Hei,
Tarkoitukseni ei ole kyseenalaistaa psykiatriaa,mutta lähinnä tuoda
tervettä näkökulmaa väsyneille ihmisille, jotka kokevat tai joiden puolesta koetaan,että he kaipaavat
eivät vain mielenterveydellistä apua vaan lisäkis mielenterveydellisen diagnoosin.
Itse mietin tuota diagnoosin mielekkyyttä seuraavaa näkökulmaan nojaten.
Perusymmärrys asiasta: Mielenterveysongelmien syyt ovat historiallisia ja niillä on syy ja seuraussuhteet muihin henkilöihin ja näiden käytöksen vastuullisuuteen siinä kuin vain omaan käytökseen.
Niiden synty ei ole pelkästään yhden ihmisen harteilla.
On epäoikeudenmukaista, että heikommat saavat kantaa vastuun vielä diagnoosin muodossa, etenkin silloin kun se ei ole aiheellinen.
Aiheellisuutta kyseenaliastaa, se että voimme kukin ymmärtää, että diagnoosi löytyy vaivaan kuin vaivaan. Tuskin on sellaista väsähtänyttä ihmistä mille ei omaa lokeroa ja diagnoosia löytyisi.
Miksi näin sitten on?
Yhteiskuntamme on toistaiseksi organisoitunut tavalla, joka on omiaa antamaan mahdollisuudet vastuuttomiin ja lyhytnäköisiin ratkaisuihin. Tämä johtuu siitä, että tietoa ei ole olemassa riittävästi
tai sitä ei olla kiinnostuneita ottajaan vastaan kun on kyse kuitenkin omasta ammatistakin ja toimeentulosta.
Esim. mielenterveysongelma pyritään kohdentamaan yhteen yksilöön, jota lääkäri mahdollisesti kuuntelee lyhyen hetken ajan, ja kuvittelee tämän jälkeen että syntyvä ymmärrys on riittävä ja palvelus esim. diagnoosin muodossa on yhteisöä ajatellen hyvä, jos muutenkin alistettu ja nöyryytetty henkilö saa vielä leiman omaan kunniantuntoonsa, joka vain vähentää kykyä selvitä vaikeista tilanteista sekä kykyä luottaa ITSEENSÄ, joka on nmielenterveyden eräs ydin.
Ei tarvitse olla mikään sissi ja taistelija, mutta en suosittelisi myöskään suoraa päätä turvautumista tuntemattoman auktoriteetin suojeluksen varaan.
Ennen kuin sellaista menette hankkimaan miettikää vielä kertaallen löytyykö apua muulla tavoin
, jos tilanne on vakava ei tietysti kannata yrittää liikaa vain omin avuin.
Mutta jos on voimia niin kokisin, että on järkevämpää pyrkiä listamaan todelliset reaalimaailmassa olevat ongelmat ja ottaa tavouitteeksi niistä suorituminen aske kerrallaan omaan tahtiin. Samalla voi hankkia rauhassa uusia ystäviä kuin ajatella, että diagnoosista ja psykologin /psykiatrin näkökulmasta olis Teille välttämättä apua.
Tarkoitukseni ei ole kyseenalaistaa psykiatriaa,mutta lähinnä tuoda
tervettä näkökulmaa väsyneille ihmisille, jotka kokevat tai joiden puolesta koetaan,että he kaipaavat
eivät vain mielenterveydellistä apua vaan lisäkis mielenterveydellisen diagnoosin.
Itse mietin tuota diagnoosin mielekkyyttä seuraavaa näkökulmaan nojaten.
Perusymmärrys asiasta: Mielenterveysongelmien syyt ovat historiallisia ja niillä on syy ja seuraussuhteet muihin henkilöihin ja näiden käytöksen vastuullisuuteen siinä kuin vain omaan käytökseen.
Niiden synty ei ole pelkästään yhden ihmisen harteilla.
On epäoikeudenmukaista, että heikommat saavat kantaa vastuun vielä diagnoosin muodossa, etenkin silloin kun se ei ole aiheellinen.
Aiheellisuutta kyseenaliastaa, se että voimme kukin ymmärtää, että diagnoosi löytyy vaivaan kuin vaivaan. Tuskin on sellaista väsähtänyttä ihmistä mille ei omaa lokeroa ja diagnoosia löytyisi.
Miksi näin sitten on?
Yhteiskuntamme on toistaiseksi organisoitunut tavalla, joka on omiaa antamaan mahdollisuudet vastuuttomiin ja lyhytnäköisiin ratkaisuihin. Tämä johtuu siitä, että tietoa ei ole olemassa riittävästi
tai sitä ei olla kiinnostuneita ottajaan vastaan kun on kyse kuitenkin omasta ammatistakin ja toimeentulosta.
Esim. mielenterveysongelma pyritään kohdentamaan yhteen yksilöön, jota lääkäri mahdollisesti kuuntelee lyhyen hetken ajan, ja kuvittelee tämän jälkeen että syntyvä ymmärrys on riittävä ja palvelus esim. diagnoosin muodossa on yhteisöä ajatellen hyvä, jos muutenkin alistettu ja nöyryytetty henkilö saa vielä leiman omaan kunniantuntoonsa, joka vain vähentää kykyä selvitä vaikeista tilanteista sekä kykyä luottaa ITSEENSÄ, joka on nmielenterveyden eräs ydin.
Ei tarvitse olla mikään sissi ja taistelija, mutta en suosittelisi myöskään suoraa päätä turvautumista tuntemattoman auktoriteetin suojeluksen varaan.
Ennen kuin sellaista menette hankkimaan miettikää vielä kertaallen löytyykö apua muulla tavoin
, jos tilanne on vakava ei tietysti kannata yrittää liikaa vain omin avuin.
Mutta jos on voimia niin kokisin, että on järkevämpää pyrkiä listamaan todelliset reaalimaailmassa olevat ongelmat ja ottaa tavouitteeksi niistä suorituminen aske kerrallaan omaan tahtiin. Samalla voi hankkia rauhassa uusia ystäviä kuin ajatella, että diagnoosista ja psykologin /psykiatrin näkökulmasta olis Teille välttämättä apua.
Vastaukset 1
Vanhimmat
oikeassahan tavallaan olet joo... etenkin tuossa lopussa, "pyrkiä listamaan todelliset reaalimaailmassa olevat ongelmat ja ottaa tavouitteeksi niistä suorituminen aske kerrallaan omaan tahtiin". tuotahan ne ammattiauttajatkin hokevat.
mutta diagnooseista. onhan somaattisella puoelllakin diagnoosit, mikä vaiva tahansa, niin diagnoosi löytyy. miksi se on niin ihmeellistä sitten psykiatriassa? minusta ongelma on meissaä ihmisissä, ei diagnooneissa. diagnooseja ei pidä ajatella leimoina ja jotenkin erityisinä ja suurina asioina. ne lähinnä vain palvelevat ammattihenkilöstöä ja olemassa olevaa systeemiä. ne ovat helppo tapa viestiä ammatti-ihmisten kesken, mistä osin on kyse, ja toisaalta ovat väline haettaessa sairauseläkettä, korvauksia lääkkeistä yms.
ja tuo sama niin somaattisissa kuin psykiatrisissakin sairauksissa.