Rakkaallani on tällä hetkellä mieletön kiire niin opiskelujensa kuin töidenkin puolesta. Viime aikoina
olemme nähneet toisiamme harvoin ja koko ajan on hirveä ikävä. Tunnen itseni epäreiluksi vaatiessani, että kullallani pitäisi nyt olla enemmän aikaa minulle, mutta silti toisaalta ymmärrän, että vaatimukseni aiheuttaa hänelle vain lisää stressiä. Muu on hänelle nyt paljon tärkeämpää ja haluaisin olla rakkaani tukena, mutta en tiedä, miten sen tekisin. Pitäisikö minun antaa hänelle nyt tilaa keskittyä omiin projekteihinsa, sillä tiedän, että niiden loppuunsaattamisen jälkeen me voisimme olla enemmän yhdessä?
olemme nähneet toisiamme harvoin ja koko ajan on hirveä ikävä. Tunnen itseni epäreiluksi vaatiessani, että kullallani pitäisi nyt olla enemmän aikaa minulle, mutta silti toisaalta ymmärrän, että vaatimukseni aiheuttaa hänelle vain lisää stressiä. Muu on hänelle nyt paljon tärkeämpää ja haluaisin olla rakkaani tukena, mutta en tiedä, miten sen tekisin. Pitäisikö minun antaa hänelle nyt tilaa keskittyä omiin projekteihinsa, sillä tiedän, että niiden loppuunsaattamisen jälkeen me voisimme olla enemmän yhdessä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
tilanne, ja me onneksi asutaan yhdessä.
Mä annan puuhata omiaan ja välillä katkaisen hommat halailulla ja käydään kävelyllä ja illalla on sovittu että aina jutskaillaan ennen kuin nukahdetaan, ihan mistä vain, tai jos on jotain.
Ei kiireisenkään päivän jälkeen jää olo ettei olla vietetty aikaa yhdessä.
On se tärkeää että löytää aikaa rakkaalleen, koska ei mikään ole niin kiireistä etteikö aina jostain aikaa löydy.
Jos haluaa pitää suhteen koossa, toiselle täytyy antaa tilaa ja aikaa. Varsinkin stressaavissa elämäntilanteissa tarvitaan ymmärrystä, eikä pitäisi ainakaan aiheuttaa enempää stressiä liiallisilla vaatimuksilla.
On kuitenkin hienoa, että haluat tukea tyttöystävääsi, toivottavasti hän osaa sitä arvostaa ja olla tukenasi kun sinä sitä tarvitset!
Minulla oli tyttöystävä, joka pakotti valitsemaan itsensä ja koulutöiden välillä. Niinpä valitsin nuoruuttani hänet: proseminaarityö siirtyi kahdella vuodella, seminaarityö meinasi jäädä tekemättä, luentopoissaoloja oli liikaa. Töissä sentään antoi käydä hiukan enemmän. Kotona en saanut tehdä koulutöitä, koska hänen piti saada minusta seuraa. Nukkumaan hän meni klo 22 viimeistään, eikä asunnossa saanut olla valoja tai ääniä.
Eron jälkeen valmistuin vuodessa. Sain kaikki rästit tehtyä ennätysajassa ja sain itseni ulos.
Kokonaisvalmistumisaika venähti hurjasti sen takia, että en voinut yöllä tehdä koulutöitä kuten tapanani oli ollut ennen häneen tutustumista. Kompromisseihin hän ei suostunut.
..etteivät toiset osaa joustaa mihinkään suuntaan vaan oma napa on se kaikkein lähin ja rakkain.
nimim. kokemusta on...
Onneksi minäkin aikanaan tajusin lähteä. Ei moinen voi kovin pitkään kestää.
Täytyy pystyä antamaan tilaa ja asettua toisen asemaan. Rohkaista ja olla taustatukena.