Maanantain Kainarissa Kulttuuritoimittaja iloitsi vaalituloksen kertovan siitä että kansa haluaa toimia ilmastonmuutosta vastaan, esimerkiksi anekauppa-järjestelmän lentoliikenteelle. Tämä siksi että oppositiossa lihonut punavihreä vasemmisto sai 76 paikkaa eduskuntaan, kun taas muut onnettomat sai 124 paikkaa. Kun kuitenkin muistaa että hallitus on antanut niin monta syöttöä opposition lapaan niin Punavihreiden vaalitulos ei ole hääppöinen.
Tänään toimittaja kehuskelee ilman mitään ilmastohäpeää kierrelleensä Euroopan kirkkoja katselemassa. Toimittaja ei ole näitä Punavihreitä piipertäjiä kummempi. Hän laskeskelee että kaikista niista asioista jotka ei ole hänelle niin tärkeitä voidaan ilmastonmuutoksen takia kurittaa ihmisiä, mutta hänelle tärkeän turhan matkailun päästöille voidaan muodollisella anekorvauksella ostaa hyvä omatunto. Jos aneista perittäisiin oikea korvaus päästöjen mukaan niin hinnat pyörisi tuhansissa euroissa. Ei missään tapauksessa anekauppaa vaan lentokenttien sulkemisia ja lyhyiden lentojen kieltämistä näin aluksi ja pahempaa on vielä luvassa.
Tänään toimittaja kehuskelee ilman mitään ilmastohäpeää kierrelleensä Euroopan kirkkoja katselemassa. Toimittaja ei ole näitä Punavihreitä piipertäjiä kummempi. Hän laskeskelee että kaikista niista asioista jotka ei ole hänelle niin tärkeitä voidaan ilmastonmuutoksen takia kurittaa ihmisiä, mutta hänelle tärkeän turhan matkailun päästöille voidaan muodollisella anekorvauksella ostaa hyvä omatunto. Jos aneista perittäisiin oikea korvaus päästöjen mukaan niin hinnat pyörisi tuhansissa euroissa. Ei missään tapauksessa anekauppaa vaan lentokenttien sulkemisia ja lyhyiden lentojen kieltämistä näin aluksi ja pahempaa on vielä luvassa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mikä sun pointtis on? Ootko katkera vai kateellinen, eikö ota eteen ?
Etkö osaa lukea. Lähtökohta on siinä että jos saarnaa muille kuinka he tuhoaa ilmaston niin on perin outoa että hän ei itse toimi ilmaston kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Toimittaja laskeskelee että hänen saastuttamisensa on oikeaa saastuttamista, kun päinvastoin pitäisi ajattella että vasta jos sinun oma hiilijalanjälki on pieni niin sinulla on oikeus vaatia muita pelastamaan ilmastoa.
Ja sinä pienimunainen nilkki koetat heti syyllistää toimittajan , syytät suorastaan virkavirheestä? ei sillä ole mitään merkitystä, ihminen sekin on,
sulla ei olemitään kunnon pointtia, kunhan vaan hurskastelet.
Pieni saattaa olla, mutta sinä Eunukki et ikinä keksi mitään asiallistä vasta-argumenttia, vastauksesi on kaottisen järjetön.
-Virkavirhe: Koska toimittaja säännönmukaisesti syyllistää muita niin eiköhän muillakin ole oikeus kertoa oma näkemyksensä.
Viiden vuoden tauon jälkeen luin Kajaanin asioita. ei ole keskustelun taso parantunut. Mikä tahansa asia alkaa toisen solvaamisella, mieluiten seksuaalisuuteen viittavin termein. Kommentit kertovat enemmän kommentoijasta kuin itse asiasta. Todella säälittävää - tällaista osaamistako tuottaa maailman parhaaksikin rankattu koululaitos? Palaan asiaan taas viiden vuoden kuluttua. Kiitos.
Lontoossa vastuulliset nuoret sulki lentokentälle johtavan tien. Nuoret ovat oivaltaneet aivan oikein sen että lentoliikenteen päästöjä pitää leikata. Nyt vai Suomen ja Euroopan johtajien pitää kuunnella nuoria.
Kyseisen kirjoittajan lapselliset kirjoitukset herättävät myötähäpeää, ei muuta.
Voiko joku taho väittää että olisimme ilmastosta ihan aikuisten oikeasti huolissaan? Puolueiden yhteinen julkilausumakin on vain teatteria ja lisäksi sillä pedattiin "helppoja" asioita tukeviin hallitusneuvotteluihin, kuten "oikeutuksia" verojen korotuksiin!
Kun ollaan huolissaan jostain ympäristömyrkyistä niin ei niihin mitään lisää veroja laiteta vaan ne kielletään (esim. ddt). Kaikenlainen verotus ja ane-/päästökauppa vain tarkoittaa että ne joilla on rahaa saavat tehdä mitä lystää. Lisäksi nämä rahat yleensä päätyvät tavalla tai toisella yksityiselle taholle eivätkä mene mitenkään ilmaston hyväksi.
Jos halutaan tehdä asioita ympäristön hyväksi niin se tapahtuu rajoitusten ja kieltojen kautta eikä niin että esim. lentoveron takia "köyhällä" ei ole enää varaa lentää vaan se tulee jatkossa olemaan hyvätuloisten matkustusmuoto.
Olen lentänyt, en tule lentämään enää.
Ei vaan kiinnosta.
1) Ecomony class on täyteen tupattu juntteja & lapsiperheitä mölinöineen
2) Turvatarkastukset ja turvamääräykset on hanurista
3) Jalat puutuu yli 3h lennoilla, vaikka jaloitteleekin välillä.
4) Liian kallista.
Kotona paras ja omalla autolla johonkin toiseksi paras.
Reissaaminen ylipäänsä ei enää kovin kiinnosta.
Samat menot lähes kaikkialla tässä nyky-globalismissa.
Itse olen ostanut suolaa 2 tonnia loppuelämän tarpeisiin ja rakentanut turvallisen asunnon luolaan. En siis ole kaatanut yhtään puuta asuntoani varten. En myöskään lämmitä luolaa puulla vaan kerään talteen termistä lämpöä kallioon poratun reiän avulla. Sähköä saan aurinkopaneelista ja käsikäyttöisestä generaattorista. Hyvät lämpimät luonnon villasta ja vuodista valmistetut vaatteeni pitävät minut lämpimänä silloin kun terminen lämpö ei toimi. Ruokaa saan keräilemällä marjoja, sieniä ja juuria. Pyydän myös ansoilla pienriistaa. Elämä on ihanaa ja huoletonta, ei kikyt tai verotus paina.
Vissiin kasvattelet myös luolassasi suippumadonlakkia🍄