TAAS HUIJATTIIN SUOMEN KANSAA

KEPULIPELI

Antti Rinteen mukaan hallitusta on pohjustettu jo syksystä asti – perussuomalaisten Slunga-Poutsalo syyttää äänestäjien huijaamisesta: ”Meitä ei ole kuultu”

– Puheenjohtajien kesken on käyty keskusteluja ja erilaisten tahojen, siis toimihenkilötahojen ja puoluesihteerien kesken, lähtökohtana on ollut, että on haluttu selvittää jo ennen vaaleja sitä, mikä on asento, mistä neuvotteluissa lähdetään liikkeelle.

OLIKO SIPILÄN HALLITUKSEN ERO PELKKÄÄ TEATTERIA

14

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KansaSaiTarpeeksi

      Kansa sai tarpeeksi Sipilän hallituksen otteista. Yritysjohtaja ei sovi hallituksen pääministeriksi. Politiikassa ei toimita kuin yrityksessä.

      Aloittajan mainitsemia etukäteislehmankauppoja on varmaan pohjustettu tulevia vaaleja ajatellen.

      SDP hohkaa ilmastonmuutoksesta ja arvoista. Mitkä ovat demarien arvot?? Siis mitkä - demareitten velvollisuus on ottaa huomioon perussuomalaisten suuri voitto vaaleissa eikä vain nenää tuhauttaen ohittaa heidät hallitusneuvotteluissa "arvojen" kohtaamattomuuden takia.

      Perussuomlaisten puheenjohtaja puhui vaalitaistelun aikana ainoana selkokieltä, kun muut puolueet toistelivat varsinaista vaalihöttöä!

    • Oikeusfilosofia

      Sipilä teki sen mihin oli mahdollista poliittisesti "konsensusmaassa" venyä. 140 000 työpaikkaa. Ja kaikille pakon hakea töitä vähintään joka viikko. Arbeit macht frei! kuten ennenvanhaan Hitlerin Saksassa, -jälleen. Lebesraum edellyttää, että jokainen kynnelle kykenevä tekee lujasti töitä. Se oli myös entisessä Neuvostoliitossa meininki. Jos joku ei tullut töihin, hänet haki poliisi kotoa. Ellei yöllä haettu Vankileirien saaristoon, kun muu talonväki oli nukkuvinaan.

      Meillä työn haku jos ei maistu, siitä sakotetaan pienemmällä työttömyyskorvauksella. Aktiivimalli saatiin läpi, samoin ihmisten vakoilulait.

      Sipilä oli surullinen joutuessaan pois Keskustan johdosta ja valtakunnan johdosta. Varmasti kokee tulleensa kohdelluksi väärin. Eikä ihan perusteetta. Kaikkialla siellä, missä ns. oikeutta jaetaan mielipiteiden perusteella faktpjen sijaan syntyy itkua ja murhetta. Se, ettei Sipilän hallituksen aikana korvaansa lotkautettu väärinkohdeltujen auttamiseksi, päinvastoin, toi nyt tämän lopputuloksen. Lindström putosi myös eduskunnasta, oltuaan tärkeässä tehtävässä kansakunnan oikeutta jakamassa. Kansa näkee ja välinpitämättömyys ja ylimielisyys ihmisten oikeustajua kohtaan tekee pahaa "karmaa". Kansan syvissä riveissä toteutuu oikeustaju, luonnonoikeus, jota kannattaa kunnioittaa.

      "Minusta tuntuu, että luotan toisen sanaan enemmän, kuin toisen ja tuomitsen sen mukaan. Mielikuvitukseen ja mielikuviin ei saisi edes viitata. Mutta keskiössä ei ollut totuus, vaan valta. Kuka päättää ihmisten kohtaloista. Mielivalta iskee joskus takaisin.

      Itse uskon, että Sipilä aidosti pyrki ihmisten parhaaseen, mutta oikeutta jakaessaan, ei välittänyt totuudesta vaan eli mielipiteiden mukaan.

      Mielipiteeni on, että yleensä menee vuosi-pari, ennenkuin uusi hallitus ylimielistyy, muuttuu kansalaismielipiteistä riippumattomaksi ja besserwisseriksi siten, että vallan mielipiteet syrjäyttävät totuuden kansalaisten ns. parasta ja oikeutta jakaessaan ja tuomitessaan.

      Entä ns. riippumattomat instituutiot, kuinka kauan menee valinnasta siihen, että riippumattomuus ja vailla vastavoimaa ollessaan mielipiteillä päätetään ylimielisesti piittamatta seurauksista ihmisten kohtaloista.

    • Oikeusfilosofia

      Lebensraum? -Missä se on ja mitä se tarkoittaa? Henkinen liikkumatila vähenee koko ajan ja Suomi pakkovaltaistuu. Siellä, missä valta saa oikeutuksensa siitä, kuka hallitsee voimapolitiikan välineitä. Sisäpoliittisesti valtio voi alistaa kansalaisensa väkivaltakoneistollaan. Kansojen välillä toimivat samat lainalaisuudet valtioiden välillä.

      Kansalaisen on alistuttava ja antauduttava vallan kolmijaon riippumattomuuden ja väkivaltakoneiston edessä ehdoitta. Riippumatta siitä, onko tullut väärin kohdelluksi. Samaa oikeutta jaetaan kansojen välillä?

      Kumpa Suomi olisi hyvän airut tulevaisuudessa, eikä mielivallalla tuhottaisi ihmisten elämiä.

    • Keppanat

      Sipilä joutuu jättämään kepun koska ei halunnut noudattaa kepun politiikkaa vaan ajoi täysin Kokoomuksen mukaista politiikkaa tämän Anne bernerin kanssa,joka teki täysin katastrofaalisen taksilain tähän maahan. Tämä kaksikko sai koko kepun sekaisin ja Annika saarikko säesti minkä ehti,joten tämäkin daami joutaa samalla vaihtoon.

    • ministeriauto

      Halla-aho aloitti Rinteen nuoleskelun kertomalla SDP:n ja persujen arvomaailman olevan lähellä toisiaan.

      • SoriVaanMinisteriAuto

        Halla-aho on pehmentänyt mielipiteitään ja kantojaan asioihin, muttei hän ole mihinkään demareitten nuoleskeluun lähtenyt. Se osoittaa hänen kompromissihaluaan, jos puolueet työskentelevät yhdessä maan parhaaksi.

        Demarit lupasivat viisi hyvää ja kuusi kaunista, mutteivat pystyneet perustelemaan, mistä rahat kaikkiin taatusti tyhjiksi jääviin lupauksiin.

        Halla-aho puhui vaalitaistelun aikana ainoana ehdokkaana sellaista selkokieltä, jota Suomen kansakin ymmärsi, muut puolueet suolsivat tyypillistä vaalihöttöä! puhuivat paljon, mutteivat sanoneet mitään.


      • pienit.tul.työeläke
        SoriVaanMinisteriAuto kirjoitti:

        Halla-aho on pehmentänyt mielipiteitään ja kantojaan asioihin, muttei hän ole mihinkään demareitten nuoleskeluun lähtenyt. Se osoittaa hänen kompromissihaluaan, jos puolueet työskentelevät yhdessä maan parhaaksi.

        Demarit lupasivat viisi hyvää ja kuusi kaunista, mutteivat pystyneet perustelemaan, mistä rahat kaikkiin taatusti tyhjiksi jääviin lupauksiin.

        Halla-aho puhui vaalitaistelun aikana ainoana ehdokkaana sellaista selkokieltä, jota Suomen kansakin ymmärsi, muut puolueet suolsivat tyypillistä vaalihöttöä! puhuivat paljon, mutteivat sanoneet mitään.

        > Demarit lupasivat viisi hyvää ja kuusi kaunista, mutteivat pystyneet perustelemaan, mistä rahat kaikkiin taatusti tyhjiksi jääviin lupauksiin.<

        Antti Rinne lupasi korottaa eläkkeitä 100 euroa. Sehän olisi täysin mahdollista, eikä siihen tarvittaisi valtion varoja ollenkaan, sillä eläkerahastoissa makaa 200 miljardia euroa, mistä olisi kyllä hyvä jakaa niille alle 1200 e työeläkettä ansaitseville, jotka eivät saa KELA.n eivätkä ns. takuueläkettä, jotka taas tulevat valtion eli KELA.n laareista.
        Työeläke rahat on sijoitettu ja niiden osakkeen omistajat vetää suuria osinkoja, mutta me, joille ne ensisijaisesti on tarkoitettu, ei tule murustakaan.


    • Anonyymi

      Vanhat blogitekstit ovat nyt yhtenä esteenä hallitukseen pääsyyn. Aika mauttoman ikävää tekstiä ja jotenkin ristiriidassa nykyiseen H.ahoon. Itse hän tietysti valitsee, onko edelleen tuollaisen kannalla.

      • Anonyymi

        Toimittajien kannattaisi kaivella myös muidenkin puolueiden blogi tekstejä ei
        yksin perus suomalaisten.

        Mtv.n uutiset
        " 40 MINUUTTIA SITTEN
        Hussein al-Taeen kirjoitusten mukaan Yhdysvallat ja Israel toimivat yhteistyössä äärijärjestö Isisin kanssa.

        Kansanedustajaksi valitun Hussein al-Taeen (sd.) kirjoitukset Facebookissa eroavat selkeästi linjasta, jolla hän on julkisuudessa viimeisimmän lähes viiden vuoden ajan kommentoinut terrorismia ja Lähi-idän tilannetta"


    • Anonyymi

      Niin, Erkkikonkari vie aina kaiken kunnian itselleen, sehän se oli.

    • Anonyymi

      Sotilaat ensin!

      Kun ei ole Suomessa kirstussa taalaa niin sit'ä ei voi taikoa anttikaan..... päin vastoin. Te vaan uskotte kuin jumalaan. Ei käy!
      Me emme peräänny!
      Ja te ette osaa taistella:)

      Bye!:)

    • Meillä ois taaloja ja osataan taistella

    • Anonyymi

      "V niinkuin ketutus" toteutuu taas.
      Miten menikään se Sipilän kauppavoittorikastuminen vai onko asia jo upotettu Armonmereen?
      Ymmärsinkö oikein, että Valtion omaisuus annettiin ilman vakuuksia alihintaan Sippilälle, jonka hän myi 100 miljoonan markan voitolla eteenpäin.
      Kätevää, kun on verkostot luotu suviseuroissa. Ei onnistuisi tavallisen syntisen saada osakekirjoja haltuun ilman varmoja vakuuksia.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2926
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      715
    Aihe