Sipilä sitten kikytti kepunkin...

Anonyymi

Sipilä junaili kepulle historian suurimman vaalitappion jonka myötä kepulta katosi 18 kansanedustapaikkaa.
Tämä taas johti siihen että keskustapuolueen puoluetuki pienenee n. 2,5 miljoonaa euroa ja kepu joutuu näin ollen säästökuurille ja sopeuttamaan toimintaansa.
On se sipilä vaan kova poika kikyttämään kun kikytti oman puolueensakin...

On se muuten valtava summa mitä suomessa palaa noihin puoluetukiin, kun 18 edustajaa vaikuttaa jo noin paljon. Olisikohan siinäkin vähän kikyttämisen paikka ihan valtakunnallisesti?
Miksi verovaroista pitää näitä valehtelijoita yleensä tukea kymmenillä miljoonilla euroilla?

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Puoluetuet heti pois!

    • Anonyymi

      Sipilä nauraa ja aukaisee vakuutuskuorensa
      Kataisen ja kavereiden tuella hoiti homman "kotiin"

    • Anonyymi

      Näin on...mutta mitä olisi pitänyt koittaa tehdä?
      Talous oli viturallaan ja työllisyys myös,en itse koe että 24 lisätuntia on erityisen vaikeaa suorittaa yhteiseen hyvään.
      En äänestänyt kepua,mutta en koe hallituksen epäonnistuneen kuin sotessa.
      Kiky ja aktivointi oli paikallaan.
      Esim persut tai vasemmisto ei olisi kyennyt tekemään mitään.

      • Anonyymi

        Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajattu
        Vuorotteluvapaan ehtoja kiristetty
        Vanhempainvapaan päivärahoja leikattu
        Sairausajan vuosilomaa leikattu
        palauttamalla siihen omavastuupäivät
        Vuosiloman kertymistä vähennetty
        äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan ajalta
        Ansiosidonnaisen kestoa leikattu 100 päivällä
        Kiky leikkasi julkisen sektorin lomarahoja 30 %
        Vuosittaista työaikaa pidennetty 24 tunnilla
        Työsuhdeturvaa heikennetty (mm. koeaikaa
        pidennetty, takaisinottovelvollisuutta
        lyhennetty ja pitkäaikaistyöttömän
        määräaikaisuuksia helpotettu)
        Aikuiskoulutustuen kestoa lyhennetty
        (19 kk -> 15 kk) ja perusosaa leikattu 15 %
        Ammatillisen koulutuksen määrärahoja
        leikattu 190 miljoonaa euroa
        Korotetusta työttömyyspäivärahasta luovuttu
        Lähes kaikkia Kelan etuuksia leikattu
        (mm. lapsilisää, äitiys-, isyys- ja
        vanhempainpäivärahaa, peruspäivärahaa
        ja kansaneläkettä)
        Yleisen asumistuen perusomavastuuta
        suurennettu
        Opiskelijoiden opintorahan osuutta
        pienennetty ja lainaosuutta kasvatettu
        Palkkatuella tehdystä työstä kertyvää
        työssäoloehtoa kiristetty
        Aktiivimalli leikkasi työttömyysturvaa

        Suunnitteilla oli myös:
        „ Irtisanomissuojan heikentäminen
        „ Aktiivimalli 2

        Samaan aikaan kuitenkin
        Pörssiyhtiöt voittoja ovat tehneet koko Sipilän hallituskauden. Tänä keväänä yritysten omistajat tulevat nostamaan yhtiöistään rahaa noin 14 miljardia euroa osinkoina, Viime keväänä nostivat 12, 4 miljardia, vuoden 2017 keväällä 11,3 ja vuoden 2016 keväällä nostivat 10,2 miljardia euroa. Yritykset ovat siis tehneet reippaita voittoja joka vuosi, mutta kilpailukykyä ja kasvua eivät vain halunneet luoda.
        Sipilän hallitus valtaan päästyään ryhtyi kurjistamaan kansaa ja kikyttämään. Kasvua ei vain syntynyt. Hallituksen järjestämät varat ja muut rahan arvoiset helpotukset yrityksille valuivat vain osinkoina yritysten omistajien taskuihin.
        Valtaosa sijoittajista investoi yrityksiin olettaen, että yritysjohto keksii liikeideoita. Mutta onko nyt niin, että suursijoittajat eivät luota yritysten kasvuun, vaikka rahaa on? Jos näin on, kyllä silloin suursijoittajien pitää ryhdistäytyä ja aloittaa kasvuhankkeiden luominen. Paljon puhutaan yrittämisen urheudesta ja kasvun luomisesta riskeistä huolimatta, mutta kun sille luodaan aina vain parantuvia edellytyksiä niin yritysten omistajat nostavat rahat ja pistävät päänsä pensaaseen. Työtä odottavat ne lukuisat yhden hengen yrityksetkin, jotka ovat syntyneet, kun työnantajat ovat ulkoistaneet palkkatyötä.

      • Anonyymi

        Ei kai ihmiset todella ole niin naiveja että uskovat kepu-kokoomus politiikkoporhojen valittelua rahapulasta?

        Etteikö suomella, jossa veroaste on maailman korkeimpia ja rahaa kerätään kansalta mitä mielikuvituksellisimmilla maksuilla, olisi varaa maksaa ihmisille palkkoja joilla nämä eläisivät ilman sosiaalitukia?
        Etteikö täällä olisi varaa julkisin palveluin hoitaa lapset, sairaat ja vanhukset laadukkaasti ja inhimillisesti?
        Etteikö olisi varaa pitää tiestö kunnossa kesät talvet?

        Ihmettelen moista väittämää ja sitä että ihmiset sen vielä uskovat!

        Kun samaan aikaan on varaa maksaa satoja miljoonia turismimaahanmuutosta, kymmeniä miljoonia puoluetukia, pari miljardia maataloustukia, kilpailuttaa palveluita yksityisillä firmoilla jotka sitten tahkoavat suurvoitot maksamistamme verorahoista jättäen kuitenkin palveluiden laadun ala-arvoiseksi.

        Esim. kun tienpito kilpailutetaan niin voittajalle maksetaan esim. 2 miljoonaa joensuun teiden hoidosta. Tämä antaa teiden hoidon aliurakoitsijoille jotka tekee sen 1 miljoonalla.
        Näin tarjouskilpailunvoittaja käärii 1 miljoonan ilmaista verorahaa liiviinsä tekemättä tiestön eteen yhtään mitään.
        Sama toimintatapa on kaikissa kilpailutettavissa palveluissa, mm. vanhustenhoidossa.
        Näin ajanme kankkulankaivoon, rahamiesten taskuihin, verorahojamme valtakunnallisesti vuositasolla uskomattoman määrän , jolla olisi järkevästi hoidettuna samat asiat tehdä paljon paremmin ja halvemmalla.

        Rahaa kyllä olisi jos sillä vain lakattaisiin rikastuttamasta välistävetäjä liikemiehiä ja keskityttäisiin tuottamaan kansalaisille ne palvelut joihin verorahat on tarkoitettukin.
        Raha käy kyllä vähiin jos sillä pitää ensin täyttää rahamiesten taskut, kuten kepu-kokoomuksen agendana on ollut.

        Kiky oli nimenomaan osa tästä rahamiesten rikastuttamisprojektista ja se rikastuminen tapahtui jälleen kerraan repimällä raha kansalaisen, duunarin selkänahasta.
        Samoin kuin aktiivimalli on kokeellinen järjestelmä jonka tavoite on saada ilmaista työvoimaa rahakkaiden yrittäjien käyttöön, joiden pääedunvalvojia ovat kepu-kokoomus.

        Aivan turha kenenkään on väittää etteikö suomessa rahaa verokassassa olisi, kysymys on vain siitä miten ja kenenhyväksi ne käytetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On hienoa, että mm. kulttuurihistoriallisesti mittaamattoman arvokkaan kirkon jälleenrakennukseen riittää maailmassa rahaa. Sosiaalisessa mediassa ja lehdistössä on kuitenkin myös kysytty, kuinka taloudellisen tiukkuuden politiikka sopii yhteen sen kanssa, että yksityiset liikemiehet voivat hetkessä panna yhteensä lähes miljardi euroa Notre Dameen.

        Missä nuo rahat ovat silloin, kun puhutaan asunnottomuudesta, köyhyydestä ja siitä suoranaisesta nälästä, jossa osa kansasta elää Suomessakin. Vanhusten- ja terveydenhoidon ja monen muun kansalaisille tärkeän palvelun alennustilasta puhumattakaan

        Onko todellakin niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka tavallisen kansan palveluihin ja köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään? Kannattaa jokaisen muistaa että tuo piilossa oleva raha on usein omistajilleen kertynyt juurikin kansalaisten maksamia verovaroja eri tavoin ohjaamalla näiden rahakkaiden tahojen taskuihin.

    • Anonyymi

      Eiköhän nyt viimein tyhmemmätkin ymmärrä, ja sillä tarkoitan Keskustan ja Kokoomuksen äänestäjiä. Sipilä oli alusta asti ohjattu vain ja ainoastaan yhteen tehtävään jonka hoiti mallikkaasti. Viimeisen neljän vuoden aikana Sipilän ja Kokoomuksen taustajoukot kuten Sipilä itsekin tehnyt melkoisen tilin. Häviäjiä ja maksajia tuolle tilin teolle on paljon. Se lista on pitkä ja jopa härski mitä Sipilän hallitus on vienyt kansalaisilta, etenkin se kirpaisee vähävaraisia laidasta laitaan, ja kaikki tehtiin "säästöjen" nimissä. Kuitenkin valtionvelka kasvanut ennätysmäisesti. Ihmisten kulutus vähentynyt radikaalisti ja saanut yrittäjiä ahtaalle eikä ole enää pystynyt palkkaamaan työntekijöitä. Työttömyystilastoilla kikkailtu ja saatu työttömiä pois tilastoista tietyin tunnetuin keinoin, kuitenkin Kelan luukulle mennyt ennätysmäärä uusia asiakkaita. Paljon kertoo sekin asioiden kulusta kun ihan muilla ajatuksilla mitä heillä lopulta oli tämä Soinin porukka haki itselleen paikat eduskuntaan Persujen listoilla ja heti kuitenkin paljastivat itsensä Sipilän osto porukaksi. Heitä siis oli äänestänyt tämä kansan järkevämpi osa joka lopulta asian ymmärsi ja nyt eivät tietysti enää samoja äänestäneet ja kukaan käpykaartista ei enää tietysti päässyt eduskuntaan. Kuinka moni edes huomasi kun Sipilä omien edessä ilmoitti jopa leveästi nauraen että nyt tuli sitten tälllainen vaalitappio. Tuokin jo kertoi että homma tuli kuitenkin hoidettua, ja tämä tämän päiväinen oli enää muodollisuus. Esimerkiksi Sipilän luotettavampia luottomiehiä ollut työministeri Lindström heti Sipilän ero ilmoituksen jälkeen ilmoitti ettei lähdekään EU vaaleihin ja jotain että oli muka tehnyt päätöksen jo aikoja sitten.

    • Anonyymi

      on olemassa slaavikyykky, ja suomalainen teknisesti vaativampi syväkyykky.
      jos kansalaista ei voi valtion taholta irtisanoa tai ulkoistaa ulos yhteiskunnasta, laitetaan se syväkyykkyyn, eli saunasolmuun.

    • Anonyymi

      Väyrynen sanoi tänään kolmosen TV-tentissä, että Sipilä tuhosi Keskustapulueen. Olisi muuten voinut lisätä listaan heittopolitikko Bernerin.

      • Anonyymi

        Mutta siitähän voi syyttää vain ja ainoastaan niitä kepulaisia jotka äänestivät sipilän valtaan ja puheenjohtajaksi. Tyhmästä valinnasta nyt lasku lankeaa maksettavaksi.
        Pitää muistaa että ei teknokraatit ja miljonäärit koskaan kansan etua aja, ei edes kepukansan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      4985
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3277
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1245
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe