Tuntuu, että olen lihonnut!
Ja mun piti laihduttaa..
Paska minä! Läski minä!
En saa syödä, en ansaitse.
En tarvitse.
Oksensin tänään, mutta silti ahdistaa.
Otin laksoja ja ahdistusta edelleen.
Nyt täytyy paastota kunnolla, vain vettä.
Kaveri tulossa viikonlopuksi kylään, joudun syömään enkä voi oksentaa. Paniikki!
Mä en jaksa tätä!
Miksi tämä ei lopu koskaan?! Miksi?!
Haluaisin nukahtaa enkä herätä..
Elämä on epäreilua.
Ja mun piti laihduttaa..
Paska minä! Läski minä!
En saa syödä, en ansaitse.
En tarvitse.
Oksensin tänään, mutta silti ahdistaa.
Otin laksoja ja ahdistusta edelleen.
Nyt täytyy paastota kunnolla, vain vettä.
Kaveri tulossa viikonlopuksi kylään, joudun syömään enkä voi oksentaa. Paniikki!
Mä en jaksa tätä!
Miksi tämä ei lopu koskaan?! Miksi?!
Haluaisin nukahtaa enkä herätä..
Elämä on epäreilua.
Vastaukset 13
Vanhimmat
hae apua älä anna tuon edetä ennää yhtään!!!
älä hitto oksenna tai käytä laksoja. voi ei..
mene puhumaan sairaalaan tarvit apua et selviä tuosta yksin. lääkärille voi puhua ja jos et oo viittä vaille kuolemassa niin sillä on vaitiolo velvollisuus! ravinto terapeutti auttaa myös..
Ansaitset paljon parempaa, äläkä kuule hauku ittees. Oot varmasti hieno ihminen. Yritä nyt nauttia sun ystävän seurasta ja unohtaa noi asiat edes siks aikaa. Tiedän kyllä ton tunteen.. Se on tullu takas, vaikka paranin. Vuoden sitä hyvää oloa sit kesti ja nyt oon taas vajoomassa:/ Jaksamista sulle, Evita
*on ihan nolo*
Kiitos teille kovasti kannustuksesta!
Soitin tänään lääkärilleni ja sain onneksi lääkkeet pahoihin rytmihäiriöihin.
Tuntuu, että olen aivan loppu, mutta pakko vaan jaksaa!
Mä luovutin. Jos en jaksa, en jaksa..
Tsemppiä teille molemmille taisteluun!
läheisesi tai lääkärisi syöis häiriöstäsi?
jos eivät niin kerro! pelkkä lääkitys ei auta. tarvit tukea ja hoitoa niin henkisesti kuin fyysisestikkin.
kun tauti on edennyt jo noin pitkälle saatat joutua jopa letkujen päähän teholle jos et heti hae apua! ole kiltti kerro lääkärillesi totuus!
:( taistele sitä mörköä vastaan!!
VOIMA HALEJA SULLE! koita jaksaa..
Kiitos taas surmur!
Lääkäri tietää syömishäiriöstä. Määräsi myös reilu kuukausi sitten masennuslääkkeet vakavaan masennukseen, samalla myös rauhoittavia ja unilääkkeitä. Ei kuitenkaan tiedä itsetuhoisuudesta, en ole saanut kerrottua.
Pari ystävää tietää. Paras ystäväni asuu tällä hetkellä kaukana eikä tiedä todellista tilannetta. En halua kertoa, stressaa jo muutenkin liikaa. Täällä yksi ystävä joka tietää jotain, mutta tuntuu, että ei välitä. En tiedä.
En mäkään välitä.
Tsemppiä ja voimia siulle!
Puhuit siitä kuinka ystäväsi tietää sairaudestasi,muttei välitä..Kertoisitko minulle miten ystävän tulisi osoittaa sitä välittämistä,tämä olisi tärkeää enkä kysy sitä pahalla.Minun ystävälläni on anoreksia,ja minun on tavattoman vaikea suhtautua hänen sairauteensa,olen aivan ymmälläni.Tunnen jatkuvaa pahaa mieltä hänen puolestaan ja huonoa omaatuntoa kun en ole tarpeeksi läsnä ja hän on yksinäinen.Hänen on selvästi paha olla.
Käyn välillä kylässä ja käymme joskus ulkona tms,mutta sairaudesta emme puhu lainkaan,hän ei varmastikaan sitä tahdo,enkä minä saa suutani auki.Tilanne on minullekin vaikea,sillä olen elänyt tällaisessa sairauden kieltämisen ja puhumattomuuden kehässä ikäni edesmenneen vanhempani alkoholismin myötä.
Monet ovat jopa tulleet suoraan minulle esittämään,että minun täytyy kantaa vastuuta ystävästäni hänen lähimpänä ystävänään.Samoin minun "piti" vastata vanhemmastani-joka kuoli.Tunnen olevani jälleen samassa syyllisyyden kehässä,josta vasta pääsin irti.
Minusta on kertakaikkisen kamalaa että ystäväni saattaa kuolla sairauteensa,enkä mahda sille mitään.Tälläkään kertaa.Tuntuukohan hänestäkin,etten välitä yhtään.Koska kyllä minä välitän.En vain tiedä miten sen oikein osoittaisin.Tuskin jeesustelemalla ainakaan..
En uskalla edes sanoa hänelle kieltävää vastausta,kun hän pyytää minua tekemään jotain tai lähtemään jonnekin,minne en tahdo.Minusta tuntuu pahalle jos hän pahoittaa siitä mielensä.Tiedän että pahoittaa,kun on päivästä toiseen yksin.Siitä minullakin on kokemusta.
Ehkä sinunkin ystäväsi kuitenkin välittävät,haluan uskoa niin.
ystäviä kuin "ystävä" kirjoitti?
Jaksamista sulle ja kaverisi varmasti myös osaa antaa arvoa sille, että jaksat välittää.
Mä itse olen aika sairas ja tuntuu pahalta, kun ei alunperinkään ollut montaa ystävää ja niistäkin osa on hävinnyt kokonaan elämästäni, osa taas ei välitä yhtään, valehtelevat ja sopivat menemisiään aina vaan keskenään ja sitten kertovat, kuinka hauskaa jossain oli ollut, heillä on yhteisiä salaisuuksia, joista he minun läsnäollessani puhuvat vain kuiskaillen.
Olen yksinäinen ja se tuntuu minusta pahalta, kun kukaan muu ei välitä, paitsi äiti, joka raivoaa joka päivä mun syömisistä ja toteaa lopulta, että joudu sairaalaan, en välitä, hyvä jos niin tapahtuis, kun et muuten suostu uskomaan.
Sellaista välittämistä...
Heipsan!
Yritän kovasti saada jotain järkevää tekstiä aikaiseksi. Pahoittelen jo valmiiksi epäselvyyttä, mutta eilisen sekoilujen vuoksi edelleen aika huono olo.
Minulle ainakin tärkeintä on ollut se, että paras ystäväni on ollut vain olemassa. Tällä hetkellä asuu ikävä kyllä kaukana. On jaksanut vuodesta toiseen olla rinnalla, vaikka olen sekoillutkin pahasti. Pystyn luottamaan häneen.
Sitä en osaa sanoa, miten sinun kannattaisi ottaa asia ystäväsi kanssa keskusteluun, mutta kyllä se kannattaa. Ehkä ystäväsikin haluaisi puhua kanssasi, mutta ei osaa aloittaa tai pelkää, että arvostelet. Pelkää, että hylkäät, kun saat tietää millainen hän oikeasti on.
Monet syömishäiriköt, kuten itsekin, häpeää ongelmaansa ja monet eivät edes näe asiassa mitään ongelmaa. Mutta kuten itsekin totesit syömishäiriö on vakava sairaus, joka voi myös tappaa. Ja mitä aikaisemmin siihen puututaan sitä paremmat mahdollisuudet siitä on parantua.
Sinun on ensisijaisen tärkeä ymmärtää, että et missään nimessä ole etkä voi olla vastuussa ystävästäsi!! Kuitenkin voisit ehdottaa hänelle, että olisi syytä hakea apua. Ja, että voit mennä mukaan, jos tuntuu vaikealta mennä yksin. Hyviä paikkoja aloittaa on esim. kouluterveydenhoitaja tai oma lääkäri. Tärkeää olisi saada ystäväsi tajuamaan myös itse, että hän tarvitsee apua. ja, että hän ansaitsee sitä.
Tärkeintä mun mielestä siis on se, että olet vain olemassa, ystäväsi rinnalla. Että hän tietää että sinuun voi luottaa. Muista kuitenkin pitää huolta myös itsestäsi! Koeta olla mahdollisen samanlainen kuin aikaisemmin, ei sinun tarvitse tehdä kaikkea mitä ystäväsi käskee.. Kaikkea ei tarvitse sietää! Muista kuitenkin, että ystäväsi voi loukata tahallaankin, kun tuntee, että ei ansaitse seuraasi tai yrittää muuten ajaa sinua pois luotaan.
Toivon oikein paljon voimia sinulle ja ystävällesi! Muista pitää huolta myös itsestäsi! Sekin on tärkeää!
Toivottavasti sait selvää sepustuksestani. Kysele vain lisää, jos tuntuu siltä, yritän vastata.
*Voimahalaus*
Hei! Kiitos vastauksestasi. Ehkä rohkaistun ottamaan asian puheeksi ystäväni kanssa, jollen muuten niin joskus kun olemme pikkuhumalassa, alkuhan sekin olisi. Muiden ihmisten kautta olen kuullut hänen kyllä käyneen lääkärissä ongelmansa takia, hän on joskus humalassa sen tunnustanut. Ehkä hän käy edelleenkin, toivon niin.
Kyllähän minä tosiaan tiedän ettei vastuu ole minun, etten saa ystävääni terveeksi omilla toimillani ja tahdollani. Niinhän se alkoholistillakin paranemisen alku lähtee itsestä. Tuntuu vain pahalle kun ihminen on sairas ja joutuu sen takia pilkan kohteeksi monien ihmisten taholta ja niin monet hylkäävät. Sairauksiin suhtautuminen on monille niin vaikeaa että helpompi tie on vain jättää sairastunut oman onnensa nojaan.
Ehkä jos joskus kertoisin hänelle oman tarinani, hän uskaltaisi kertoa minulle omansa. Samalla tavallahan minäkin tässä piilottelen taustojani loppupeleissä. Minulla jos kenellä ei edesmenneen juopon tyttärenä ole oikeutta arvostella häntä ja hänen sairauttaan. Minun tulisi olla tuon kaiken yläpuolella.
Itsestäni osaan kyllä pitää huolta tämän kaiken keskellä, olenhan selviytyjä itsekin. Tahtoisin vain säästää ystävääni ylimääräisiltä pettymyksiltä ja pahalta mieleltä, kun hänellä on varmasti muutenkin tarpeeksi vaikeaa. Hän osaa välillä kyllä olla hankala minullekin tiukkoine aikatauluineen ja vaatimuksineen, tiuskiinkin välillä, mutta tiedän niiden kuuluvan sairauteen ja yritän olla ottamatta itseeni. Olenhan tuntenut hänet myös hänen terveinä päivinään.
Toivottavasti asiat kääntyvät vielä parempaan suuntaan. Pitkä tie se varmasti tulee olemaan.
Nyt minä olen päättänyt puhua sairaan ystäväni kanssa!Olen saanut tukijoukkoja parista muusta ystävästäni huolestuneesta ihmisestä,he lähestyivät minua asiassa,ja myönsin heille oman heikkouteni asian suhteen,etten ehkä ole itsekään tarpeeksi objektiivinen asiassa.
En usko että tämä puhuminen ystävääni parantaakaan,mutta ainakin hän nyt tulee kuulemaan että ihmiset todella ovat huolissaan hänen voinnistaan.Jospa hän uskoisi,että voi puhua kenelle tahansa meistä omista tuntemuksistaan ilman häpeää,että kyllä me kuuntelemme.Yritämme välttää nurkkaan ajamista ja syyttelyä,pysyä tiukalla asialinjalla kuitenkin.
Tämän on nyt vain aika tapahtua..jos hän suuttuu,niin sille ei sitten voi mitään,otamme riskin,emmekä jätä häntä senkään jälkeen.Nyt ei ole enää muuta mahdollisuutta.Tätä on jatkunut kohta kaksi vuotta ja hän voi kuolla hetkellä millä hyvänsä,kuka tahansa näkee sen hänestä.
Olen toiveikas,mutta samalla ihan paineessa.Opitut käyttäytymismallini sotivat tätä vastaan,tekisi mieli juosta karkuun ja kovaa.Vanhempanihan sairaus minut tähän kasvatti,kieltämään ja vaikenemaan.Mutta nyt se loppuu,se loppuu ihan varmasti!!!
Hyvä juttu!
Tärkeää on vain, että tietää, että välitätte ettekä katoa mihinkään.
Toivottavasti kaikki menee hyvin.
Oikein paljon voimia ja tsemppiä!!!
Puhuttiin eilen ystäväni kanssa. Alussa tuntui vaikealta puhua hänen sairaudestaan ja ystävä oli puolustuskannalla sekä hieman näreissään, mutta kuitenkin lopputulos oli mielestäni plussan puolella.
Tänään hän kiitti, että olimme puhuneet hänen kanssaan, että helpotus oli varmaan siinä mielessä molemminpuolinen. Nykyään aihetta ei kuulemma enää tarvitse vältellä. Hän sanoi sairautta hoidettavan säännöllisin tarkastuksin ja psykologin juttusilla käymisen muodossa. Kuulemma hän myös on alkanut nykyisin tiedostamaan sairautensa uhkia ja riittävän syömisen merkitystä, vakuutti olevansa parempaan päin.
En oleta että tämä pelkästään tällä paranisi, hänen on käytävä kuitenkin itse oma taistelunsa. Ja toisaalta hänen täytyy todistaa myöskin sanansa - tärkeintä että hän todistaa ne ensin itselleen ja sitten vasta meille muille. Olisi kamalaa jos hän olisikin valehdellut, tiedän että sekin on yksi vaihtoehto. Eihän tässä voi kuin luottaa ja olla hänen tukenaan.
Se minusta on ihanaa, että asiasta ei tarvitse enää vaieta! Samoin se että hän koki tämän kuitenkin hyvänä asiana ja ystävyyden osoituksena. Toivoa siis vielä on =)
Hieno juttu! Aivan mahtavaa!
Olet hyvin tiedostanut tilanteen. Muista olla tukena ystävällesi, mutta pidä huolta myös itsestäsi! Sekin on tärkeää!
Aurinkoista keväänjatkoa!