Aborttiuskonnon ydin

Anonyymi

Aborttiväelle ja muille feministeille on äärimmäisen kiusallista, kun heidän uskontonsa tavoitteet paljastuvat. Oheinen neutraali teksti sensuroidaan jatkuvasti, sillä aborttiväki ei kykene siihen millään muulla tavalla vastaamaan.

Feminismiuskonnon tavoite on patriarkaatin kaataminen. Tämä merkitsee yhteiskunnan ja perheen hävittämistä. Toisin sanoen feministi vihaa sekä ympäröivää yhteiskuntaa instituutioineen että perhettään – sekä vanhempiensa että lastensa suuntaan.

Feminismin alalahkoon kuuluvassa aborttiuskonnossa abortööri teilaa lapsensa ”koska hän olisi ollut rasitus”. Samalla asenteella abortööri suhtautuu omiin vanhempiinsa ja muuhunkin perheeseen, joskin voi toteuttaa ideologiansa ja uskontonsa välittömästi vain lapsensa suhteen. Pidemmällä aikavälillä lasten abortointi tuhoaa perheen instituutiona ja abortööri oman perheensä olemassa olevana ilmiönä.

62

496

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onhan tuo eilenkin laittamasi aivan sama viesti (paitsi siinä oli otsikkona feminismiuskonto) edelleen tallella, kuten myös siihen laittamani vastauskin.

      Mikset vastaa vastauksiin vaan spämmäät aina saman viestin uudestaan aloitukseksi?

    • 1. "Aborttiväelle ja muille feministeille "

      Tämän perusteella 80% Suomen kansasta on aborttiväkeä ja feministejä, muutamaa KD:ta lukuunottamatta myös eduskunta, hallitus, presidentti. Sama aborttiväki ja feministit rahoittaa abortteja ja naisia vihaaville eläköityneille nuorukaisillekin sen sosiaaliturvan, joka mahdollistaa kokopäiväisen facebook- ja nettivihakirjoittelun em. ryhmiä vastaan.

      2. "Feminismiuskonnon tavoite on patriarkaatin kaataminen".

      Feminismi ei ole uskontoa, mutta uskonnossa, kuten kristinuskossakin on feministinen tulkintamahdollisuus (alkanut 1980-luvulta) joka on uutta uskonnossa, missä uskontoa on perinteisesti kirjoittaneet ja tulkinneet vain miehet. Patriarkaattihan perustuu hierarkkisuudelle eli sille että naisen kuuluu olla miehelle alamainen. Se ei enää oikein suomalaisessa demokratiassa päde, kun jokaisella on perustuslain oikeutus tasa-arvoon sukupuoleen katsomatta. Jokaisella on oikeus ansaita elantonsa ja siten taloudellisen riippumattomuuden takaamana oikeus myös päättää omista asioistaan. "Patriarkaatti" on jo vähän mennen talven lumia meillä, mutta tosi monessa tiukassa islamilaisessa yhteisössä ja valtiossa tavallista. Onkohan nämä naiset onnellisia ja tyytyväisiä osaansa, kun elämä on tuomittu tietynlaiseksi vain biologian perusteella, ilman mahdollisuuksia toteuttaa lahjojaan? Minä ainakin naisena olen oikein tyytyväinen demokratiaan ja siihen että sain äänestää naista, joita tulikin eduskuntaan ennätysmäärä. Näin ainakin meillä on naisten asiat hyvällä mallilla ja niiden puolesta pitääkin edelleen pitää keskustelua yllä, mikään ei ole itsestään selvää, kuten emerita-piispa Irja Askola totesi haastattelussa.

      Aiemmin olet väittänyt, että "aborttiväkeä" on ne, jotka ns. edistää abortteja ja aborttiin turvautuvat naiset ovat pelkästään uhreja, joita kyykytetään aborttiin. Viimeisessä kappaleessa kuitenkin syytät nyt taas sitä naista, joka mielestäsi tuhoaa perheensä ja toteuttaa "uskoaan" omaan lapseensa. Miten täysin syyntakeeton uhri onkin taas joku aktiviinen ja vastuullinen toimija? Tämä mustavalkoinen epäjohdonmukaisuus on ollut sinun jutuissasi vuodesta 2007 lähtien tällä forumilla, etkä vieläkään ole asiaa ymmärtänyt, vaikka tätä on selitetty tuhanteen kertaan varmaankin.

      Puolet sosiaalisista aborteista tehdään kuitenkin perheenäideille ja sen vuoksi, että tullaan hyvin pian raskaaksi sen vuoksi, kun ehkäisy ei ole synnytyksen jälkeen kunnossa ja voimavaroja ei ole heti uuteen synnytykseen, varsinkin jos on ollut vaikea ja erityisesti voimia vievä prosessi. Minusta tämä ei todellakaan tuhoa perhettä vaan säästää äidin voimavaroja olemassaoleville lapsille. Liian tiheästi syntyvät lapset vaarantavat perhessä sen tärkeimmän voimavaran eli äidin ja mahdollisuudet. Kaikilla äideillä ei ole puolisoa, joka pystyy tai haluaa tukea riittävästi näissä elämäntilanteissa. Kaikilla naisilla ei ole puolisoa lainkaan. Naisten ja äitien elämissä on niin monenlaisia tapauksia, että sitä ei oikein voi kukaan ulkopuolinen tietää, että mitä kamaluuksia tapahtuisi jos aborttioikeutta ei olisi.

      • Anonyymi

        Aborttin alentuu todellisuudessa ja kovassa paikassa vain harva. Aborttiväen kellokkaat pitävät yllä valtavaa meteliä, mutta kovanaamoja on vähän. Esim. eduskunta äänesti 2018 selkein numeroin terveen aborttikritiikin puolesta, vaikka kaikki eivät Soinista pitäneetkään.

        Olet ”erikoinen tieteilijä”, kun väität olevasi kykenemätön ymmärtämään uskonnon olemuksen ja sen roolin aborttien edistämisessä ja ylläpidossa. Maisteritasolla tämän tulisi olla mahdollista. Ilmeisesti koulutuksesi on ”nais- ja sukupuolen tutkimuksen” alueelta, joka on vertaisarvioidusti osoittanut itsensä humpuukiksi ja jossa ideologia ylittää empiiriset havainnot ja analyysin.

        Et selvästi ole myöskään yhteiskuntatietelijä, sillä silloin ymmärtäisit, että ilmiön taustalla on useita erilaisia – tutkimuksellekin näkyviä – syitä. Tämän kynnyksen ovat ylittäneet kaikki toisen vuoden opiskelijat.

        Muu osa juttuasi on feministien tyypillistä uhriutumista ja olki”henkilöiden” teilausta, joka ei ansaitse kommenttia.

      • Anonyymi

        "Minusta tämä ei todellakaan tuhoa perhettä vaan säästää äidin voimavaroja olemassaoleville lapsille. Liian tiheästi syntyvät lapset vaarantavat perhessä sen tärkeimmän voimavaran eli äidin ja mahdollisuudet."

        Henkisellä ja fyysisellä rasituksella on selkeä ero. Jälkimmäinen on sentään tilapäistä, ja helpottaa lasten kasvaessa. Toisin kuin loppuiän takaraivossa kummitteleva lapsen tappaminen. Jos äiti vajoaa psykoosiin, syvään masennukseen ym. seurauksiin abortin jälkeen, niin miten siinä ne elossa olevatkaan lapset voittaa mitään? Tilanteessa on pelkkiä häviäjiä.

        "mitä kamaluuksia tapahtuisi jos aborttioikeutta ei olisi."

        Tai mistä kamaluuksista päästäisiin lasten ihmisoikeuksia kunnioittamalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Aborttin alentuu todellisuudessa ja kovassa paikassa vain harva. "

        Niinniin, noin 10 000 naista vuosittain. Se on Suomen oloissa vähän kun toi ehkäisykin toimii hyvin ja nuorille on jopa alettu kustantaa ilmaista ehkäisyä niin abortti on entistä tarppeettomampi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Minusta tämä ei todellakaan tuhoa perhettä vaan säästää äidin voimavaroja olemassaoleville lapsille. Liian tiheästi syntyvät lapset vaarantavat perhessä sen tärkeimmän voimavaran eli äidin ja mahdollisuudet."

        Henkisellä ja fyysisellä rasituksella on selkeä ero. Jälkimmäinen on sentään tilapäistä, ja helpottaa lasten kasvaessa. Toisin kuin loppuiän takaraivossa kummitteleva lapsen tappaminen. Jos äiti vajoaa psykoosiin, syvään masennukseen ym. seurauksiin abortin jälkeen, niin miten siinä ne elossa olevatkaan lapset voittaa mitään? Tilanteessa on pelkkiä häviäjiä.

        "mitä kamaluuksia tapahtuisi jos aborttioikeutta ei olisi."

        Tai mistä kamaluuksista päästäisiin lasten ihmisoikeuksia kunnioittamalla.

        "Jos äiti vajoaa psykoosiin, syvään masennukseen ym. seurauksiin"

        Unettomuus onkin yksi syy psykoosiin.

        aima.fi/vauva-ajan-psykoosi/

        "Ensisynnyttäjyys, keisarinleikkaus ja aiemmin koettu psyykkinen sairaus lisäävät riskiä sairastu asynnytyksen jälkeiseen psykoosiin. Tilanteeseen voivat vaikuttaa huonontavasti esimerkiksi parisuhdeongelmat ja vanhemmaksi tulemisen hankaluudet. Äidit itse ovat kuvanneet synnytyksen jälkeisen psykoosin syiksi tai osatekijöiksi esimerkiksi suuret elämänmuutokset, unettomuuden sekä vaikean tai kivuliaan synnytyksen. Syitä tai osatekijöitä voivat olla myös lapsen sairaus, epärealistiset tavoitteet äitiydelle sekä läheisen kuolema."

        Äitiys on rankkaa, siihen liittyy uupumus aina jossain määrin, ja jos on erityislapsi tai muuten sairasteleva muksu niin on tasapainon häiriintymiseen aika suuri riski. Sitä ei tiedä sellainen joka ei sitä ole kokenut.

        "Henkisellä ja fyysisellä rasituksella on selkeä ero"

        Ihminen nyt sattuu olemaan psykofyysinen kokonaisuus, ja molemmat vaikuttaa toisiinsa. Sanoisin äitinä, että lapset rasittaa ihan kokonaisvaltaisesti.

      • Anonyymi

        Unettomuutta voi aiheuttaa myös abortin jälkeinen masennus ym. mielenterveysongelmat, huono omatunto, mennyt mielenrauha surmatun lapsen vuoksi, ja painajaiset yön pimeimpinä tunteina, joissa lapsi itkee lakkaamatta ja levoton sielu kyselee riistettyä elämäänsä.
        Onneksi elävän lapsen kanssa on mahdollista saada arkeen apua, ja yöt yleensä helpottaa ensimmäisten kuukausien jälkeen.

      • Anonyymi

        "Tämä mustavalkoinen epäjohdonmukaisuus on ollut sinun jutuissasi "

        Sehän on nähtyä, kuinka et kykene ymmärtämään asioiden yhtäaikaisuuksia, kuten tässäkin, ensin viekoitellaan ja sitten nainen itse tekee päätöksen lähteä anelemaan tappamis lupaa. Ja joitakin voidaan täysin kyykyttääkin (esim. holhottavat).
        Samoin kuin et tajua, että laki ei ole täysvaapaa, pelkkään haluun perustuva, mutta on SILTI liian lepsu.
        Niin ja minä en ole alottaja, eli turha tänne enempää näistä r.äksyttää.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "Jos äiti vajoaa psykoosiin, syvään masennukseen ym. seurauksiin"

        Unettomuus onkin yksi syy psykoosiin.

        aima.fi/vauva-ajan-psykoosi/

        "Ensisynnyttäjyys, keisarinleikkaus ja aiemmin koettu psyykkinen sairaus lisäävät riskiä sairastu asynnytyksen jälkeiseen psykoosiin. Tilanteeseen voivat vaikuttaa huonontavasti esimerkiksi parisuhdeongelmat ja vanhemmaksi tulemisen hankaluudet. Äidit itse ovat kuvanneet synnytyksen jälkeisen psykoosin syiksi tai osatekijöiksi esimerkiksi suuret elämänmuutokset, unettomuuden sekä vaikean tai kivuliaan synnytyksen. Syitä tai osatekijöitä voivat olla myös lapsen sairaus, epärealistiset tavoitteet äitiydelle sekä läheisen kuolema."

        Äitiys on rankkaa, siihen liittyy uupumus aina jossain määrin, ja jos on erityislapsi tai muuten sairasteleva muksu niin on tasapainon häiriintymiseen aika suuri riski. Sitä ei tiedä sellainen joka ei sitä ole kokenut.

        Aborttipiispa leimaa äitiyden helvetiksi ja mustaa hyvää elämää. Näin kuormitetaan äitejä ja äideksi aikovia sekä muilutetaan heitä mukavuusabortteihin.

        Aborttiuskonto on nihilismiä.

        Aborttiasiamiehet ovat henkisiä pahoinpiteilijöitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Unettomuutta voi aiheuttaa myös abortin jälkeinen masennus ym. mielenterveysongelmat, huono omatunto, mennyt mielenrauha surmatun lapsen vuoksi, ja painajaiset yön pimeimpinä tunteina, joissa lapsi itkee lakkaamatta ja levoton sielu kyselee riistettyä elämäänsä.
        Onneksi elävän lapsen kanssa on mahdollista saada arkeen apua, ja yöt yleensä helpottaa ensimmäisten kuukausien jälkeen.

        "levoton sielu kyselee riistettyä elämäänsä."

        Sinulla on ilmeisesti kuitenkin asiasta kokemus, sillä en ole kenenkään muun koskaan kuullut kertovan moisesta. Viliseekö ihtiriekot? Entä jos eiusko mihinkään sieluihin? :)) Sinähän olet niin monesti vakuuttanut täällä, ettei mistään sielun olemassaolosta ole mitään todisteita. Miten ihmeessä se olematon mitään kyselee?

        pitää nyt ottaa tähän pateettiseen kannanottoosi vastauksena seuraava tallentamani kirjoitus:

        "Olin 25 -vuotias, kun eräänä syysiltana olin palaamassa kotiin abortinvastustajien Itiö- Projektorin nuortenmiestenkerhosta jossa pohdimme sitä joutuuko masturboinnista suoraan helvettiin vaiko kiirastuleen. Ajankohta taisi olla syyskuu eikä ilta ollut kovin myöhäinen, sillä valoa oli kuitenkin vielä sen verran, että olisi nähnyt vaikka lukea.

        Asuimme kylällä, mutta kotini välittömässä läheisyydessä ei ollut katuvaloja. Ajelin mopollani siis hämärässä kotiin, mieleni oli huoleton ja muistelin mitä kaikkea olimmekaan poikien kanssa jutelleet naisten huorahtavasta pukeutumisesta, kuinka se on jumalatonta ja johtaa viattomat miesparat luovuttamaan siittiönsä ja harrastamaan mukavuus seksiä ilman lisääntymistarkoitusta.

        Kaikkialla oli hiljaista, ihmiset olivat linnoittautuneet televisioidensa, tuon syntisen nurkkapirun ääreen, ja loisti paholaismaista sineä jota en voinut kuitenkaan olla katsomatta, tulihan juuri Salatut Elämät, ja jaksossa oli syntisiä ja komeita homoja, joita tykkään katsella, vaikkakin he joutuu helvettiin syntisinä. Onneksi minä pääsen taivaaseen.

        Taivaalla tuikki jo muutamia tähtiä, joita tutkailin puolityhjän viskipullon läpi. Käännyin tieltä kotipihaan hiekan rahistessa pappatunani alla. Nostin katseeni kohti ulko-ovea ja samalla näkökentässäni häilähti jotakin outoa. Se jokin sai viskillä terästetyn vereni virtaamaan suonissani ja sydämeni hakkaamaan kuin viimeistä päivää. Talomme nurkalla seisoi vaaleata sumupatsasta muistuttava olento, joka ikään kuin tuijotti minua ja sillä oli pitkä siimahäntä.
        Jähmetyin paikalleni ja katsoin sitä takaisin. Itse asiassa olin niin kauhuissani, että en kyennyt liikkumaan enkä huutamaan.

        Tajusin, että se oli siittiöriekko, tuo tumputetuista ja kortsunokkaan tapettujen siittiöiden henkiolento eli mällikummitus joka ei jätä rauhaan mukavuusseksin harrastajaa vaan seuraa koko loppuelämän inisten tuvannurkissa ja saapuu uniin piinaamaan mukavuusseksiin sortuneen miesparan lopun ikäänsä ja muistuttaa ettei noin 58349 04564339 miljardia siittiötä saanut syntyä joka vuosi koska julma kyykyttäjän kortsu soi hautani.
        Kukaan perheestämme ei ollut kokenut vastaavaa eivätkä he osanneet suhtautua vakavasti näkyyni. Luulen, että silloin näin oikean mällikummituksen"

        Ehtaa kansanperinnettä. :))

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aborttin alentuu todellisuudessa ja kovassa paikassa vain harva. Aborttiväen kellokkaat pitävät yllä valtavaa meteliä, mutta kovanaamoja on vähän. Esim. eduskunta äänesti 2018 selkein numeroin terveen aborttikritiikin puolesta, vaikka kaikki eivät Soinista pitäneetkään.

        Olet ”erikoinen tieteilijä”, kun väität olevasi kykenemätön ymmärtämään uskonnon olemuksen ja sen roolin aborttien edistämisessä ja ylläpidossa. Maisteritasolla tämän tulisi olla mahdollista. Ilmeisesti koulutuksesi on ”nais- ja sukupuolen tutkimuksen” alueelta, joka on vertaisarvioidusti osoittanut itsensä humpuukiksi ja jossa ideologia ylittää empiiriset havainnot ja analyysin.

        Et selvästi ole myöskään yhteiskuntatietelijä, sillä silloin ymmärtäisit, että ilmiön taustalla on useita erilaisia – tutkimuksellekin näkyviä – syitä. Tämän kynnyksen ovat ylittäneet kaikki toisen vuoden opiskelijat.

        Muu osa juttuasi on feministien tyypillistä uhriutumista ja olki”henkilöiden” teilausta, joka ei ansaitse kommenttia.

        "Esim. eduskunta äänesti 2018 selkein numeroin terveen aborttikritiikin puolesta, vaikka kaikki eivät Soinista pitäneetkään."

        Kansa taisi nyt vaaleissa äänestää ihan jaloillaan, mitä mieltä on Soinista ja tämän aborttijutuista.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "Esim. eduskunta äänesti 2018 selkein numeroin terveen aborttikritiikin puolesta, vaikka kaikki eivät Soinista pitäneetkään."

        Kansa taisi nyt vaaleissa äänestää ihan jaloillaan, mitä mieltä on Soinista ja tämän aborttijutuista.

        Soinista ei moni pitänyt. Eduskunta äänesti ylivoimaisella enemmistöllä terveen aborttikritiikin puolesta. Juuri tässä ilmenee kansan tahto.

      • Anonyymi

        "en ole kenenkään muun koskaan kuullut kertovan moisesta."

        Siis kun sinä et ole (tietenkään) kuullut koskaan, niin näitä painajaisia ei voi olla olemassa :)
        En jaksanut lukea alkua pidemmälle muka-hauskaa massapostiasi, mutta näitä siittiöriekkohöpinöitäsihän olet tänne silloin tällöin muutenkin spämmännyt iät ajat.

        Kummallista taas, kuinka tämäkin on jatkuvasti hys hys,

        "Tämän perusteella 80% Suomen kansasta on aborttiväkeä"

        Milloin sitä on luotettavasti tutkittu?

        "sain äänestää naista, "

        Sääli vain, ettei se feminadzipuolueesi oikein pärjännyt. Kertoo jotakin noiden ajatustesi kannatuksesta.

        ---Milloin sitä on luotettavasti tutkittu?---

        Jos ei kukaan edeskunnassa kerran halua muutosta kaikki kannattaa aborttiaja kieltää aborttilakeja kiristettämästä niin kai se jotain kertoo? 😁😁😁

        Tutkimustieto teki vasta tutkimuksen jonka mukaan VAIN 3% vastustaa abortteja. Ja nekin oli työttömiä miehiä ja krisselidemareita. Niidenkö mielenmukaan naisten pitäis elää (ja olla ilman seksiä)? 😂😂😂

        "kai se jotain kertoo?"

        Se kertoo mm. sen, että moni on niin pelkuri, ettei uskalla erottautua tämän ajan yltiöliberaalista trendivirrasta. Luuletko että monimiljoonaisen kansan keskuudessa äänestämällä nämä 200 kertoisi jotakin?

        "VAIN 3% vastustaa abortteja."

        Mikä tutkimus? Vai taasko se Ylen teettämä höpökysely.. Oliko se 3% niitä totaalikieltäjiä?

        "nekin oli työttömiä miehiä ja krisselidemareita."

        Missä vastaajista oli tarkempaa tietoa?

      • "Esim. eduskunta äänesti 2018 selkein numeroin terveen aborttikritiikin puolesta, vaikka kaikki eivät Soinista pitäneetkään."

        Eipä tuossa mistään abortista äänestetty. Se mistä siinä oikeasti äänestettiin, jäi kuulemma useimmilta äänikelpoisiltakin (eli kansanedustajilta) huomaamatta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aborttin alentuu todellisuudessa ja kovassa paikassa vain harva. Aborttiväen kellokkaat pitävät yllä valtavaa meteliä, mutta kovanaamoja on vähän. Esim. eduskunta äänesti 2018 selkein numeroin terveen aborttikritiikin puolesta, vaikka kaikki eivät Soinista pitäneetkään.

        Olet ”erikoinen tieteilijä”, kun väität olevasi kykenemätön ymmärtämään uskonnon olemuksen ja sen roolin aborttien edistämisessä ja ylläpidossa. Maisteritasolla tämän tulisi olla mahdollista. Ilmeisesti koulutuksesi on ”nais- ja sukupuolen tutkimuksen” alueelta, joka on vertaisarvioidusti osoittanut itsensä humpuukiksi ja jossa ideologia ylittää empiiriset havainnot ja analyysin.

        Et selvästi ole myöskään yhteiskuntatietelijä, sillä silloin ymmärtäisit, että ilmiön taustalla on useita erilaisia – tutkimuksellekin näkyviä – syitä. Tämän kynnyksen ovat ylittäneet kaikki toisen vuoden opiskelijat.

        Muu osa juttuasi on feministien tyypillistä uhriutumista ja olki”henkilöiden” teilausta, joka ei ansaitse kommenttia.

        "nais- ja sukupuolen tutkimuksen"

        Ei liity keskusteluun, mutta en voi simapäissäni olla kommentoimatta:
        naispuolen ja sukupuolen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unettomuutta voi aiheuttaa myös abortin jälkeinen masennus ym. mielenterveysongelmat, huono omatunto, mennyt mielenrauha surmatun lapsen vuoksi, ja painajaiset yön pimeimpinä tunteina, joissa lapsi itkee lakkaamatta ja levoton sielu kyselee riistettyä elämäänsä.
        Onneksi elävän lapsen kanssa on mahdollista saada arkeen apua, ja yöt yleensä helpottaa ensimmäisten kuukausien jälkeen.

        "Unettomuutta voi aiheuttaa myös abortin jälkeinen masennus"

        Mutta abortin jälkeen saa nukkua eikä tarvi yrittää huolehtia muista. Voi keskittyä omaan hyvinvointiin kun synnytyksen jälkeen ei enää voi. Pitää olla tukijoukot. Jos ei niitä ole, niin järkkyy koko elämä.

      • Voi mitä potaskaa!

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Voi mitä potaskaa!

        No näinhän sinullekin näyttää käyneen. Olet siitä oikein oivasti varoittava esimerkki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aborttin alentuu todellisuudessa ja kovassa paikassa vain harva. Aborttiväen kellokkaat pitävät yllä valtavaa meteliä, mutta kovanaamoja on vähän. Esim. eduskunta äänesti 2018 selkein numeroin terveen aborttikritiikin puolesta, vaikka kaikki eivät Soinista pitäneetkään.

        Olet ”erikoinen tieteilijä”, kun väität olevasi kykenemätön ymmärtämään uskonnon olemuksen ja sen roolin aborttien edistämisessä ja ylläpidossa. Maisteritasolla tämän tulisi olla mahdollista. Ilmeisesti koulutuksesi on ”nais- ja sukupuolen tutkimuksen” alueelta, joka on vertaisarvioidusti osoittanut itsensä humpuukiksi ja jossa ideologia ylittää empiiriset havainnot ja analyysin.

