kaste/usko

Olen ollut uskossa puolisen vuotta ja minua EI ole kastettu.Onko minulla pyhä Henki vai ei?!?Valaiskaa minua tietämätöntä!Eli kyllä tai ei vastauksia toivon.Jos voisitte Raamatulla perustella niin olisin kiitollinen ja onnellinen!
10382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nykyajan mukavuudet ovat katoavaisia. Sehän ei tarkoita tietenkään sitä, etteikö nykyajan mukavuuksistakin voisi nauttia. Sen sijaan niihin ei kannata takertua, koska katoavaisuutensa takia niistä joutuu joka tapauksessa viimeistään kuoleman koittaessa luopumaan. Samasta syystä katoavaisien asioiden tavoittelusta ei kannata myöskään tehdä elämänsä pääsisältöä.

Katoavaisiin asioihin ei kannata takertua, eikä niiden tavoittelusta kannata tehdä elämänsä pääsisältöä. Nyt kannattaa olla tarkkana, mikä oikeastaan on katoavaista? Kaikki mikä on joskus syntynyt, myös joskus katoaa. Kaikki millä on jokin muoto, tulee joskus menettämään tuon muotonsa. Kaikki esineet, olennot, tunteet, ajatukset, kaikki ovat katoavaisia. Iankaikkinen ei tietenkään ole katoavaista, muutenhan se ei olisi iankaikkista. Nyt kannattaa olla entistä tarkempana, mikä oikeastaan on iankaikkista? Mikä on iankaikkista kaikkiallista äärentöntä, aina kaikkialla jokapuolella?

Näihin kysymyksiin meillä on koko loppuelämämme aikaa etsiä vastausta. Mutta mistä voit ikinä tietää miten pitkä loppuelämäsi on? Voit yhtä hyvin elää vuosikymmeniä, tai seuraavan uloshengityksesi jälkeen sydämesi voi lyödä viimeisen kerran. Ei kannata siis lykätä vastauksen etsimistä yhtään. Loppuelämämme riittää vastauksen löytämiseen vain jos käytämme ajan todella viisaasti!

Vastausta voi etsiä Jeesuksen ja Buddhan sanoista, vastausta voi etsiä Platonin ja Plotinuksen sanoista, vastausta voi etsiä hindulaisesta Vedanta-filosofiasta ja Kabbalahista. Vastausta voi etsiä monista paikoista. Monenlaisista paikoista voi saada apua etsintään. Mutta koskaan vastausta ei voi löytää itsensä ulkopuolelta. Pyhä henki on jotain, jonka löydät kun lakkaat etsimästä sitä sieltä täältä tai tuolta.

Äänestä

No ei se kaste sitä uskoa tee, vaan se minkä uskot. Jos uskot syntisi anteeksi, niin silloin sinä olet puhdas, eikä puhtaita pyykkejäkään laiteta likaisten sekaan. Etkö muka synnit anteeksi uskottuasi olisi puhdas synneistä? Kuinka sinut näin puhtaana, vaikka ilman kastetta olisitkin, voitaisiin luokitella epäpuhtaaksi, eli uskottomaksi?

Usko evankeliumi, niin olet uskovainen.
Sitten raamatun tukea:

Joh 20:
21. Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät."
22. Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
23. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."

Näin on Jumala meidät lähettänyt ja antanut kaikille uskovaisille vallan antaa syntejä anteeksi, että he otollisia olisivat Jumalalle, vaan ei silti ihminen näitä syntejä anteeksi anna, vaan Herra uskovaisen kautta.

Matt 16:19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa." Sitten on sama asia vielä kerrottu toisessa evankeliumissa.

Tässä käsittäisin tuon avaimen luonteen seuraavasti: Jollei sinulle taivaan porttia avaimilla avata, et sinä ole sinne mitään muuta tietä pääsevä, niin kuin ei vieraskaan pääse Herran ovesta sisään, ellei hänelle avaimella ovea avata.
Toisin sanoen, Herra on hyväksi nähnyt, että pyytämällä uskovaiselta syntejä anteeksi, uskovainen saarna ne Pyhän Hengen kautta ja jos sinä uskot ne anteeksi, niin silloin myös ne sinulle anteeksi annetaan ja olet itse saava tämän Pyhän Hengen.

Sitten tästä uskosta vielä:
Joh 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

Eli uskomalla sovitustyön päälle saat syntisi anteeksi. Tässä ei nyt puhuta anteeksi annon julistamisesta, sillä siihen tämä kohta ei ole tarkoitettu. Jotta uskoisit minua, niin annan sinulle vastaavan esimerkin:

Joh 16:
8. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion:
9. synnin, koska he eivät usko minuun;
10. vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe;

Eli kun Kristus astuu tänne maanpäälle ja asettuu asumaan, niin tulee meille kaikille nähtäväksi synti, vanhurskaus ja tuomio.

Mutta nyt onkin kysymys, miksi vanhurskaus eli Jumalalle kelpoisuus tulisi ilmi ilman uskoa? Miksi me nähtäisiin vanhurskautta täällä maanpäällä, jos kukaan ei usko, sillä joka paikassa sanotaan, että ei ilman uskoa ole vanhuskautta?
Eli loogisesti ajateltuna, jos kukaan ei usko, niin kukaan ei myöskään silloin ole vanhurskas eli Jumalalle kelpaava, mikä tarkoittaa sitä, että vanhurskaus ei tulekkaan todeksi, ellei joku meistä usko. Siis vaikka noissa jakeissa sanotaan, että pelkästään Kristuksen tulemisen tähden nämä(vanhuskaus, synti ja tuomio) kaikki näkyvät ja tulevat todeksi, vaikka ne eivät oikeasti tule, sillä pakko on olla uskoa että olisi vanhuskautta, mutta ei näissä jakeissa ole mainittu meidän uskosta sanaakaan, mikä on edellytys vanhurskaudelle ...ymmärrätkö?

Mutta huomaatko, ettei tässä ole tarpeen mainita meidän uskosta mitään, sillä tämän kohdan tarkoitus ei ole sitä meille kirkastaa, vaan että me kaikki tietäisimme meidän vanhurskauden olevan peräisin yksistään Jumalasta ja hänen ansiosta...siis tajuatko mitä tämä tarkoittaa käytännössä, se tarkoittaa sitä, että vaikka kuinka käyt kirkossa, teet hyvää, olet ystävällinen, käyt työssä, uskot ja kastat itseäsi, kaikki tämä on vain pahaa ja syntiä Jumalan edessä, ellei hän ole sitä sinussa vaikuttanut ja aiheuttanut. Jos sinä siis näitä omista voimistasi teet, niin silloin teet väärin, koska teet niitä silloin vilpillisellä mielellä, vain omaa etuasi katsoen, ja Jumala on itserakkaita vastaan, niin kuin raamatussa sanotaan. Vaan se, että me olemme uskomassa johtuu siitä, että Jumala meidän puolestamme uskoo, hän meidän puolestamme sovittaa synnit ja meidän puolestamme herättää synnin tunnon ja johdattaa meidät taivaan valtakunnan ääreen ja meidän kauttamme tekee hyvää lähimmäiselle, ilman että me itse siinä omaa etua etsimme.
Tämä on siis sitä varten sanottu, ettei yksikään luulisi olevansa uskovainen, sen tähden että hän ahkerasti työssä käy ja ystävällisesti toimii ystäviää kohtaan ja sanoo uskovansa.
Tätä haetaan tällä raamatun kohdalla, eikä tässä ole tarpeen mainita ollenkaan meidän uskostamme, sillä emme me kumminkaan omista voimistamme usko.

