Painajaisunet ja neuroleptit

Itse olen syönyt Ketipinoria nukkumiseen jo melkein 16 vuotta.
Näen pahoja painajaisia ja hoitajat ovat useamman kerran sanoneet,että luultavasti johtuu tuosta lääkkeestä,että pitäisikö se vaihtaa.No minä en välitä,minä haluan nukkua.Ketipinor ja siihen oheen rauhoittavat ovat olleet minun turvani .Ennen en koskaan tiennyt saanko nukuttua, apua en saanut.Unettomuuttani ei edes otettu vakavasti vaan tuntuivat arvelevan,että valehtelen unettomuudestani.
Kirjoitin yhden painajaisuneni yhteen toiseen kirjoitukseen ja se poistettiin.Se loukkasi minua,että en saanut kertoa unestani.
Tässä siis esimerkki Ketipinor- painajais-unestani:
Näin unta,että olin ydinaseen eli ohjuksen mukana matkalla vieraaseen maahan ja lähettäjä unohti painaa nappia kohdatessani vieraan maan ilmatilan niin räjähdin palasiksi ja putosin kemiallisesti syövyttävään liuokseen ja liukenin kivuliaasti ja hitaasti liuokseen ja odotin ,että pääsen pois,kun aivoni tuhoutuvat lopullisesti liuotessaan.
Sitten aivojani ei saatukaan tuhottua liuoksella ja jouduin materiaaliksi linjalle,jossa minusta eli ihmisjätteestä prosessoitiin vaippoja.Tämä järkytti minua,että ihmiset olivat vaan materiaalia mm. vaippoihin.Tällä linjalla toiset ihmiset eli ihmisjätteet yrittivät kiirehtiä linjan läpi,jotta he säilyisivät edes puolikkaina zombieina ja he ilmestyivät yleisten paikkojen vessasta varoittamaan ihmisiä,mutta ihmiset vaan kiljuivat ja juoksivat kauhuissaan,eivätkä tajunneet mistä nämä puolipeilizombiet varoittavat,koska ne örisivät vaan peilistä.

Lopulta jouduin linjalle,jossa minusta tehtiin säilykekeittoa mukamas 300 ssa asteessa eivätkä aivoni kuolleet siihenkään.
Heräsin tosi masentuneena ja mietin miten näen näitä painajaisia ja miten ihmisen osa oikeasti voi olla tosi karu.
Tai eläimen:(
Anteeksi,että kirjoitan unestani,se voi järkyttää.
Haluan silti syödä Ketipinoria unettomuuteen,koska sillä nukun.
En näe aina painajaisia.Joskus on maailmojen sota ja kaikki mahdolliset liikenneonnettemoduudet ja avaruussodat,mutta joskus näen unta ,että joku poika vaikka ala-asteella olikin rakastunut muhun;) Aina ei voi voittaa,useimmiten painjaisia ja pahempaa laatua.
Näen siis tosi paljon unia joka yö,joten erilaisia kertyy ja niin todellisen oloisia,että tuntuu koko kropassa ja mielessä.

1

324

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onko muilla vastaavia? Minulla siis johtuu ilmeisesti Ketipinorista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1255
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      76
      1255
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1191
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      985
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      8
      975
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      68
      887
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      82
      813
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      672
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      81
      651
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      584
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      567
    13. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      559
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      26
      544
    15. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      528
    16. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      48
      527
    17. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      12
      521
    18. 45
      512
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      20
      495
    20. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      88
      494
    Aihe