Jeesuksen seuraaja ottaa ristin kannettavakseen

Pietari kehottaa ottamaan ilolla vastaan uskosta johtuvan kärsimyksen, sillä se on osallisuutta Kristuksen kärsimykseen.
Jeesus puhui sunnuntain evankeliumitekstin sanat ristinkantamisesta ennen kuin hän joutui kantamaan ristiään Golgatalle.

Meidän mielessämme ristiinnaulitseminen liittyy voimakkaasti Jeesuksen kuolemaan. Rangaistusmuotona sitä ei kuitenkaan keksitty Jeesusta varten. Roomalaiset olivat oppineet tällaisen teloitustavan muilta kansoilta jo kauan ennen Jeesuksen aikaa. Se oli käytössä, kunnes keisari Konstantinus kielsi sen 300-luvulla.

Ristiinnaulitseminen oli kivulias ja häpeällinen rangaistus, jonka saivat osakseen orjat, sotilaskarkurit ja pahimmat rikolliset. Ristin kantaminen kaupungin läpi tuomion syystä kertovan taulun kanssa lisäsi rangaistuksen tuomaa häpeää.

Jeesuksen tuomion syy pisti varmasti silmään. Pilatus oli kirjoittanut tauluun: ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas”. Yksinkertaisella tavalla se korosti tuomitun syyttömyyttä.

Pilatus ei ollut löytänyt todellista syytä kuolemantuomioon. Siitä huolimatta Jeesus joutui kestämään ristinkantamisen tuoman häpeän.

Mitä muut uskostani ajattelevat?

Kun Jeesus sanoi, että hänen seuraajansa joutuu kantamaan ristiä, hän tarkoitti, että uskovainen joutuu kokemaan uskonsa takia häpeää ja vaivaa. Tämä ei ole aina helppoa.

Ihmiselle on liiankin tärkeää se, mitä muut ajattelevat. Emme tahtoisi joutua silmätikuksi sen takia, että olemme uskovaisia.

Apostoli Pietari kuitenkin kehottaa meitäkin jopa ilolla ottamaan vastaan uskosta johtuvan kärsimyksen. Se on osallisuutta Kristuksen kärsimykseen. Ajatus tulevasta ilosta antaa voimaa kestää kärsimyksiä (1. Piet. 4:12–19).

Helppo elämä vai nimi elämän kirjassa?

Häpeä ja pilkka voivat aiheuttaa sen, että uskovainen ei halua enää tunnustaa uskoaan ja kantaa ristiään. Houkutuksena on lähteä voittamaan maailma puolelleen, mihin Jeesus viittaakin.

Suurissa elämänvalinnoissa on kysymys siitä, millaisista asioista ajattelemme onnen rakentuvan. Monien tavoitteena on helppo elämä. Sitä tavoitellessa saattaa tuntua, että usko rajoittaa liikaa.

Jeesus kuitenkin muistuttaa: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman, mutta menettää sielunsa?” Elämän päättyessä ei auta, vaikka olisi kuinka rikas ja suosittu, jos oma nimi puuttuu elämän kirjasta.

Jeesus rukoili kärsimyksen keskellä

Mitä Jeesus tarkoitti itsensä kieltämisellä? Siihen löytyy näkökulma hänen omasta elämänkohtalostaan.

Paavali kirjoittaa Jesajaa lainaten: ”Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi.” (Fil. 2:5–7.)

Jeesus luopui paljosta, jotta hän voisi täyttää Jumalan vaativan lain ja sovittaa meidän syntimme. Ristinkuoleman lähetessä hän pyysi, että Isä ottaisi kärsimyksen häneltä pois. Samalla hän kuitenkin halusi tyytyä Jumalan tahtoon. (Luuk. 22:42.)

Itsensä kieltäminen on Jumalan tahdon toteuttamista

Elämämme on täynnä valintoja. Kuinka usein valintojen hetkellä olemme itsekkäitä ja ajattelemme liikaa maallisia?

Jumalan sana kehottaa meitä ajattelemaan sitä, mikä on ylhäällä, ei sitä mikä on maan päällä (Kol. 3:1–2).

Itsensä kieltäminen voisi olla sitä, että laitamme syrjään itsekkään ja syntisen luontomme toiveita ja pyrimme siihen, että usko ohjaisi valintojamme ja Taivaan Isän tahto toteutuisi meidänkin elämässämme.

Kiusausten keskellä voimme saada voimaa, kun ajattelemme Jeesuksen uskollisuutta. Lankeemusten tullessa hänen voittonsa synnistä ja kuolemasta on meidän pelastuksemme.

Jeesuksen opetus osoittaa, että kannattaa kilvoitella uskossa, vaikka se olisikin välillä ristin vaivaa ja itsensä kieltämistä. Kunnian kruunu odottaa sitä, joka on uskollinen loppuun asti.
Ilari Kinnunen
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu