Menkää kupparille

KupattuElämä

Ihmiset joille paino on ongelma tulee lisää tuskaa siitä että elämänmuutoksen tulokset näkyvät vasta viikkojen jälkeen. Lähtölaukaukseksi kannattaa ottaa kuppaus jonka jälkeen tehdä pysyvä elämänmuutos.

Kuppauksessa imetään ihon alla hyytynyt (maksoittunut) veri pois jonka jälkeen elimistön puhdistustoiminta käynnistyy ja lisää kuona-aineita poistuu kahden-kolmen seuraavan viikon aikana. LIsäksi, kun elimistö huomaa että verta puuttuu se puolisen litraa, alkaa se rakentamaan sitä lisää. Ja mistäs muusta se sen rakentaa kuin rasvasta.

Kunnon kuppauksen jälkeen seuraavana aamuna vyötärö on pienenynyt 5-10cm, lähtökohdasta riippuen. Minäkin, vaikka en ole lihava vaan "jässikkä", tulee jopa vatsalihakset esiin seuraavana aamuna. Ja siitä on sitten hyvä aloittaa seuraavan 3kk elämä.

Sen lisäksi että kuppaus pienentää vyötäröä, se poistaa kuona-aineita. Joiden seurauksena elimistö voi paremmin ja uni on laadukkaampaa. Uni on kuin pienen lapsen unta ja aamulla herää täysin virkeänä. Ja parisuhdekkin jaksaa paremmin kun rouva saa yltäkylläisesti. Kiitos toimivamman elimistön.

Niin että kaikki jotka haaveilevat nopsasta elämänmuutoksesta, menkää lähtölaukausena kupparille. Sellaiselle joka kuppaa molemmin puoli. Saatte varmasti rahalle vastinetta. Itse olen käynyt jo parikymmentä vuotta. Enkä ole katunut. Eikä varmaan vaimokaan kun sanoo aina välillä että voisit käydä taas kupparilla.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Cynthia Woods

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
        YIT-Yhtymä
        2
        14871
      2. Aimee Dvorak

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
        0
        3069
      3. Becky Steele

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
        Arkkitehtuuri
        0
        3065
      4. Allison Queen

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
        Vedonlyönti
        0
        3064
      5. Lakeisha Coleman

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
        Synnytys
        0
        3060
      6. Stephanie Love

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Lappi
        0
        3056
      7. Molly Graham

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
        Puhelimet
        0
        3055
      8. Rachelle Reynolds

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Etelä-Savo
        0
        3055
      9. Nancy Taylor

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
        Kauris
        0
        3054
      10. Pamela Orr

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
        Star Wars
        0
        3054
      Aihe