No niin, eli siis samalla tavoin, tuossa Joh 3:16 on sanottu, että uskominen riittää yksistään syntien anteeksi antoon ja vanhurskauteen, eikä siinä puhuta sanaakaan siitä, että uskovaisen kautta voitaisiin pyytää syntejä anteeksi...minkä tähden näin?
Koska ei tämä evankeliumin julistus ole oleellinen asia, vaan se usko, eli toisin sanoen, jos et usko syntejäsi anteeksi, et niitä saa, mutta jos uskot, niin ne anteeksi annteaan, et saa niitä anteeksi sen tähden, että ne joku sinulle saarnaa. Eli tämä evankeliumin saarnaus ei tee yksistään autaaksi, vaan se on yksi osa autuaaksi tulemista, jonka Herra on nähnyt hyväksi

Miksi sitten ei voi uskoa suoraan vaan raamatun välityksellä tai samantien siihen paikkaan syntejä anteeksi? Koska Herra ei tahdo, että ihmiset tälla tavoin saavat uskonsa, en tiedä miksi, mutta ehkä esimerkiksi tämän tähden: jos kaikki uskovaiset vain uskoisivat syntinsä anteeksi itse, ei silloin heillä olisi yksimielisyyttä ja kaikki riidat niillä keskenänsä vallitsisivat. Mutta jos uskoton ihminen nöyrtyy kuulemaan uskovaista, niin silloin hän on vastaan ottanut juuri sellaisen uskon, kuin tämä syntien anteeksi saarnaaja on häntä opettanut. Silloin tämä uusi uskovainen tulee juuri sellaisena uskoon, kuin Herra tahtoo, eli toisin sanoen, hän ei itse tuo mitään taivasten valtakuntaan, vaan hänet revitään juurineen irti omasta opistaan ja töistään(niin kuin raamatussa sanotaaan) ja kaikki mitä hän saa, tulee Herrasta, sillä Herra on valtias tämän aikaisemman uskovaisen sydämessä ja kaiken hän on siellä vaikuttanut ja tämän saman uskon Herra välittää katuvallekkin, jos hän uskoo tämän aiemmin uskovan kautta synnit anteeksi.
Mutta jos jokainen vaan uskoisi sille paikalle, missä on, syntejään anteeksi, ilman minkään näköistä yhteyttä toisiin, niin eikö kaikki silloin toisi omia oppeja, töitä ja ajatuksia valtakuntaan ja Jumalan sana sotkeutuisi, eikä uskovasilla olisi enää Pyhää yhteyttä toisiinsa.

Ja apostolien teoissa aina kerrotaan kuinka joku uskovainen saarnasi katuvalle synnit anteeksi ja tämä uskoi ja tuli autaaksi. Siinä on vielä varmistusta ja paljon on muitakin kohtia

Näin siis sinua neuvon ja lisäksi neuvon sinua menemään meidän seuroihin, jossa voit kuulla Jumalan sanaa, ja jos haluat nyt kuulla nämä sanat, niin hyvin teet, mutta toki voit nämä kieltää ja vääräksi väittää...tahtoni on vain auttaa ja tämä on se neuvo, mitä meiltä pilkatuilta ja tyhmiltä saat Hengen kautta.

Ja mitä tulee uskoosi:
Siinä vaiheessa kun sinulla on Pyhä Henki, et enää epäile onko sinulla sitä, vaan olet niin iloinen, että mielesi tekee kaikkia vaan rakastaa ja hyppiä riemusta, sillä niin iloinen silloin olet siitä, että kaikki sinun synnit ovat anteeksi annetut....ei Herra enää silloin muistele sitäkään hetkeä, jolloin itsekyydessäsi veljesi keksin veit, ei hän muistele sitä, milloin äidillesi valhetelit ja siskosi murhasit.

En voi tuomita uskoasi, sillä se ei ole minun tehtäväni. Itse sen nyt paremmin sydämessäsi tiedät...mutta älä ole murheellinen, sillä jos uskottomaksi itsesi tunnet, niin vielä saarnataan syntien anteeksi antamusta katuville.

Jos olen kertonut jotain epäselvästi tai haluat jotain muuta kysyä, niin mieluusti vastaamme, vaikka tosin täällä palstalla tietenkin perkele jatuvasti ansojaan virittelee ja kaikkensa tekee, että meitä vääräksi luultaisiin ettei kenkään meidän luokse tulisi.
Esimerkiksi meitä panetellaan näillä hoitkokouksilla, vaikka me olemme myöntäneet rakkaudettomat hoitokokoukset vääriksi, eikä me sydämestämme tahdo tehdä niitä, vaan sielunvihollinen on meidätkin viettellyt, että pilkkaajilla olisi aihetta meitä pilkata, ettei yksikään löytäisi elävää uskoa.

Sinne minne Herra rakentaa temppelinsä, sinne hetken kuluttua saatana rakentaa omansa. Eihän saatanan kannata niitä erityisemmin vietellä, jotka väärässä uskossa vaeltavat, sillä nehän ovat jo hänen, vaan hänen kannattaa tehdä kaikkensa, että siellä missä on elävä usko, siellä olisi syntiä niin paljon kuin suinkin mahdollista.

Kristus syntyi majataloon, minne kukaan arvokas ja viisas ei kehdannut astua, ja niin Herra on vieläkin asuva sellaisessa paikassa, joka vähäisimmältä, tyhmimmältä ja pilkatuimmalta näyttää. Siellä hän asuu, eikä siellä missä on kunnia ja maine, ja mitä maailma rakastaa tai mitä maailma kunnioittaa.

Äänestä
  • ei ole merkitystä vl-liikkeessä? Miksi kastatte lapsianne, onko se vain pelkkä nimenantotilaisuus?

    Sakramenteilla ei siis ole oikeastaan virkaa vl-liikkeessä, kun taas ev.lut.kirkossa ne toimivat mm. uskon synnyttäjinä, ja anteeksiannon välineinä.

    Äänestä

  • kasteella kirjoitti:

    ei ole merkitystä vl-liikkeessä? Miksi kastatte lapsianne, onko se vain pelkkä nimenantotilaisuus?

    Sakramenteilla ei siis ole oikeastaan virkaa vl-liikkeessä, kun taas ev.lut.kirkossa ne toimivat mm. uskon synnyttäjinä, ja anteeksiannon välineinä.

    kysy, niiltä jotka ymmärtävät enemmän kasteesta. Minulle on sanottu, että kasteessa lapsi tuodaan Jumalan yhteyteen, mutta tämä ei tarkoita, että kasteessa saataisiin synnit anteeksi.

    Kasteessa ei tulla uskoon! Kaste ja ehtoollinen ovat vl-uskossa tärkeitä sakramentteja, kasteen "hylkääminen" kadottaa, mutta vaikka pieni lapsi kuolisi ennen kastetta,hän ei joudu kadotukseen,kuten ev.luth.kirkossa enemmistö uskoo,ei vl-usko niin. Tietoinen kasteen halveksiminen on synti.Ehtoollisessa ei myöskään saada syntejä anteeksi,vaan ehtoollisen sakramennti on uskovaisille Jeesuksen kuoleman muistoateria,kuten Jeesus sanoi,"Niin usein kuin sen syötte/juotte, tehkää se Minun muistokseni"Ehtoollinen on uskonvahvistukseksi,ja kaste on myös esimerkkinä siitä että Jeesus siunaa lapsia, eli lapsi on kelvollinen Jumalalle Jeesuksen sovitustyön tähden. Mutta vl-t haluavat viedä lapset kastettavaksi Raamatunkehoituksen mukaan,koska alkuseurakunnassa kastettiin perhekunnittain siis pienet lapsetkin. Kaste on hyvänomantunnon liitto Jumalan kanssa 1 Piet.3:21
    Niinkuin ympärileikkaus oli vanhassaliitossa uskonvanhurskauden merkki, niin kaste on uudessa liitossa uskonvanhurskauden merkki.Ympärileikkauksen hylkääminen merkitsi liiton rikkomista,ja seuraus oli kansasta hävittäminen, Näin myös uudessa liitossa. Se joka hylkää kasteen,on rikkonut liiton.
    Augustinus sanoikin:" Ei ilman sakramenttiä jääminen,vaan sakramentin halveksiminen kadottaa"

    Koska kasteen hylkääminen kadottaa, merkitsee se
    uskosta ja Jumalan valtakunnasta luopumista.Tuomio ei kuitenkaan kohdistu lapseen, vaan vanhempiin joille kuuluu sakramentin suorittaminen lapselle.
    Tuomio ei kohdistu myöskään sellaiseen aikuiseen,jolla uskoon tultuaan ole mahdollisuutta kasteeseen kuoleman ehdittyä ennen.

    Äänestä

  • yks-vl kirjoitti:

    kysy, niiltä jotka ymmärtävät enemmän kasteesta. Minulle on sanottu, että kasteessa lapsi tuodaan Jumalan yhteyteen, mutta tämä ei tarkoita, että kasteessa saataisiin synnit anteeksi.

    Jumalan yhteyteen tullaan "uskon kautta" Jeesukseen uskomisen perusteella!

    Luetaan mitä tapahtui kun Filippus saarnasi evankeliumin sanaa!

    >>Apt. 8:12
    "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset">Room. 10:17
    "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta".
    >>Mark 16:15 Ja hän sanoi heille:
    "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.

    16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

    Äänestä

  • upotettu. kirjoitti:

    //Vastaan-
    //Jos olemme kaikessa avosuin, niin meille voi syöttää ihan mitä vain! Älä anna muiden selitellä Raamatun sanaa puolestasi, sillä sinä itse olet vastuussa itsestäsi Jumalan edessä teoistasi tai tekemättä jättämisistäsi. Tutki itse Raamatun sanomaa, niin opit tuntemaan Jumalan tahdon itse!

    Kerroin vaan suunnilleen, miten käsitän tämän asian. Jos en erityisemmin ymmärrä koko asiaa, toisin sanoen, minulla ei ole käsitystä asiasta,niin en halua opettaa ketään kasteesta, enkä siitä kantaani antaa...eikö näin voi tehdä?
    Mutta huomaappa, raamatussa ei käsketä, eikä velvoiteta ymmärtämään joitain asiaa. Viimeisellä tuomiolla minulla ei todella ole sisariani ja veljiäni tukemassa minua, mutta eipä myöskään minulta kysellä, että mitä mieltä olen kasteesta, minulta ainoastaan kysytään, että onko minulla rauha sydämessä ja olenko hyljännyt omat ymmärrykseni ja tekoni.Eli onneksi en saa ikuista elämää viisauteeni perustuen, sillä silloin en voisi olla autuas.
    Ja koska en ymmärrä tätä kastetta, en ala omaa käsitystäni siihen perustamaan, etten vahingossa omavanhurskauteen lankeasi, sillä se on vaarallista ja se voi minut hukuttaa. Mutta se, etten ole minkäänlaista käsitystä asiasta muodostanut, se ei voi minua hukuttaa, sillä ymmärryksellä ei tulla autaaksi.
    Siksi sanoin vaan, että kuinka minulle on sitä yritetty opettaa, eli toisin sanoen annoin ne lauseet teille suoraan, niin kuin ne muistan(tästä voi johtua, että tulee väärin ymmärryksiä), itse niitä ymmärtämättä ja omaksumatta, sillä en voi omaksua sellaista, jota en ymmärrä.

    sanoit:"niin nämä "selittäjät" eivät ole sinua saattelemassa ja takaamassa sinulle taivaspaikkaa, "
    Joo, eipä minun tarvi Herralle tuomiolla selittää kasteesta mitään, koska olen ollut kokonaan ilman kantaa kasteesta, johtuen heikosta ymmärryksestäni. Herra vain kysyy minulta, että olenko uskonut syntini anteeksi, ja eivät nämä minun ystäni ole syntejäni anteeksi puolestani uskonut, vaan Herra itse minun kauttani. Miksi minun pitäisi ymmärtää kaste? Enkö voisi jättää sen ymmärryksen niille, joille se on tarkoitettu?

    sanoit:"Silloin tulee ilmi se, uskoitko Jumalan Sanaan, eli Jeesukseen Kristukseen, vai kirkolliseen vauvakasteeseen jotka jotkut sinulle olivat "sepittäneet" olevan Jumalan luokse vievä toimi! "
    Sen minkä ymmärrän jo kasteesta, on se, ettei se tee autuaaksi ja se riittää. Sanoinjan jo alkuperäisessä tekstissä, että synnit anteeksi uskomalla tulee autaaksi.

    Terveisiä sinullekkin, joka "upotettu" sanot olevasi:)

    >>Kirjoitit-
    >>Mutta huomaappa, raamatussa ei käsketä, eikä velvoiteta ymmärtämään joitain asiaa.>Jeesus mainitsee seuraavaa->
    >>Matt. 22:29
    "Jeesus vastasi ja sanoi heille:
    "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa">Kirjoitat-
    >>sanoit: "niin nämä "selittäjät" eivät ole sinua saattelemassa ja takaamassa sinulle taivaspaikkaa, "
    Joo, eipä minun tarvi Herralle tuomiolla selittää kasteesta mitään, koska olen ollut kokonaan ilman kantaa kasteesta, johtuen heikosta ymmärryksestäni.>Kirjoitat-
    >>Miksi minun pitäisi ymmärtää kaste? Enkö voisi jättää sen ymmärryksen niille, joille se on tarkoitettu?>Apt. 8:12
    "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset".>Apt 2:40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".

    41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.

    42 Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.

    >>Joh 8:24 Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne."

    25 Niin he sanoivat hänelle:
    "Kuka sinä olet?" Jeesus sanoi heille:
    "Juuri se, mitä minä puhunkin teille.>Kirjoitat-
    >>Sen minkä ymmärrän jo kasteesta, on se, ettei se tee autuaaksi ja se riittää. Sanoinjan jo alkuperäisessä tekstissä, että synnit anteeksi uskomalla tulee autaaksi.>1 Joh 1:9
    "Jos me tunnustamme syntimme", on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä".>1 Joh 1:7
    "Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä".

    sanoit:"...minä anna muiden minua "talutella kuin pässiä narussa" näissä hengellisissä asioissa."
    Joo, en minäkään, jos antaisin, niin olisin uskonut kaikki ne sanat, mitkä olet sanonut.
    Toiseksi en usko kaikkea sitäkään, mitä meillä seuroissa saarnataan. Uskon sen sitten, kun ymmärrän sen ja Pyhä Henki sen sellaiseksi kirkastaa, niin että ymmärrän sen olevan sopusoinnussa kaiken sanan kanssa. Ja kyllä meidän puhujatkin erehtyy, siinä missä kaikki muutkin.

    sanoit:"On siis selvää, että meidän on jokaisen itse tiedettävä mitä Jumala sanassaan meille tahtoo kertoa. Sitä ei voi sieltä pyytää jonkun toisen meille "selittämään", vaan jos haluat olla "täysikasvuinen", on sinun se tieto itsesi varmistettava Jumalan sanan kautta! "

    Eipä tarvitse. Ei tarvitse pikkuvauvan tietää Jumalan tahtoa ja silti se on suurin taivasten valtakunassa. Kyllä voin pyytää toista selittämään raamattua, sillä toisille on annettu enemmän ymmärrystä ja vastaavasti toisille enemmän jotain muuta. Mutta en tätä toisen selitystä suoraan usko, sillä niin kuin sanoin, tarkastelen tätä muun sanan pohjalta ja raamatun tekstien ja tällä tavoin sitä "varmistan". Ja kyllä itsekkin luen raamattua, mutta eivätpä kaikki kohdat minulle aukene ja niin on tarkoitettu, että vain pienen pieni osa kirkastuu, etten minä ylpeäksi tulisi.

    sanoit:"Et ole ollenkaan heikko ymmärrykseltäsi sillä kirjoitat aivan loogista ja järkevää tekstiä!
    Ei sinun ymmärryksessäsi ole mitään vikaa!
    Älä työnnä aioita taaksesi vain siksi, että et juuri nyt asiaa ymmärrä, vaan rukoile Jesukselta valaistusta ymmärtää nämä Herran meille antamat asiat! Se on Jumalan tahto sinunkin kohdallasi! "

    Kaikki me olemme heikkoja ymmärrykseltämme, ainakin siltä kannalta, jos ajatellaan paljonko raamatussa olisi ymmärtämistä ja että kuinka vaikea niitä onkaan kunnolla ymmärtää. Joo, rukoilen niitä asioita, jotka mieltäni painavat, että Herra ne minulle kirkastaisi. Mutta en rukoile, että Herra minulle mahdollisimman paljon kirkastasi, vaan että hän tahtonsa mukaan kirkastaisi, juuri sen verran, että jaksaisin taistella ylpeyden kiusauksia vastaan.

    sanoit:"....terveellä järjellä lukemaan Jumalan sanaa Raamatusta ja Raamattu kertoo selvin sanoin "Uskon" ja "Kasteen" selvääkin selvemmän järjestyksen!" Kertoohan se, mutta vaikka siellä suoraan sanojakin olisi, niin ei sitä voida sellaisena uskoa, sillä vaikea on ymmärtää, mitä missäkin tarkoitetaan.
    Jos uskoisin kaikki sanat, niin kuin raamatussa on kirjoitettu, niin silloin voisin väittää, että teoilla tullaan autaaksi...eikö?
    Tämän tähden ei suinkaan ole yksinkertaista ymmärtää jotain raamatun kohtaa.

    Ja olen lukenut apostolien tekoja. Tätä sanotaan kasteesta:
    Apostolien teot luku 19:
    5. Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
    6. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.

    Tässä ymmärtäisin, että paavalin kautta heidän synnit anteeksi annettiin. Mutta en osaa sanoa mitä kaste tässäkin tarkoittaa.

    Ap.t 16:33 Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.

    Tässä ymmärtäisin, että heidän synnit pestiin pois ja sen jälkeen kastettiin, mutta eihän tässäkään kerrota, minkä tähden pitää kastaa, niin kuinka voisin ymmärtää kasteen merkityksen?
    Ei minusta ainakaan ole niin helppoa ymmärtää kastettakaan.

    kysyit:"Kristuksessa sinun syntisi ovat anteeksi annetut, uskotko sen!? " Joo. Mutta ymmärtäisin, että uskoon tulemiseen Herra on silti hyväksi nähnyt oman palvelijansa avun.

    Kaikkea hyvää sinulle!

    Ei tarvitse "heittäytyä tyhmäksi" sillä olet aivan älykäs ihminen!

    Mutta! Miten vain! ;)

    Siunausta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

epätietoinen etsijä kirjoitti:

Olen ollut uskossa puolisen vuotta ja minua EI ole kastettu.Onko minulla pyhä Henki vai ei?!?Valaiskaa minua tietämätöntä!Eli kyllä tai ei vastauksia toivon.Jos voisitte Raamatulla perustella niin olisin kiitollinen ja onnellinen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu