Käsikädessä

Rutistukset

Kylläpä nämä kaksi perheenäitiä Hanna ja Sanna aiheuttivat melkoisen yllätyksen vaaleissa. Molemmat menivät läpi, eikä kumpikaan rimaa hipoen, vaan reilusti ilmaa väliin jättäen. Nyt me jäämme odottamaan teiltä toimia maakuntamme ja kuntamme parhaaksi. Älkää linnoittautuko "kylläminätiedän" naamion taaksi, vaan liikkukaa ja tiedustelkaa, mitä kuuluu ja mistä kenkä puristaa?

10

122

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Outo-Kumpulainen

      Saamme odottaa heiltä hyvää Okuun mutta emme saa pitkästyä, heitä on ainoastaan kaksi päättäjää kun 198 muutakin porukassa on.
      Ryhmäkuri on sellainen joka estää sooloilun ja toinen ainakin jää oppositioon miettimään Sipilän johdolla mitä pahaa puolueensa on tehnyt...
      Varmaa ei ole Antikaisenkaan hallituksessa istuminen, voi olla että persut pelaa itsensä oppositioon jääräpäisten oppiensa mukaan.
      Ainoa varma mitä he voivat tehdä on Okun mainostus maailmalla sikäli kun suojatyöltä jää aikaa. Toki voimme olla ylpeitä heistä, saivathan he suurimman osan äänistä ulkokuntalaisilta vaikka ovatkin oudosta kummusta...

      • Ystävät

        Ei sinukaan lampussa tuore öljy näy palavan.


    • Neteoteipuheet

      Miksi S.A esiintyi vaalikuvissa vanhalla nuoruuden aikaisella kuvallaan?
      Vanha sanonta sanoo: jos epärehellinen pienissä, niin kuinkas sitten suurissa?

      • Keväättäpukkaa

        Jos nyt kuitenkin hieman pettelis...ettei ihan kokonaan palj...
        :)


      • 585668

        Kyllähän hän on ollut viime päivinä ihan omana itsenään, lehdissä ja telkussa, mutta kun toisille tulee tappio niin mennään näköjään aina henkilökohtaisuuksiin kuten ulkonäköön tällä kertaa, ei ole muuta enää häviäjillä varastossa.


      • Anonyymi

        Pitäähän se saada edustavampi kuva.. Ettei kaikki paljastu, totuuksista nyt puhumattakaan


    • Puupäätpeeaatedelleen

      Ja H.H oppositioon puuastelemaan soteuudistusta yhdessä A.V.n kanssa.
      Eihän se ole maksanutkaan vasta kuin 210 milj.
      Helppoa, kun ei ole omat rahat liossa, kuten ei aiemminkaan...

    • HS-anna

      Tulee käymään niin, että Sanna ja Hanna joutuvat molemmat oppositioon. Persut menevät sinne periaatteittensa orjina ja Kepu menee nuolemaan haavojaan ja toipumaan hyvän pääministerin synnyttämiä patteja. Asiallisella oppositiopolitiikalla H. ja S. voivat oman ryhmänsä kanssa nousta paikkakuntaa ajatellen arvoon arvaamattomaa. Toivotaan näin.

      • 986568

        He on eduskunnassa ja toiset köpittää keppien kanssa murjottaen joka asiassa


    • Katseeteteen

      Saapa nähdä kumpi näistä meidän kuuluisuuksista nousee ensimmäisenä puhujapönttöön kertomaan meille tavallisille talliaisille , kuinka he tulevatrakentamaan omalta osaltaan tätä maata, jota me kaikki ikään ja sukuopleen katsomatta rakastamme. Sitä hetkeä minä ja monet muut kaidan tien kulkijat odotamme kovasti. Heille annetaan varmaan tulevan kesän juhlissa tiloaisuus kertoa jotakin suuren mailman tapahtumista. Vielä kerran onnea Teille molemmille. Nuoruus ja keski-iän kynnys paiskatkoot kättä toisilleen ja kevein askelin kiiruhtaen sipsutelkoot yhdessä eteen päin.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      52
      1197
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      825
    3. 68
      732
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      550
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      518
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      510
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      482
    13. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      473
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      469
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      431
    17. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      415
    19. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      414
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      409
    Aihe