Otin koekäyttöön Amex Platinumin ja kylkiäisinä saatavan Priority Passin. Amexin sai parissa viikossa, PP-korttia saattoi hakea vasta kun on Amex on hallussa. Näin PP-kortin saamiseen kuluuu vähimmillään noin 1 kk Amex-hakemuksen lähettämisestä.
Reilun 3 kk aikana ehdin käymään loungeissa kymmenkunta kertaa. Lounget ja PP-aksessin omaavat ravintolat osoittautuivat pettymykseksi kautta linjan. Loungeissa tarjonta on lähinnä virvokkeita ja viiniä ja olutta ja joskus teräviä. Muonapuoli on yleensä heikoissa kantimissa. Tyypillisesti tarjolla on vihersalaattia ja leivän tynkiä. Loungeissa ja PP-ravintoloissa salaatiksi kutsutaan esimerkiksi jäävuorisalaatin palasia, joiden päällä muutama lastu Parmesan-juustoa. Joissakin loungeissa on tarjolla keittoa, joka on yleensä sellaista ettei sitä kukaan syö. Kuten vehnäjauhon makuista sienikeittoa, ilman sattumia. Joissain loungeissa on tarjolla pikkuruisia valmiiksi tehtyjä voileipiä ja lämmintä tuoremehua. Sieltä täältä löytyy myös loungeja, joissa on tarjolla kevyttä lämmintä ruokaa.
Lounget, joihin PP-kortilla pääsee, ovat selkeästi rahvaan loungeja ja usein hyvin ruuhkaisia. Jonottaminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Loungeissa on aika usein pukukoodina smart casual, jonka noudattamista ei valvota. Smart casualiksi kelpaa epäsiisti olemus ilman kenkiä.
Rahvaan loungeissa siisteys usein jättää toivomisen varaa. Jossakin kohteessa tarjolle pantu salaatti voivat olla väsyneempi kuin lentomatkustaja. Jossakin loungessa mehupurkkien kylmäallas on lakannut olemasta kylmä jo Mauno Koiviston ykköshallituksen aikana ilman, että loungen tarjoiluhenkilöstö on kiinnittänyt asiaan mitään huomiota.
PP-aksessin omaavien loungien kalustus on usein yllättävän ankea ja epämukava. Kauhtuneita nojatuoleja jostain 70-luvulta, joissa on huono istua. Sohvia, joissa istuma-asento on niin epämukava, ettei niissä halua istua kukaan. Joihinkin loungeihin otetaan sisälle enemmän kuin on vapaita istumapaikkoja. Loungessa on sitten käveltävä juomat, aterimet ja lautanen kädessä odotellen vapautuvaa nojatuolia. Nojatuoli on upottava eikä syömisestä tahdo tulla mitään.
Loungessa asioimisen mielekkyys herätti ajatuksia. Syöminen ja juominen ennen lentoa on ongelmallista. Usein koneessa saa ruoan heti nousun jälkeen. Uskoakseni harva haluaa istua koneessa täysin vatsoin. Nestetankkaus ennen lentoa on vähän niin ja näin. Koneessa vessaan pääseminen on rajoitettua ruokatarjoilun ajan ja tarjoilun päätyttyä vessoihin on 1-6 tunnin jono.
Kuvissa lounget ovat rauhallisia paikkoja, joissa on mahdollisuus rentoutua ja ladata akkuja ennen lentoa. Totuus PP-loungejen kohdalla oli hyvin toisenlainen. PP-loungejen antia arvioidessa, kymppikin tuntuu isolta rahalta siitä tarjonnasta, mikä yleensä on saatavissa. Kokemuksen jälkeen en ikipäivänä maksaisi mitään 27 euroa käynnistä PP-loungessa. PP-kortin haltijana aika lentokentällä kuluu loungehyppelyyn ja itse kenttä jää näkemättä. PP-kortti on ehkä ihan ookoo, jos sen saa maksamatta, mutta kokemuksen jälkeen en ole valmis maksamaan moisesta.
Priority Pass koeponnistettu
Anonyymi
0
298
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1571480Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1291170Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216869- 65791
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus62710- 46675
- 52670
- 76576
- 52572
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187568