Tilanne on siis se, että kolme lasta kuuluu perheeseen. Kaksi vanhempaa 9 ja 8 vuotiaat ovat edellisestä suhteesta. Kohta 5 vuotias poika on yhteinen. Naimisissa ollaan oltu kohta 6 vuotta. Yhteiseloa tietenkin pikkusen pitempää takana.
Nyt ollaan siinä tilanteessa, että vanhin poikani ja uusi puolisoni eivät tule toimeen, kokoajan on älytöntä tulkuttamista jne. Pojan biologinenisä on hyvin vähän pojan elämässä, sitä olen yrittänyt muuttaa mutta tuloksetta.
Pari viikkoa sitten kirjoitettiin jo Eropaperit alle, ja suurin syy oli se kun poika ei tottele isäpuoltaan ja sanoi myös poikaa vatipääksi ☹️ pojalla on ADHD tutkimukset päällä, ja käytös on välillä haastavaa, mutta silti miellän että se ei missään nimessä ole pojan vika. Isäpuoli ei koskaan tee pojan kanssa mitään, vaan ohjailee sohvalta ja komentaa. Minä olen sitä mieltä että myös lapsen kunnioitus pitää ansaita, jos hän itse on saanut tilanteen aikaan missä lapsi ei luota aikuiseen niin eihän se ole lapsen vika? Yhteisen pojan kanssa ääni on ihan eri.
Minulla on itellä se tunne, että teen lasta kohtaan väärin kun ollaan saman katon alla. Ja mieshän ei itse tajua sitä että ei se näin toimi, ei osaa ottaa vastuuta ns. Vaativammasta lapsesta, eikä mitään tukea koskaan ole herunut. Kaikki saa hoitaa itse. Ovat olleet kuitenkin jo pitkään samankaton alla niin on tässä enään edes mahdollista korjata tilannetta? Eihän kasvatus tarkoita sitä että on täysin vanhemman hallittavissa, mikä tuntuu olevan se tärkein toiselle osapuolelle.
ADHD tutkimukset on loppusuoralla, ja lääke kokeilu alkamassa, jos poika ns. Rauhoittuu, miksi isäpuolella olisi sitten vasta tarve hyväksyä lapsi?
Oon ite puun ja kuoren välissä, kun on tuo yhteinen lapsi.
Nyt ollaan siinä tilanteessa, että vanhin poikani ja uusi puolisoni eivät tule toimeen, kokoajan on älytöntä tulkuttamista jne. Pojan biologinenisä on hyvin vähän pojan elämässä, sitä olen yrittänyt muuttaa mutta tuloksetta.
Pari viikkoa sitten kirjoitettiin jo Eropaperit alle, ja suurin syy oli se kun poika ei tottele isäpuoltaan ja sanoi myös poikaa vatipääksi ☹️ pojalla on ADHD tutkimukset päällä, ja käytös on välillä haastavaa, mutta silti miellän että se ei missään nimessä ole pojan vika. Isäpuoli ei koskaan tee pojan kanssa mitään, vaan ohjailee sohvalta ja komentaa. Minä olen sitä mieltä että myös lapsen kunnioitus pitää ansaita, jos hän itse on saanut tilanteen aikaan missä lapsi ei luota aikuiseen niin eihän se ole lapsen vika? Yhteisen pojan kanssa ääni on ihan eri.
Minulla on itellä se tunne, että teen lasta kohtaan väärin kun ollaan saman katon alla. Ja mieshän ei itse tajua sitä että ei se näin toimi, ei osaa ottaa vastuuta ns. Vaativammasta lapsesta, eikä mitään tukea koskaan ole herunut. Kaikki saa hoitaa itse. Ovat olleet kuitenkin jo pitkään samankaton alla niin on tässä enään edes mahdollista korjata tilannetta? Eihän kasvatus tarkoita sitä että on täysin vanhemman hallittavissa, mikä tuntuu olevan se tärkein toiselle osapuolelle.
ADHD tutkimukset on loppusuoralla, ja lääke kokeilu alkamassa, jos poika ns. Rauhoittuu, miksi isäpuolella olisi sitten vasta tarve hyväksyä lapsi?
Oon ite puun ja kuoren välissä, kun on tuo yhteinen lapsi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse olen elänyt samanlaisen vaiheen elämässä jossa nyt olet. Omalla lapsellani on ADHD ja tuon ikäisenä kuin omasi nyt on, vaati kärsivällisyyttä aikuiselta. Vuosia katselin ja kärsin itsekin siitä kun mies ja lapseni eivät tullut toimeen. Lopulta ainoa oikea ratkaisu oli lähteä. En halunnut hänen saavan miehen mallia jossa mies on päivästä toiseen verbaalisesti ilkeä. Tosiasia on se, että äärimmäisen haastavaa on uusperheet ja löytää perheessä tasa-arvoisuus kaikkien välillä.