Siis tääl puhuis 14v poika joka tarvis apuu. Ongelma on se, että luulen että minulla (saattaa olla) on masennus. Olen tehnyt jonkun viisi (niitä on sanottu luotettaviksi) nettitestiä, ja kaikki näyttää lievää masennusta. Mutta tämän asianhan voin vain minä itse sanoa että vastasinko rehdisti, ja niin mieleestäni tein. No sitte tässä vähän mikä mussa on muuttunu tän alkuvuoden aikana: Ensinäki itken tosi paljon ja luulen ettei joka kolmas päivä itkeminen ole pelkkää surua. Toiseksi, en osaa enää nauttia asioista kuten ennen, en pysty nukkumaan niin hyvin kuin ennen, on paska olo tosi usein. Mut ehkä mun mielest mietittyttävintä on se, et oon miettiny et onko itsari hyödyllinen vai ei. Oma vastaus on: Ei, se siirtää tuskasi muihin.
Toivottavasti edes yksi henkilö vaivaituisi lukemaan ja kommentoimaan, mitä minun pitäisi tehdä? Totta kai pitäisi kertoa aikuiselle, mutta miten? Äitiki jauhanu koko talve jotai paskaa "välil on huonompii päivii".
En todellakaa tehny tätä säälinkerjuuks, vaa et saisin ideoita. Hyvää loppuelämää!
Peace <3
Toivottavasti edes yksi henkilö vaivaituisi lukemaan ja kommentoimaan, mitä minun pitäisi tehdä? Totta kai pitäisi kertoa aikuiselle, mutta miten? Äitiki jauhanu koko talve jotai paskaa "välil on huonompii päivii".
En todellakaa tehny tätä säälinkerjuuks, vaa et saisin ideoita. Hyvää loppuelämää!
Peace <3
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kouluterveydenhoitaja on oikea osoite. Hän täytättää sinulla BDI-kyselyn (jonka olet varmaan netissäkin täyttänyt) ja jututtaa sinua.
Asiat lähtee siitä selviämään. Tsemppiä.
Masennus ei ole sairaus. Testit ovat aika huono keino mielen asioiden selvittämiseen, ja jos saatkin jonkun diagnoosin, se ei välttämättä tuo oikeaa apua.
Olet varmaan kokenut viime aikoina ja ehkä aikaisemminkin asioita, jotka ovat vaikeita ja raskaita. Ikävaihekaan ei ole helpoin.
Kouluterveydenhoitajalle kannattaisi tosiaan mennä, ainakin kokeilemaan, Hänen kanssaan voi puhua luottamuksellisesti. Hän joutuu tosin merkitsemään jotain tietoja käynnistä Kantaan, mutta voit sopia hänen kanssaan että käynnit ruksataan salatuiksi, niin että niitä eivät pääse vanhemmat tai muut myöhemmin lukemaan. Eivät kaikki vanhemmat ehkä haluakaan, mutta nyt on tekeillä lakimuutos että vanhemmat voivat lukea Omakannan tunnuksillaan lastensa terveystietoja.
Masennuksen, surun, epätoivon ym. tunteisiin äitisi vastaus, että välillä on huonompia päiviä, ei oikein riitä avuksi. Pitää päästä puhumaan pitempään ja rauhassa.
Huomaan, että kannat paljon huolta muista. Että siirtäisit tuskasi muihin, ja että et kerjää täällä sääliä... Ehkä olet joutunut kantamaan liikaakin vastuuta muista?
"Masennus ei ole sairaus. Testit ovat aika huono keino mielen asioiden selvittämiseen, ja jos saatkin jonkun diagnoosin, se ei välttämättä tuo oikeaa apua."
Sen verran korjattava, että kyllähän masennus on sairaus. Testit taas ovat suuntaa-antavia, yksin niiden pohjalta ei ketään yleensä diagnosoida. Diagnoosi taas ei ole apu, mutta se voi toimia pohjana ja alkuna avun saamiselle.
Aloittajan mainitsemat asiat, joista hän kärsii, ovat kyllä ihan tyypillisiä masennusoireitakin. Sen selvittäminen, onko niissä kyse masennuksesta vai mistä tarkemmin taas onnistuu tosiaan hakemalla asianmukaista apua.
Tiedätkö tai oletko miettinyt, mistä suru (itku) johtuu? Ei tarvitse välttämättä vastata tänne, jos et halua, mutta ehkä voit miettiä tuota itse? Tottakai voit vastaillakin.
Ehkä tuossa yllä oli ihan hyviä vinkkejä eteenpäin. Joku koulun työntekijä (luottamuksellinen) voisi olla hyvä taho, johon olla yhteyksissä.
Hyvä kun kyselet asioista ja etsit neuvoja!
Aina kun sulle tulee pakottava tarve kirjoittaa juttuja, niin kysy itseltäsi, että mikä mua oikein vaivaa ja haluanko tätä elämää?
Jos vastaus on kyllä, niin hienoa, elät unelmaasi.
Jos vastaus on ei niin tarttis tehdä jotain.
Aloittajalle voimia elämään ja avun hakemiseen! Kerro joskus mitä sinulle kuuluu , tapasitko kouluterveydenhoitajan...?
Linkki masennus-aiheesta, kaikille kiinnostuneille:
http://naiseudenvoima.com/mita-jos-masennus-ei-olekaan-sairaus/
Mitä jos masennus ei olekaan sairaus?
Mitä jos väittäisin sinulle, että masennus ei ole sairaus? Mitä, jos kertoisin, että masennuslääkityksen hyödyt ovat hyvin tehtyjen tutkimusten mukaan hyvin vähäiset verrattuna lumelääkkeisiin, ja että niiden sivuvaikutusten ja hankalien vieroitusoireiden takia en omasta kokemuksestani voi suositella niitä kenellekään? Mitä jos sanoisin, että toipumisen mahdollistaa ihan jokin muu kuin lääkitysKerron tässä kirjoituksessa mm. siitä, millainen ajattelutapa minua auttoi toipumaan masennuksesta, josta kärsin yli 10 vuotta. Kerron myös, miksi uskon, että jotakuinkin pahin karhunpalvelus mitä masentuneelle voi tehdä, on se, että masennusta pidetään sairautena, johon masentunut itse ei voi vaikuttaa.
Tässä kirjoituksessa puhun erityisesti kokemusasiantuntijan äänellä. Minulla on yli vuosikymmenen omakohtainen kokemus masennuksesta.
(jatkuu linkissä)