PERHEVÄKIVALTA JA AUTTAJAT

mukamas mies???? Eikö milestäsi ole mahdollista, että syyllinen onkin nainen???????

Nainen katsotaan väkivallan kohteeksi ja uhka todelliseksi lähes aina heti, kun hän ilmoittaa ryhtyneensä pelkäämään. Pelko voi olla todellista tai fiktiivistä. Tällöin taustalla on omien puuhastelujen suma, mikä aiheuttaa epävarmuutta kumppanin suhtautumisesta tekoihin. Turvallisin toimintatapa on ryhtyä pelkäämään ja tuoda se tehokkaasti esiin.
Sosiaalialan ihmiset tulevat poikkeuksetta apuun - uhkaahan perheessä mahdollinen väkivalta.
Uhkakuvitelman pyörteissä äiti saa työnnettyä lapsensakin huostaan eroon isästään, joka ei kelpaa huoltajaksi fiktiivisten väitteiden vuoksi.
Sosiaalitoimi rakentaa päätöksensä kuulematta isää ja muita lapsia ( jopa lähes aikuisia )ja järjestää äidille vapauden lastenhuoltovastuusta. Uusi onni on jo odottamassa ja lapset poissa jaloista. Äiti ja sostoimen tukema pelkääjä linnottautuu osituksenalaiseen asuntoon uuden kumppanin kanssa. Osituksen hoitamiseksi tarvitaan asianajaja, koska pelkääjä-äiti kieltäytyy osituksesta.
Pelon karikatyyri on tapaus, jossa mies kertoo naisen ystävättärelle, että jos nainen olisi edes kerran elämässään saanut selkäänsä eikä päässyt kuin koira veräjästä kaikista kolttosistaan lapsena ja nuorena saattaisi käyttäytyminen olla vastuullisempaa. Tästä seurauksena on ystävättären soitto naisen kännykkään: täällä sinua uhkaillaan.
Ja kohta on sosiaalitoimi asialla: olet uhannut.
Ehkäpä tietoa josta olisi hyötyä laajemmalti, kannattaisi hakea niiltä, jotka ovat lapsensa huoltajuuden saaneet huolimatta sosiaalitoimen naistuesta ja jopa lainvastaisen huostaanoton saaneet nurin. Tekoja lapsen edun puolesta silloin, kun äiti ryhtyy pelkäämään kaivatessaan elämättömään nuoruuteensa. 20 aviovuoden jälkeen on aika ryhtyä pelkäämään, sosiaalitoimi on aina kritiikittä lähtökuopissa ja auttajat valmiina. Usein juuri eronneita itsekin.
Ja olleet väkivallan kohteena tai uhan alla - omasta mielestään. Faktaa tai fiktiota . fiktio on tie tukeen ja toimiin puolisoa, yleensä miestä, vastaan lapset aseena.
Eikä pelota edes lasten kohtalo - huostaanotto on nyt huostaananto.

Arvoisa tutkija, ihmettelen ja arvostelen rajaustasi sillä erityisesti naisen väkivaltaisuus perheessä on tabu. Puhun tästä asiasta siksi, että olen itse, paitsi joutunut entisen puolisoni pahoinpitelemäksi, niin surullisinta mitä olen kokenut on joutua viemään miehenä lastani terveyskeskukseen väkivaltaisen äidin tekojen takia kun hän oli saanut välitöntä hengenvaaraa aiheuttavia vammoja. Ja mihin silloin törmäsin oli aivan uskomatonta, sen paremmin sosiaalitoimi kun poliisikaan ei halua tutkia näitä pahoinpitelyjä kun tekijänä on lapsen oma äiti. Kun pelkäät oman lapsesi hengen puolesta ja uhattuna on myös oma terveytesi ja haet siihen apua et saa apua juuri mistään. Koko ongelma kielletään. Et saa apua mistään. Toivon todella että ottaisitte myös tämän asian esille.

