Ei uskalla antaa potkuja koska puuttuu selkäranka.
Pelkääkö Antti Rinne puolueensa rasisti Husseinia
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Antilla on samanlainen selkäranka kuin madolla.
Äänestäjiähän tuossa on harhautettu väärin tiedoin. Suuremman ihmetyksen vielä aiheuttaa, että rasistisia mielipiteitä omannut henkilö on voinut toimia CMI:n palveluksessa rauhanneuvottelijana. Mitä se kertoo päättäjistä ja varsinkin kyseisestä ehdokkaasta. Tekstithän oli kirjoitettu tosin pari vuotta ennen kyseiseen tehtävään ryhtymistä.
Antin arvot, joita hän pitää esim. parempina kuin perussuomalaisten, mitataan todella hyvin, kun ja jos hän hyväksyy Hussein Al teen puolueeseen. Rinne pelkää varmaan myös tällä hetkellä hallituksen muodostamiseen liittyviä vaikeuksia. Ne on toki vaikeampia kuin esittää vaatimuksia jostain SAK: pöydän takaa.
Antti on ajatellut Husseinia ulkoministeriksi ja ensimmäinen matka ei suuntaudukkaan tällä kertaa Ruotsiin vaan Israeliin . Suomen on puhuttava nämä palestiinalais jutut kuntoon heti hallituskauden alussa ja niitä Hussein on jo valmiiksi miettinyt muutaman vuoden. Ei muuta kuin vanhat muistiinpanot ja blogikirjoitukset esiin ja matkaan.
Ja Husseinilla on Ahtisaaren ja Halosen täysi tuki. Tämä on pitkäjänteistä SDP politiikkaa, vuosikymmenien takaa. Ja kyllä Erkkikin osaa laittaa lusikan vielä soppaan kun nyt viimein löytyi asialle oikea mies.
Puoluehan siinä mokasi, kun asetti miehen ehdokkaaksi vaaleihin tutkimatta taustoja perusteellisesti. Jos mies olisi nyt suoraselkäinen, niin hän pyytäisi eroa kansanedustajuudesta eikä vain anelisi anteeksiantoa.