Nyt voi kirjoittaa, vaikka omalla nimellä, mutta en sitä tee. 26 vuotiaana töihin siihen asti opiskelua. Lähes 40 vuotta uraa takana ja ei todellakaan duunarina, vaan heidän esimiehenä. Olen saanut nauttia hyvistä työpaikoista, hyvästä palkasta ja ennen kaikkea hienosta suomen maasta, missä olen työskennellyt. Viimeiset 10 vuotta on ollut ihmeellistä aikaa. Työläiset ovat alkaneet haukkua vihervasemmistoa. Ihmettelen kun tiedän heidän palkkansa olevan noin 50-60 tuhatta euroa, mitä muuta he ovat kuin vasemmistoa. Työläisten pitäisi olla työläisten puolella, mutta EI he luulevat olevansa kokoomuslaisia, tai perussuomalaisia. Suuri puhallus oli viime vaalit, he äänesti kokoomusta ja Perussuomalaisia. Eivätkö he ymmärrä, että nämä puolueet ajavat meidän hyväosaisten asioita. En toki valita, mutta säälittää työtä tekevien puolesta, he kuiten omalla työllään rikastuttavat varakkaita ihmisiä. No ei mitään, kokoomus ja persut hallitukseen ja kiky jatkuu ja voin luvata entistä pahempana, siis jos duunareita ajatellaan.
naurettavaa
Anonyymi
583
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kellokortilla ne KAIKKI duunarit töitään tekee. Joillakin on vaan kauniimpia luuloja olemassa-olostaan.
Virtsa kuuluu urinaaliin, ei päähän.
Jopas oli jakomielitautinen tarina
Ps. en uskonu sanaakaan
Voi sinusta työttömästä tuntua jakomieliseltä, mutta noin voi elämässä käydä ja käykin. Suomessa on kaltaisiani paljon. Toiset tekee työtä, maksaa verot, pitää yhteiskuntaa pystyssä. Sitä en tiedä onko siinä järkeä, mutta ei kai siinäkään ole , jos elää toisten veronmaksajien siivellä. En näe paljoa eroa matuilla ja suomalaisilla laiskoilla, molemmat elävät ja kuluttavat yhteiskunnan rahoja. Kokeile mennä töihin, vaikka kuukaudeksi, niin sitä kutsutaan palkaksi, jonka se työnantaja maksaa tilillesi. ÄLÄ missään nimessä kysy, koska toimeentulotuki maksetaan työnantajalta, meinaa vaan kun muuta et vissiin ole koskaan saanut.
Perussuomalaiset ovat duunarin puolella. Siniset eli vanhat persut eivät. Duunarit eivät tienaa yleensä kuin 30te vuodessa. Tyhmiä puhut 50-60te ansioista. Sellaisiin tuloihin pääsee vain UPM:llä tai TVO:lla tekemällä rankkaa keskeytymätöntä kolmivuorotyötä. Palkka olisi 40 prosenttia pienempi ilman vuoro yms. lisiä.
Mistä lähtien suomessa ja yleensä maailmalla Oikeistopuolue on ajanut työläisten asioita. Kerrataan: Vasemmalla puolella puoluekentässä on työläisten asioita ajavia, kun taas oikeisto ajaa yrittäjien ja varakkaiden ihmisten asioita. Ihan vaan katsomalla PS puolueen johtajien koulutusta, elintasoa ja asuinpaikkoja, voi tyhmempikin päätellä, että nyt ei duunarit kiinnosta, siis muuten kuin äänten muodossa. Onhan Jussi jo lyönyt agendansa pöytään, lukekaa ja miettikää kenen asioita ajaa. Menitte vaan äänestämään maahanmuutto ja ilmastoasioita vastaan, mutta kun ne ovat täysin epä relevantteja asioita suuressa kuvassa.