Vaalien parhaat palat

- Ykkösasia oli tietysti persujen saama murska voitto. Kyllä kansa tietää!!

Toisena nostaisin esille sinisten täydellisen nokka edeltä maahansyöksyn. Kyllä kansa tietää!!

Kolmanteen koriin laitetaan Demarien onneton vaalitulos neljän vuoden oppositiopöyristelyn jälkeen. Säälittävää. Seuraavien kansanedustajien putoaminen oli myös tooodella fantsua: Ozan Yanar (yes,yes, yeeeees!!), Touko Aalto, Olli-Poika "Äidin asunnossa" Parviainen, Jyrki Kasvi, Silvia Modig, Kaj Turunen, Veera Ruoho ja Ari Jalonen.

Paikallisista suuruuksista Taavitsaisen putoaminen oli fantsua, mutta vielä fantsumpaa oli ettei Veli Liikanen päässyt kansaa tärvelemään. KYLLÄ KANSA TIETÄÄ!!!!
2660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Muistan ikuisesti ps.ta eronneiden luopioiden omahyväiset ilmeet kun marssivat kertomaan medialle että eroavat ja perustavat siniset puolueen.

Marssi onneksi päätyi poliittiseen hautaan. Villissä lännessä luopiot laitettiin yleensä muuria vasten, verrannollisesti heille kävi juuri niin. Kansa laittoi heidät muuria vasten..

Äänestä

Ei kannata viel iloita, persut kusetti edelliselläkii kerralla!

Äänestä
  • Soinin persut ja Halla-Ahon persut on kaksi eri asiaa. Kusettajat kusetti itsensä sinisiin ja sitä tietä kortistoon kokeilemaan aktiivimallia.

    Äänestä

  • Johan se Halla-Aho kävi sanomassa että voidaan vaikka pakolaiskiintiöitä kasvattaa nykyisestä jos vaan turvapaikka shoppailuun saavat vaikuttaa.

    Äänestä

Tiiätkö mikä on vielä fantsumpaa kun kaikki nuo yhteensä! No se että persuja ei tulla näkemään hallituksessa. Oppositiosta räksyttämiseksi menee taas. Mutta sehän on persuille luontainen ympäristö. Räksyttää ja räksyttää, tekijät on sitten erikseen.

Äänestä
  • Tuntuu sullakin ottavan koville persujen menestys, kun jaksat täällä räksyttää asiasta koko ajan.
    Kansa on puhunut, pulinat pois.

    Äänestä

  • No niinhän se on! Oppositiossa saa puhua ihan mitä tahtoo, ja luvata vaikka kuun taivaalta, ja persuja äänestänyt tykkää! Luulee että saavat jotain aikaan kun puhetta riittää, ja mitään ei oikeasti tapahdu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No niinhän se on! Oppositiossa saa puhua ihan mitä tahtoo, ja luvata vaikka kuun taivaalta, ja persuja äänestänyt tykkää! Luulee että saavat jotain aikaan kun puhetta riittää, ja mitään ei oikeasti tapahdu.

    Niinhän ne kaikki muutkin lupaa. Jopa entinen pääministeri lupasi jottei pienituloisia eikä eläkeläisillä oteta pois. Kuitenkin otetiin ja annettiin suurituloisille. Ja olishan se järkyttävää jos suurituloiset eivät saisi lisää.

    Äänestä

Meillä on Suomessa tällä hetkellä onneksi kohtuu hyvä tilanne, vaikka uusi vyöry alkaisi. Tästä juuri Saksan Maasen varoitteli.

Ihmiset ovat tänä päivänä hyvin tietoisia siitä, että perussuomalaiset olivat oikeassa ja suurin osa kansasta pystyy jo katsomaan vihervasemmiston ja lehdistön pöyristelyn läpi. Ylen hyllyttämää Reinikan dokumenttia ja vaalien alla luotua ilmastovouhotusta lukuun ottamatta, myös Ylessä tosiasiat ovat pakottaneet katsomaan peiliin ja uutisointiin on tullut oikeaa otetta mukaan.

Näin ollen on aika yhdentekevää onko persut hallituksessa vai ei, koska maan politiikkaan pystytään vaikuttamaan myös oppositiosta. Vanhat puolueet tuskin suoraan karmaisevia mokiaan myöntävät, mutta Tanskan suuntaan olemme onneksi menossa. Siellähän demaripuolueella on järki päässä ja jalat maassa.

Persuilla on ollut erittäin merkittävä rooli sen suhteen, että maahanmuuttopolitiikkamme on mennyt järkiperäiseen suuntaan.

Äänestä
  • Olipa persuja tai ei, niin kyllä Suomen politiikka kestää raiteilla. Itseasiassa se kestäisi raiteilla paremmin ilman persuja. Työrauha demareille nyt, siellä aletaan nyt pistää edellisten hallitusten töppäilyille piste. Kuten demareiden kuuluu, nyt aletaan ajaa normaalin suomalaisen asiaa, ja lopetetaan se rahan pumppaaminen porvareiden taskuun. Ei enää penniäkään kokoomukselle, eikä jyväjemmareille.

    Äänestä

  • Heität peliin normaalin demariöyhötyksen, mutta et kykene perustelemaan sitä millään tavalla. Vaikuttavuudeltaan argumentti on yhtä voimakas kuin: "Musta demarit on best".

    Alatte siis laittaa Suomea kuntoon :). Me velkaannuttiin viime kaudella 2 miljardia lisää. Maahanmuutto nielee 3 miljardia vuodessa ja tähän teillä ei ole minkäänlaisia aseita, koska jalat eivät kestä maassa. Ennustukseni onkin, että lisävelan otto tulee voimistumaan merkittävästi. Samalla Suomi on täysin tuuliajolla sen suhteen, mikäli uusi siirtolaisvyöry lähtee liikkeelle. Suomi niminen demarilaiva purjehtii täysin onnen varassa velkaantuen samalla lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heität peliin normaalin demariöyhötyksen, mutta et kykene perustelemaan sitä millään tavalla. Vaikuttavuudeltaan argumentti on yhtä voimakas kuin: "Musta demarit on best".

    Alatte siis laittaa Suomea kuntoon :). Me velkaannuttiin viime kaudella 2 miljardia lisää. Maahanmuutto nielee 3 miljardia vuodessa ja tähän teillä ei ole minkäänlaisia aseita, koska jalat eivät kestä maassa. Ennustukseni onkin, että lisävelan otto tulee voimistumaan merkittävästi. Samalla Suomi on täysin tuuliajolla sen suhteen, mikäli uusi siirtolaisvyöry lähtee liikkeelle. Suomi niminen demarilaiva purjehtii täysin onnen varassa velkaantuen samalla lisää.

    Onko sosialisti osannut ikinä pitää taloutta tasapainossa, edes omaansa saati valtion? Persaukisilta vaikuttavat kaikki tuntemani ja tietämäni vasemmistolaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heität peliin normaalin demariöyhötyksen, mutta et kykene perustelemaan sitä millään tavalla. Vaikuttavuudeltaan argumentti on yhtä voimakas kuin: "Musta demarit on best".

    Alatte siis laittaa Suomea kuntoon :). Me velkaannuttiin viime kaudella 2 miljardia lisää. Maahanmuutto nielee 3 miljardia vuodessa ja tähän teillä ei ole minkäänlaisia aseita, koska jalat eivät kestä maassa. Ennustukseni onkin, että lisävelan otto tulee voimistumaan merkittävästi. Samalla Suomi on täysin tuuliajolla sen suhteen, mikäli uusi siirtolaisvyöry lähtee liikkeelle. Suomi niminen demarilaiva purjehtii täysin onnen varassa velkaantuen samalla lisää.

    Mitäs jos katselet nyt ihan rauhassa sieltä oppositiosta käsin, että mitä sitten tapahtuikaan. Demareiden kausilla suomessa ei ole paljon kumarrettu raharikkaiden suuntaan, vai sekö tässä juuri persua kismittää? Muistutan että olette köyhien ääniä enimmäkseen keränneet, jonkinlainen vastine pitäisi antaa, siis muu kun että otatte äänet ja sitten käännätte perseen äänestäjille, sehän teiltä sujuu.
    Maahanmuutto ei ole sinällään paha asia, mutta se on, että maahanmuutto ei ole työn perässä tapahtuvaa. Ottakoot vaikka Ranska kaikki pakolaiset vastaan, siellä tuntuu tuo pinkka olevan kunnossa, toisin kun meillä. Se että keskusta/kokoomus vedolla velkaannutaan 2 mrd, ei ole mitenkään erikoinen asia. Riistäjä tykkää, kun ei vaan tarvitse omasta lompakosta ottaa.

    Äänestä

Mikä teki perussuomalaisista näin MEGA suositun?
Oliko Halla-ahon selkeän analyyttiset, ratkaisukeskeiset puheenvuorot vaalikeskusteluissa merkittävin avain tähän?

Nimim. Täkyjä suvakeille.

Äänestä
  • Miten+niin+mega+suositun?+82.5%+äänestäjistä++oli+ihan+muuta+mieltä+ja+kokoomus+oli+Mikkelissäkin+äänestetyin+puolue.

    Äänestä

  • Ja+83,0%+oli+sitä+mieltä+ettei+kokoomusta+kannata+äänestää.+Eli+paljon+enemmän+kun+ne+jotka+oli+sitä+mieltä+ettei+persuja+äänestä.