        Et selvästi ole myöskään yhteiskuntatietelijä, sillä silloin ymmärtäisit, että ilmiön taustalla on useita erilaisia – tutkimuksellekin näkyviä – syitä. Tämän kynnyksen ovat ylittäneet kaikki toisen vuoden opiskelijat.

        Muu osa juttuasi on feministien tyypillistä uhriutumista ja olki”henkilöiden” teilausta, joka ei ansaitse kommenttia.

        "eduskunta äänesti 2018 selkein numeroin terveen aborttikritiikin puolesta, vaikka kaikki eivät Soinista pitäneetkään."

        Aborttilaki kylläki muuttu vasta 2023 syyskuun eka pv. Selkein numeroin. Soini ei oo ollu eduskunnassa ollenkaan aikoihin. Luetko vanhentuneita lehtiä tai miksi tieto tulee viis vuotta jäljessä sulle. Ei 2018 ole ollu aborttiäänestystä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unettomuutta voi aiheuttaa myös abortin jälkeinen masennus ym. mielenterveysongelmat, huono omatunto, mennyt mielenrauha surmatun lapsen vuoksi, ja painajaiset yön pimeimpinä tunteina, joissa lapsi itkee lakkaamatta ja levoton sielu kyselee riistettyä elämäänsä.
        Onneksi elävän lapsen kanssa on mahdollista saada arkeen apua, ja yöt yleensä helpottaa ensimmäisten kuukausien jälkeen.

        "Unettomuutta voi aiheuttaa myös abortin jälkeinen masennus ym. mielenterveysongelmat, huono omatunto, mennyt mielenrauha surmatun lapsen vuoksi, ja painajaiset yön pimeimpinä tunteina, joissa lapsi itkee lakkaamatta ja levoton sielu kyselee riistettyä elämäänsä."

        Pitöiskö sun mennä mielenterveyshoitoon? Minusta näet harhoja. Unettomuuskin aiheuttaa niitä jos sivot ei saa lepoa. Sairastuin itse synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja pääsin hoitoon. Aloin kanssa nähdä harhoja unettomuudesta.

        "Pitöiskö sun mennä mielenterveyshoitoon? Minusta näet harhoja."

        Niinkö? Kerrotko millaisia kun en itse ole huomannut? Millä pätevyyksillä (tai ylivertaisuusharhoilla) arvioit muiden hoidon tarpeita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aborttin alentuu todellisuudessa ja kovassa paikassa vain harva. Aborttiväen kellokkaat pitävät yllä valtavaa meteliä, mutta kovanaamoja on vähän. Esim. eduskunta äänesti 2018 selkein numeroin terveen aborttikritiikin puolesta, vaikka kaikki eivät Soinista pitäneetkään.

        Olet ”erikoinen tieteilijä”, kun väität olevasi kykenemätön ymmärtämään uskonnon olemuksen ja sen roolin aborttien edistämisessä ja ylläpidossa. Maisteritasolla tämän tulisi olla mahdollista. Ilmeisesti koulutuksesi on ”nais- ja sukupuolen tutkimuksen” alueelta, joka on vertaisarvioidusti osoittanut itsensä humpuukiksi ja jossa ideologia ylittää empiiriset havainnot ja analyysin.

        Et selvästi ole myöskään yhteiskuntatietelijä, sillä silloin ymmärtäisit, että ilmiön taustalla on useita erilaisia – tutkimuksellekin näkyviä – syitä. Tämän kynnyksen ovat ylittäneet kaikki toisen vuoden opiskelijat.

        Muu osa juttuasi on feministien tyypillistä uhriutumista ja olki”henkilöiden” teilausta, joka ei ansaitse kommenttia.

        "Esim. eduskunta äänesti 2018 selkein numeroin terveen aborttikritiikin puolesta, vaikka kaikki eivät Soinista pitäneetkään."

        Hetkinen....ei vuonna 2018 ole ollut mitään aborttiäänestystä! Asia on helposti tarkistettavissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Esim. eduskunta äänesti 2018 selkein numeroin terveen aborttikritiikin puolesta, vaikka kaikki eivät Soinista pitäneetkään."

        Hetkinen....ei vuonna 2018 ole ollut mitään aborttiäänestystä! Asia on helposti tarkistettavissa.

        Onko sinulla vikaa silmissä vai luetun ymmärryksessä? Kyse oli aborttiKRITIIKISTÄ ja sen ilmaisun vapaudesta eikä itse teosta!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Soinista ei moni pitänyt. Eduskunta äänesti ylivoimaisella enemmistöllä terveen aborttikritiikin puolesta. Juuri tässä ilmenee kansan tahto.

        Eduskunta äänesti v 2018 Soinin luottamuksesta. Tuo kamala eduskunta - joka on täynnä feministejä ja feministien aivopesemiä miehiä? Meni sitten eduskunta pitkin hampain öyhöttäjää puolustamaan että pidettiin vaivoin hallitus kasassa.

        Puolueensa ja kansa taas, kun kansan mielipidettä täällä suitsutetaan, osoitti kantansa ja arvonsa äänestyskäyttäymisellään ja pudotti Soinin kokonaan politiikasta. Soinin blogikirjoituksista näkee miten kehuu joka käänteessä itseään ja miten vallanhaluinen on. Sama hänelle, missä saa olla johtaja kunhan on johtaja. Sitä varten piti perustaa oikein oma puolue, pikkupojan oma hiekkalaatikko missä saa määrätä asioita. Ja mistä saa tytöt ajaa pois.

    • Anonyymi

      Se on hyvä että meitä feministejä on niin suuri osa kansasta. Jos lasketaan mukaan viel abortin hyväksyvät niin on helpompi laskee kuka EI OO feministi. Olisko 1%? Se mikä mua yllätti on että Huhtasaarikin kannattaa aborttioikeutta. Pahinkin poliitikko ääri ihminen on siis feministi. Naiset tietty aina sillä kuka nyt itseään vastaan on?

      • Anonyymi

        Heh, juu.. niin mahtava menestys sillä puolueellasi vaaleissakin ;)

      • Anonyymi

        Feministipuolue sai valtakunnassa 3300 ääntä. Tämä on 0,1%.

        Näin tuli mitattua feministien määrä Suomessa tuloksen ollessa yksi promilli eli yksintuhannesta. Tähän kapeaan marginaaliin mahtuu myös aborttiväen ydinjoukko ja kellokkaat.

        Yleistä kannatusta feminismillä ei ole.

        "Feministipuolue sai valtakunnassa 3300 ääntä. Tämä on 0,1%.
        Näin tuli mitattua feministien määrä Suomessa tuloksen ollessa yksi promilli eli yksintuhannesta. Tähän kapeaan marginaaliin mahtuu myös aborttiväen ydinjoukko ja kellokkaat. Yleistä kannatusta feminismillä ei ole."

        Jokainen nainen kannattaa tasa-arvoa. Ja lähes kaikki miehetkin. Oma ehdokkaani, joka on nainen ja tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolestapuhuja pääsi eduskuntaan. :) Sitähän se feminismi on, minulle ainakin. Onhan se istuva pressakin sitten feministi, kun kerran on vaalikoneessa ilmoittanut, että kannattaa aborttioikeutta, eikä sitä ole tarvetta rajoittaa.

        Pääasia on, että kannattaa aborttioikeutta ja naisten ja miesten tasa-arvoa, tekeepä sen sitten minkä -ismin alla haluaa.

      • Niinpä, Huhtasaarikin aikamoisena äärioikeistolaisena kannattaa aborttioikeutta. Aborttioikeus tuntuu läpäisevän Suomessa koko poliittisen kentän lukuunottamatta KD:ta. Persunaiset taitaa kaikki olla aborttioikeuden puolella ja miehistäkin lähes kaikki. Itse olen sitä mieltä, että KD taitaa tulla kohta tiensä päähän. Uskonnon (satukirjan) ja politiikan yhdistäminen on aika kestämätöntä. Veikkaan, että KD sulautuu Persuihin, jossa on jo hellari-elämänkoululaisia muutenkin.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "Feministipuolue sai valtakunnassa 3300 ääntä. Tämä on 0,1%.
        Näin tuli mitattua feministien määrä Suomessa tuloksen ollessa yksi promilli eli yksintuhannesta. Tähän kapeaan marginaaliin mahtuu myös aborttiväen ydinjoukko ja kellokkaat. Yleistä kannatusta feminismillä ei ole."

        Jokainen nainen kannattaa tasa-arvoa. Ja lähes kaikki miehetkin. Oma ehdokkaani, joka on nainen ja tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolestapuhuja pääsi eduskuntaan. :) Sitähän se feminismi on, minulle ainakin. Onhan se istuva pressakin sitten feministi, kun kerran on vaalikoneessa ilmoittanut, että kannattaa aborttioikeutta, eikä sitä ole tarvetta rajoittaa.

        Pääasia on, että kannattaa aborttioikeutta ja naisten ja miesten tasa-arvoa, tekeepä sen sitten minkä -ismin alla haluaa.

        Tasa-arvoa kannattavat miltei kaikki. Nihilististä feminismiä ja ihmisvihaa kannattaa 0,1%.

      • Anonyymi

        Poistoonhan täältä liian rankat tosiasiat on hyssyteltävä.
        Itsestään selvästi enemmistö varmaan kannattaa tasa-arvoa, johon ei kuitenkaan kuulu ylioikeutetusti toisten ihmisten t.appamista omien itsekkäiden mukavuuksien varjolla.

        "Itsestään selvästi enemmistö varmaan kannattaa tasa-arvoa"""

        Tasa-arvoon kuuluu se että naisella ja miehellä tulee olla sama oikeus nauttia seksistä ilman sitä että toiselle kuuluu vapaus ja toiselle vain pas-kaa koko loppuelämä.

      • tieteilijä kirjoitti:

        "Feministipuolue sai valtakunnassa 3300 ääntä. Tämä on 0,1%.
        Näin tuli mitattua feministien määrä Suomessa tuloksen ollessa yksi promilli eli yksintuhannesta. Tähän kapeaan marginaaliin mahtuu myös aborttiväen ydinjoukko ja kellokkaat. Yleistä kannatusta feminismillä ei ole."

        Jokainen nainen kannattaa tasa-arvoa. Ja lähes kaikki miehetkin. Oma ehdokkaani, joka on nainen ja tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolestapuhuja pääsi eduskuntaan. :) Sitähän se feminismi on, minulle ainakin. Onhan se istuva pressakin sitten feministi, kun kerran on vaalikoneessa ilmoittanut, että kannattaa aborttioikeutta, eikä sitä ole tarvetta rajoittaa.

        Pääasia on, että kannattaa aborttioikeutta ja naisten ja miesten tasa-arvoa, tekeepä sen sitten minkä -ismin alla haluaa.

        Täällä ilmoittautuu yks feministi, joka ei äänestänyt feministipuoluetta.
        Jotkut valittujen puolueiden edustajat voivat jatkaa tasa-arvon ajamista.

        Jos olisin äänestänyt feministipuoluetta, niin ääni olisi mennyt hukkaan, koska oli selvää ettei sieltä ketään valita. Ei muuten tainnut olla meilläpäin edes sen puolueen ehdokkaita, joten tässä maakunnassa ei erään logiikan mukaan ole feministejä.

      • Anonyymi

        Tämänkin tabun toteamisessa on jotakin perin asiatonta, että on viisaampaa jättää abortti tekemättä ja näin välttää sen aiheuttama draketia. Kumma juttu, että suosijoiden viesteissä kyseinen sana sallitaan ihan oikein kirjoitettuna, mutta vastustajat joutuvat keksimään toinen toistaan kimurantimpeja kirjoitusasuja, kiertotermejä jne. jotta viestit ei joutuisi jatkuvasti sabotaasibotin kynsiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh, juu.. niin mahtava menestys sillä puolueellasi vaaleissakin ;)

        Mtta jos väitöt että kaikki ne on feministejä jotka ei ole aborttia vastaan niin silloinhan se tarkoittaa kaikkia muita puolueita kuin kristillisiä. Feministipuolue ei päässyt eduskuntaankaan niin eihän ne oo olleet päättämässä mistään.

      • Anonyymi

        Olet reklupursaami ja hiientörsö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tasa-arvoa kannattavat miltei kaikki. Nihilististä feminismiä ja ihmisvihaa kannattaa 0,1%.

        "Tasa-arvoa kannattavat miltei kaikki. "

        Patriarkaatti ei ole synonyymi tasa-arvolle tai demokratialle.

        Taitaa olla käsitteet tuiki tuntemattomia sinulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämänkin tabun toteamisessa on jotakin perin asiatonta, että on viisaampaa jättää abortti tekemättä ja näin välttää sen aiheuttama draketia. Kumma juttu, että suosijoiden viesteissä kyseinen sana sallitaan ihan oikein kirjoitettuna, mutta vastustajat joutuvat keksimään toinen toistaan kimurantimpeja kirjoitusasuja, kiertotermejä jne. jotta viestit ei joutuisi jatkuvasti sabotaasibotin kynsiin.

        " draketia"

        Nyt on sen verran kiero kiertoilmaus että vaatii kyllä että avaat sitä.

      • Anonyymi
        JustJust kirjoitti:

        Täällä ilmoittautuu yks feministi, joka ei äänestänyt feministipuoluetta.
        Jotkut valittujen puolueiden edustajat voivat jatkaa tasa-arvon ajamista.

        Jos olisin äänestänyt feministipuoluetta, niin ääni olisi mennyt hukkaan, koska oli selvää ettei sieltä ketään valita. Ei muuten tainnut olla meilläpäin edes sen puolueen ehdokkaita, joten tässä maakunnassa ei erään logiikan mukaan ole feministejä.

        Joo ei yhden asian puolueita kannata äänestää. Oli piraatti, natsi, vkk, hörhöpuolue mikä vaan. Jokainen peräkylän hörhökin ja mt-tapaus kuvittelee pääsevänsä eduskuntaan. Ja jopa pressaksi.

    • Anonyymi

      """"Oheinen neutraali teksti""""""" sensuroidaan jatkuvasti, sillä aborttiväki ei kykene siihen millään muulla tavalla vastaamaan.

      Minusta ei tekstis ole kyllä neutraali vaan se on aika valheellinen ja totuudenvastainen mustamaalava ja ilkeän pahantahtoinen. Feministit ja abortin sallijat ei ole mitenkään yhteydessä toisiinsa. Vai onko sinusta koko eduskunta (ilman kristillisiä) feministejä koska ei halunneet rajoittaa naisten oikeutta saada terveydenhoitoa myös abortissa. Täälläkin kirjoitti kuukausia sitten joku feministi, joka ilmoitti vastustavansa abortteja. Sitten väität että feministit vihaa miehiä ja perhettään ja vanhempiaan. Vaikka feministit on saaneet aikaan kaikki perheen oikeudetkin Suomessa vaikka miehet on vastustaneet niitä ja jotain mikä on omassa perheessäs varmaan ollut. Et sinä voi väittää tuollaista muutakuin omasta kokemuksesta etkä tiedä mitä kukakin vihaa mutta sinä näköjään vihaat syvästi naisia yleensäkkin. Miksi leimaat ihmisiä joita et hyväksy? Mitä sulla on naisia vastaan? MItä naiset on sinulta riistäneet??

      • Anonyymi

        Aborttilaki vuonna 1970 meni läpi miesvoittoisella eduskunnalla. Naisia oli siihen aikaan eduskunnssa kourallinen. . Nämä miehet joiden ansiosta meillä on ollut aborttioikeus oli siis feministejä....😆

    • Anonyymi

      Aborttiuskonto on feminismiuskonnon alalohko.

    • Anonyymi

      Luonnonvalinnalla kestää muutama sukupolvi karsia lapsiaan teilaava perimä.

      • Anonyymi

        Synnyttämisesi oli selvästi huono valinta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Synnyttämisesi oli selvästi huono valinta.

        Jollekin muullekin kuin sinulle?

      • Anonyymi

        "Luonnonvalinnalla kestää muutama sukupolvi karsia lapsiaan teilaava perimä."

        Eikö tämä valinta ole jo toteutunut kohdallasi? Sinähän olet lapseton.

    • Anonyymi

      Aloitus on uskontovihaa? Jos feminismi on muka uskonto? 🤔

    • Anonyymi

      "Aborttiväelle ja muille feministeille on äärimmäisen kiusallista, kun heidän uskontonsa tavoitteet paljastuvat"
      1. Eikö suomessa ole uskonnonvapaus? Että saa uskoa mihin haluaa?
      2. Meinatko aborttiväellä abortinvastustjia?
      3. Onko abortinvastustajat feministejä? Miehetkin? Erittäin outoja asioita. En ihan ymmörrä mitö ajat takaa. 4. Mitä ne tavoitteet on?

    • Anonyymi

      Jos nainen tekee abortin miehensä toiveesta tai käskystä hän on siis feministi? Eikö hän ole hyvin kuuliainen ja alamainen miehelleen kun jättää oman päätöksen tekemättä ja kuuntelee miestä? Miksi naista haukutaan sitten?
      Onko sinun, aloittaja,maailmassa nainen feministi kun ajattelee omilla aivoillaan ja tekee jopa niin että ei suostu aborttiin vaikka mies vaatii = toimii itsemääräämisen ja vapaan kansalaisen periaatteella ilman mieheltä kysymistä. Rupee jopa yksinhuoltajaksi ennemmin kuin tekee miehen määräyksen mukaan? On kaamea femakko kun ei tehnyt aborttia vaikka käskettiin?

      On kieroutunutta suhdetta naiseen jos kerran ei ole väliä mitä nainen tekee, hän tekee väärin joka tapauksessa! Perusvika naisessako on se vaan se että hän on nainen? Aina löytyy syy että voidaan kivittää? Joko olet murhaaja-feministi jos teet abortin, olet feministi jos et tee, olet -huono nainen- (käytä tässä sitä sanaa jota seksiin ryhtyvästä naisesta olet tottunut käyttämään) jos jaat seksiä mutta mutta miesvihaaja/feministi/pihtari jos itse valitset seksikumppanisi tai jos päätät ettet halua seksiä lainkaan/ tai et tunne vetoa miehiin.

      Vaikuttaa vaan siltä että feministiksi nimitellään tietämättä edes mitä se tarkoittaa. En minä ota feministiksi kutsumista haukkumisena koska jokainen joka kannattaa tasaveroisuutta on feministi. On nimitys tosin vanhentunutkin, kun tasa-arvo on meillä laissa määrättynä jo. Ei ollut ennen! Nimitys tuli 60-70 luvulla kun ei naisilla ollut samoja oikeuksia virallisestikaan. Varhaiset naisasianaiset oli "suffragetteja", aikaan kun ei ollut edes kansalaisoikeuksia yli 100 v sitten. Silloin miehet pilkkasivat tällä nimellä ja kuitenkin ne mitä varhaiset naisasianaiset ajoi, on meillä itsestään selviä asioita. Sukupuolisyrjintä oli ihan normi ja laillista, kun naisilta oli evätty esim elanto ja pääsy moniin virkoihin, ja naisen oli pakko suostua seksiin avioliitossa.Eli raiskaus oli sallittu jos oli raiskaajan kanssa naimisissa, mutta rikos jos ei ollut. Tämän päälle vielä ehkäisyn puute, ja lääkärikin saattoi kieltää ehkäisypillerin! Uskon että feministi sanaa haukkumistarkoituksessa käyttää alkeissivistyksen ulkopuoliset eli lukion historian tunnit käymättömät nuoret pojat jotka kirjoittaa päivät nettiin,jotka on seksuaalisesti kasvamassa ja ärsyttää kun ihastus ei piittaa tai tulee joku väärä luulo että tyttöjen ja naisten tehtävä on vain tyydyttää hänen tarpeet. Ei ole historian tuntemusta eikä heidän elämänsä aikana ole naisten asema ollut Suomessa huono. Eivät ymmärrä asiaa? Äitiäänkö lie haukkuvat? Tekikö äiti pahasti kun antoi näiden poikien syntyä?

      - feministi 70 luvulla-

      • Anonyymi

        Nykyfeminismin mukaan naiset on vain tasa-arvoisempia kuin miehet..

        Oikein tekee tietenkin se, joka on lapsen elämän puolella, feministi tai ei. Aina vain näkyy olevan vaikeuksia tämänkin ymmärryksessä?

        "Nykyfeminismin mukaan naiset on vain tasa-arvoisempia kuin miehet.."

        Missä niin lukee,? Missä maiset on tasa-arvoisempia? Missä naiset on sua sortaneet?

        No eihän miehet esim. saa ylioikeutetusti minkään lain varjolla muita murhata kun vaan sattuu huvittamaan.. Onneksi valtaenemmistö naisistakaan ei tällaisia hulluja lepsulain pykäliä tarvi eikä halua hyväksikäyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyfeminismin mukaan naiset on vain tasa-arvoisempia kuin miehet..

        Oikein tekee tietenkin se, joka on lapsen elämän puolella, feministi tai ei. Aina vain näkyy olevan vaikeuksia tämänkin ymmärryksessä?

        "Nykyfeminismin mukaan naiset on vain tasa-arvoisempia kuin miehet.."

        Missä asiassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eihän miehet esim. saa ylioikeutetusti minkään lain varjolla muita murhata kun vaan sattuu huvittamaan.. Onneksi valtaenemmistö naisistakaan ei tällaisia hulluja lepsulain pykäliä tarvi eikä halua hyväksikäyttää.

        "No eihän miehet esim. saa ylioikeutetusti minkään lain varjolla muita murhata kun vaan sattuu huvittamaan.."

        Koskee rikosaki yhtälailla naisiakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "No eihän miehet esim. saa ylioikeutetusti minkään lain varjolla muita murhata kun vaan sattuu huvittamaan.."

        Koskee rikosaki yhtälailla naisiakin.

        Mitä tapahtuu jos mies tappaa ilman lakipykälien "siunausta" lapsen kohtuun? Sama teko on miehelle rikos muttei naiselle?

    • Anonyymi

      "Feminismiuskonnon tavoite on patriarkaatin kaataminen. Tämä merkitsee yhteiskunnan ja perheen hävittämistä. Toisin sanoen feministi vihaa sekä ympäröivää yhteiskuntaa instituutioineen että perhettään – sekä vanhempiensa että lastensa suuntaan."

      Koetan selittää sinulle tämänkin. Ei tämä liity mitenkään aborttiin tämä sinun kirjoitus. Feminismi ei ole minkään kriteerien mukaan uskonto. Uskonto perustaa oppinsa yliluonnolliseen, ei näkyvään. Patriarkaatti on taas juuri miesten ylivaltaa ja naisten alistamista vain sukupuolen vuoksi. Koska nainen voi luoda elämää (joka taas pitää naisen heikkona koska lapsi käyttää naisen voimavarat) mutta mies on ollut fyysisesti paljon vahvempi . Uskonnot antiikkisilta ajalta perustuu siihen aikaan ei nykyaikaan. Jos pitää patriarkaattia jonain yhteiskuntaihanteena (mitä meillä pohjoismaissa ei enää juuri ole) niin sinähän kannatat sitten naisten alemmuutta.

      Feministinä vihaan eriarvoista kohtelua sen mukaan mihin sukupuoleen on syntynyt. Kukaan ei ole valinnut syntymäänsä. Jos joku vihaa perhettään niin voisko siihen olla joku henkilökohtainen syy? Onko perhe kohdellut kaltoin, väkivallalla, alkoholismia, jne. Voihan mieskin vihata perhettään. Nytkin on pääsemässä vankilasta mies joka surmasi vanhempansa.

      Miten naisen pitäisi mielestäsi suhtautua patriarkaattiin?

      -fem 70-

    • Anonyymi

      Aloituskirjoitus on sangen aggressiivinen naisia kohtaan että on mielestäni aiheellista kysyä että miten aloittaja olet tullut kohdelluksi väärin naisen / naisten taholta? Mitä nainen / naiset on SINULLE tehneet?

      -fem 70-

    • Anonyymi

      "Feminismiuskonnon tavoite on patriarkaatin kaataminen. Tämä merkitsee yhteiskunnan ja perheen hävittämistä. Toisin sanoen feministi vihaa sekä ympäröivää yhteiskuntaa instituutioineen että perhettään – sekä vanhempiensa että lastensa suuntaan."

      Minä en ole tavannut Suomessa "patriarkaattia", mitä voisi kaataa? Miten se näkyy aloittaja sinun elämässä tai yhteiskunnassamme muuten? Kuulostaa vanhan testamentin termiltä, "Raamatun patriarkka, Mooses" jne.

      Vai onkos niin, että sinä HALUAISIT että yhteiskunta toimisi patriarkaattina, vai miten tämä pitäisi ottaa? Voitko avata tätä asiaa, jos luet tämän.

      • Anonyymi

        Aloittaja haluaisi olla patriarkka?

    Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14851
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    8. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe