2019 GGR 15

GGR-aloittaja

Tapahtumat vähenevät vähenemistään, eikä ainakaan tällä viikolla ole ihmeitä odotettavissa. Vielä runsaankin viikon Asteria etenee koillispasaatissa hyvin tasaisissa tuulissa. Barnaakkeliviljelmää on viikonlopun aikana tarkasteltu ja ihme kyllä sen todettu pienenneen itsekseen.

16

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siimajalka

      20. päivän tienoilla näyttäisi tuuli heikkenevän ja tuuleton alue vaikuttaisi kasvavan isoihinkin mittoihin.

      Sitä ennen ei ole odotettavissa muuta kuin tuota tasaisessa tuulessa etenemistä. Aika vaisua neljää solmua näyttää menevän, eli ei ole sen perusteella ainakaan hanhenkaulafarmi harventunut.

      • GGR-aloittaja

        Melkein puolitoista solmua puuttuu Gaian targetista tällä hetkellä ja yli 10 astetta nousukulmasta. Melko tiukkaa kryssiähän siellä mennään. Parannus suoritusarvoissa taitaa olla aika marginaalinen, vaikka rypäleet pohjassa olisivatkin vähän pienentyneet. ECMWF antoi vielä eilen hyvin tasaista tuulta seuraavat yhdeksän päivää ja sen heikon tuulen alueen jäävän lännen puolelle.

        Pläkäpäivää lähiaikoina kuitenkin tarvittaisiin. Hydrogenu on sanonut sopimuksensa irti ja varaosista pitää koota uusi. Irroittaminen ei kuitenkaan onnistu kuin tyynessä. Tällä hetkellä lataustehoa on 12 W aurinkopaneleista. Taitaa tiedonanturointi tännepäin jäädä lähipäivinä niukaksi.

      • seppomartti
        GGR-aloittaja kirjoitti:

        12 W = 1A latausta alle 12 h/vrk. 10 Ah:lla ei pala edes navigaatiovalot kunnolla. Mitenkä 150 W teholla pystyisi radiollla toimimaan? .Vene pimeänä ja sovittuun aikaan lyhyt koodipurske lähetystä?

      • GGR-aloittaja
        seppomartti kirjoitti:

        12 W = 1A latausta alle 12 h/vrk. 10 Ah:lla ei pala edes navigaatiovalot kunnolla. Mitenkä 150 W teholla pystyisi radiollla toimimaan? .Vene pimeänä ja sovittuun aikaan lyhyt koodipurske lähetystä?

        Juuri noin on tarkoitus toimia. Lähtötilanne on onneksi lähes täydet akut.

      • Anonyymi
        seppomartti kirjoitti:

        12 W = 1A latausta alle 12 h/vrk. 10 Ah:lla ei pala edes navigaatiovalot kunnolla. Mitenkä 150 W teholla pystyisi radiollla toimimaan? .Vene pimeänä ja sovittuun aikaan lyhyt koodipurske lähetystä?

        Veneeni LED trikolori vie 1,5 W eli niukasti yli 0,1 A. Onkos tuolla 12 h yö? Veisi 1,5 Ah. Paljon enemmän vie AIS ja VHF.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veneeni LED trikolori vie 1,5 W eli niukasti yli 0,1 A. Onkos tuolla 12 h yö? Veisi 1,5 Ah. Paljon enemmän vie AIS ja VHF.

        Hellan LED ankkurivalo vie 1.5 W ja LED-tricolori 3.5 W. Sekin on paljon vähemmän kuin 60- luvun tekniikan navivalot. Tricolor 1.5 W vaikuttaa asiaa lähemmin tuntematta laittomalta viritykseltä, missä entinen hehkulankapolttimo on korvattu led:llä. Tällöin valosektorit ovat väärin. Arvasinko oikein?

        Et arvannut oikein. Tässä 1,5 W tricolor:https://www.lalizas.com/product/32-led-navigation-lights/6058-fos-led-12-tricolor-light

        Lopolight näyttää vievän 2,2 W (12 m malli) ja Aqua Signal 34 1,9 W.

        Hellan siis vie paljon, tosin osa ylläolevista kelpaa vain 12 m pituuteen saakka, mutta sehän riittää.

    • Anonyymi

      Tapiolta on kaasu loppu ja vesigeneraattori on edelleen rikki.

    • Anonyymi

      Minulla on ehdotus, kuinka eletään tämän uuden anonyymijärjestelmän kanssa.
      Laitetaan postauksen yhteyteen se vanha täällä käyttämämme nimimerkki mukaan.

      Siimajalka oli tuolla sekstanttiketjussa jo laittanutkin omansa näkyviin.
      Esim. näin.
      T. MareBalticum

      • Miksi ette rekisteröityisi. Silloin mm. näkee suoraan, onko joku vastannut omiin viesteihin ja pystyy suoraan hyppäämään vastauksiin.

      • Anonyymi
        Bossu kirjoitti:

        Miksi ette rekisteröityisi. Silloin mm. näkee suoraan, onko joku vastannut omiin viesteihin ja pystyy suoraan hyppäämään vastauksiin.

        Kyllä minäkin olen rekisteröitynyt, mutta en halua olla jatkuvasti kirjautuneena sisään.
        Koen tämän extempore osallistumisen vaivattomana ja tietoteknisesti turvallisempana.
        T. MareBalticum

      • Anonyymi
        Bossu kirjoitti:

        Miksi ette rekisteröityisi. Silloin mm. näkee suoraan, onko joku vastannut omiin viesteihin ja pystyy suoraan hyppäämään vastauksiin.

        Ja miksi ette haluaisi sallia helppoa seurantaa tekemisistänne ja sen datan myymisestä mitä erillaisempaan käyttöön.

        Terveisin

        Anonyymina haluan pysyä myös Suomi24:lle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja miksi ette haluaisi sallia helppoa seurantaa tekemisistänne ja sen datan myymisestä mitä erillaisempaan käyttöön.

        Terveisin

        Anonyymina haluan pysyä myös Suomi24:lle.

        Toivottavasti et ole myöskään Googlen, Facebookin, S-kaupan, DNAn, Telian, Elisan tai K-kaupan asiakas.

      • Anonyymi
        Bossu kirjoitti:

        Toivottavasti et ole myöskään Googlen, Facebookin, S-kaupan, DNAn, Telian, Elisan tai K-kaupan asiakas.

        Vain Telian.

    • Anonyymi

      Palkintojenjako huomenna. Tilaisuudessa otetaan myös yhteys Tapio Lehtisen.

      • Anonyymi

        Hei, oletko tämän ketjun vakiojäsen? Olisi mukava jos laittaisit loppuun oman täällä käyttämäsi nimimerkin mukaan.
        Näin voisimme pitää tutun tunnelman yllä D

        T. MareBalticum

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      71
      3279
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      553
      3091
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      38
      2503
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2022
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1835
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      310
      1832
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1672
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      119
      1365
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1228
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      23
      1225
    Aihe