Minä, kirjat ja maailma

Ajomies

Keskustelin naapuripalstalla nikistäni.
Se toi monille mieleen, että olen ajomies, joka ajaa saalista tai keskusteluissa toisia pois.
Kuitenkin tämän nikin tarina on aivan toisenlainen.
Taivaalla voimme nähdä "Ajomiehen" tähdistön.
Sekään ei ole syy nikkiini, vaan ruotsalaisen Nobel-kirjailijan Selma Lagerlöfin teos Ajomies ja sen perusteella tehty elokuva, jota Chaplin sanoi jopa kaikkien aikojen parhaaksi.
Ajomiehen tarinaan voi tutustua myös kuuntelemalla vanhaa venäläistä kansansävelmää "Ajomies."

Kertokaa te, mikä on oma suhteenne kirjallisuuteen, mikä on mielilukemistanne.

54

3411

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • n52

      rakastan kirjoja.
      Olen aika kaikkiruokainen lukemiseni suhteen,kaiken lisäksi kausiluonteisesti lukeva,jolle tulee huono omatunto jos jää kirjat liian kauaksi aikaa syrjään.Piste iin päälle on vielä se,että en voi enää luopua huonokuntoisestakaan kirjasta,jos se on minun omistukseeni päätynyt.
      Jostain syystä mieleeni nousee ensin aina Kurjat,kun joku kysyy ykköskirjaa,mutta siihen rinnalle tulee lukematon määrä muita esm.Dickens,Kivi,Waltari,Pekkanen,Lassila,Puzo,Robbins unohtamatta tietenkään väinö Linnaa! jne.jne.
      Eli tälläista miun maku

      • Ihmettelevä

        Aihe häviää pian koska kuuluu kirjallisuuspalstalle?

      • Ajomies
        Ihmettelevä kirjoitti:

        Vaikka itse kuulun kirjastojen suukäyttäjiin
        ja täällä on monenlaisia kirjallisuuspiirejä niin koen käyneeni kaikkein antoisimmat kirjallisuuskeskustelut vallan muualla.
        Tarkoitushan on herättää niitten mielenkiintoa, jotka eivät ole vielä aktiivisia.
        Otan esimerkin , jossa eräässä keskustelussa
        keskustelukumppani vertasi minua Theodor Kalliftidesin "Kastanjapuun kylä" teoksen henkilöön.
        Hain oitis kirjastosta kaikki hänen teoksensa
        ja luin. Mielenkiintoista kirjailijassa on, että hän kirjoitti Ruotsiin muutettuan useita kirjoja ruotsiksi joskus kolmisen vuosikymmentä sitten.
        Kun avasin juuri uuden keskustelun "Ikääntyminen ja seksualalisuus" niin voin kertoa, että
        Kallifatides kirjoitti hyvin eroottisen kirjan kuvaamatta lainkaan yhdyntäkohtausta.

        Toivon, että voimme jatkaa avointa keskusteluamme.

      • Unelmien nainen
        Ajomies kirjoitti:

        Kerro lyhyesti kuvaus kirjasta "Kastanjapuun kylä". Luen paljon mutta, en tunne kyseistä teosta.

      • Ajomies
        Unelmien nainen kirjoitti:

        Tietänet. että rekattu nikkini on hajupoika, ja näin kirjoitin Kastanjapuun kylästä viime syksynä:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=4500000000000322&posting=22000000004384576#22000000004384576

        Tämän verran voin paljastaa, sillä en todellakaan tiedä inhottavampaa kuin joku kertoo minulle
        elokuvan juonen ja miten se päättyy, kun aloitan katsomisen.
        Sama on kirjallisuuden laita.
        Mainitsemani kirjailija oli vierailemassa Kirjamessuilla viime kesänä Hesassa.
        Charmantti herra ja kirjoittaa muuten nykyisin dekkareita. Uskon niitten löytyvän kirjastostakin, ettei tätä aleta käsittää jo tekstimainonnaksi.

        Nyt taisit käsittää väärin. En haluakkaan tietää juonta. Tietänet että kirjan takakannessa on yleensä lyhyt selostus kirjasta. Mutta koska täällä on ollut ilmeisesti epäselvyyksiä, mitä saa kertoa ja kuinka paljon niin, näin kait on parempi, ettei mene liikaa tuonne kirjallisuuden puolelle. Anteeksi tyhmyyteni en tiedä mitä tarkoittaa rekattu?

      • muoriska

        on yhtäkuin rekisteröity. Kuten huomaat, minun nimimerkkini on erivärinen kuin sinun. Jos haluat olla ainoa "unelmien nainen" täällä suomi24-keskusteluissa, niin mene kiireen vilkkaa ja rekisteröi nimimerkkisi.

      • Ajomies
        muoriska kirjoitti:

        Muoriska,
        ruusun paikka Sinulle !
        Katselin nimittäin hieman tuon "unelmien naisen" kirjoittelua aiemmin ja huomasin joitain asioita....
        Vakipalstalaiset tietänevät ken olen, vaikka kirjoitan nytkin rekkaamattomalla nikillä.
        Tietänet Muorista, mihin laitat omat tai kukkakauppasi yhteystiedot....

        Kuulehan Muorista,
        kurkkasin nyt vasta Sinun profiilisivuasi.
        Luulen, että haluaisin mielelläni ojentaa ne ruusut Sinulle ihan itse
        - jos sopii ?

        Siis yleensä nopeaälyinen muoriska on nyt ihan äimän käkenä. Minä kun ainoastaan yritin neuvoa "unelmien naista" aiheessa "rekattu", kun hän sitä kyseli, Ja nyt Ajomies on minulle ruusuja ojentamassa, voi voi... Mistähän hyvästä..

        Minusta muuten leikkokukkien pitäminen maljakossa on kukkarääkkäystä. Eli siis kasvirääkkäystä. Ajattele nyt itsekin: kasvilta leikataan kaunein osa, ja tökätään se johonkin vettä sisältävään kippoon, ja sanotaan sitten, että elä ja kukoista....

        Ruusu ojennetaan Naiselle.
        Nyt huomasin taas erään mielenkiintoisen seikan, joka koskee niin kukkia kuin Naisiakin.
        Nähdessäni luonnosssa kauniin kukan niin en suinkaan poimi sitä vaan jään ihailemaan.
        Olisiko niin, että kaunis Muoriska häkellytti
        ensinään älyllisellä kommentillaan ja sitten profiilin kuvallaan kuin kaunis kukka.
        Saanen sanoa, että pysähdyin ihastelemaan.

        Sopisiko kenties joku kuvan "neuvoksen ruusu" Sinun ruusutarhaasi ?
        http://www.proartists.com/roses/A-UUDET SIVUT/UUDET RUGOSAT-S-Z/neuvoksenruusu-y.html

      • Unelmien nainen
        Ajomies kirjoitti:

        Muoriska,
        ruusun paikka Sinulle !
        Katselin nimittäin hieman tuon "unelmien naisen" kirjoittelua aiemmin ja huomasin joitain asioita....
        Vakipalstalaiset tietänevät ken olen, vaikka kirjoitan nytkin rekkaamattomalla nikillä.
        Tietänet Muorista, mihin laitat omat tai kukkakauppasi yhteystiedot....

        Kyllä tiedän mitä tarkoittaa rekisteröityä. Mutta pikaisesti lukaistuna tuon tekstin, en heti sitä osannut ajatella. Olen lukenut aika paljon näitä kommentteja täällä ja olen huomannut että, vaikka rekisteröidytäänkin niin,silti jotkut keksivät käyttää niin samanlaista nimimerkkiä että, se sekoitetaan jo varattuna olevaan nimimerkkiin. Ikävää todellakin. Tuo nimimerkkini Unelmien nainen voi varmasti ärsyttää joitakin ihmisiä, se ei kuitenkaan ollut tarkoitukseni. Se tarkoittaa että minulla on unelemia. Enkä varmasti ole mikään unelmien nainen vaikka, en mikään ruma olekaan. Noista omista kirjoituksistani, jos ne eivät sinua miellytä niin en voi sille mitään.
        Olen kuitenkin oma rehellinen itseni, enkä ole kertomassa täällä muille mitään satuja.

        Ainoa asia, josta olen saanut palstalla kirjallisen huomautuksen ylläpidolta on "provosoiva kirjoittelu".
        Sinulle "unelmien nainen" kirjoittaessani
        taisin toimia hieman provosoivasti.
        Kovin mielelläni lähtisin kanssasi vaikka "kastanjapuun siimekseen" keskustelemaan
        tuon kreikkalaisen kylän tarinoista vaikka mieluummin silloin kuuntelisin Sinun kertovan omaa tarinaasi
        - kahden kesken ettemme häiritse "naapuria, joka työn, levon tai sairauden vuoksi...."

      • bmw34

        Mielikirjailijoitani ovat mm Jack Kerouac,Arthur Miller,Ernst Hemingway ja Mika Waltari,heidän kirjansa ovat niin monitahoisia että joka lukukerralla löytää jotain uutta!
        Luen myös paljon dekkareita,varsinkin englantilaisia ja tietenkin suomalaisista on suosikkini Mauri Sariola!

      • Ajomies
        bmw34 kirjoitti:

        Pureva pakkanenkin tuolla pihalla !
        Lääkärien kanssa jutellessa on kertynyt aineistoa itsellekin jo muutamaan "lääkärikirjan" verran.
        Mistä saisin opaskirjan kuinka valittaa "oikeaoppisesti" lääkärille vaivojaan, jotta tulisi ymmärretyksi ?
        Momenttiavaimenkin kyllä jostain voisin hankkia, mutta "Autokäsikirjassa" ei ole mainintoja
        kuinka tiukalle voi omia ruuvejaan kiristää.

        Meterologian oppikirjoissakaan ei ole mainintoja
        miten valita ajankohta että joutuu pihalle "hyvän sään aikaan."

        Itse lähinnä pidän henkilökuvauksista ja perhehistorioista edellelä mainitsemieni ohella,aika mielenkiintoista muuten että perheen eri jäsenillä saattaa olla aivan eri käsitys asioista,joku heistä voi pitää perhettä idealistisena ja toinen taas kauhuesimerkkinä,riippu kai ihan miltä kannalta asiat näkee/haluaa nähdä?
        Tästä esimerkkinä Jan Myrdalin lapsuudenmuistelmat joiden julkaisemisen jälkeen vanhin sisar haastoi hänet vanhempien herjauksesta!
        Uusimmat kirjat Hitleristä antavat myös hänestä aivan eri kuvan kuin se diktaattori jona olemme hänet oppineet tuntemaan!

      • bmw34 kirjoitti:

        tykkään perhehistorioista,kuinkas sattuikaan.

        Hitleri on kyllä Hitler,vaikka voissa paistais,ei sen tekoja tekemättömäksi saa,vaikka kuinka uusia muisteluita lukisi.

      • bmw34
        emw34 kirjoitti:

        Aatun lähtökohdat ei kovin ihanteelliset,äiti oli myös hänen nuori serkkunsa jonka Hitlerin setä lähetti lapsenlikaksi leskeksi jääneelle veljelleen,ensimmäinen maailmansota herätti Aatun kunnianhimon,maalarina hän oli keskinkertainen eikä tarpeeksi omaperäinen vaikka halusi alunperin taitelijaksi,hän oli perheessään tottunut argumentoimaan diktaattori-isää vastaan ja halveksi äitiään joka antoi miehen määräillä,maineeseen nousun tilaisuus tuli natsipuolueen myötä!
        Tämä on tyypillistä alunperin lahjakkaalle ihmiselle joka ei saa tarpeeksi huomiota osakseen,hänestä tulee kunnanjohtaja,kommunistikiihkoilija,strippari tai jonkun pikkupiirin "capo"

        Harrastelija olen ja siksi uskalsinkin tuoda tuon aiheen esiin tällä palstalla. Yllätyin positiivesti tästä, että olemme voineet keskustella hyvin moninaisesti.
        Tämän ketjun otsikon toki "varastin" kun käteeni osui neljännesvuosisata sitten julkaistu ÄOL:n vuosikirja XXVI.
        Tuolloin vaikutti olleen lukiolaisten ainekirjoitusten suosikkikirjailija Herman Hesse, toisena Kurt Vonnegut ja heidän jälkeensä tulee jo Linna, Meri, Kafka....

        Miten lienee tänään ?

        Minusta on asialle hyväksi, että siihen palataan kun kohu on hieman laantunut. Hitler on kiinnostanut monessa mielessä vähän samaan tapaan kuin tässä jo aiemmin tuotiin esiin.
        Sattumaako ?
        Hän oli juuriltaan juutalainen, juutalalinen lääkäri pelasti hänet elämään. Epäonnistuminen Wienin taideakatemiaan pääsyssä saattoi olla arvamattoman merkityksellinen.
        Meillä kului kymmenkunta vuotta kun voitiin julkaista "Tuntematon sotilas" ja Heikki Ylikankaan tutkimuksien perusteella julkaistut teokset
        v. 1918 tapahtumista kuohutti ilmestyessään
        pari miespolvea tapahtumien jälkeen kuohuntaa.

        Elina Sanan kirja juutalaisten kohtaloista
        toi myös vaiettua totuutta esiin.

        Itse koin melkoisen vastalauseiden ryöpyn kun esitin hieman Martti Lutheria arvostelevia näkemyksiä palstoilla viittaamalla hänen teokseensa "Totuus juutalaisten valheista", jota Hitler käytti hyväkseen antisemitismin leviämiseen
        julkaisemalla teoksesta suuren kansanpainoksen.
        Tuohon aikaan myös kirkkomme ylin johto arkkipiispan johdolla myötäili antisemitistä suuntausta myös Suomessa.

      • viljamaria

        kirjoittavat haastatellen lukemattomia ihmisiä ja tehden sitten yhteenvedon saamastaan materiaalista.

        Siksi mielestäni elämänkerta on uskottavampaa luettavaa kuin muistelmat, joissa muistelija kertoo asioista ja kokemuksistaan vain omasta näkökulmastaan.

        "alunperin herkkä ihminen" Adof Hitler oli poikkeava persoona ja syynä siihen oli hänen mielisairautensa, jonka puhkeamisajankohta jää historioitsijoiltakin selvittämättä.

        Psyykeltään terve ihminen huomioi realiteetit ja neuvottelee muiden kanssa tekemättä "hulluja" ratkaisuja.

        Pikku Hitlereitä on todellakin joukossamme, mutta olen ilokseni huomannut, että heidän kunnianhimonsa muiden terrorisoimishalukkuuteen on pystytty saman aisoihin.

      • Ajomies
        viljamaria kirjoitti:

        Voisitko perustella asiaa.
        Kerrohan millä tavalla Hitler nousi valtaan ?
        Historia tietää paljon vastaavanlaisia.
        "Isä Aurinkoisena" muistelevat vanhat venäläiset Stalinia edelleen.
        Osama bin Laden oli jenkkien ylin ystävä ja suku hallitsee Bushien kanssa yhteisiä yrityksiä
        edelleen.
        Saddam Hussein nousi valtaan USA:n tuella.

        Viime päivät ovat osoittaneet meilläkin saman:
        piispa Kantola oli hyvin taitava ja arvostettu virassaan kunnes....

        Pari vuosituhatta sitten kansa lauloi tien varsilla "Hoosiannaa..." ja vähän ajan kuluttua kuorossa: "Ristiinnaulitse...."

        nosti Hitlerin valtaan.
        Hän lupasi kansalleen hyvinvointia ja ilman hänen ansiotaan talouskasvu alkoi nousta, niin että kansa uskoi sen Hitlerin aikaansaannokseksi.Mitenköhän tähän Hitlerin persoonasta keskusteluun nyt nuo Osama bin Ladenit, Saddam Husseinit, Isä Aurinkoiset ja toinen teologi suomalainen piispa tulivat mieleesi.

        Vetäisitkö vielä "suurena opettajana " mainitsemasi Jeesuksenkin mukaan.

        Nyt minä toivoisin sekoiluusi vähän perusteluja!

      • bmw34
        Ajomies kirjoitti:

        Minusta on asialle hyväksi, että siihen palataan kun kohu on hieman laantunut. Hitler on kiinnostanut monessa mielessä vähän samaan tapaan kuin tässä jo aiemmin tuotiin esiin.
        Sattumaako ?
        Hän oli juuriltaan juutalainen, juutalalinen lääkäri pelasti hänet elämään. Epäonnistuminen Wienin taideakatemiaan pääsyssä saattoi olla arvamattoman merkityksellinen.
        Meillä kului kymmenkunta vuotta kun voitiin julkaista "Tuntematon sotilas" ja Heikki Ylikankaan tutkimuksien perusteella julkaistut teokset
        v. 1918 tapahtumista kuohutti ilmestyessään
        pari miespolvea tapahtumien jälkeen kuohuntaa.

        Elina Sanan kirja juutalaisten kohtaloista
        toi myös vaiettua totuutta esiin.

        Itse koin melkoisen vastalauseiden ryöpyn kun esitin hieman Martti Lutheria arvostelevia näkemyksiä palstoilla viittaamalla hänen teokseensa "Totuus juutalaisten valheista", jota Hitler käytti hyväkseen antisemitismin leviämiseen
        julkaisemalla teoksesta suuren kansanpainoksen.
        Tuohon aikaan myös kirkkomme ylin johto arkkipiispan johdolla myötäili antisemitistä suuntausta myös Suomessa.

        Mussolinin elämästä on nyt myös uusi kirja joka käsittelee häntä lähinnä siviili-ihmisenä ja perheenisänä,hyvin mielenkiintoinen!

      • Ajomies
        bmw34 kirjoitti:

        Mussolinin elämästä on nyt myös uusi kirja joka käsittelee häntä lähinnä siviili-ihmisenä ja perheenisänä,hyvin mielenkiintoinen!

        Meillä Lapuanliikkeen keulahahmo muistetaan
        miellyttävänä isäntänä useissa misteluksissa. Harmi, etten taida päästä katsomaan näytelmää.
        Miten nämä vaikuttajat kuvataan.
        Artturi Leinonen (Ilkan pitkäaikainen päätoimittaja) on saanut merkittävän osan.

        Veikko Vennamon tunsin myös ihan henkilökohtaisesti ja sain vaikutelman hänestä terävä-älyisenä ja taitavana poliitikkona. Luulen Kekkosen varjoon jäämisen olleen syynä irtautumiseen maalaisliitosta.

        Esimerkkejä löytyy pienemmistäkin yhteisöistä
        - kyläkunnissakin.

      • Ajomies
        Ajomies kirjoitti:

        Harrastelija olen ja siksi uskalsinkin tuoda tuon aiheen esiin tällä palstalla. Yllätyin positiivesti tästä, että olemme voineet keskustella hyvin moninaisesti.
        Tämän ketjun otsikon toki "varastin" kun käteeni osui neljännesvuosisata sitten julkaistu ÄOL:n vuosikirja XXVI.
        Tuolloin vaikutti olleen lukiolaisten ainekirjoitusten suosikkikirjailija Herman Hesse, toisena Kurt Vonnegut ja heidän jälkeensä tulee jo Linna, Meri, Kafka....

        Miten lienee tänään ?

        Raamatun tapahtumiin viittasit tuossa puheenvuorossasi.Sieltäkin löytyy kosolti samanlaisia asioita kuin nuo mainitsemasi ja yhteyttä on myös näihin meidän aikamme maailmanpoliittisiinkin tapahtumiin.
        TV:ssa keskusteltiin juuri Karjalan palauttamisesta.
        Raamatussa Aabraham muutti Luvattuun maahan
        ja sopi Lootin kanssa;Jos sinä menet tuonne niin minä lähden tänne... Nälkä ajoi Egyptiin - vaivalloinen paluu sukupolvia myöhemmin "juurille".
        Kuningashuoneitten valtataistelut, maan jakautuminen kahtia.
        Daavid tapatti Uurian, ei siitä kuningasta erotettu vaikka otti toisen vaimon.
        Salomo riettaili Saban kuningattaren kanssa
        - en ole lukenut, että kuningasta olisi edes toruttu.

        Raamattukin on ainakin minulle ehtymätön kulttuurihistoriallinen teos...

        Irak tunnettiin aikanaan Mesopotamiana.
        Minulle on ollut mielenkiintoinen kirja viime vuosien tapahtumia seuratessa Jussi Aron "Aabrahamin perilliset.

        Raamatun tapahtumiin muuten kuin kummastelemalla, että mitä Hitlerin persoonaa pohtiessamme esiin tuodaan Turun piispa ja Hoosiannat.
        Senhän voi lukea kuka tahansa miten se keskustelu meni.

        Kiitos muuten tietopaketista!Ei mitään uutta minulle kylläkään.
        Vaikka tiedänkin että et siedä arvostelua, niin sanon kuitenkin, että logiikaa älä jätä!
        Kyllä sinä niin sekavia höpiset.

        Epätarkkuutta oli kovin viestissäsi.
        Hitler osallistui jo 1. maailmansoptaan haavoittuen, tuli pian politiikkaan ja puoluejohtajaksi.
        Valtakunnan johtoon hän tuli Hindenburgin kuoltua - eikä suinkaan "laman" ansiosta.
        Asiani ei ole jatkaa joutavaa debattia kanssasi.

      • Ajomies
        viljamaria kirjoitti:

        kirjoittavat haastatellen lukemattomia ihmisiä ja tehden sitten yhteenvedon saamastaan materiaalista.

        Siksi mielestäni elämänkerta on uskottavampaa luettavaa kuin muistelmat, joissa muistelija kertoo asioista ja kokemuksistaan vain omasta näkökulmastaan.

        "alunperin herkkä ihminen" Adof Hitler oli poikkeava persoona ja syynä siihen oli hänen mielisairautensa, jonka puhkeamisajankohta jää historioitsijoiltakin selvittämättä.

        Psyykeltään terve ihminen huomioi realiteetit ja neuvottelee muiden kanssa tekemättä "hulluja" ratkaisuja.

        Pikku Hitlereitä on todellakin joukossamme, mutta olen ilokseni huomannut, että heidän kunnianhimonsa muiden terrorisoimishalukkuuteen on pystytty saman aisoihin.

        Kun luemme kirjallisuutta niin huomaamme teoksissa kuvia maailmasta, mutta ne eivät ole välttämättä kirjailijan omia maailmankuvia.
        Kirjailijan kirjoittaessa kirjaa niin hän on kiinnostunut aiheesta, josta hän kirjoittaa eikä suinkaan niin, että aihe olisi kiinnostunut kirjoittajasta.

        Elämäkertaa kirjoittava ei ole kiinnostunut
        henkilöstä sinänsä vaan siitä mitä hän on tehnyt ja saanut aikaan.
        Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka eivät käytä koskaan sukkia
        - Albert Einstein oli eräs miljoonista.
        Minua olisi kiinnostanut hänen perustelunsa sille, miksi hän ei käytä sukkia.

        Me kaikki syömme ja juomme -
        niin teki myös Mannerheim;
        ei siinä ole mitään ihmeellistä, minua kiinnostaa hänen syömisensä ja juomisensa, koska hän oli suuri suomalainen.

        Ajattelehan saman kirjailija näkemysten erilaisuutta hänen teoksissaan.
        Dostojevskin kuvaukset Venäjästä ovat kovin erilaisia hänen päiväkirjassaan kuin romaaneissaan.

      • häjypoika
        Ajomies kirjoitti:

        Ruusu ojennetaan Naiselle.
        Nyt huomasin taas erään mielenkiintoisen seikan, joka koskee niin kukkia kuin Naisiakin.
        Nähdessäni luonnosssa kauniin kukan niin en suinkaan poimi sitä vaan jään ihailemaan.
        Olisiko niin, että kaunis Muoriska häkellytti
        ensinään älyllisellä kommentillaan ja sitten profiilin kuvallaan kuin kaunis kukka.
        Saanen sanoa, että pysähdyin ihastelemaan.

        Sopisiko kenties joku kuvan "neuvoksen ruusu" Sinun ruusutarhaasi ?
        http://www.proartists.com/roses/A-UUDET SIVUT/UUDET RUGOSAT-S-Z/neuvoksenruusu-y.html

        Nätille likalle ja muillekin voisin kertoa Nätti-Jussista tarinan. Tämä tunnetuin Lapin jätkä oli syntyjään karstusia ja juttuja kertoi ja hänestä kerrottiin.
        Toivin kuin minulla, Nätillä oli joskus jopa rahaakin pankkitilillä.
        Kerran hän lähti Helsinkiin juhlimaan.
        Tuli pienen rahan puute ja Jussi pankkiin sanoen pankkineidille:
        - Ottasin vähän, kolme miljoonaa...
        Pankkineiti kävi johtajan juttusilla, tuli holvissa käytyään kassin kanssa trakaisin antaen sen Jussille.

        Pankkikirjaan merkittiin:
        "Nätti-Jussi otti vähän."

      • Reetta
        häjypoika kirjoitti:

        Illanistujaisissa täällä lahden rannalla, eräs Nivalasta lähtöisin oleva metsätyönjohtaja kertoi paljon juttuja Jussista, hauskoja olivat.

        Hänellä on vino pino taltioituna Nätti-Jussia, muistaakseni kertoi Jussin olleen kampurajalka!
        Nimi oli Jussi Nätti.

      • Ajomies
        Reetta kirjoitti:

        Itsekin olen tainnut kertoa melkoisen määrän
        tarinoita hänestä. Olin hänen synnyinpitäjässään niihin aikoihin kun hän kuoli. Pitäjällä hän oli silloin hyvin paljon ihmisten keskusteluissa. Kirjasiakin hänestä aikoinaan oli, haluttuina niitä lainattin ja usein jäi palauttamatta.
        Äänitettyjäkin tarinoita löytyy täältä netistä.
        Polioon sairastui lapsena, lääkärille sattui "työtapaturma" ja siksihänen jäljistään ei voinut päätellä mistä tulee ja minne menee
        - Nätti Jussi.

    • n52

      kirjaa(kirjoja) Kuoleman kauppiaat?Vanha,silloin kaksiosainen.Luultavasti englantilaisen kirjoittama.Sukutarina,jossa perhe lähtee Amerikkaan ja vie mukanaan taidon valmistaa aseita.
      Teki minuun aikoinaan suuren vaikutuksen yrityksissä ymmärtää sotien syitä.
      Tuli tuossa mieleen kun luin noita kommentteja.Haluaisin taas lukea sen uudestaan,mutta minulla on hyvä kyky unohtaa kirjailioiden nimiä,vaikka kirjan nimen muistaisinkin,eli onko tietoo?

      • Ajomies

        Kuoleman kauppiaat on kiinnostanut monia, mutta kokeilepa tutkaista haulla vaikkapa tällaista
        jota toki en ainakaan äkkiseltään muista itse lukeneeni.
        Kuoleman kauppiaat/WSOY 1990/Red Alert

      • plunger

        Tiedän kirjoittajan, Taylor Caldwell, mutta ei varmaan ole kirjastoissa, kun on vanhempi kirja kuin minä, sattumalta divarista. Jos sattuu OIKEIN MAHTAVA tuuri, sen voi löytää Tukholman tai Lontoon divareista, tosin ei suomeksi, jos se on haluttu kieli vain.

      • n52
        plunger kirjoitti:

        Minulla nyt:Taylor Caldwell!Dynasty of death.
        Painettu 1939 suomentanut Aune Brotherus.
        Oon onnesta soikeana =)

      • Ajomies
        n52 kirjoitti:

        Minulla nyt:Taylor Caldwell!Dynasty of death.
        Painettu 1939 suomentanut Aune Brotherus.
        Oon onnesta soikeana =)

        Joskus nuoruudessani kun kirjakaupoissakin saattoi tehdä löytöjä saatoin päästää juuri tuollaisen kiljahduksen kuin Sinulta tuli tuossa.
        Joskus antikvariaatteja kiertäessä innostuu jostain ja kotona sitten huomaa, että minullahan on jo tämä.

        Eräillä lapsillani on jonkunlaisia luetteloja kaipaamistani ja heillä on tapana soitella: "Isä, onko sulla tämä, oletko kiinnostunut...."

        Huomaan tämänkin ketjun "poikineen" juuri sitä löytämisen iloa. Kuinka moni on saanut uuden harrastuksen kipinän aivan sattumalta.
        Ullakolta löytyy usein aarteita - sarjasta puuttuu jotain tai luettuaan jonkun kirjan innostuu kirjailijasta tai aiheesta.
        Tässä keskustelussa saattaa tavata mielenkiintoisen ihmisen, jolla on samanlaisia mieltymyksiä - löytää ystävän.

      • Kirjan painaja

        "Älä lue vain hyviä kirjoja,
        sillä elämäsi on siihen liian lyhyt;
        lue vain parhaita kirjoja."

      • Ajomies
        Kirjan painaja kirjoitti:

        "Älä lue vain hyviä kirjoja,
        sillä elämäsi on siihen liian lyhyt;
        lue vain parhaita kirjoja."

        Tv-ohjelmissa mielenkiintoisena koen mielenkiintoisena "Kirjavieras",
        jossa oli piispa Eero Huovinen. Käännä kasvosi Herraan on hänen uusin kirjansa.
        Minulle hän avautuu selkeämmin juuri kirjoissa kuin keskusteluissa.
        Tänään häneltä sain mielenkiintoista sevennystä erään sanan juuriin:
        Kärsivä
        - kärsimätön on malttamaton, hätäilevä
        - kärsivällinen taas malttaa odottaa, maltillinen
        ...

        Mielenkiintoista joskus syventyä sanoihin ja sanontoihin hieman syvällisemmin.

      • Ajomies
        Kirjan painaja kirjoitti:

        "Älä lue vain hyviä kirjoja,
        sillä elämäsi on siihen liian lyhyt;
        lue vain parhaita kirjoja."

        Huomasin tuossa naapurissa 70 palstalla jonkun kertovan omistavansa kirjan no 1998 tai jotain.
        Itselläni on eräs nahkaselkäinen kirja, jota on painettu sata kpl ja omistan yhden niistä - eli kaikilla "perässähiihtäjilläkään" sitä ei ole.

        Kerronpa tarinan.
        Eräässä valtakunnassa oli kuningas, joka oli harras uskovainen. Tarkastusmatkoillaan hänen oli määrä pysähtyä erääseen virastoon ja virkamies asetti Raamatun työpöydälleen, jos vaikka kuningas sattuisi vierailemaan.
        Niin tapahtui:
        Kuningas huomasi Raamatun ja kysyi:
        luetteko ahkerasti raamattuanne ?
        - Kyllä Teidän majesteettinne.
        Virkamiehen poistuessa huoneesta kuningas laittoi ison setelin Raamatun väliin vähän virkailijan kertomaa kohtaa edemmäs.

        Kului vuosia ja taas kerrottiin kuninkaan olevan tarkastusmatkallaan.
        Jälleen keskustelu kääntyi virkamiehen kanssa Raamattuun.
        Hän kertoi lukevansa ahkerasti ja päässeensä' jo Paavalin kirjeisiin.
        Kuningas otti Raamatun pöydältä ja avasi evankeliumien kohdalta ja seteli putosi hiljaa leijuen lattialle.
        Kuningas virkkoi:

        - Ahkerastipa luette, mutta vähän siitä on ollut teille hyötyä !

      • Kirjojen ystävä

        Onko todellakin jollain palstalla, tai ketjussa
        kirjallisuudesta kiinnostuneita?
        Oletko sinäkin keskustelut heidän kanssaan. Ainakin olet heistä kiinnostunut, tai siitä ketjusta kun 'huomasit.'
        Onkohan se Kahvipirtti?
        Olen kuullut jonkun sanovan, ettei sinne jalallaan astu.
        Hienoa, että sinua kiinnostaa seurata heidän keskustelujaan.

      • Ajomies
        Kirjojen ystävä kirjoitti:

        Tottakai seuraan keskusteluja - en kahvipirttiin keskusteluun ole osallistunut - saanhan toki vilkaista mistä höpisette.
        Puheenvuopro, johon viittasin osoittaa samaa "älyllistä epärehellisyyttä" kuin tuo tarina, jonka kerroin edellisessä puheenvuorossani.
        Tiedän monia hänen kaltaisiaan, joilla on hieno palisanterinen kirjahylly, jossa on lukemattomia lukemattomia nahkaselkäisiä tai kantisia hienoja opuksia.
        Kun ottaa sieltä jonkun niin huomaa, ettei sitä ole lainkaan edes selailtu saati luettu.
        Itselle mielenkiintoisen teoksen herättäessää aiheen keskustella siitä niin
        - ystävällinen hymy on ainoa vastaus.

        Täälläkin naapuripalstalla esiinyy kirjoittaja, jolle antiikin suuret nerot ovat kielenkiintoisia oman kertoman mukaan.
        Ainoatakaan omaperäistä puheenvuoroa aiheesta en ole huomannut, josta vaoisi päätellä jotain tarttuneen omaan ajatteluun.

    • Pirre*

      aika lukea kirja kuin, "Satavuotiaan salaisuus", kirjoittajaa en muista *ei löydy emolevyltä, alistunut huokaus*
      Hyvää aurinkoista lauantaiaamupäev kaikille :))

      • Maalaismies*

        Tarkoittanet Pirre kirjaa "Vuosisadan vartijat" (Tammi 2001). Se on viisas kirja. Minulla on se hyllyssäni - ja olen sen lukenutkin, vaikka ajomies ei usko. Minuun hän hienotunteisesti viittaa puhuessaan henkilöstä, jolla on lukemattomia Platoneita hyllyssään.

      • Pirre*
        Maalaismies* kirjoitti:

        se jos niitä usseempiikkii on hyllyssä, niin jonkun niistä voip jättää vaikka lukematta..:))

      • Pirre*
        Pirre* kirjoitti:

        se jos niitä usseempiikkii on hyllyssä, niin jonkun niistä voip jättää vaikka lukematta..:))

        selvennykseksi sanaan: "lukemattomia", mutta varmaan ymmärsitkin leukailuni *voe voe tuota savolaisuutta ku se...huokaus..*:)

        Juuri sitä kirjaa tarkoitin.

        Ja nyt jäälle aurinkoooon...ja kirjat sikseen..

      • Ajomies
        Maalaismies* kirjoitti:

        Tarkoittanet Pirre kirjaa "Vuosisadan vartijat" (Tammi 2001). Se on viisas kirja. Minulla on se hyllyssäni - ja olen sen lukenutkin, vaikka ajomies ei usko. Minuun hän hienotunteisesti viittaa puhuessaan henkilöstä, jolla on lukemattomia Platoneita hyllyssään.

        Taisin jo ajat sitten kertoa tuosta huomiostani.
        En ala kanssasi kiistelemään asiasta.
        Kun työnkin puolesta on näihin asioihin tullut kiinnittäneeksi huomiota lasten ja nuorten parissa. Kirjoittamisessa, keskustelussa ja monissa muissa kontakteissa huomaa melko nopeasti
        millainen ihminen on.

        En muista kuka alkuaan sanoi:
        - Kerro, mitä luet niin sanon millainen olet.
        - Kerro kenen kanssa seurustelet niin kerron millainen olet.

        Miksi menet henkilökohtaisuuksiin ,eikö puhuttu kirjoista?

      • Pirre*
        Ihmettelevä kirjoitti:

        Miksi menet henkilökohtaisuuksiin ,eikö puhuttu kirjoista?

        juuri, tuon tyylinen "keskustelu" on minulle jo punainen vaate, mutta en yleensä viitsi provosoitua ja vaivautua kommentoimaan mokomaa "älykköä" - hus huss, mää muuvalle mahtailemmaan!!!

      • Ajomies
        Ihmettelevä kirjoitti:

        Miksi menet henkilökohtaisuuksiin ,eikö puhuttu kirjoista?

        Keskustelun otsikkona oli "Minä, kirjat ja maailma" enkä tiettävästi ole milloinkaan mennyt asiattomuuksiin enkä henkilökohtaisuuksiin.
        Joskus vain on hyvä muistaa noita jo kauan sitten lausuttuja viisauksia.
        Naapurissa kerroin juuri näin:

        - Kokemukses sanoo että pehmeys ja suvaitsevaisuus itseään kohtaan ja kovuus muita kohtaan on yksi ja sama pahe." /La Bruyére

        Missähän olen panetellut ?
        Osoita se tästä ketjusta ?

      • Ajomies
        Ajomies kirjoitti:

        Taisin jo ajat sitten kertoa tuosta huomiostani.
        En ala kanssasi kiistelemään asiasta.
        Kun työnkin puolesta on näihin asioihin tullut kiinnittäneeksi huomiota lasten ja nuorten parissa. Kirjoittamisessa, keskustelussa ja monissa muissa kontakteissa huomaa melko nopeasti
        millainen ihminen on.

        En muista kuka alkuaan sanoi:
        - Kerro, mitä luet niin sanon millainen olet.
        - Kerro kenen kanssa seurustelet niin kerron millainen olet.

        Tuskin tässäkään vanhassa kansanviisaudessa on panettelua kun sanon:

        - Seura tekee kaltaisekseen.

    • Ajomies

      Laajentaisimmeko keskustelua kirjallisuuden ja elokuvan piirissä on syntynyt paljon elävää musiikkia.
      Ajatelkaamme vaikkapa Ibsenin Peer Gynthiä
      ja näytelmään Ervard Griegin säveltämää musiikkia, Shakespearen teoksiin on myös sävelletty paljon mestarillista musiikkia.

      Eräissä hiihtokisoissa muutama vuosi sitten soitettiin yleisön viihteeksi "Tiputanssia" ja kas kansa alkoi rytmikkäästi elää mukana...

      Miten hieno onkaan Kummisetä kirjan pohjalta tehdyn-elokuvan musiikki,
      kiehtovaa ja miellyttävää...

    • Pessimistinen optimisti?

      Aikaa miettiä asioita, joita toit nyt vasta minulle tietoisuuteen.
      Selman tiedän, en kyllä ole voi väittää tuntevani.
      Chaplinia olen aina rakastanut.
      Ajomies, venäläinen kansansävelmä, on mukaansa tempaava.
      Luen vapaa-aikoinani pohjoismaisia dekkareita, ne riittävät rentouttumaan omaa hektistä elämääni.
      Mielilukemiseni vaihtelee tilanteesta riippuen Leon Uriksesta, no sanotaan nyt vaikka Pentti Saarikosken kautta Tommy Tabermanniin:)))

    • Pessimistinen optimisti?

      Vastaukseni löytynee jostain tarjoamastasi linkistä.
      Tuttuja juttuja nyt, ei aikaisemmin.
      Palaillaan...

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      50
      2224
    2. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      922
    3. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      904
    4. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      23
      874
    5. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      863
    6. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      51
      821
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      117
      816
    8. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      749
    9. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      9
      743
    10. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      733
    Aihe