Mikä on minusta karmeinta, on se, että väkivalta siirtyy liian usein ylisukupolvisena kierteenä sukupolvesta toiseen. Siksi minusta on kaikkein surullisinta väkivaltaa juuri vauvaan ja lapsiin kohdistuva väkivalta ja kaltoinkohtelu. Pyydän miettimään siitä näkökulmasta: Miltä tuntuu kun omaa lastasi pahoinpidellään, nostat lapsesi lattialta mustelmilla ja saat kenties nyrkkiä tai potkuja itsekin. Lastasi jonka elämä on vasta aluillaan, aikaa jolloin tulisi oppia hellyyden, hoivan, empatian ja perusturvallisuuden lähteet koko elämää varten. Se pahoinpitelijä voi olla ja on aivan liian usein myös nainen ja äiti. Miksei kaikki väkivalta ole yhtä väärin?

Naiset pahoinpitelevät lapsia tilastojen ja tutkimusten mukaan enemmän kuin miehet. Kuten väkivaltaisten naisten kanssa työskentelevä ja arvokasta työtä tekevä Maria-instituutti verkkosivuillaan toteaa: ” On huomattu, miten vaikea on puhua näistä tunteista kenenkään kanssa. Naisen pelko omasta väkivaltaisuudestaan suhteessa lapsiin on kulttuurissamme vaiettu tabu.” Ilmiöön vaikuttaa ainakin se, että yhteiskunta ei samalla tavalla suojaa lasta väkivaltaiselta äidiltä kuin isältä, tai edes usko koko asiaa vasta kun lapsi voi olla hengenvaarassa.

Haapasalon 1999 ja Pulkkisen tutkimuksen mukaan pahinta väkivaltaa lasta kohtaan on psyykkinen kaltoinkohtelu. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi että psyykkinen väkivalta ennakoi parhaiten yli sukupolven siirtyvää väkivaltaista käyttäytymismallia (Haapasalo 1999, s. 23). Lainaus: Pahinta on hyljeksintä, syyttäminen, pelottelu ja moraalinen turmelu joskin psyykkinen väkivalta usein sisältää fyysistä ja päinvastoin. Haapasalon tutkimuksessa tämän väkivallan tekijöinä olivat äidit. Myös isät varmasti syyllistyvät kuvatun kaltaiseen, mutta tutkimuksissa on havaittu, että ilmiö koskee erityisesti naisia. Sama näkynee osin myös parisuhteissa ilmenevässä väkivallassa. Tämä on ilmiö josta meidän tulee olla huolissamme ja joka väestöliiton psykologin Raisa Cassiatoren sanoja lainaten tulee jonkun sukupolven katkaista!

Kellään ei ole siihen oikeutta, syitä voi olla taustalla, mutta tekoa ei pidä hyväksyä, niin kuin ei muussakaan väkivallassa. Lapsi tai vauva ainakin on täysin syytön siihen mitä hänelle tapahtuu. Ja väitän, että tässä ollee yksi lähde suomalaisen yhteiskunnan väkivaltaisuuteen ja väkivallan ylisukupolvisuuteen.

noista lasten pahoinpitelyistä joitain muita lukuja (lähde Poliisi-lehti 2004):

Lapsiin kohdistuva pahoinpitely numeroina:
· Vuosittain Suomessa 200-300 lasta saa vaikean vamman, jonka epäillään syntyneen
pahoinpitelyn tuloksena. Viime vuonna poliisin tietoon tuli 70 alle kouluikäiseen
lapseen kohdistunutta pahoinpitelytapausta.

· Vuosittain Suomessa kuolee 10-15 lasta väkivallan seurauksena (luku sisältää
itsemurhat).

Minulla on kuten kerroin valitettavasti omakohtaisia kokemuksia miehenä ja isänä sekä lapsiini että minuun kohdistuneesta sekä henkisestä, että fyysisestä väkivallasta joka samoin, uhkasi jopa henkeäni muutamaan otteeseen. Se on jatkunut myös useita vuosia eromme jälkeen eri muodoissa. Mikä on mielenkiintoisinta, lapsi on näissä tilanteissa myös valitettavasti hyvä sekä väkivallan kohde että väline kohdistaa väkivaltaa entistä puolisoa kohtaan. En tapaa entistä puolisoani enää missään esim. kahden kesken, onneksi siitä on oikeuden päätös. Tätä ilmiötä naisten tekemänä ei valitettavasti virallisesti kuitenkaan saa olla olemassa. Ja ne vuosia jatkuneen väkivallan vaikutukset ainakaan lapseen tai itseeni eivät ole mitään kivoja asioita. Tässä nykyisessä asenneilmastossa jossa naisiin kohdistuva väkivalta on ainoa asia josta ollaan kiinnostuneita olet miehenä ongelminesi lähes yksin.

Lisäksi uskallan epäillä edellä mainittua taustaa vasten katsoen meillä oleva sosiaalisissa suhteissa jotakin sukupolvien ketjun kautta periytyvästi pielessä että tällaista tapahtuu. Viitaten tutkimuksiin, väkivaltainen tapa toimia näyttää periytyvän ei geeneistä vaan sosiaalisesti vanhemmalta lapselle. Useimmiten siten että se periytyy äidiltä tyttärelle ja isältä pojalle. Lapsen kaltoinkohtelu ja väkivalta lasta kohtaan periytyy useimmin omasta lapsuudesta. Yhä useammin tekijä on nainen. Ilmeisesti kompensoidakseen voimien epätasapainoa naiset käyttävät yhä useammin asetta, tyypillisimmin kodin teräaseita. Jälki on myös usein pahaa.

Asiaa on myös tutkittu. Naisten osalta viittaan erityisesti Weizmann-Heneliuksen ja Putkosen tutkimuksiin

Weizmann-Henelius, G. (2004). Violent Female Perpetrators in Finland: Personality and Life Events [Väitöskirja: Diss., Åbo Akademi. HF]. Vaasa: Vanhan Vaasan sairaala (Fram oy).;

Weizmann-Henelius, G. (2005). Naisten väkivaltarikokset kasvussa: Normien murtuminen ja päihteet taustalla. Psykologi, 1/2005, 11-13.;

STT, & Sillanpää, R. (2004, 29.9.). Naisten väkivaltaisuus mielletty usein itsepuolustukseksi. Keskisuomalainen, p. 3.;

Putkonen, H. (2003). Homicidal women in Finland 1982-1992 [Henkirikoskeen syylistyneet naiset Suomessa 1982-1992, Väitöskirja, Diss., Helsingin yliopisto, myös verkkojulkaisuna]. Helsinki: National Public Health Institute.;

sekä Jaana Haapasalon ja Kirsti Lagerspetzin tutkimuksiin:

Lagerspetz, K. 1998. Naisten aggressio (1 ed.). Helsinki: Tammi., Haapasalo, J. 2000. Vankien lapsuuden kaltoinkohtelu, käytösongelmat ja aikuisiän psyykkiset häiriöt trauma- ja kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta. Psykologia, 35(1), 45-57.

Haapasalo, J. (Toim.). 1999. Väkivallan kierre. Jyväskylä: Vankienhoidon koulutuskeskus (Tietosanoma).,

Peltoniemi, , T. 1984. Perheväkivalta. Helsinki: Otava.,

Jos puhutaan sitten lasten, miesten tai naisten elämästä niin väkivalta on asia joka valitettavasti on suomalaisen yhteiskunnan vitsaus ikään ja sukupuoleen katsomatta. Tilastojen mukaan Suomi oli väkivaltaisin maa sekä miesten että naisten osalta koko Euroopan unionissa. Voimme iloita, että vappuna tilanne muuttui kun EU:n uudet voimakkaista yhteiskunnallisista ongelmista kärsivät entiset itäblokin maat liittyvät unioniin ja pääsemme niiden kanssa samaan seuraan emmekä ole enää väkivaltaisin maa Euroopassa. Ilmiö on tuttu myös historiasta, esimerkiksi verinen sisällissotamme 1918 oli Euroopan verisimpiä verrattuna väestömäärään. Sisällissodassa naiset olivat myös väkivallan tekijöitä, ei vain uhreja. Historiamme sisältää kaiken kaikkiaan liian paljon väkivaltaa. Ehdottaisin, että nyt on aika kitkeä väkivalta suomen arjesta. Asiasta ovat puhuneet sekä professori Heikki Ylikangas tutkimuksissaan, että muun muassa väestöliiton psykologi Raisa Cassiatore Mirja Pyykön ”JOS” -ohjelmassa. Naisiin kohdistumisen osalta siitä onneksi uskalletaan jo puhua mutta on mielenkiintoista että naisten miehiin se on täysi tabu.

Miehet ovat perinteisesti olleet fyysisen väkivallan käytössä väkivaltaisempia kuin naiset.
Naisten lievempi väkivalta jää paljolti piiloon (Haapasalo 1999). Vakavat henkirikokset tulevat aina tietoon antavat suuntaa luvuista myös muilla alueilla. Naisten osuus murhista ja tapoista on Suomessa vuosittain tyypillisesti ollut alle 10 prosenttia, korkeimmillaan se on noussut 12 %:iin. Eräissä rikostyypeissä, kuten lasten pahoinpitelyissä, vastasyntyneen lapsen surmissa, kuolemaan johtaneissa lapsen pahoinpitelyissä ja lasten surmissa yleensä naiset ovat kuitenkin tilastoissa korkealla, joissain rikostyypeissä jopa kärjessä. Naisten väkivaltaisuus on viime vuosina kasvanut selvästi – kun naisten osuus pahoinpitelyistä Suomessa oli 60-luvulla n. 2 % ja 80-luvun alussa 5 %, se oli 90-luvun alussa jo 8–9 %. Valitettavasti kasvu on jatkunut. Tällä hetkellä naisten väkivalta on eräs voimakkaimmin kasvava väkivallan muoto yhteiskunnassamme, esim 60-luvulta tähän päivään kasvua on tapahtunut jo n. 80%.

Sukupuolen mukaan tarkasteltuna naisista n. 6 % ja miehistä n. 3 % on tuoreimman poliisin tutkimuksen mukaan joutunut perheväkivallan uhriksi. Ero ei siis ole väestötasolla niin suuri kun usein halutaan kuvata. Henkirikosten osalta miehiä on uhreina oli esim. vuonna 2002 26%. Tämä on aivan liikaa, jokainen pahoinpitely ja kuolema on ihan turha. Surullisinta on se, ettei lasten kokemaa väkivaltaa edes kunnolla tilastoida.

Asia joka julkisuudessa aktiivisimmin vaietaan on esimerkiksi se, että pienten lasten raaoista pahoinpitelyistä suurin osa on surullista kyllä naisten tekemiä sekä jäävuoren huippuna olevien henkirikosten osalta naisten osuus tekijöistä on n. 80% alle nelivuotiaitten aineistossa joka on samalla lapsuuden vaihe jossa lapsella on suurin riski Suomessa kuolla. (Karkola, K. (2002). Lapsen kuolemaan johtanut väkivalta [Kuopion Lastenlääkäripäivät 7.-8.11.2002]. Retrieved 2.8., 2003, from http://www.saunalahti.fi/sly/; Vanamo, T., Kauppi, A., Karkolä, K., Merikanto, J., & Räsänen, E. (2001). Intra-familial child homicide in Finland 1970-1994: incidence, causes of death and demographic characteristics. Forensic Science International, 117, 199–204.)

Tästä vaetusta asiasta ja myös feminismin suhteesta siihen kirjoitti uusimmassa Psykologi lehdessä asiaa tutkinut Weizmann-Henelius, Ghitta. (2005). Naisten väkivaltarikokset kasvussa: Normien murtuminen ja päihteet taustalla. Psykologi, 1/2005, 11-13.

Hän toteaa muun muassa, että ”naisten väkivallasta puhutaan yhä avoimemmin kun naisten väkivaltarikollisuuden tilastot kasvavat. Samoin hän toteaa, että feministinen liike on korostanut, että väkivaltaiseen tekoon syyllistynyt nainen on aina uhri, mutta Ghitta Weizmann-Heneliuksen omat tutkimukset eivät tue tätä. Hän toteaa, että on suljettu silmät siltä, että naiset ovat voineet olla kotioloissa hyvinkin aggressiivisia.

