Mitä mieltä olet kehitysapurahoista ?

Köyhän Afrikan valtion Sudanin äskettäin syrjäytetyn presidentin Omar al-Bashirin kotoa löytyi 50 kilon viljasäkkeihin kätkettyinä 100 miljardia käteistä.
Kehitysapurahoja, kuitteineen.
Sudan on vain yksi maa Arfikassa. Kehitysapua saavat kymmenet maat Afrikassa.
Satoja miljardeja virtaa Afrikkaan.

Köyhyyden ja sairauksien poistamiseksi Afrikkaan maksetaan eri mantereilta monien lahjoittajien kautta rahaa, mutta hyvin usein raha päätyy diktaattoreille.

Myös suomalaisen veronmaksajana maksaa kehitysapua ja suomalaiset yksityishenkilöinä hyvästä sydämestään lahjoittavat rahaa eri kohteisiin.

Olisiko rahoille jotain hyödyllisempää käyttöä, koska ei niitä pystytä valvomaan,
mihin ne päätyvät ja että ne afrikkalaisten ihmisten oloja parantaisivat.
1
Ilmoita

141 Vastausta

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

On silkkaa natsismia olla lähettämättä miljardeja Afrikkaan. Siellä nyt vaan on pressoilla vähän paremmat palkat, kuin täällä.
Ilmoita
Luulisi että Afrikka olisi täynnä kouluja ja kaivoja ! Vielä mitä. Puskissa ja aavikoilla lukutaidottomat kantavat vettä päivittäin 10 kilometrin päästä, kun maan presidentti suhailee yksityiskoneella perheensä kanssa shoppailemaan Pariisiin/Dubaihin/Sveitsiin.
"Länsimaat" on sinisilmäisiä hölmöjä kun eivät valvo asioita vai
ostavatko länsimaat rahalla vain puhtaamman omantunnon ?
1
Ilmoita
Suomestakin on pumpattu 60-luvulta asti yhteiskunnan rahaa Afrikkaan. Eduskunta ja kansa on hyräillyt tyytyväisenä "kylmeollaansithyviä", mutta valvonta on puuttunut tyystin.

Kehitysapuporukka on ollut melkein kuin valtio valtiossa. Päättänyt kohteet ja avun laadun/tavaran.

Ulkoministeriön virkamies kirjoitti kokonaisen kirjan järkyttävän huonosti organisoiduista avuista, jotka sitten johtivat luokattomaan tulokseen.

Näistä huonoista projekteista on tihkunut tietoa jo jostain 70-luvulta lähtien, mutta meno on pysynyt samanlaisena. Mitään korjausliikkeitä ei ole tehty.

Suomen summat ovat vielä pieniä mitä isot maat ovat laittaneet.
Tämä on suurelta osin johtanut murskaavaan väestökehitykseen. Puhelimella tilataan lisää lentokoneella ruoka-apua, kun lapsia on tullut lisää. Ei puhettakaan omaviljelystä.
7 VASTAUSTA:
Varmaankin samaa kirjaa ollaan luettu:
Matti Kääriäinen "Kehitysavun kirous" ?
Sitä voisi suositella erikoisesti kehitysavusta päättäville,
mutta Suomi on tässäkin asiassa niin kansainvälisissä sopimuksissa kiinni,
ettemme kehitysavun hölmöydestä pääse irti.
Pitää antaa tietty prosentti ja pyrkiä vieläpä nostamaan sitä.

Silti pakolaista riittää vaikka miljardeja syydetään Afrikkaan
vuosikymmeniä.
Etkö ymmärtänyt aloitusta? Jos ne miljardit ovat jääneet vuosikymmeniksi diktaattorin säkkiin, niin kansalla ei ole minkään laisia elinmahdollisuuksia tai ne ovat hyvin heikot. Totta kai silloin lähdetään etsimään parempaa paikkaa ja elämää.

Eikä köyhää kansaa voi syyttää siitäkään, että sivistysvaltio, joka rahat on pannut matkaan, ei osaa valvoa mihin ne menevät / menevätkö ne sinne, minne ne on tarkoitettu. Sivistyneisyys tarkoittaa myös vastuuta.

Jos tahtoo, että tähän maahan ei tule pakolaisia, niin apua on lähetettävä sinne, missä sitä tarvitaan, jotta heidän ei tarvitse lähteä hakemaan parempia elinolosuhteita muualta. Mikä tässä ajatuskuviossa voi olla järkipäiselle tyypille epäselvää? Nm. Liiallinen hyvinvointi ei tee hyvää, näemmä
Anonyymi kirjoitti:

On kaksi puolta.
Annetaan suoraan rahaa tai avustetaan materiaaleilla, jotka kuljetetaan suoraan käyttöpaikalle lentokonein tai kuorma-autoilla.

Rahan antaminen valtioille ja osin järjestöille on pahinta. Sen kulkua ja häivyttämistä on vaikea valvoa. Valvojalla täytyisi olla melko laajat oikeudet selvittää kirjanpitoa, tilisiirtoja ja loppukäyttöä.

Suora apu kohteeseen kuljetettuna muodostaa taas toisenlaisen vaaran. Se ei useinkaan ruoki kehitystä vaan pikemminkin apatiaa. Ja lisääntymistä.
Toki on onnistuneitakin projekteja.
Kaikessa tarvitaan valvontaa, valvontaa, valvontaa ja suunnitelmallisuutta.

Köyhää kansaa ei voi sinänsä syyttää kummastakaan.

Mitä ihmeen suoraa apua kohteeseen?
Maat ovat hajanainen parvi organisoimattomia eri heimoisia afrikkalaisia valtavan kokoisissa valtiossa ilman hallintorakenteita.
Minne sinne ja kenelle lähdet suoraa apua antamaan ?

Pitäisi olla edes kunnat ja kunnanjohtajat, että saataisin jotain rakennetuksi
kouluista ja jonkunlaisista alkeellisista terveysasemista alkaen,

m u t t a ei ole kuin heimopäälliköitä sulka päässä,

ei rakentajia, ei opettajia, ei sairaanhoitajia,
e i m i t ä ä n.

Organisaatio puuttuu.

Suora apu on pääosin ruokaa.
Anonyymi kirjoitti:
Suora apu on pääosin ruokaa.
Ruokaahan jo viedään. On viety ainakin 50 vuotta.
Anonyymi kirjoitti:
Ruokaahan jo viedään. On viety ainakin 50 vuotta.
Kultaharkkoja ei ole viety vuottakaan.
+Lisää kommentti
Kukaan Afrikassa asuvista ei tarvitse rahaa.
2 VASTAUSTA:
Miljoonat köyhät tarvisisivat rahaa esim.koulutukseen ja terveyteen.
Valtiot voisivat luoda koulujärjestelmän ja terveydenhoitojärjestelmän,
mutta rahojen hyöty "eivät tavoita kansaa".

Luin Matti Kääriäisen kirjan kehitysavusta. Se vahvisti käsitystäni kuinka pielessä asiat ovat kehitysapurahojen käytön suhteen.
Mielenkiintoinen kirja, jota voi suositella kelle vaan yhteiskuntatietoiselle ja maailmasta kiinnostuneelle ihmiselle.

Kehitysapurahat nykytyylillä jaettuna on ehkä enemmän haitaksi kuin hyödyksi.

Apina suomi totuutta!
+Lisää kommentti
Moni gebardihattu on luonut miljardiomaisuuden umpitollojen länsimaalaisten kehitysapurahoilla.
2 VASTAUSTA:
Monet hienot juhlat on kehitysapurahoilla järjestetty. Ilolintuja pörrännyt ja koko suku elänyt makeaa etuoikeutettua herraelämää ja tulee myös elämään.
Anonyymi kirjoitti:
Monet hienot juhlat on kehitysapurahoilla järjestetty. Ilolintuja pörrännyt ja koko suku elänyt makeaa etuoikeutettua herraelämää ja tulee myös elämään.
Tarkoitit siis kehitysavun suomalaisia työntekijöitä?
+Lisää kommentti
Kuka johtaa tätä ekonomiaa USA ja apinat perässä FN ja muut ex kirkot jne....
2 VASTAUSTA:
Ei enää rahaa Afrikkaan, jos ei pystytä valvomaan sen käyttöä.
Jos se menee vain rikkaiden taskuun, eikä esim. nuorten kouluttamiseen, tai elinkeinojen parantamiseen, sekä ehkäisyneuvontaan.

Ensin pitäisi rakentaa se "yhteiskunta", alkaen rakennuksien rakentamisesta, kouluista, sairaaloista jne. mutta kun maassa ei ole ammattitaitoista väkeä, pitäisi ensin kouluttaa kaikki, mutta missä,
kun ei edes opettajia ole eikä rakennuksiakaan olemassa missä voi opettaa.

Ei köyhillä ole mitään "elinkeinoja"/yrityksiä joita parantaa.
Nehän elää kädestä suuhun, maaseudulla useimmat yrittävät jotain viljellä hengenpitimikseen
ja vaihtotaloutta harrastavat niinkuin meillä sodan jälkeen.
+Lisää kommentti
EU:n on pakko satsata afrikkaan, harjoittaa kehitystyötä, auta armisas jos niin ei tehtäisi ennenpitkää saisimme sellaisen pakolaisaallon että 2015 aalto verrattuna olisi pikkujuttu,
Kyllä eeuu toimii yhteistyössä par'aikaa ja saanut estettyä liikkumisen saharan eteläpuolelta kohti välimerta.

Pertikki
1
Ilmoita
Suomen valtion rahaa menee jos johonkin. Outoihin kohteisiin. Tuntuu että mihin vain kun joku keksii rahaa pyytää, ehkä moniltakin valtioilta samanaikaisesti. Joskus tärppää jonkun valtion kohdalla.
Sattumalta löysin kerran listan, mihin kaikkeen Suomi jakaa rahaa.
Summat eivät olleet suuria.
Yksi erikoisista kohteista jäi mieleeni:
Gruusian jonkun vuoristoalueen mehiläisyhdyskunnan vaaliminen.
4 VASTAUSTA:
Mehiläisyhdyskuntien vaalimiseen joka puolella muoalimaa kannattaisikin panostaa, koska jos ne loppuvat ja häviävät, niin immeisilläkään ei ole enää montaa vuotta jäljellä. Nm. Ei ollenkaan outoa

Luin jutun vuosia sitten. Googlailin silloin Gruusian vuoristomaisemia.
Koskemattomia alueita, luonnon koskemattomuutta silmänkantamattomiin
joka suuntaan tuhat kilometriä jos ei kolme tuhatta. Eihän vuoristossa kukaan elä, siellä ei voi mitään ammattia harjoittaa.
Miten niitä mehiläisiä "vaalitaan" siellä ?
No eikö se Google kertonut sulle? - Nm. Väärä osoite
Anonyymi kirjoitti:
Luin jutun vuosia sitten. Googlailin silloin Gruusian vuoristomaisemia.
Koskemattomia alueita, luonnon koskemattomuutta silmänkantamattomiin
joka suuntaan tuhat kilometriä jos ei kolme tuhatta. Eihän vuoristossa kukaan elä, siellä ei voi mitään ammattia harjoittaa.
Miten niitä mehiläisiä "vaalitaan" siellä ?
Huijarit kokeilee kepillä jäätä, anoo tukia eri maista juttuihin, jota ei ole olemassa.
+Lisää kommentti
Outoa että tämä ei ylittänyt uutiskynnystä missään....
1 VASTAUS:
Uutiskynnyksiä on ylittänyt monikin juttu, jopa esimerkiksi miten joku EU-maa huijaa EU-ta.
Joitakin uutisia löytää sattumalta etsiessään jotain muuta tietoa vaikka UM:n sivuilta
tai Kehitysyhteistyö-sivuilta.
Uutiskynnyksiä TV:ssä ei tosin ylitä juuri mikään muu kuin Saksa, Ranska, Brexit ja terroristiteot.
+Lisää kommentti
Kaikista tärkeintä olisi hillitä mustien mahdotonta sikiämistä eli lapsia pukkaa jatkuvalla syötöllä. Sitä väestömäärää ennenkaikkea pitäisi rajoittaa, vaan miten tehdä, kun köyhän ihmisen suurta iloa on se namuttelu naisen kaa kun testosteronit jyllää päässä, että kohina kuuluu.
Hukka perii Euroopan, jollei väkeä Afrikassa ja Aasiassa saada aisoihin. Auta Afrikkaa ja lahjoita kortonkeja!
2 VASTAUSTA:
Kas kun kukaan ei ehdota että syntyvyyttä pitää ruveta rajoittamaan täällä suomessa jotta saadaan globaali väestönkasvu kuriin!
Kaikkihan sen ymmärtäisivät että eihän sillä olisi mitään tekemistä asian kanssa MUTTA ilmaston suhteen jotkut luulee ihan tosissaan että me voisimme sen ratkaista?
Sinulle namuttelija sanoisin että paljon suurperheitä on ollut Suomessakin,
ei juuri muuta ollut kuin köyhyyttä ja liuta lapsia. Äidit hätää kärsimässä.

Eli on se namuttelu maistunut naisen kanssa Suomessakin, vaikkei toimeentulosta ole aina tiennyt.
Samaa paikoin Afrikassa nyt.
Afrikan joillakin alueilla eletään nyt aikaa kuin ennen meillä Suomessa kun ei kaikilla suomalaisillakaan ollut edes lukutaitoa.
+Lisää kommentti
Ongelma on siinä mielessä paradoksaalinen että mitä enemmän autat niin sitä suuremmaksi ongelma tulee!
Eli, ruokkimalla ja pitämällä mahdollisimman monet "keinotekoisesti" hengissä niin sitä suuremmat ovat seuraavat sukupolvet ja samat ongelmat!
2 VASTAUSTA:
Niinkö? Sillä laillako meillä tässä Suomi-nimisessä sivistysvaltiossakin on käynyt? Olen luullut ja kuullut, että lapsia ei enää synny tarpeeksi, kun tyypit ovat niiin sivistyneitä ja tietoisia, että käyttävät aikansa ja elämänsä mieluummin vaikkapa matkusteluun kuin pilttien pyllyjen pyyhintään. - Nm. Ei vain rahaa, vaan tietoa ja taitoa
Haluat siis tappaa nälkään ihmisiä, jotka eivät ole tähän maailmaan pyytäneet tulla ?
Tärkeintä että itsellä on hyvin ?
+Lisää kommentti
Apu aiheuttaa nälkää!!!! Ja lisää maahanmuuttajia Suomeen!
1 VASTAUS:
Ikävää että se on sekottanut pääsi. Hae apua itsellesi.
+Lisää kommentti
Henkisesti köyhien ainoa elämänsisältö on maahanmuuttajan vihaaminen.
1 VASTAUS:
Onpa mukavaa, että joku muukin edes yrittää pistää hanttiin mamufobialle. - Nm. Millaisessa todellisuudessa ne elävät?
+Lisää kommentti
Suomessa tuli helvetin huuto kun tuli lisää kansaa. Mikä kansaa vaivaa huuto ja ulina kun kun ihmisiä tulee, kansan täytyy olla hyvin sairas--koko kansa on hoitoa vailla.

Nyt todessa suomi on ihmisiä vailla, kansa kuolee ja ei tule uusia samalla lailla. Valtio johtajat kuitenkin pettää kansaa valtion tulot nousevat hyvin suurella tavalla jota ei ole ollut vuosiin.

Mitä tekevät apinat---kommunistit sienuuvaat kätensä.
Ilmoita
Ei tarvitse tykätä Afrikasta tulevia välttämättä, sillä on parempi pysyä omalla seudullaan. Minä en aio koskaan matkustaa sille mantereelle.
Ilmoita
Kaksipiippuinen juttu. Kun halutaan marmattaa mamuista ja heihin upotetuista miljaardeista, niin muistutetaan, että pitäisi auttaa heitä jo kotimaassaan, etteivät tuntisi pakkoa paeta köyhyyttä ja kurjuutta tänne. Mutta kun sitten pitäisi sinne rahaa laittaa, niin muistetaan omat köyhät ja asunnottomat, miksei niille . . .
23 VASTAUSTA:
Se ei mitään marmatusta ole, vaan tervettä pelkoa , aiheelliseksi osoittautunutta esim. lapsiraiskausten takia. Heikko työllistyminen on toinen syy, ettei pidä miljardeja upottaa edes työvoiman toivossa. Kehitysmaihin lähetetyt rahat uppoaa yhä suurelta osin korruptioon. Heidän on opeteltava itse auttamaan itseään, liikakansoitus kuriin vaikka ruoka-apua kohdentamalla vain tilapäiseksi. Pääsy tänne on estettävä, koska palauttaminen äärimmäisen vaikeaa. Matubisnesten voitot kuriin, vain välttämätön katto pään päälle ja vaatimaton ruoka kun odottelee turvapaikkapäätöstä. Suomi ei ole vastuussa muista maista.

Miksei maailman johtajat ole huolestuneet siitä, miten voisi antaa apua siihen ylettömään Afrikan ja Aasian ylikansoittumiseen. Luulisi olevan helppo homma antaa ehkäisyapua siihen kansakunnan lisääntymiseen, jota p.o. maissa tapahtuu.

Asiallista valistusta ja apua antaen saataisiin ylikansoittuneisuus ja sen mukana tuleva tuska pienememään. Turha rahan jakaminen joka päättyy useimmiten vain diktaattorien omaan pussiin ja oman kansansa laiminlyöntiin, johtaa vain pahempaan kurjuuteen. Sikiämisen nuo avuttomat kansalaiset osaavat, taitaa olla ainut ilo noille miespuolisille, mutta naisille useimmiten kärsimys.
Kyllä sinne jaetaan ehkäisyvalistusta, tietämystä sillä varmasti on muttei jostain syystä tehoa, olisiko välipitämättömyys.
Nykyään yritetään saada työllistämiseen ja sen kehittämiseen apua, ruuan jakaminen paikallaan katastrofin sattuessa.
Vie kymmeniä vuosia ennenkuin tulosta näkyy

Tytöt naitetaan jo lapsina , alkavat tehdä teininä omia lapsia. Ehkäisystä ei mitään tietoa ja kaikesta päättää ne miehet. Jopa pakolaisleireillä tehdään lapsi/vuosi , niille toimitetaan ruoka, vesi , lääkkeet ja on jopa koulut. Liian helpoksi on elämä tehty, itse ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin lisääntyä . Se on varmaan ajanviete toimettomuudessa.

...kirjoittaa ihminen, joka elää umpiossa eikä Afrikan olojen todellisista syistä tiedä.
Kumma kun näitä kaikentietäviä ihmisiä ei ole Unicef ole pyytänyt neuvonantajiksi.
Minkälainen ihminen kahdehtii jopa pakolaisleirillä olevien ihmisten "helppoa" elämää ?

Jos pakolaisileiri-elämä on niin helppoa, ettei tarvitse kuin lisääntyä,
niin mikset vaihda osaa jonkun pakolaisen kanssa ?
Pääsisit "kissanpäiville", elämään "liian helppoa" elämää.
Samaa mieltä, keittiöpöydässä ruoka suussa on helppo puhua mitä mieleen juolahtaa, se joka yrittää valistaa olisi mentävä elämään heidän keskelle ja sittenkään ei pysty valistamaan.
Luulen että olosuhteet itse vaikuttavat miten kehitys tulee menemään, eikä sielläkään päättäjät voi paljon asialle.

Ei meillä eikä länsimaissa yleensä voida vaikuttaa väestön kasvuun joka laskee koko ajan, meilläkin vuosi vuodelta syntyvyys laskee, se myös laskee kansantaloutta niinkuin väestön kasvu jossain afrikassa.
Anonyymi kirjoitti:
Miksei maailman johtajat ole huolestuneet siitä, miten voisi antaa apua siihen ylettömään Afrikan ja Aasian ylikansoittumiseen. Luulisi olevan helppo homma antaa ehkäisyapua siihen kansakunnan lisääntymiseen, jota p.o. maissa tapahtuu.

Asiallista valistusta ja apua antaen saataisiin ylikansoittuneisuus ja sen mukana tuleva tuska pienememään. Turha rahan jakaminen joka päättyy useimmiten vain diktaattorien omaan pussiin ja oman kansansa laiminlyöntiin, johtaa vain pahempaan kurjuuteen. Sikiämisen nuo avuttomat kansalaiset osaavat, taitaa olla ainut ilo noille miespuolisille, mutta naisille useimmiten kärsimys.
Tartu ensin vanhoilliseen katoliseen kirkkoon ja sen olemattomaan perhesuunnitteluun!
Katolisissa maissa lapsia syntyy kurjiin oloihin jumalan tahdosta.
Tartu ahneisiin länsimaihin, jotka ryöväävät Afrikan luonnonvarat.

Kun maissa ei ole eläkejärjestelmää, niin lapsia on pakko saada turvaamaan vanhuuden päivät. Lapsikuolleisuus vie osan lapsista, joten varmuuden vuoksi heitä on oltava paljon, ja sehän on tietysti kirkonkin tahto. Kaikkinainen ehkäisy, aborteista puhumattakaan, on jumalan tahdon vastaista. Ei ilmeisesti ole jumalan tahdon vastaista, että lapset joutuvat tillitehtaalle töihin 6-vuotiaina, näkevät ikuisesti nälkää, paimentavat aavikoilla vuohia, ja tyttäret naitetaan teini-ikäisinä lapsia laittamaan. Ei se haittaa maiden päättäjiäkään.

Afrikka on luonnonrikkauksia täynnä. Miten on mahdollista, että kansat yhä elävät köyhyydessä ja maiden päättäjät sallivat rikkauksien valuvan monikansallisten firmojen käyttöön. Kuinka kylmä maailma on, kun ei tartu tähän epäkohtaan tositoimin, vaan näpertelee sitten kehitysmaa-avustuksilla, rauhanponnistuksilla ja rokotuskampanjoilla.

No muut maat joutuisivat kiristämään vyötä, jos lähes ilmaiset raaka-aineet menetettäisiin.
Siihen on totuttu kolonialismin aikoina. Voitiin antaa kansoille itsenäisyys, mutta luonnonvarat jäivät siirtomaaherroille.
Motkottaa Makriina
Meillä se väestön kasvun laskeminen johtuu pääasiassa siitä, että nykyiset hedelmällisyysiässä olevat nuoret ovat niin valistuneita, etteivät tähän epävarmaan maailmaan halua tehdä lapsia. Toinen varteenotettava syy on ,että nykynuoriso haluaa elää ja matkustaa maailmalla ilman perherasitusta, siis monen meidän vanhempien mielestä itsekkäistä syystä.

Toista on siellä Afrikan pimeässä ajattelussa, islamin varjossa. Naisten sukuelimet silvotaan, ettei nainen pääse nauttimaan "rakkauden iloista", vaan on pakotettu jo teini-ikäisenä naiduksi suvun valitsemalle miehelle, tai joutuu isis-joukkojen raiskaamaksi. Ei ole helppoa naisen osa maassa, jossa miehellä on kaikki valta vaan ei vastuuta. Miehelle on kunnia-asia omistaa vaikka 4 vaimoa, jotka raatavat vaikkapa raskaissa peltotöissä ilman mitään kunnioitusta ja arvontunnetta miespuolisten määrätessä kaikesta. Nainen on siellä pelkkä synnyttäjä ja miehensä orja. Valistus ja ehkäisy on tarpeen.
Anonyymi kirjoitti:
Tartu ensin vanhoilliseen katoliseen kirkkoon ja sen olemattomaan perhesuunnitteluun!
Katolisissa maissa lapsia syntyy kurjiin oloihin jumalan tahdosta.
Tartu ahneisiin länsimaihin, jotka ryöväävät Afrikan luonnonvarat.

Kun maissa ei ole eläkejärjestelmää, niin lapsia on pakko saada turvaamaan vanhuuden päivät. Lapsikuolleisuus vie osan lapsista, joten varmuuden vuoksi heitä on oltava paljon, ja sehän on tietysti kirkonkin tahto. Kaikkinainen ehkäisy, aborteista puhumattakaan, on jumalan tahdon vastaista. Ei ilmeisesti ole jumalan tahdon vastaista, että lapset joutuvat tillitehtaalle töihin 6-vuotiaina, näkevät ikuisesti nälkää, paimentavat aavikoilla vuohia, ja tyttäret naitetaan teini-ikäisinä lapsia laittamaan. Ei se haittaa maiden päättäjiäkään.

Afrikka on luonnonrikkauksia täynnä. Miten on mahdollista, että kansat yhä elävät köyhyydessä ja maiden päättäjät sallivat rikkauksien valuvan monikansallisten firmojen käyttöön. Kuinka kylmä maailma on, kun ei tartu tähän epäkohtaan tositoimin, vaan näpertelee sitten kehitysmaa-avustuksilla, rauhanponnistuksilla ja rokotuskampanjoilla.

No muut maat joutuisivat kiristämään vyötä, jos lähes ilmaiset raaka-aineet menetettäisiin.
Siihen on totuttu kolonialismin aikoina. Voitiin antaa kansoille itsenäisyys, mutta luonnonvarat jäivät siirtomaaherroille.
Motkottaa Makriina
Makriinan on kyllänyt syytä päivittää tietonsa katolisten maiden syntyvyyden osalta. Pienimmät Euroopan luvut ovat nimittäin Espanjassa, Italiassa ja Portugalissa. Eikä niissä maissa kurjuuteen synnytä ja eikös ne ole katolisia maita .

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/eun-korkein-syntyvyys-on-ranskassa-ja-ruotsissa-suomessa-ollaan-jaaty-jo-alle-unionin-keskiarvon/093abda3-bc22-3fe9-b517-a35802b568bb

Mitähän se kertoo Afrikan väestä, kun eivät tartu toimeen ja käytä luonnon rikkauksiaan, vaan mieluummin rynnivät kauas kylmään karuun pohjolaan sossuturvaan. Kyllä sinne on kaivojakin heille valmiiksi rakennettu, mutta kun niitäkin pitäisi osata hoitaa eikä pilata.
" Heidän on opeteltava itse auttamaan itseään, ... " " Suomi ei ole vastuussa muista maista. "

Voisiko tämä järjen jättiläinen olla vaikkapa vain viikon, pari syömättä tai erittäin huonolla ravinnolla ja miettiä sitten, mitä jaksaa, mitä ei. Toisaalta; aivoituksensa on sitä lajia, että hän ei liene saanut kunnollista ravintoa koskaan.

Suomi on vastuussa maailmasta tasan yhtä paljon kuin kaikkien muidenkin valtioitten pitää olla. Sitäpaitsi; tämän maan sotien jälkeen myös meitä autettiin muista maista. Elämä on vastavuorottelua. - Nm. Mitä muuta siltä on jäänyt väliin ?

Uskonto kuin uskonto. Jos vallalla on islam, ei naisten asema todellakaan ole sen kummempi, lapsien osa yhtä kurja.
Syntyvyyttä ei rajoiteta islamistissakaan maissa Mutta syntyvyys on ruvennut alenemaan kautta maailman, Ehkä pahin on jo ohitettu.
Periaate kuitenkin on, että Afrikan maiden vallanpitäjät eivät ajattele kansaansa, koska ovat tottuneet saamaan avustuksia rikkailta länsimailta. Valtiaat myyvät maansa luonnonvarat puoli-ilmaisiksi maan rajojen ulkopuolelle ja kansa saa tulla toimeen miten kuten.
Vallassa olijoiden elämä on rikkaampaa kuin varakkaiden länsimaiden päättäjien. He voivat hyödyntää niin myyntitulot kuin avustuksetkin. Ja miksi eivät niin tekisi! Jokaiselle ilmainen raha kelpaa.
Motkottaa Makriina edelleen.

"Mutta syntyvyys on ruvennut alenemaan kautta maailman, Ehkä pahin on jo ohitettu."

Enpä ole kuullutkaan, että kautta maailman.

Näillä luvuilla mennään tällä hetkellä
https://www.youtube.com/watch?v=6-3X5hIFXYU
Anonyymi kirjoitti:
Uskonto kuin uskonto. Jos vallalla on islam, ei naisten asema todellakaan ole sen kummempi, lapsien osa yhtä kurja.
Syntyvyyttä ei rajoiteta islamistissakaan maissa Mutta syntyvyys on ruvennut alenemaan kautta maailman, Ehkä pahin on jo ohitettu.
Periaate kuitenkin on, että Afrikan maiden vallanpitäjät eivät ajattele kansaansa, koska ovat tottuneet saamaan avustuksia rikkailta länsimailta. Valtiaat myyvät maansa luonnonvarat puoli-ilmaisiksi maan rajojen ulkopuolelle ja kansa saa tulla toimeen miten kuten.
Vallassa olijoiden elämä on rikkaampaa kuin varakkaiden länsimaiden päättäjien. He voivat hyödyntää niin myyntitulot kuin avustuksetkin. Ja miksi eivät niin tekisi! Jokaiselle ilmainen raha kelpaa.
Motkottaa Makriina edelleen.
Voikohan sanoa "kautta maailman" syntyvyyden laskeneen ?
Kun Kiinassa on kohta 1,5 miljardia ihmistä, joista ehkä kolmasosa potentiaalisia synnyttäjiä ja yhden lapsen politiikkaa ei enää ole, useissa kiinalaisissa perheissä on jo kaksi lasta ja se on kokonaismäärältään paljon, jos viisikin sataa miljoonaa perhettä hankkii toisen lapsen.
Anonyymi kirjoitti:
Uskonto kuin uskonto. Jos vallalla on islam, ei naisten asema todellakaan ole sen kummempi, lapsien osa yhtä kurja.
Syntyvyyttä ei rajoiteta islamistissakaan maissa Mutta syntyvyys on ruvennut alenemaan kautta maailman, Ehkä pahin on jo ohitettu.
Periaate kuitenkin on, että Afrikan maiden vallanpitäjät eivät ajattele kansaansa, koska ovat tottuneet saamaan avustuksia rikkailta länsimailta. Valtiaat myyvät maansa luonnonvarat puoli-ilmaisiksi maan rajojen ulkopuolelle ja kansa saa tulla toimeen miten kuten.
Vallassa olijoiden elämä on rikkaampaa kuin varakkaiden länsimaiden päättäjien. He voivat hyödyntää niin myyntitulot kuin avustuksetkin. Ja miksi eivät niin tekisi! Jokaiselle ilmainen raha kelpaa.
Motkottaa Makriina edelleen.
Jollakin kansainvälisellä akkolailla olisi saatava demokratia Afrikan valtioihin, mutta sellaista ei ole eikä tule.
Tällä pelillä että diktaattorit elevät miljardienkin kehitysapurahoilla parannusta ei tapahdu ikinä.

Afrikan diktaattorit ovat myös myyneet/vuokranneet valtioittensa varantoja kiinalaisille,
peltoja viljelymaiksi ja kaivoksia. Diktaattori ottaa rahan.
Kiina tuottaa työtekijöitä Kiinasta sekä viljelmille että kaivoksiin
eli Kiina vie lisäksi työpaikkojakin afrikkalaisilta ja elinkeinon ja elannon afrikkalaiselta, joka jotain yritti viljellä.

Samaa Kiina tekee etelä-Amerikassa jo monessa maassa.
Ostaa kaivoksen. Heittää paikalliset työntekijät pellolle ja tuottaa Kiinasta työntekijät.
Kaivoksen tuotanto menee Kiinaan ja työntekijöitten rahat.

Maalle, jonka luonnonvaroja Kiina käyttää ei jää mitään. Se köyhtyy.

Se on Kiinan panda-politiikkaa. Kun joku maa saa "ystävällisyydenosoituksena" Kiinalta pandat vuokralle, se tarkoittaa että sen maan riisto alkaa.

Suomikin maksaa jo pelkistä Ährärin pandoista noin 12 miljoonaa Kiinalle.
Pandojen ruoka eli bambut maksavat muistaakseni 800000 vuodessa Ähtärin kunnalle.
Saa paljon matkailijoita käydä pandoja katsomassa, että kuluja katetaan.

Demokratia Afrikassa alkaisi vapaista rehellisistä vaaleista.
Ei näy toivoa siitä.
Anonyymi kirjoitti:
" Heidän on opeteltava itse auttamaan itseään, ... " " Suomi ei ole vastuussa muista maista. "

Voisiko tämä järjen jättiläinen olla vaikkapa vain viikon, pari syömättä tai erittäin huonolla ravinnolla ja miettiä sitten, mitä jaksaa, mitä ei. Toisaalta; aivoituksensa on sitä lajia, että hän ei liene saanut kunnollista ravintoa koskaan.

Suomi on vastuussa maailmasta tasan yhtä paljon kuin kaikkien muidenkin valtioitten pitää olla. Sitäpaitsi; tämän maan sotien jälkeen myös meitä autettiin muista maista. Elämä on vastavuorottelua. - Nm. Mitä muuta siltä on jäänyt väliin ?
"Sitäpaitsi; tämän maan sotien jälkeen myös meitä autettiin muista maista."

Kerro mistä maista saatiin apua ja minkälaista.
Kyllä saat selvittää ihan itse ja se on aivan aiheellistakin, jos sulla ei ole mitään tietoa ko. historian aiheesta. - Nm. Mitä teit kouluaikoina?
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä saat selvittää ihan itse ja se on aivan aiheellistakin, jos sulla ei ole mitään tietoa ko. historian aiheesta. - Nm. Mitä teit kouluaikoina?
Yritän selvittää ihan itse. Googletan monilla eri tavoilla, mutta löydän vain kehitysapuja, joita Suomesta on annettu muihin maihin. Marshall-apua Suomi ei ryssän pelossa uskaltanut ottaa vastaan sotien jälkeen.
Ymmärrän, että on tiedossa muutamia laivalasteja viljaa ja ihana kahvilasti, joka herätti koko Suomen onnellisen tulevaisuuden toivoon, mutta aika vaatimatonta avustusta se kuitenkin on ollut. Kahvilastikin oli ihan kauppatavaraa.
Kehitysapu on aika vieras sana Suomen historiassa. Joten, kysyn kun tiedät, mistä otan asiasta selon?
Koulussa en ole voinut siitä tietoa saada, koska kävin kouluni 40-luvun aikana.
No woihan paksa! Olen aina kuvitellut Suomen suorittaneen sotakorvauksensa sen takia, että se on maksanut takaisin ne avut, jotka on saanut. Googelsin, enkä ymmärrä miksi hävinneen piti maksaa voittajalle. Varsinkin, kun eihän Suomi hävinnyt. Kai, vai? Nyt joku viisas voisi selittää tuhmalle ...

Meitsin opinahjoissa siis selitettiin 60 - 70 -luvuilla, että korvaukset maksettiin, mutta ei sitä, mitä se tarkoittaa. Silloin taisi tosin jäädä selittämättä paljon muuakin. - Nm. Höynäytetty

Heh-heh. Jännä näkemys.
Sotakorvaukset oli korvaus kuluista, joita voittajalle aiheutui yrittäessään valloittaa Suomen + Suomen aiheuttamista vahingoista heidän alueellaan + "hyvän miehen lisää" neukuille.

Apuja ei näistä maista saatu ( britit + neukut ) ja olet oikeassa; ei Suomi ole koskaan saanut kehitysapua ( mm. jälleenrakennukseen vastikkeetonta rahaa Marshall-apuna ).
Sodan jälkeen saatiin vastikkeellista lainarahaa ja jotain näpertelyä jollain laivoilla.

---
En ole se "viisas", mutta voi sanoa Suomen hävinneen, mutta ainoana sotaakäyvänä maana ei miehitetty eikä kohdeltu erittäin raa''asti kuten Saksaa valtavilla mattopommituksilla ja väestön tuhoamisella sodan lopussa. Johtui paljon siitä ettei Suomi toteuttanut juuri mitään neukkuvastaisia toimia mitä Saksa sodan aikana vaati, mutta sai Saksalta ( kun ei muualta saatu juuri mitään ) valtavan aseavun, 200.000 saksalaista turvaamaan Pohjois-Suomea ( ja Ruotsia ) ja viljaa nälänhätään.

"Silloin taisi tosin jäädä selittämättä paljon muuakin"
Tai sepitettiin mm., että Natsi-Saksa oli kapitalistivaltio.

Tämän päivän suomalaiset valittavat työttömyyttään ja rahattomuuttaan tietämättä ollenkaan millaista heidän isovanhemmillaan ja esivanhemmillaan oli 40-50-luvuilla.
Suomi ei päässyt köyhyyttään pakoon, kun joutui lahjoittamaan työnsä tuloksen Neuvostoliittoon. Muistan itse lapsena radan varrella asuneena ne pitkät sotakorvausjunat, jotka kulkivat kohti itärajaa.
Sodan runtelemassa maassa ei ollut mitään jäljellä, 400 000 karjalaista asutettavanaan, mutta oli pakko tarttua toimeen ja kehittää metalliteollisuus ja muut tuotantolaitokset. Ei ollut ihan pelkästään paha asia tämä pakollisuus, sillä Suomi työllistyi ja lähti nousuun, ja tällä hetkellä on yksi hyvinvointivaltioista, kuten tiedät itsekin.

Suomi maksoi USA:lle velkansa, joka oli muodostunut ensimmäisen maailmansodan aikoina, ennen 30-lukua. USA ei ole lakannut ihmettelemästä asiaa, sillä Suomi oli ainoa maa, joka velan maksoi.
Sitten uusien sotien jälkeen maksoi sotakorvaukset NL:oon. Lieneekö silloinkin ainoa maa, joka siihen pystyi.
Niin että se siitä kehitysavusta.
Mun kaaliin ei nyt mee, miksi häviäjän pitää maksaa voittajalle. Eikö sen pitäisi olla toisin päin? - Nm. Tosi pöljää
Anonyymi kirjoitti:
Mun kaaliin ei nyt mee, miksi häviäjän pitää maksaa voittajalle. Eikö sen pitäisi olla toisin päin? - Nm. Tosi pöljää
Oikeusjutuissakin hävinnyt joutuu kulujen maksumieheksi.
Häviäjä maksaa aina.
Ehkä en nyt kuitenkaan rinnastaisi sotia ja niitten jälkeisiä yksityisten ihmisten oikeustoimiin. - Nm. Eri asiat
+Lisää kommentti
Muistatteko, mitä professori Tatu Vanhanen sanoi afrikkalaisten älykkyydestä eurooppalaisiin nähden. Se on alempi niillä, ja siitä voi tehdä päätelmiä moneen, vai onko se liian hys, hys.
2 VASTAUSTA:
Tuollaisista mielipiteistä joutuu näinä päivinä käpälälautaan. Siitä on viime päivinä puhuttu paljon mediassa ja kirjoittaja on kaikkien potkittavana.
Makriina2 kirjoitti:
Tuollaisista mielipiteistä joutuu näinä päivinä käpälälautaan. Siitä on viime päivinä puhuttu paljon mediassa ja kirjoittaja on kaikkien potkittavana.
Tatu Vanhasella on kautta aikain ollut omituisia poikkeavia mielipiteitä.
+Lisää kommentti
Luin Matti Kääriäisen kirjan kehitysavusta. Se vahvisti käsitystäni kuinka pielessä asiat ovat kehitysapurahojen käytön suhteen.
Mielenkiintoinen kirja, jota voi suositella kelle vaan yhteiskuntatietoiselle ja maailmasta kiinnostuneelle ihmiselle.

Kehitysapurahat nykytyylillä jaettuna on ehkä enemmän haitaksi kuin hyödyksi.
Ilmoita
Avustan pienellä rippusella Suomen Lähetysseuran kautta kuukausittain. Niin pieni ei paljon auta, mutta rikkana rokassa. Ehkä tuokin menee varmimmin perille kun toimijat ovat täältä paikoilla minne apu viedään.
1
Ilmoita
Ennen muinoin kantoivat kirkossa kolehtia Ambomaalle, joskus lapsena laitoin kolikon haaviin. Naiset kutoivat sukkia, joita myyjäisissä möivät lähetysseuran lukuun lähetettäväksi pakanoille tai minne lie männeet.
1 VASTAUS:
Mahtoi musta ihminen Arfikan savimajassa ihmetellä mitä villasukilla tekisi.
+Lisää kommentti
Apu aiheuttaa nälkää!!!! Ja lisää maahanmuuttajia Suomeen!

Ei kannettu vesi kaivossa pysy.

Se estää heidän omat ideansa työn tekemiseen ja omatoimisuuden.
10 VASTAUSTA:
Suomi sai apua Amerikasta sodan jälkeen ja EU:sta Suomi saa ruoka-apurahaa joka vuosi.
Anonyymi kirjoitti:
Suomi sai apua Amerikasta sodan jälkeen ja EU:sta Suomi saa ruoka-apurahaa joka vuosi.
Ja Ruotsi otti sotalapsia hoitoon.
älä valehtele
ilmaiseksi työmieheksi oli Heikki Hietamieskin joutunut.
Anonyymi kirjoitti:
Ja Ruotsi otti sotalapsia hoitoon.
Ihan turhaa oli lähettää lapsia vieraaseen maahan . Suomessa pommitettiin vain muutamaa isompaa kaupunkia. Ruotsi olisi voinut lähettää ruokaa ja vaatetta, jos niistä oli puutetta. Minäkin ottaisin pieniä pakolaislapsia kotiini turvaan, aikamiesten pitää taistella maansa puolesta eikä rynniä ensimmäisenä pakoon. Nyt on isis kukistettu, mikseivät mene takaisin jälleenrakentamaan maataan ?

Mun vanhemmat laittoivat vanhempia sisaruksia turvaan monestakin, ensittäin isä oli rintamalla ja ruokapuoli oli heikko ja vielä pommitukset meidän kaupunkiin.

Isis kukistettu ja jälleenrakentaminen kuinka se onnistuu jos ei rahaa, venäjä pyytää länsimaita kustantamaan satoja miljardeja, ei onnistu kun ei ole vielä mistään sovittu, tiedä milloin sovitaan.

Ihmeellisiä harhakuvia palstalaisilla ymmärtämättä todellisuutta,
Pertikki kirjoitti:

Ne miljardit jotka nyt käytetääm täällä matujen hyysäykseen, voisi lähettää niiden ukkojen mukana Irakiin ja Afganistaniin.
Anonyymi kirjoitti:
Ne miljardit jotka nyt käytetääm täällä matujen hyysäykseen, voisi lähettää niiden ukkojen mukana Irakiin ja Afganistaniin.
Minä tarkoitin kansainvälisesti katsottuna mikä tilanne lähi-idässä.

Mistään hyysäämisestä ei kyse, suomi hoitaa pakolais kysymystä niinkuin tähänkin asti, jos olet erimieltä ota yhteys viranomaisiin.
Anonyymi kirjoitti:
Ihan turhaa oli lähettää lapsia vieraaseen maahan . Suomessa pommitettiin vain muutamaa isompaa kaupunkia. Ruotsi olisi voinut lähettää ruokaa ja vaatetta, jos niistä oli puutetta. Minäkin ottaisin pieniä pakolaislapsia kotiini turvaan, aikamiesten pitää taistella maansa puolesta eikä rynniä ensimmäisenä pakoon. Nyt on isis kukistettu, mikseivät mene takaisin jälleenrakentamaan maataan ?
Millä aikamies taistelee maansa puolesta jos vain vastustajalla eli esim Syyrian diktaattorin armeijalla on aseet ? Aseettomien on paettava henkensä kaupalla.
3,5 miljoonaa on omassa maassaan paossa ettei aseettomana tule tapetuksi.
Hyvin vähän on kansalla aseita. Kansahan nousi vain mieltä osoittamaan tyranniaa vastaan,
ei odottanut että heidät ammutaan.

Tv-dokkarissa Syyrian kapinallisten johtaja moitti ankarasti Ouppamaa, kun ei ollut toimittanut heille riittävästi aseita.
Herää kysymys mikä taho masinoi kapinan....
Anonyymi kirjoitti:
Ihan turhaa oli lähettää lapsia vieraaseen maahan . Suomessa pommitettiin vain muutamaa isompaa kaupunkia. Ruotsi olisi voinut lähettää ruokaa ja vaatetta, jos niistä oli puutetta. Minäkin ottaisin pieniä pakolaislapsia kotiini turvaan, aikamiesten pitää taistella maansa puolesta eikä rynniä ensimmäisenä pakoon. Nyt on isis kukistettu, mikseivät mene takaisin jälleenrakentamaan maataan ?
Jos isis olisi kuksitettu, entä sitten. Muut terroristijärjestöt jatkavat iskujen tekemsitä ja aina nousee uusi Isis, valitettavasti. Allahin tahtoa on noudatettava, tapettava vääräuskoiset maan päältä.
+Lisää kommentti
Apu aiheuttaa nälkää!!!! Ja lisää maahanmuuttajia Suomeen!

Ei kannettu vesi kaivossa pysy.

Se estää heidän omat ideansa työn tekemiseen ja omatoimisuuden.
Kommentoi
4 VASTAUSTA:
Mitä ideaa tai innovaatiota voi saada Afrikan köyhyydessä, suurinpiirtein savimajassa
tai keskellä Syyrian sotaa, kun kaikki on raunioina ?

Sun pään aukominen ja saman toistaminen alkaa kertoa että sulla ei ole "kaikki kotona".
Tuo viestisi todistaa jotain
omasta itsestäsi.
Anonyymi kirjoitti:
Tuo viestisi todistaa jotain
omasta itsestäsi.
Niin todistaa. Osaan ajatella.
Hyyyvin lyhyesti. - Nm. Ei riitä
+Lisää kommentti
EU:n kautta on jotain alkanut tapahtumaan, joitakin luotettavia järjestöjä on, se on selvä ettei summamutikassa pidä lähettää, eiköhän niistä ole oppirahat maksettu.

Afrikkaan on pakko satsata oikein kunnolla jos halutaan ettei ihmismassa lähde liikkelle.
9 VASTAUSTA:
Afrikan ongelma on mammuttimainen. Afrikan Unioni yrittää jotakin, mutta itse unionikin on vielä kehitysvaiheessa.
Yllätyin, kun tsekkasin Afrikan väkiluvun.
Se on "vain" lähes sama kuin Intiassa tai Kiinassa, luulin että tuplasti enemmän.
Yksi ongelmista voi olla se, että väkiluku jakaantuu 55:een valtioon,
joita on vaikea saada kehittämään asioitaan eteenpäin edes Afrikan Unionin tukemana.
Niin kauan kuin suuressa osassa valtioita on diktaattorit ja sotia,
ei kehitystä voi tapahtua.
Kyllä afrikassa on tapahtunut vaurastumista vaikka hitaasti ja epätasaisesti kuten nikeriassa,
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä afrikassa on tapahtunut vaurastumista vaikka hitaasti ja epätasaisesti kuten nikeriassa,
Nigeriassa on melkein huonoiten. Kansainvälinen öljy-yhtiö vie sieltä öljyt ja on tuhonnut maaperää laajoilta alueilta, ehkä neljänneksen koko maasta. Öljyn valtaviin tuottoihin nähden pari vain prosenttia jää Nigeriaan. Kansa tekee orjapalkalla öljy-yhtiölle töitä.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä afrikassa on tapahtunut vaurastumista vaikka hitaasti ja epätasaisesti kuten nikeriassa,
Vuonna 2009 islamilainen Boko Haram aloitti väkivaltaiset iskut Nigeriassa tarkoituksena
pakottaa sharia-laki Nigeriaan. Boko Haran on terrorisoinut Nigeriaa, tappanut ja siepannut ihmisiä. Nigeriassa on kaikinpuolin surkeaa, ihmisiä on lähtenyt pakoon maasta.
Islamistit terrorisoivat myös Afrikkaa, ei vaan EU:ta.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä afrikassa on tapahtunut vaurastumista vaikka hitaasti ja epätasaisesti kuten nikeriassa,
Aafrikassa ei rikastu kuin diktaattorit joka nyysii kehitysapurahatkin.
Idi Aminejahan ne on melekein järjestään. Tappaa kansojaan ja vie rahat.
Niin se on ja Suomessa ihmetellään miksi ne ei kehity.
Valtiolla pitää olla hallintorakenteet, rahaa ja johtaja.
Mutta kun johtaja pitää rahat niin kansa jää viidakkotasolle
tai autiomaan paimentolaiskansaksi.

Tuo rahojen katoaminen on mahdollista vain, kun valvonta on olematonta.
Anonyymi kirjoitti:
Tuo rahojen katoaminen on mahdollista vain, kun valvonta on olematonta.
Ei ne rahat mihinkään katoa.
Ne on tiukasti diktaattoreilla kansan ulottumattomissa.
Diktaattorit Afrikassa ovat yksinvaltiaita.
Ei niitä kukaan valvo.
Ne on itse korkein ja ainoa valvova viranomainen
jota armeija tottelee.
Jos kansa pullikoi, armeija hoitaa asian.
Nappi otsaan kapinoitsijoille.

Aivan. Esim. 2007 Kenian epärehellisten vaalien jälkeen kansa nousi kapinaan.
Valtaan noussut diktaattori antoi poliisille ja armeijalle luvan ampua kansaa.
+Lisää kommentti
Kuukaan maa ei tarvitse apua. On vuosi 2019.
0 VASTAUS:
+Lisää kommentti
Paljonkohan löytyy meidän rakkaalta (työväenpuolueelta ) veronmaksajilta huijatttua)OMAISUUTTA tarkoitan KOKOOMUSTA
2 VASTAUSTA:
Ne rahat on menneet yritystukina firmoille.
Osa palautuu puolueelle vaalirahoituksiin.
Ekoihin pressanvaaleihin sai puolue Niinistön Työväen presidentti- kampanjaa varten yrityksiltä yli 3 milliä.
Kansanedustajavaaleihin tietysti firmat myös sponssirahaa jakavat.
Se on oikeistolaistyyppistä "kierrätystä".
Kehitysapu keskustelua ??????
+Lisää kommentti
Afrikka elää kehityksessä 1800-luvun loppua.
3 VASTAUSTA:
Jos sinä et tiedä tai käsitä miksi, niin elät itse samaa aikaa. - Nm. Revi siitä
Anonyymi kirjoitti:
Jos sinä et tiedä tai käsitä miksi, niin elät itse samaa aikaa. - Nm. Revi siitä
Revi reppus pölhö !
Ja sitten vielä osoitatkin sen noin hyvin. - Nm. Hah-hah-haaa
+Lisää kommentti
Kenia on eräässä mielessä esimerkkimerkkimaa Afrikassa. Keniasta tulee mieleen ehkä vain villieläin-safarit, joilla turistit kävivät ja käyvät edelleenkin Keniassa.

Kenialaisen keskivertopalkka on noin 60 euroa/kk.

Keniassa on parlamentti. Sen jäsenten palkka on noin 7700 euroa/kk.
130-kertainen tavallisen ihmisen palkkaan verrattuna.

Kuukausipalkka tuplaantuu kun mukaan lasketaan istuntopalkkiot, edustuskorvaukset ym.
Ne mukaanlaskettuna palkka on noin 15000 euroa. Eli 260-kertainen tavallisen ihmisen palkkaan verrattuna.
Lisäksi jokaiselle kansanedustajalle kopsahtaa 50000 euroa joka kolmas vuosi uuden autoon ostoon.

Kansalle ei kopsahda juuri mitään.

Suomen kehitysapu Kenialle on ollut 16 miljoonaa euroa vuodessa.
Kenia saa kehitysapua monesta maasta.

Herättääkö ajatuksia ?
2 VASTAUSTA:
Yeap, miten on mahdollista että tämä maailma ei kehity kaikille oikeudenmukaiseksi ja tasapuoliseksi nopeammin. Eihän kansoille jää mitään, jos seniilit sedät vievät kaiken. Millä ne itsään täynnä olevat epäihmiset voisi poistaa kaikilta kartoilta? - Nm. Tosi mälsää
Jättääpä nyt apujen maksut , turha on niitä paappoja "rikastaa"!
Vaihdetaan osoitetta vaikka Suomen köyhyysrajan alapuolella olevat! He todella tavitsisivat
jonkin satasen lisää, kun ei taida seAntin satanenkaan tulla, jonka vaalihumussa lupasi!
+Lisää kommentti
Afrikassa taitaa johtajat olla viisaampia kuin muualla omaisuuden keräämisessä.

Kaikki auttaminen on lailla kiellettävä EU:ssä.
1 VASTAUS:
"Viisaampia"? Epäinhimilliset, ahneet, näköalattomat, kansojensa hätää ja elinoloja näkemättömät ja ymmärtämättömät seniilit sedät eivät ole viisaita millään mittarilla mitattuina. - Nm. Epäihmisiä
+Lisää kommentti
Valtiot, Kiina, Intia ja monet muut sekä suuryritykset ympäri maailmaa,
jotka riistävät Afrikan luonnonvaroja ja siten köyhdyttävät Afrikkaa
hyödyttävät Britanniaa, joka isännöi yli puolta maailman veroparatiiseista.
Afrikka hyödyntämisestä kertyvät miljardit ohjautuvat veroparatiiseihin.
6 VASTAUSTA:
Melkein kaikki Euroopan isot valtiot pitivät vuosisatoja ''siirtomainaan'' Afrikan maita,
riistäen niitä ja ne tietenkin köyhtyivät silloin.
PAITSI Suomi.
Suomella ei ole ikinä ollut siirtomaata.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Amerikkalaiset JOPA veivät mustaihoisia ihmisiä Afrikasta orjikseen.

Afrikkalainenpa ei vaan erottele meitä valkoisia, kuka sorti ja kuka ei.
Eihän meistäkään kaikki erottele heitä.
Kun yksi maahantulija on tehnyt pahaa, jotkut alkavat vihata kaikkia.
Anonyymi kirjoitti:
Afrikkalainenpa ei vaan erottele meitä valkoisia, kuka sorti ja kuka ei.
Eihän meistäkään kaikki erottele heitä.
Kun yksi maahantulija on tehnyt pahaa, jotkut alkavat vihata kaikkia.
Afrikkaan ja aasiaan (Intia) voisi,oikeastaan pitäisi istuttaa jonkun rokon tai viruksen!, ei maapallo kestä hiltitonta sikiämistä alueilla, jossa ei ole edellytyksiä!!! Ei auta yk:t eikä uneskot!, kehitysapu johtajien taskuihin, ja köyhät vyöryy ’paremman’ elämän toivossa eurooppaan myymään itseään tai rosvoamaan,raiskaamaan ja rötöstelemään!
Sikiäminen kuriin!
Terveisin Annikki mummo Oulusra

Luulen sinun olevan kristillisiä arvoja oleva ihminen, todennäköisesti et persu.
Anonyymi kirjoitti:
Luulen sinun olevan kristillisiä arvoja oleva ihminen, todennäköisesti et persu.
Lestadiolainen Oulusta- ?
Anonyymi kirjoitti:
Luulen sinun olevan kristillisiä arvoja oleva ihminen, todennäköisesti et persu.
Huono trolli, eli ns. astuit miinaan;)
+Lisää kommentti
Hitlerin linjalla tuntuu olevan Annikkimummo Oulusta!
4
Ilmoita
Ei auta yk:t eikä uneskot!, kehitysapu on mennyt aina johtajien taskuihin, ja köyhät vyöryy ’paremman’ elämän toivossa Eurooppaan myymään itseään tai rosvoamaan,raiskaamaan ja rötöstelemään!
Sikiäminen kuriin!
Terveisin Annikki mummo Oulusta
Ilmoita
Annikki Oulusta on vaarallinen yksilö jonka ei pitäisi olla vapaana on vaaraksi muille.
1
Ilmoita
Kaikki maataloustuet pitää lopettaa. ne ovat vääristäneet koko EU:ta, siellä rosvotaan rahaa , niinkuin täälläkin, sumeilematta.
Kyllä maatalouden pitää pärjätä ilman tukia.
Kun nyt on kymmeniä vuosia tukia saaneet, että kaikki on koneet ja tuotantolaitokset uusittu, niin olisiko nyt jo kylliksi!
1 VASTAUS:
Älä murehdi. Kyllä ne tuet vähenee kohta. Niitä tarvitaan yhä vähemmän.
Maatilat ovat taloudellisesti niin kovilla ja veloissa, että jopa 25% lisää lopettaa tilansa
lähivuosina, kerrottiin viime syksynä.

Viljelytiloja on jo mennyt konkurssiin huonojen satovuosien takia,
kun säät eivät ole suosineet oikeaan aikaan. Sataa tai paistaa väärään aikaan.
Sato kuivuu tai mätänee pellolle. Viime vuosina ei ole riittänyt karjallekaan tarpeeksi rehua.

Kun ei tule tuottoa pysty lyhentämään velkoja, joilla tiloja on rakennettu ja ajanmukaistettu suurtiloiksi. Pieniähän ei enää ole, koska se ei ole kannattavaa.

Kohta saamme syödä yhä enemmän ulkomailta tuotettua ruokaa.
Sitähän sinä haluat ?
+Lisää kommentti
Kansat auttavat, kirkot, FN, jne.

Suomi ja Ruotsi eivät tarvitse maataloutta, sen hoitaaa EU --USA ja muut.

Auttamisella on viljan elintarvikkeiden hinnat vain nousseet Auttamisella!
3 VASTAUSTA:
Syön mieluummin puhtaampaa suomalaista ruokaa kuin muualla Euroopassa

hiilivoimalasaasteissa kasvatettua viljaa esimerkiksi.

En myöskään luota täysin EU:sta tai muualta Suomeen tuotetun lihan puhtauteen.
Ostan vain kotimaista.
Aivan äskettäin oli juttu saastuneesta lihasta jota on vienyt ympäri Eurooppaa
Puolan teurastamosta. Puola on EU:n kärkimaa lihanviennissä, sieltä tulee myös Suomeen lihaa,
Ei ole aikoihin pöllömpää kirjoitusta saanut lukea.

Aletaanko Suomessa maksaa sitten työttömyyskorvausta maanviljelijöille, karjankasvattajille ja maitotaloustuotteiden tuottajille ?

Olen samaa mieltä. Toivon saavani syödä Suomessa kasvatettua ruokaa, sen kasvattaminen myös työllistää.
Meillä on jo työttömiä tarpeeksi. Pitäisi maatilallisetkin jättää työtä vaille ja alkaa maksaa heille työttömyyskorvauksia
ja ulkomailta tuottaa kaikki ruoka meille ?

On ihan sama kuluttujalle missä muodossa me tuen maksamme.
Suoraan veroista tai kaupan kassalla.
Ilman tukia maksaisimme tuen kaupan kassalla korkeampina hintoina.
+Lisää kommentti
Luin lehdestä juuri äsken seuraavaa: "Tulevan demaripääministerin Rinteen, tulisi ensialkuun poiketa Tanskassa tutustumassa sikäläisten demarien tiukempaan maahanmuuttopolitiikkaan, koska muuten vihreät ja vasemmistoliitto omivat tämän politiikan alueen lähes täydessä avoimuudessaan Tanskassa on jopa palautettu rajavalvontaa, mitä ei Suomessa Tornion suunnalla syksyllä 2015 toimeenpantu edes päiväksikään.
Tanskan demarit osaavat ohjata pienen maansa etua. Samaa odottaisi täällä."
Siellä laitettiin vankiloihinkin tulijoita ja otettiin rahat ja arvoesineet pois, halusivat saada tulijoiden keskuudessa sellaisen maineen, että sinne ei kannata missään tapauksessa mennä!

Hyvä olisi Suomen, isänmaamme etua jonkun valvoa , kenelleppä se parhaiten kuuluisi, kuin pääministerille ja hallitukselle!
Ilmoita
Olisin luullut Tanskaa sivistysvaltioksi.
Pakolaista ei kuulu kohdella rikollisena, pistää vankilaan ja ottaa tavarat pois.
Jos ja kun rikollistausta on tutkittu ja todettu, sen jälkeen vasta toimitaan sen mukaan.

Myöhemminhän Tanska aidoitti rajansa, etteivät sikaruttoon sairastuneet siat pääse mantereelta Tanskaan. Todellisen syyn on arveltu olevan pakolaisten pääsyn vaikeuttaminen Tanskaan.

Ihmisoikeuksiin kuuluu saada anoa turvapaikkaa mistä maasta vain.
Rajapuomia ei voi pamauttaa kiinni turvapaikanhakijan nenän edestä.
2 VASTAUSTA:
Mistä kummasta on meille pesiytynyt tieto, että tanskalaiset ovat vieraanvaraisia, iloisia ja ystävällisiä? Siihen ollaan uskottu.
Viimeaikaiset kuvaukset hämärtävät uskomuksen.
Makriina2 kirjoitti:
Mistä kummasta on meille pesiytynyt tieto, että tanskalaiset ovat vieraanvaraisia, iloisia ja ystävällisiä? Siihen ollaan uskottu.
Viimeaikaiset kuvaukset hämärtävät uskomuksen.
Ihmettelen samaa. Onko totuus että ne ovat vieraanvaraisia vain toinen toisilleen ja "kruunupäät" ovat vieraanvaraisia vain muitten maitten "kruunupäille" ?
+Lisää kommentti
Ymmärrän tanskalaisten rajan sulkemisen, 2015 pakolaisuus toivottovasti jäi viimeiseksi.
Kun eurooppaan pääsi yli miljoona pakolaista oli ongelma hoidettava yhteisesti, ei voinu syntyä tilanne jossa vaikka kreikka olisi yksin ottanut vastuun, unkarin ja puolan tapa on tuomittava.
Toivottovasti ulkoraja pitää, kiintiöön perustuva turvapaikka systeemi on hyvä.
Vielä parempi jos voidaan harjoittaa kehitystyötä elinolojen parantamiseksi, sodat ja konfliktit on aina hankalia hoitaa kuten lähi-itä jossa ei ongelmaa ole ratkaistu.
1
Ilmoita
Tanska. Tuota pakolaisasiaa on niin söötti ajatella, kun pakolaisia on yksi tai kaksi ja toisaalta kauhistella Tanskaa.
Kun pakolaisia nopeasti rysähtää kymmeniä- tai satojatuhansia, tilanne muuttuu joukkojenhallinnaksi, jonka hallinnan jälkeen vasta voidaan ajatella yksilökohtaista pakolaisuuden arviointia.

Tanska on edelleen sivistysvaltio kuten ennenkin.

---

Hallitsemattomalla maahantulolla on valloitettu ja menetetty alueita. Kuten Krim.
3 VASTAUSTA:
...kuten Krim..? Oletko kartalla asioista ?
Sivistysvaltio ei toimi kuin Tanska. Ehkä Tanska liittyykin kohta Puolan ja Unkarin kerhoon ?
Anonyymi kirjoitti:
...kuten Krim..? Oletko kartalla asioista ?
Jos et sinä ymmärrä mitä sanoin, niin muut ymmärtävät.
+Lisää kommentti
Tanska. Tuota pakolaisasiaa on niin söötti ajatella, kun pakolaisia on yksi tai kaksi ja toisaalta kauhistella Tanskaa.
Kun pakolaisia nopeasti rysähtää kymmeniä- tai satojatuhansia, tilanne muuttuu joukkojenhallinnaksi, jonka hallinnan jälkeen vasta voidaan ajatella yksilökohtaista pakolaisuuden arviointia.

Tanska on edelleen sivistysvaltio kuten ennenkin.

---

Hallitsemattomalla maahantulolla on valloitettu ja menetetty alueita. Kuten Krim.
1 VASTAUS:
Tanska on livennyt EU-vastuista. Se on yrittänyt mm. saada "pari vuotta vapaata"
pakolaisten vastaanottamisesta. Unkarin linjalle menossa.
+Lisää kommentti
Ei tarvita mitään apua ei olisi tarvinnut aikaisemminkaan.
Ilmoita
Rahaa on kipattu kuten sdp ajattelee.
Ei suomalaisilla ole väliä kunhan saa mennä afrikkaan esittämään suurta.
Haloskakin ajeli sinne meidän rahoillamme ja summa oli n. 500 000 euroa.
Pressana leikki suurta. Saikohan siitä jonkun synninpäästön oman maan kurjistamiseen?
3 VASTAUSTA:
Tässä tämä juttu, että osaatte yhdistää sdp:n järjettömyyden ja sdp pressan touhuja
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/halonen-yksityiskoneella-afrikkaan-lasku-puoli-miljoonaa/1934096
Sen lisäksi tietenkin vielä kehitysapurahaa diktaattoreille, kuten tapana on ollut.

Miksiköhän mua ottaa päähän päivä päivältä enemmän ja enemmän nää sosialistit?
Suomessa on lapsiperheitä ja iäkkäitä ihmisiä ja työssäkäyviä, joille nuo rahat kuuluisivat.
En ajattele suomalaisien rahoja tässä mielessä vaan maailman taloudessa elintarvikkeisiin---apu FN ja muut nostavat hintoja maailman pörreissä.

Suomi maailmantaloudessa on pieni.
Kokoomus-Keskustan aikana kehitysapu jatkui edelleen niinkuin ennenkin.
Nilkkiä tietenkin kismitti, kun tietty prosentti BKT:stä pitää mennä sivistysvaltiossa
kehitysapuun. Olisihan sen voinut jaella tuottamattona yritystukena vaikka kavereitten lähes konkurssikypsille yrityksille.
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Mitä mieltä olet kehitysapurahoista ?

Köyhän Afrikan valtion Sudanin äskettäin syrjäytetyn presidentin Omar al-Bashirin kotoa löytyi 50 kilon viljasäkkeihin kätkettyinä 100 miljardia käteistä.
Kehitysapurahoja, kuitteineen.
Sudan on vain yksi maa Arfikassa. Kehitysapua saavat kymmenet maat Afrikassa.
Satoja miljardeja virtaa Afrikkaan.

Köyhyyden ja sairauksien poistamiseksi Afrikkaan maksetaan eri mantereilta monien lahjoittajien kautta rahaa, mutta hyvin usein raha päätyy diktaattoreille.

Myös suomalaisen veronmaksajana maksaa kehitysapua ja suomalaiset yksityishenkilöinä hyvästä sydämestään lahjoittavat rahaa eri kohteisiin.

Olisiko rahoille jotain hyödyllisempää käyttöä, koska ei niitä pystytä valvomaan,
mihin ne päätyvät ja että ne afrikkalaisten ihmisten oloja parantaisivat.

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta