Orkidean hoito

prat

Olisin kysynyt hoito-ohjeita Phalaenopsis-orkidealle. Eli nyt kun kukat kohta ovat kaikki tippuneet, mitä pitäisi tehdä? En ole onnistunut vielä kertaakaan saamaan ko. kasvia uudestaan kukkimaan. Pitääkö vartta katkaista jostakin kohtaa?

12

47110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perhonen

      Kukkavarren voi katkaista, jos se kuivuu aivan elottomaksi - muussa tapauksessa ei kannata. Kasvi kukkii uudelleen sitten kun kukkii. Kaupan kasvit ovat yleensä "pakkokukitettuja", minkä jälkeen voi kestää jonkin aikaa, että uutta kukintaa alkaa ilmaantua.

      Hoito: Uppokastelu silloin, kun purkissa olevat juuret muuttuvat vihreistä harmaiksi (talvella n. kerran viikossa, kesällä muutaman kerran viikossa). Kastelu mieluiten sadevedellä, mutta vähintään vuorokauden seisotettu hanavesikin käy. Lannoitus silloin, kun kasvi kasvattaa lehteä ja juurta, yleensä kevät-syksy, joko tavallisella lannoitteella 1/2-1/4-kertaiseksi laimennettuna tai orkidealannoitteella. Ahkeraa sumutusta vähän kerrallaan ja usein, ei pidä sumuttaa illalla, ettei lehtihankoihin jää vettä yöksi. Talvella hyvä antaa lisävaloa varsinkin, jos kasvi ei ole eteläikkunalla. Kesällä itä- tai länsi-ikkuna hyvä.

      • prat

        Tulipas siinä perusteelliset ohjeet. Kiitos ja kumarrus. Yritetään näillä. Yleensä olen aina kukan sitte laittanu roskiin ja ostanut uuden.

      • sinttu
        prat kirjoitti:

        Tulipas siinä perusteelliset ohjeet. Kiitos ja kumarrus. Yritetään näillä. Yleensä olen aina kukan sitte laittanu roskiin ja ostanut uuden.

        Sellainen tarkennus vielä tuohon kukkavanan katkaisuun, että kukinnan jälkeen se katkaistaan kukkineiden kukkien alapuolelta, mutta seuraavan silmun yläpuolelta (sellainen pienen pieni nypy kukkavarressa). Siitä silmusta aikanaan alkaa puskea taas uusi kukkavana esiin. Nimimerkillä kokemusta on.

      • perhonen
        sinttu kirjoitti:

        ...on vähän mielipidekysymys, että kannattaako kukkavana katkaista vai ei. Nykyään useimmat harrastajat suosittelevat, että kukkavanaa ei katkaista, ellei se todellakin kuivetu aivan elottomaksi. Kasvi usein jatkaa kukintaa vanhasta kukkavanasta. Kukkavanaan on kuitenkin sitoutunut osa kasvin ravinnevarastosta, joten sen katkaisu ei välttämättä ole järkevää.

      • sinttu
        perhonen kirjoitti:

        Ihan nyt en ymmärtänyt tuota edellistä viestiäsi... sillä enhän käskenytkään katkaista koko kukkavanaa, vaan nimenomaan ainoastaan kukkineen osan alapuolelta??? Vai halusitko vaan ollakin samaa mieltä? Toden totta perhosorkideat kukkivat useita kertoja samasta varresta. Itselläni on nyt juuri yhdessä kukassa menossa kolmas eri kukinta samaan varteen. Kukintojen väli on ollut aina vajaat puoli vuotta.

      • kompostiin

        Hei,
        orkideani lopetti kukkimisen joulukuussa. Kukat tippuivat ja sen jälkeen koko varsi alkoi kuivettumaan ylhäältä. Kuivettuminen eteni alas asti, jolloin lopulta katkaisin koko kukkavanan.

        Kysynkin siis pitäsikö koko kasvi nyt heittää menemään? Kukkavanaa ei enää ole, eivätkö ne kasvata enää uutta? Kääk. Mitä menin tekemään, mutta se kukkavana oli täysin kuivunut ja kuollut...

      • sinttu
        kompostiin kirjoitti:

        Ei tarvitse heittää pois. Kyllä sieltä puskee uusi kukkavarsi aikanaan, jos kasvi muuten vaan viihtyy huomassasi. Ei muuta kuin odottelemaan :)

      • keiki
        sinttu kirjoitti:

        Ei tarvitse heittää pois. Kyllä sieltä puskee uusi kukkavarsi aikanaan, jos kasvi muuten vaan viihtyy huomassasi. Ei muuta kuin odottelemaan :)

        Minä katkaisin Phalaenopsiksen kukintovanojen kuivuneet yläosat, mutta päihin alkoikin kasvaa keikit, ei kukkia. Voinko istuttaa keikit uusiin ruukkuihin, kun niissä on jo 3-4 cm ilmajuuret. Pitääkö käyttää läpinäkyviä muoviruukkuja ja mistä niitä saa?

      • lasikas
        keiki kirjoitti:

        Ostin tänään uudelleen istutettavalle orkidealleni kukkakaupasta mielestäni kauniin kirkkaasta lasista valmistetun ruukun aluslautasineen. Maksoi 7 euroa

      • orkki77
        lasikas kirjoitti:

        Ostin tänään uudelleen istutettavalle orkidealleni kukkakaupasta mielestäni kauniin kirkkaasta lasista valmistetun ruukun aluslautasineen. Maksoi 7 euroa

        Olen kuullut, ettei orkidea saisi antaa kukkia liikaa, onko totta? Sain viime talvena lahjaksi orkidean, ja siinä oli n. 5 kukkaa. Toukokuussa se pudotti kaikki kukat ja muutaman viikon päästä rupesi kasvamaan lisää kukkia. En leikannut kukkavanaa, enkä tehnyt mitään muutakaan kun vain jatkoin kastelua kerran viikossa. Nyt kukkia on 22, onko se liikaa? Pitäisikö vartta leikata?

      • Heidi T

        Kiitoksia hoito-ohjeista!
        Todella paljon apua ollut. :)

    • Huono kukan kasvattaja

      Hei!

      Olen huono kukankasvattaja, mutta orkidean saa vuosia pysymään hyvänä ja kukkimaan.
      Kastelen siten, että kesällä kerran viikossa ja talvella kerran kahdessa viikossa. Upotan kukan sankkoon, jossa on vettä ruukun korkeudelle siten, että se imee veden siitä. Annan olla siellä 10 minuuttiakin. Lehdet kuivaan sitten. Lannoitetta annoin vasta ensimmäisen kerran tänä kesänä.
      Olen saanut nytkin kukkimaan ja vanhasta orkideasta otin varteen kasvaneen ns. keikin ja istutin sen ruukkuun ja niimpä sekin kukkii. Vaihdan keväisin mäntypuun kaarnan ns. mullaksi, muuta ei ole. Kukat ovat muovisessa läpinäkyvässä purkissa, mutta suojaruukku on lisäksi. Kukkaa pidän itäisellä ikkunalla ja siinä tuntuu viihtyvän. Nytkin on 4 kpl.
      Olen katkaissut vartta, jos on kuivunut ja kun olen ottanut keikin pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1556
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1403
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1269
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1227
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      75
      1172
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1163
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      962
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      175
      855
    Aihe