia, josta valtakunnan päämediat puolestaan kärsivät.
Valtakunnan vaikuttavin kaupallinen media on jaettavissa kahteen osaan: Sanoma-media (Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat) ja Iltalehti. Näistä Sanoma-media on hirttäytynyt sosialidemokratiaan ja Iltalehti muihin punavihreisiin.
Koska entiset stalinistit ovat onnistuneesti maastoutuneet muihin punavihreisiin, Iltalehden poliitiikan toimitus on Suomen stalinistisin. Tiedonantajaa ei kannata tässä jaossa huomioida sen vaatimattoman levikin vuoksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.