Kuka rakastaa ketä...

MrB kirjoitti:

Sydäntalvi,
– sen öinen kylmyys tunkeutuu huoneeseen jota asun.
Hiljaisuus on kadonnut pimeyteen.
Jäinen vihuri puhaltaa aukeilta niityiltä kaupunkini ylitse,
se kieputtaa irtolunta,
muovaa sen piiskaavaksi pyryksi.
Viima ulvoo ikkunoissani,
- Sen terävät kynnet raapivat seinieni laudoissa.
Sen yksitoikkoisuudessa on suden valituksen alakuloisuutta.

Tunnen puistatuksen kiitävän lävitseni.
– aivan kuin joku kulkisi hautani ylitse raskain,
laahustavin askelin.

Palelen, vapisen…
Kynttilöiden liekit huojuvat,
- heittävät hätääntyneitä varjoja seinille.
Huoneeni häilyy lepattavan lieskan valossa.

Öinen kello lyö hiljaiset lyöntinsä,
– ja sen jälkeen,
– aivan hiljaista.
Ei vähäisintä ääntä rajuilman valituksen rinnalla.

Tuulispäät kulkevat valittaen kattojen ylitse.
– yli maan,
– yli ihmisten pesien…

On talvi,
– sydänyö.
Pimeys hallitsee
– riehuu…

Käperryn kokoon.
Suljen itseni omaan itseeni.
Suljen ulos pelon,
jota ainaisesti kannan sisimmässäni.

Sisälläni piilevä alkueläin vetäytyy luolaansa,
se pakenee,
etsii suojaan myrskyn jäätäviltä iskuilta.
Ssuojaa etsien se pakenee luolaansa,
pois kylmyyden ja pimeän keskeltä.
– se pelkää lumimyrskyn raivoa.

Eläimen läsnäolo sisälläni tuntuu selvänä.
Se käpertyy kokoon.
Pelokkaat silmät katselevat myrskyn ulvovaan kitaan.
Tuuli repii, kiduttaa.
Lumi pyryää ympärillä,
– putoaa maahan ja nousee uudelleen tuulen siiville...
Samaa leikkiä kestää läpi pimeän yön.

Lepään levollisena,
kun aamun ensimmäisen punertuva suikale
kohtaa taivaanrannan.
– kun aurinko sytyttää taivaani palamaan.

Jossakin kaukana on eläin,
minun kaltaiseni.
Sillä on sama huoli, pelko.
Eläimellä sama katsanto...
– samat tunteet.

Eläin,
joka miljoonia vuosia sitten,
– joka silmän räpäys,
oli valmis hyökkäämään.
– valmis raatelemaan kuoliaaksi.
tappelemaan elämästään.

Aistin sen läsnäolon.
Tunnen sisälläni,
kuinka se on valmis taistelemaan vapaudestaan.
Eläin sisälläni elää tuntuvan selvänä.
Ikuisesti minuun sidottuna,
– siteillä jotka ovat yhtä vahvoja kuin elämä itse.

Tunnen siteet.
Tunnen renkaan nykyihmisen ja alkueläimen välillä.

Tunnen sisälläni alkueläimen
jonka elämä oli ikuista kamppailua.
Syö tai tule syödyksi.
– tapa tai tule tapetuksi…

Meillä jokaisella on eläimen luonne.
Ratkomme kiistamme eläimen tavoin.
– aja takaa tai olet takaa ajettu,
Syö tai tulet syödyksi...

– ja kuitenkin,
–olemme ihmisiä,
Elämme suurissa laumoissa.
– syöden toisiamme,
– niin sinä, kuin minäkin.

Liitymme yhteen.
Kutsumme ryhmiämme perheiksi, puolueiksi,
valtioiksi, naisiksi, miehiksi…
Ja ryhmien sisällä kamppailemme toisiamme vastaan.
Jokainen tavallaan.
Ilman armoa.

Meillä on eläimen käsitys oikeuksista.
Pidämme kiinni omasta oikeudesta suurimpaan suupalaan.
Oikeudesta varmistaa omien geeniemme jatkuvuus,
– vaikka toisten elämän kustannuksella…

Puhumme paremmasta huomisesta,
mutta olemme valmiit tuhoamaan kaiken elämän maanpinnalta.
– ja kaikki vain siksi että kokisimme oman unelmamme tottumisen...
– unelman paremmasta maailmasta.
Paremmasta huomisesta.

Tunnen eläimen sisälläni.
Tiedän, mihin tekoihin se kykenee,
puolustaessaan olemassa oloaan.

Sydäntalviyön pimeässä
sen keskellä,
pelkään huomista jota kohti vääjäämättä kuljemme.

Käperryn kokoon,
kuin eksynyt eläin oudossa metsässä.
– metsässä,
joka on täynnä saalistavia,
kaiken rikkirepiviä petoja,
– petoja joista käytetään nimitystä...
ihminen...

- ja yhtä heistä meidän jokaisen pitäisi kyetä rakastamaan...

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä