Lehdet uutisoineet että Puolangalle nimitetty sivistysjohtaja!!! Herää mielenkiinto että missä paikka ollut auki!!! ja missä lautakunnassa asia on käsitelty vai onko kyseessä " hyvä veli järjestelmä"""
Sivistysjohtaja saatiin Puolangalle
tyypillistä
24329
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kannattaisi tarkistaa faktat ennenkä alkaa väärää tietoa levittämään ja nolaamaan itseään, kyseinen henkilö ei edes hakenut UEF:in opettajalinjalle vaan metsätieteisiin - ja pääsi muuten kevyesti pisterajat ylittäen sisään. :) Hän on myös edennyt opinnoissaan keskimääräistä nopeammin toimien samalla mm. ainejärjestönsä puheenjohtajana ja osallistuen aktiivisesti muuhun yliopiston toimintaan tuutoroinnin ja tapahtumajärjestelyiden kautta.
Mahtaako kirjoittajalta itsellään löytyä mitään tutkintoa tai vakituista päivätyötä kun tuohon sävyyn kirjoittelee.
Tuskin löytynee minkäänlaista tutkintoa. Näiden useiden Puolangan kunnan henkilöstöä koskevien "haukkumisketjujen" takana on sama henkilö, joka on kaikkien tiedossa. Tutkinto vaikuttaa olevan kotikoulutasoista, joka ei edes riittäisi Puolangan kunnan avustajan tehtäviin, koska sinnehän tarvitaan peräti yo-tutkinto.
Käykää lukemassa kunnan sivuilta uutisia. Löytyy syy miksi valittiin ja kuka valittiin... yllätyitkö? valittiin pikkukylän kepupolitikoija, joka valtapuolueesta. Valittu sivistysjohtajatar joutui työttömäksi sunnuntain vaalien jälkeen, kun ei ole enää ketä avustaa eduskunnassa. Siis hänkin oli kepupolitrukki...nyt ex-sellainen.
Siellä ei näy että missä lautakunnassa valinta tehty ja onko paikka ollut auki missään????
Akka+jäi+työttömäksi+sunnuntaina+puolenyön+aikaan.+Työpaikka+ma-aamuna+kepukunnassa.+
Kepujen+kannatus+kunnassa+v.+2015+eduskuntavaaleissa+yli+63%.+Pudotusta+-22%+sunnuntaina+päättyneissä++vaaleissa.+Valtapuolue+yli+40%:n+kannatuksella.
Kannattaa valittaa. Virat pitää julistaa julkiseen hakuun ja valitun pitää täyttää kelpoisuusehdot. Valinta kuuluu kunnanhallitukselle, siitä pitää löytyä päätös. Vai onko niin, että taas helpotetaan jonkin maitotilan ahdinkoa palkkaamalla joku perheestä kunnan johtovirkaan?
Missä on vika jos kyseinen henkilö tekee työnsä erinomaisesti ja osaavasti, minkä lisäksi oli pidetty ihmisenä ja persoonana niin työyhteisön, lasten kuin heidän vanhempiensakin keskuudessa - miksi tällainen henkilö tulisi vaihtaa toiseen?
Kaikki eivät tällaisia kriteerejä pysty täyttämään, ainakaan turhanpäiväiset ja aiheettomista asioista valittajat ja aikaansaamattomat riidanhaastajat - näitä mikään työyhteisö tuskin palkkaa eikä se kenenkään edun mukaista olisikaan.
Ei ole mollissa haku ilmoitusta!!mitä merkikystä on kunnanhallitukselle jos eivät voi tehdä päätöksiä hyväksyvät ison pomon tekemät päätökset!!!
Sivistysjohtaja on hallinnollinen virka ja hän ei työskentele lasten kanssa vaan hän johtaa sivistystoimea. Nyt valitulta maatalon emännältä puuttuu vaadittava kelpoisuus eikä siihen riitä kepun jäsenikirja. Johtava viranhaltija ei voi olla valtuuston eikä kunnanhallituksen jäsen. Kysyn uudelleen, että taasko Puolanka helpottaa lypsykarjatilan ahdinkoa palkkaamalla tilan henkilön kuntaan hyväpalkkaiseen virkaan. Missä päätös, milloin paikka oli auki, missä kelpoisuusvaatimukset. Tule esiin pormestari ja kerro!
Ellei julkista hakua ole toteutettu, haiskahtaa rakenteelliselta korruptiolta.
***
Laki kunnallisesta viranhaltijasta 304/2003
4 §
Julkinen hakumenettely
Virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä, jollei jäljempänä toisin säädetä. Hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu kuntalain 108 §:ssä säädetyllä tavalla
Vähän outoa viestien poistoa täällä. Asiallista kunnan toimintaan kohdistuvaa kritiikkiä ei julkaista. Itse pormestari, vaiko hänen (renki-)poikansako moderoi?
Kunnasta on pormestarin valtakauden aikana lähtenyt jo kymmenkunta hyväpalkkaista osaajaa muualle. Tilalle pääsee tietystä suvusta tai tietyn jäsenkirjan omaavia puolankalaisia ilman julkista hakua ja ilman asiaankuuluvaa päätöksentekoa. Korruptio kyseessä?
Mot ohjelmaan hyvä aihe miten Puolangalla valitaan virkoihin henkilöitä !!!
"hallinnon erityisasiantuntijana" kunnassa häärii eduskunnasta pudonneen piip-puolueen avustaja.
"sivistysjohtajana" kunnassa häärii toisen piip-puolueesta pudonneen avustaja.
Kaksi ex-edustajan avustajaa sijoitettu piskuiseen Puolangan kuntaan?
Jäsenkirjasta on hyötyä, kunhan se on piip-puolueen kirja.
Joku kepulainen, olisiko pormestari tai joku piip-suvun edustaja on täällä sensuurina. Asillaista kritiikkiä ei julkaista.
Mikä on syynä, että kunnasta on lähtenyt ainakin kymmenen palkollista vuoden aikana? Tilalle otetaan kepulaisen jäsenkirjan omaavia epäpäteviä ihmisiä jopa vastoin lain ja kunnan ohjesäännön määräyksiä. Maitotilaako pelastetaan taas kerran? Se ainakin on selvää, että yhtä sukua suositaan nyt.
Hyvät kanssakirjoittajat!
Nyt on opeteltava kirjoittamaan koodikielellä, koska tosiasioiden esittäminen julkisesti on piip-valtapuolueelle mahdotonta hyväksyä. Havaitsin, että koodikielellä julkistettu pysyy, mutta selkokielellä ilmaistu tosiasia poistetaan.
Sosiaalityöntekijänkin paikka oli auki johon palkattiin sosiaaliohjaaja?? Missä viran aukijulistaminen, haku tai valinta? Pormestarin pöydällä varmaan, Puolangalla on omat säännöt..
Tässä "valinnassa" on taustalla piip-valtapuolueen juoni.
Valittu ns. sivistysjohtaja on tällä hetkellä määräaikaisella sopimuksella. Tällä sopimustyypillä voidaan kiertää lain velvoittamaa vaatimusta avoimesta hausta.
Syksyllä 2019 julistetaan virka avoimeen hakuun...ja yllättäen valintaperusteissa lukee, että... väliaikainen viranhoitaja osoittanut kyvykkyytensä tehtävään. Näin maatalon emännästä tehdään johtava viranhaltija virkaan, jota ei enää 2020-luvulla koko kuihtuvassa kunnassa tarvita.
Puolangan kepulit tekee niin kuin ne haluaa ja pormestari, kepuli hänkin, siunaa nimitykset, on varsinaista sisäpiiritouhua koko homma. Että suut suppuun, hys, hys, ei saa kepuleita kiusata!
Näin Puolangalla tehdään maatilojen sukupolvenvaihdokset ja helpotetaan maidon tuottajahinnan putoamisesta aiheutunutta tulonmenetystä. Suvun tuella.
Vai onko ollut joku hakija jo syksyllä mukana.
Aika jännä tämä julkistamusmenettely heti arkena uuteen toimeen.
Olisiko jolkain linkkiä näihin valintoihin
Otetaanko ent.kunnonjohtaja myöskin elakkeelta töihin
Lypsykarjatilan emäntä saa epäpätevänä sivistysjohtajana yli kuuden tonnin palkkaa... Jäsenkirja tuo taloudellisia etuja.
Korruptiosta kyse. Piip-valtapuolue yrittää maksimoida valtansa kaikin tavoin. Uusi kunnan yhtiö on myös tulonsiirtoa veronmaksajilta lypsykarjatiloille.