    Äänestä

  • Protestiääniä tietämättömiltä. Ei ole millään tavalla perusteltua, että joku kirkkolatinan tuntija pistetään suomessa minkäänlaiseen vastuulliseen virkaan. Samoin tämä populismi, kiva on lupailla vaikka mitä, mutta mites sitten kun pitäisi tehdä jotain? Soini jo näytti esimerkkiä, mitä tapahtuu seuraavaksi.

    Äänestä

Mikkelistä ei yhtään edustajaa eduskuntaan? Toivaka hoiti miniministeriyden ”mallikkaasti” . Läänin pääkaupunki elkein ei päästy eduskuntaan. Maakuntamustapekka jäi käteen Mikkeliläisille ja kymmenien miljoonien velat maksettaviksi. Pohjoinen osa entisestä Etelä-Savosta liittty Kuopion alueeseen ja Itäinen Joensuun alueeseen.

Äänestä
  • Olisko tässä nyt se herätyksen paikka tälle takapajulalle. Ei yhden yhtä kansanedustajaa edes. Varsinainen "pääkaupunki". Tästä eteenpäin tälle merkityksettömälle paskakasalle jota myös mikkeliksi kutsutaan, ei ole tulossa enää yhtään mitään "hyväveli" etuja eduskunnan suunnasta, ja se on oikein!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisko tässä nyt se herätyksen paikka tälle takapajulalle. Ei yhden yhtä kansanedustajaa edes. Varsinainen "pääkaupunki". Tästä eteenpäin tälle merkityksettömälle paskakasalle jota myös mikkeliksi kutsutaan, ei ole tulossa enää yhtään mitään "hyväveli" etuja eduskunnan suunnasta, ja se on oikein!

    Norppilla puuhastelut luontomatkailun merkeissä ei tuo työpaikkoja Mikkeliin, eikä vaurautta tyhjenevään ”läänin pääkaupunkiin”. Julkisten työpaikkojen siirrolla mm. ”maakuntasairaalaan” , jää Mikkelille kymmenien miljoonien velka, jota terveyspalveluiden tarvitsijat eivät maksa. He muuttavat muualle, josta saavat rahoille vastinetta. Mikkelillä on edessä konkurssi ja valtiovallan huostaan otto. Ammattikorkeakoulu on maan vähiten arvostettu opiskelupaikka, joka lakkautetaan muutaman vuoden päästä. Toisenaseteen koulutus vuotaa Etelä-Savosta Kuopioon, Jyväskylään, Lappeenrantaan ja Joensuuhun, koska näissä kaupungeissa on parempi työharjoittelupaikkatarjonta.

    Äänestä

Mistä johtui Halla-ahon MURSKAAVAN ylivoimainen ja jopa ennätyksellinen äänimäärä? Oliko Halla-ahon selkeän analyyttiset, ratkaisukeskeiset puheenvuorot vaalikeskusteluissa merkittävin avain tähän?

Itse äänestin Olli-Poika Parviaista (vihr) mutta ei menny läpi.. Mikähän oli vikana, maisterismies kuitenki, fiksu ku mikä ja oikein suvaitsevainenkin..?

Äänestä

Halla-aho Suomen Presidentiksi 2024! Suoraan ensimmäiseltä kierrokselta, kuten Niinistö.

Nimim. Oraakkeli.

Äänestä

Joo joo hallakahjosta ressa



Nimim. Onaakkeli

Äänestä
  • Joo joo perussuomalaiset vaalivoittoon, muka kaksinkertaistaa kannatuksensa. Hallakahjosta muka äänikuningas ennätys äänimäärällä Helsingin vaalipiiristä..hohjhoo hoo

    Nimim. Anaalikkeli

    Äänestä

"Hallakahjo" On kyllä suomen fiksuin mies, mutta ymmärrän hyvin ettet sinä lapsi sitä viellä ymmärrä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

- Ykkösasia oli tietysti persujen saama murska voitto. Kyllä kansa tietää!!

Toisena nostaisin esille sinisten täydellisen nokka edeltä maahansyöksyn. Kyllä kansa tietää!!

Kolmanteen koriin laitetaan Demarien onneton vaalitulos neljän vuoden oppositiopöyristelyn jälkeen. Säälittävää. Seuraavien kansanedustajien putoaminen oli myös tooodella fantsua: Ozan Yanar (yes,yes, yeeeees!!), Touko Aalto, Olli-Poika "Äidin asunnossa" Parviainen, Jyrki Kasvi, Silvia Modig, Kaj Turunen, Veera Ruoho ja Ari Jalonen.

Paikallisista suuruuksista Taavitsaisen putoaminen oli fantsua, mutta vielä fantsumpaa oli ettei Veli Liikanen päässyt kansaa tärvelemään. KYLLÄ KANSA TIETÄÄ!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu