Yksi oikein, kaikki nurin!

Neulevaatteissa usein tietyt kohdat joutuvat kovimmalle kulutukselle. Reikiintyneen sukan kantapään tai kuluneen kyynärtaipeen voi kuitenkin korjata käyttökelpoiseksi kunhan taitaa parsimisen perustekniikat. Vaatteen huolto kannattaa aloittaa heti, kun tuotteessa huomaa kulumaa, jotta paikkauskohdasta saa vielä tehtyä huomaamattoman. Kulunutta neulepintaa on helppo vahvistaa työn nurjalla puolella ennen reiän syntymistä. Reikiintyneen neuleen perinteisin parsimistekniikka on ristikkoparsinta, jota käytetään etenkin villasukissa. Neulevaatteissa reiän voi parsia neulotulla paikalla. Siististä parsimiskohdasta voi myös tehdä neuleeseen hauskan yksityiskohdan valitsemalla työhön erivärisen langan tai kirjomalla siihen kuvion.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Paikkaa sinä se tuulitunnelisi vetoisat kohdat bentsolla

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Neulevaatteissa usein tietyt kohdat joutuvat kovimmalle kulutukselle. Reikiintyneen sukan kantapään tai kuluneen kyynärtaipeen voi kuitenkin korjata käyttökelpoiseksi kunhan taitaa parsimisen perustekniikat. Vaatteen huolto kannattaa aloittaa heti, kun tuotteessa huomaa kulumaa, jotta paikkauskohdasta saa vielä tehtyä huomaamattoman. Kulunutta neulepintaa on helppo vahvistaa työn nurjalla puolella ennen reiän syntymistä. Reikiintyneen neuleen perinteisin parsimistekniikka on ristikkoparsinta, jota käytetään etenkin villasukissa. Neulevaatteissa reiän voi parsia neulotulla paikalla. Siististä parsimiskohdasta voi myös tehdä neuleeseen hauskan yksityiskohdan valitsemalla työhön erivärisen langan tai kirjomalla siihen kuvion.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu