Pitkästä aikaa olis tehnyt mieli ottaa muutama mutta yksin en kehtaa lähteä ihmisten ilmoille ja kotona ei tissuttelu kiinnosta. -N30
Pääsiäinen yksin
7
70
Vastaukset
- Anonyymi
Sama täällä. Niin kovasti olisi menofiilis mutta kavereita ei ole enkä halua yksin lähteä, ja täällä on kaikilla niin tiiviit kaveriporukat että niihin on vaikea päästä mukaan.
- Anonyymi
Yksin olen minäkin mutta sillä erotuksella että eipä ole mitään menofiilistä, ystävä olisi kyllä mukava olemassa. Niitä kun ei tunnu tällä paikkakunnalla saavan kun olen muualta muuttanut.
- Anonyymi
Sama vika minullakin.
No ehtiihän tuota ensi vkloppunakin..
Itse olen menossa eräälle rokki keikalle ja majoituskin on varattu. Voithan lähtee kaveriks jos seuraa kaipasit.- Anonyymi
Mä ryyppäsin yksin kotona koko pääsiäisen, en juuri nokkaani ulos pistänyt, vaikka oli hienot ilmat. Menihän se niinkin.
- Anonyymi
Pääsiäinen yleensäkin on jotenkin lähes kaikille yksinäistä aikaa, vähä niin kuin joulu, että silloin ollaan perheen parissa. Vaan kun se perhe ??
On monet pariskunnatkin tavallaan "yksin", - nykyisin ei enää kyläillä, eikä paljon suvun kanssakaan, samaa "kotona olemista" se on yhdessä - yksin.
onpa ne jotkut varakkaammatkin yksinäisiä, ja silloin ei voi "syyttää" edes, ettei ole rahaa mennä....,
p.s. tällaisina juhlapyhinä baareissa ei oikein käy kuin joku vakio - kaljottelijat, ettei oikein:(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit326791Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3114011Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e593801TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.433299- 1722571
Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne552132- 552116
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1262000Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111680Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281639