Weizmann-Henelus pitää tärkeänä, että naisten riski väkivaltaisuuteen tunnistettaisiin ajoissa. Hän toteaa, että erityisesti terveys- ja sosiaalihuollon henkilöstön tulisi havaita merkit, jotka ennakoivat väkivaltaisuutta. Hän toteaa, että maassamme on koulutettu terveydenhuollon henkilöstöä tunnistamaan itsemurhan ennusmerkkejä ja että vastaavanlaisia interventiomalleja pitäisi kehittää moniongelmaisten väkivaltaisten ryhmille.”

· Vuosina 1970-1994 Suomessa menehtyi 292 lasta perheen sisäisen väkivallan uhrina (Vanamo ym. 2001). Johtava kuolinsyy lasten pahoinpitelyssä on Shaken baby –oireyhtymä, joka syntyy ravistelemalla vauvaa.

· On arvioitu, että kaikista lasten luunmurtumista 25 % ja palovammoista 10 % aiheutuu
pahoinpitelystä.

· Lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyviä tapauksia tulee viranomaisten tietoon vuosittain noin 550. Alle kouluikäisiin kohdistuvia seksuaalisia hyväksikäyttöjä tulee viranomaisten tietoon 30-40. Suurin osa tapauksista tapahtuu kodin seinien sisäpuolella.

Lisäisin tuohon vielä sen, että lapsen tippuminen portaista tai hoitopöydältä on tapauksia tutkivien mukaan tosi harvinaista, erityisesti silloin kun lapsi ei vielä juurikaan liiku.

Muuta tilastotietoa:

Joka kuudes poliisin rikoksesta epäilemä henkilö on nainen. Vuonna 2002 poliisi epäili 2 928 naista pahoinpitelyrikoksesta (lievä pahoinpitely, pahoinpitely, törkeä pahoinpitely). Pahoinpitelyjen osalta aikasarjat tuntuvat tukevan näkemyksiä naisten väkivaltaisen käytöksen yleistymisestä: naisten osuus syylliseksi epäillyistä on kasvanut viidestä kahteentoista prosenttiin.

Pahoinpitelyrikoksiin syyllistyneiden naisten absoluuttinen määrä on kasvanut peräti 81 prosenttia vuodesta 1980 vuoteen 2002. Vuonna 2002 poliisi epäili 24:ää naista henkirikoksesta (murha, tappo tai surma). Tämä on 14 % kaikista tänä vuonna näistä rikoksista epäillyistä.

Naisten osuus henkirikoksiin syyllisiksi epäillyistä on vaihdellut eri vuosina, mutta parina viime vuonna se on ollut yli 202. Tuoreessa väitöskirjassa (Putkonen 2003) on tutkittu suomalaisia naisia, jotka olivat tehneet henkirikoksen vuosina 1982–1992 ja jotka oli määrätty oikeuspsykiatriseen mielentilatutkimukseen (N=132). Keskimäärin nämä naiset olivat olleet 33-vuotiaita rikoksen tehdessään.

Naisista puolet oli surmannut elämänkumppaninsa, neljäsosa ystävänsä ja vajaa viidesosa (18 %) oman lapsensa. Kolme neljästä oli ollut päihtynyt teon tehdessään. Monet lapsensa surmanneet olivat suunnitelleet myös itsemurhaa. Hanna Putkosen (mt.) mukaan henkirikoksen tehneet naiset eivät poikkea taustoiltaan tai ongelmiltaan väkivaltaisista miehistä ja tarvitsevat hoitoa siinä missä henkirikoksia tehneet miehetkin. Naisille tyypillinen tekoväline oli ollut keittiöveitsi (41 % tapauksista).

lähde Honkatukia, P. 2004. Naiset rikosten tekijöinä ja uhreina. In OPTULA (Ed.), Rikollisuustilanne 2003 Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa [Rikollisuuskehitys, A Rikoslajit Rikoslajit] (pp. 181-196). Helsinki: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos.