Trauma bonding

Kyse lienee joiltain osin samasta asiasta, mutta ns. Tukholman syndroomassa siepatut eivät ole menneet/joutuneet tilanteeseen vapaaehtoisesti.

Kun taas tuo trauma bonding on jotain sellaista joka alkaa ikäänkuin vaivihkaa ja sen juuret /lähtökohdat saattavat itää jo siellä lapsuudenkodissa.

Puhutaan jostain sellaisesta, miten tuttu on turvallista niissäkin tapauksissa.

Eletään elämää vähän niinkuin syklittäin, ehkä tänään rauhallista, mutta varaudutaan jo huomiseen, milloin "se alkaa taas" ja sitä seuraa sitten taas palkinto/hyvittelyvaihe

Kovin paljon en nyt tuota googletellut tässä kohtaa, mutta panin merkille, että toinenkin astetta kevyempi avaus oli vähän niinku samasta aiheesta. Uhri on koukussa niihin hyviin hetkiin ja elämä on harmaata ilman narsistia

Tämä trauma bonding sitten on taas astetta vakavampi juttu

En tiedä, jos joku tunnistaa itsensä tuosta trauma bondingista niin ehkä pitäisi sukeltaa aika syvään sinne omaan sieluun ja hakea apua jos omat voimat ei riitä

Tässä ny kun hetki mietiskelin, niin en tiedä oliko sattumaa vaiko ihan tarkoituksellista kun se muinainen tyyppikin silloin aikoinaan suhteen loppumetreillä/päätteeksi linkitti mulle tään Chisun Sabotage biisin.

"Mä tarvitsen mun haavoja
Syviä ja suolaisia
Kun mikään ei tunnu miltään
Kipu korvaa ystävää
Joka ei jätä milloinkaan
Nöyränä vartoo vuoroaan
Kun mikään ei tunnu miltään
Kipu korvaa ystävää"

https://www.youtube.com/watch?v=jOsW6BHzrD8

Kyllähän kaikki tämmönen mahdollisesti päättyessään jättää ison aukon elämään, jos on vuosikausia elänyt varuillaan, pelännyt, pyrkinyt ennakoimaan jne. Joutuu hieman panostamaan että kykenee muuttumaan ja iloitsemaan siittä tavallisuudesta

No tuossa vähän googlettelin lisää hakutyökaluna suomenkieliset sivustot. Löysin ketunhäntä kainalossa blogista tähän narsismi ja trauma bondingiin liittyvän postauksen, jossa mielestäni asiaa on kuvattu hyvin

Tämä saattaa osin olla vastaus siihenkin, miksi naiset rakastuvat renttuihin

"Traumaattinen kiintyminen on kiintymyssuhdetraumakokemus, ja sillä on merkitystä myös tulevissa ihmissuhteissa. Mitä merkittävämpi, syvällisempi ja pidempi suhde sinulla on narsistin kanssa ollut (varsinkin, jos kyse on lapsuuden kokemuksista), sitä tärkeämpi sinun on miettiä, miten sinulla on taipumus spontaanisti kiintyä toisiin ihmisiin. Oletko tottunut kiintymään traumaattisen kiintymyksen kautta? Tarvitsetko pelkoa herättäviä tilanteita kiintymyksen laukaisemiseen? Yritätkö tiedostamattasi tai tietoisesti saada uuden kumppanisi tekemään jotakin pelottavaa, koska sen kokeminen liimaa sinut kiinni häneen? Vai pidätkö kenties monia kumppaniehdokkaita liian tylsinä, sellaisina, joiden kanssa ei vain ole sitä jotakin?"

https://ketunhantak.blogspot.com/2016/07/traumaattinen-kiintyminen-traumatic.html

Lisääkin luettavaa toki löytyy, hienoja psykologisia artikkeleitakin , mut tää kuvio on tästä jutusta aika simppeli ymmärtää. Muutenkin ko. blogissa on asioita hyvinkin käytännönläheisesti tuotu esiin ja siellä on runsaasti luettavaa otsikolla narsistisuhteen jälkeen.

Kun suhde alkoi, se alkoi aina toisen aloitteesta. Kaikki mitä tapahtui, johtui hänestä. En tiedä miten vapaaehtoista se on.
Kun lapsuudesta jäänyt alistettuna olo on aivojen välittäjäaineessa, se on normaalia, kuin hengittämistä.
Paha seisoo happiletkun päällä, antaa happea vain kun alistuu se on olemassaolon hinta.
Sitä luulee että jos ei tee mitään, mitään (pahaa) ei tapahdu.
Toisin kuin turhan usein kuulee, ei voimaton uhri nauti "jännästä" aina.
Tai että ilman alistajaa olisi tylsää.
Sitä voi vaan olla niin lopussa ettei jaksa pitää puoliaan.

Toivottavati Eli Manning halvaantuu, niin New York Giants voi vielä joskus menestyä.